10 vuoden juoksut

10 vuotta maratoneja ja muita juoksuja (klikkaa kuva isommaksi)

Amsterdam Marathon 21.10.2012

Sunnuntaiaamu Amsterdamissa: +12 ja sateista. Hotellin reseptionisti kertoo ennusteen, kun kyselen millaista säätä maratoonarille mahtaa olla luvassa. Eilen valtakunnan toisessa reunassa Geldropissa lähellä Eindhovenia oli lähes helteistä. Ulkona on vielä pimeää, kun lähden kävellen kohti lähintä ratikkapysäkkiä reilun kilometrin päähän. Samaan matkaan sattuu brittipariskunta, jonka mies on menossa toiselle maratonilleen. Kello on noin puoli kahdeksan. Juoksu starttaa puoli kymmeneltä ja stadionilla on oltava noin yhdeksän aikoihin. Olen liikkeellä ajoissa. Aamupalalla kävimme heti kuudelta, silloin kun sitä alettiin tarjoilla. Toivottavasti paistetut herkkutatit ovat hyvää tankkausruokaa, sillä niitä upposi useampia.

Ratikka on tyhjä. Vaihdamme muutaman kilometrin päässä metroon. Reitti on tuttu, harjoiteltu ainakin toiseen suuntaan. Metroasemalla on juoksijan näköistä porukkaa enemmänkin. Intialainen kaveri on avojaloin, tai oikeastaan hänellä on jonkinlaiset sisuskumeista leikatut läpät jalkapohjien alla. Kysyttäessä hän tunnustaa lukeneensa Christopher McDougall'n kirjan Born to Run - se tuntuu ilmeiseltä paljasjalkajuoksijan käsikirjalta. Seurue on juoksumatkaajia, jotka ovat juosseet siellä sun täällä, mm. Dubaissa. Muistelemme mielenkiintoista reittiä, erityisesti sitä 15 kilometrin suoraa, joka juostiin molempiin suuntiin

. 

Metrojuna on täysi. Stadionin läheinen asema on todella täysi ja ulospääsy kestää aikansa, mutta kiirettä ei ole. Kävelen stadionin alueelle noin kilometrin matkan ja aikaa on vielä runsaasti lähtöön. Sää on varsin tuulinen, mutta onneksi ei sada pientä satunnaista tihkua lukuunottamatta. En hätäile ylimääräisten varusteiden luovuttamisessa, sillä minua palelee. Kulutan aikaa vessajonossa, joka on pitkä. Varasin juoksupaidaksi lyhythihaisen, mutta repussa on varalla muutakin. Vaihdan paidan ja kiinnitän numeron. Mietin hetken ja vaíhdan paidan vielä kerran, paksumpaan. Kaipaan käsineitäni, jotka jätin Geldropin helteisiin. Värjöttelen tuulen suojassa ja lopulta riisun suojavarustuksen reppuun ja luovutan repun säilytykseen. Näillä mennään.

Starttiin on aikaa alle puoli tuntia. Siirryn stadionille väkijoukon mukana. Tämä on Amsterdamin Olympiastadion, joka rakennettiin vuoden 1928 kesäolympialaisiin. Minulle tämä taitaa olla viides olympiastadion, jolla vierailen juosten. Stadion on täynnä väkeä. Kylmä ei tunnu, kun on sumpussa toisten keskellä. Haen omaa karsinaani, johon sijoittuvat 4:00-4:30 aikaa tavoittelevat juoksijat. Meitä on paljon.

Lähtö ja maali Olympiastadionilla

Huomaan eräällä leidillä tutun näköisen paidan. Kerron, että viisi vuotta sitten olimme samalla maratonilla. Se paita on edelleen paras juoksupaitani. Hän täkäläisiä, mutta on käynyt myös Suomessa juoksemassa.

Lähtölaukaus kajahtaa ja matelemme eteenpäin. Kuluu yli 11 minuuttia siihen, että pääsen lähtöviivalle. Juoksemaan ei pääse vielä siitäkään, vaan ainakin ensimmäisen kilometrin matkan on reitti tukkoinen.

  

Muistan reittikartan vain pääpiirteittäin. Alussa ja lopussa juoksemme isossa Vondelpark-puistossa, puolivälissä mennään ainakin kymmenen kilometriä jokea tai kanavaa alas ja takaisin ylös. Nämä tunnistan, mutta muuten olen reitillä onnellisen tietämätön sijainnistani. Sisäinen lämpö nousee, vaikka lähdössä oli kylmä. Joenvartta juostessa ei ole turhan lämmin, sillä tuuli puhaltaa peltomaisemassa. Sivutuulessa pelkään jopa numerolapun repeytymistä. Ei tämä suotta ole tuulimyllyjen maa. Kanavan varrella huomaa selvästi myös miksi tämä on Alankomaat - pellon pinta näyttää olevan joen pintaa alempana.

Reittikartta ja profiili. Profiilista ilmenee, että juoksureitti menee paikoin todella alamaissa.

Juoksuvauhtini on varsin tasainen maratonin alusta loppun. Toki loppupuolisko on alkua hieman hitaampi, mutta ero ei ole suuri. Puolimatkassa, reitin eteläpäässä on kulunut jo minuutti yli kahden tunnin, joten tiedän että ennätystä tai neljän tunnin alitusta ei tule tälläkään kertaa. Tasaisuutensa vuoksi reitti olisi hyvä ennätyksen tekoon, mutta tuuli kompensoi tämän edun. Vajaata viikkoa ennen juoksua minulla oli selkäkipuja oikealla puolella, mutta kolmen päivän kipu- ja tulehduslääkekuuri auttoivat. Juoksu on kokonaisuutena ongelmaton perusjuoksu, jossa jälkikäteen jossitellen parempikin tulos olisi ollut mahdollinen, jos olisin unohtanut nautiskelun ja keskittynyt tulokseen. Toki viimeisen kympin aikana jalat jäykistyvät, mutta ei niin dramaattisesti kuin monesti aiemmin. Monet rytmimusiikkia tarjoilevat kannustuspisteet saavat elimistön hetkeksi unohtamaan vaivat ja tällaista doupinkia lisäämällä tulosta saisi paremmaksi. Voimia riittää vielä lievään loppukiriinkin viimeisen parin kilometrin aikana. Tuloksessa on selvä neljän sekunnin parannus vuoden takaiseen Berliinin maratoniin.

Maalissa

Maalissa saan mitalin lisäksi tuikitarpeellisen muoviviitan tuulen suojaksi. Olisipa minulla ollut tällainen jo aamulla. Ja kylläpä appelsiini maistuu hyvältä. Hetken hengähdettyäni ja kuivaa päälle vaihdettuani nautiskelen vielä hollantilaisten kansallisruokaa - ranskalaisia ja majoneesia. Väentungoksessa törmäilen useisiin suomalaisiin ja jo ennen juoksua tutuksi tulleen intialaiset paljasjalkajuoksijat tulevat lopsauttamaan kättäni. Sattumoisin tapaan heitä vielä seuraavanakin päivänä.

Ihanan raikasta appelsiiniä

Ranskalaisia ja majoneesia

Myöhemmin ohjelmassa on verkkaisempaa tutustumista Amsterdamiin, mm. näyteikkunoiden katselua ja kahviloissa käyntiä. Maanantaina junailemme itsemme maan toiselle laidalle Maastrichtiin erinäisiä sopimuksia tekemään. 

Kokonaisuutena matkamme on todella onnistunut. Lensimme Düsseldorfiin ja sieltä siirryimme autoilla Hollannin puolelle, ajomatka Geldropiin on Düsselistä lyhyempi kuin Amsterdamista. Mukana reissulla on koko laaja jälkeläiskaartimme kumppaneineen tai osahan on jo valmiina paikan päällä. Pieni ja idyllinen Geldropin kaupunki on tukikohtamme retkillämme. Pienessä kaupungissa on kuitenkin jyhkeän iso kirkko, jonka tapuleissa lepakot näyttävät viihtyvän. Teemme mm. pienen juoksulenkin Belgian puolelle Trappessa. Amsterdamin visiitin aikana nuoriso hauskuttaa itseään Eftelingin huvipuistossa Tilburgissa ja käy shoppailemassa Roermondissa. No, huvinsa kullakin. 

Erinomaisesti toimineistä järjestelyistä kiitokset matkajärjestäjällemme. Liikkuminen, majoitus, syöminen ja shoppailu sujuivat helposti. Kiitos Emmi ja Toni!

Bib number 7868
Name Juha Kähkönen City Helsinki Country FIN Distance TCS Amsterdam Marathon Category M55 Overall place 6802 / 10144 Category place 261 Speed 10,289 Km/Hour Gross time 4:17:36 Net time 4:06:04 Net split times (difference) 5 Kilometer 29:11 (29:11) 10 Kilometer 57:14 (28:03) 15 Kilometer 1:25:31 (28:17) 20 Kilometer 1:54:17 (28:46) Half marathon 2:01:01 25 Kilometer 2:23:12 (28:55) 30 Kilometer 2:52:46 (29:34) 35 Kilometer 3:22:57 (30:11) 40 Kilometer 3:53:15 (30:18) Your relative finishposition in the total field of the TCS Amsterdam Marathon:

39. Pääkaupunkijuoksu 30.9.2012

572.  1300   Kähkönen Juha      Nokia/ NSN Maraton Team            2:35:01    +1:24:25

Copenhagen Marathon 20.5.2012

Aamu tuntui kolealta, mutta ilma ehtii lämmetä lähes helteiseksi ennen maratonin lähtöä klo 9:30. Tämä Pohjoismaiden toiseksi suurin maraton. Kestää lähes 12 minuuttia lähtölaukauksesta siihen että pääsemme lähtöviivalla. Tässä välissähän olisi ehtinyt melkein juosta jo cooperin. Olemme Hannun kanssa 4h10min ja 4h20min jänisten välissä ja jonkinlaisena toiveikkaana suunnitelmana on juosta noin 6min/km vauhtia eli maaliin 4 tunnin ja vartin tienoilla. Mutta sekin riittää, jos pääsee maaliin. Tai ainakin juoksemme niin pitkälle kuin mahdollista. Kummallakin on ollut ties mitä remppaa eikä valmistautuminen vuoden ensimmäiseen täysmatkaan ei ole sujunut optiomaalisesti. Itselläni kipeytyi vasen lonkka viikko pari ennen matkaa kun siihen iski iskias, noidannuoli tai joku muu lumbago. Fysioterapeutti naksautti selän ja komensi matkalle – tai ei ainakaan kieltänyt ja tässä mennään vaikka vaiva muistuttaa olemassaolostaan. Särkylääkettä en ole syönyt vähään aikaan, joten tuntoaistit on tallella. Huoltajamme Heikki saattelee meidät lähtöpaikalle ja lupaa odotella meitä reitin varressa jossakin Nyhavnin tienoilla. Hänellä on siellä treffit jonkun Lille Havfruen kanssa.

Laukaus kajahtaa ja toistakymmentä tuhatta ihmistä lähtee matkaan. Numerolapuissa on etunimet ja liput, joten kanssakansalaisesta saa hieman tietoa ja runsas väkijoukko kannustaa nimeltä huutaen. Tämä on kaupunkimaraton sanan tiukassa merkityksessä, sillä reitti risteilee vilkkailla kaduilla vain harvoja hiljaisempia osuuksia lukuun ottamatta. Mutkia on paljon ja sen vuoksi täällä ei ennätyksiä juosta vaikka reitin profiili on tasainen. Carlsbergin silta lienee korkein kohta eikä ole verrattavissa Tukholman reitin korkeimpaan siltaan. Mukulakiviäkatujakin reitillä riittää, eivätkä ne enää loppumatkasta tunnu kivoilta. Matkan varrella on bändejä, orkestereita, kuoroja ja tanssityttöjä ja toki syke nousee sopivasti näissä paikoin.

Ensimmäinen kymppi menee alle tunnin ja puolikas alle tavoitteen. Lonkkakipu ei vaivaa, vaikka se tuntuukin, se ei silti hidasta tahtia. Kolmenkympin kohdalla aikaa on kulunut jo reilu minuutti yli kolmen tunnin ja reisissä tuntuu jäykkyyttä. Kilometrit alkavat painaa jaloissa, nimittäin ne helmi- ja maaliskuun juoksemattomat kilometrit, kun valmistautuminen jäi pääasiassa huhtikuun varaan.  

Juoksemme kimpassa edelleen, irtiottoihin ei ole ollut varaa tai aihetta. Kolmenkympin jälkeen reitti on jälleen tuttua, sillä samoja polkuja tallattiin jo ensimmäisellä neljänneksellä, mutta ei sitä muista, sillä sen verran mutkikkaita nämä polut ovat. Heitämme tarinaa keskenämme ja muiden suomalaisten kanssa. Vasemman jalan kipu alkaa liikkua lonkalta alaspäin. Kokeilen muuttaa askellusta, mutta ei se sanottavasti auta. Kipu laskeutuu polven korkeudelle ulkosivulle. Väännän jalkaterää sivulle ja sisäänpäin, ei merkittävää vaikutusta. Takana on 34 km, joten alle viiden tunnin maaliin ehtii kävelemälläkin. Täytyy vain toivoa, ettei jalka jämähdä kokonaan jumiin.  Sanon Hannulle, ettei minua kannata odotella, sillä tulen varmasti mutta hitaasti. Vauhti hyytyy, mutten kuitenkaan vaihda kävelyksi. Tässä vaiheessa 4:20 jänikset painavat ohitse.

Juomapisteellä en kiirehdi. Huomaan helpotuksekseni, että kävellessä jalkaan ei satu. Junnaan pikkuhiljaa etenemisen taas juoksuksi. Jäljellä on enää muutama kilometri. Loppua kohti kipu väistyy tai siihen turtuu. Jalka nousee taas vaikka vauhti ei nousekaan. Kilometrivauhti taitaa olla jo yli seitsemän minuutin. Viimeisellä kilometrillä vire kuitenkin nousee ja ohittelen monia kanssakulkijoita. Pystyn jopa reippaaseen loppukiriin. 

Maalissa on vielä voimia jäljellä, eikä jalkaan satu, kun pysyy paikallaan. Mikäpä tässä. Saan mitalin. Hannu on ollut perillä jo monta minuuttia.  Tankkaamme vettä ja urheilujuomaa. Ja oluttakin täällä tarjoillaan. Vaihdan kuivan paidan päälle ja poistumme maalialueelta. Saamme kuin saammekin taksin, vaikka tiet tuntuvat olevan tukossa ja kyydin tarvitsijoita joka puolella. Hätävarasetelillä pääsemme hotellin tienoille ja rahat riittävät vielä kylmään juomaan ja kuumaan makkaraan – pienellä tinkimisellä. 

Omenahotellissa suihku puhdistaa suolat ja pölyt, mutta juoksun ja auringon aiheuttama punotus jää iholle. Suomen pronssipeliä emme ehdi katsomaan kantapubiimme, mutta juutuubi palvelee viiveellä. Ensi katsomme kun Suomi voittaa 7-0, mutta karvas totuus paljastuu piankin – vanha peli. Tämän vuotinen peli  menee hieman heikommin.

Tämä on monipuolinen urheiluloma. Lauantaina juoksuun valmistauduttiin pubissa Suomi-Venäjä –peliä katsellen (saamarin Malkin). Iltamyöhällä eräässä toisessa pubissa Mestarien liigan finaalissa toteutui epätodennäköisyys Chelsean voittaessa Bayern Münchenin. Penkkiurheilijassa herätti nostalgisia väristyksiä savuinen kapakkatunnelma – täällähän saa polttaa sisällä. Tosin herkässä nenässä se ei tunnu yhtä kivalta kuin herkässä mielessä.

Edullinen Omenahotelli sopii hyvin juoksumatkailijalle. Numerokoodilla pääsee sisään ilman, että tarvitsee etsiä hukkunutta ovikorttia tai avaimia, kunhan vain muistaa numerosarjansa eikä näppäile sen asemesta juoksunumeroansa tai sosiaaliturvatunnustaan. Herätyksestä huolehtii ystävällisesti koko kadun täysi työhön meneviä iloisesti huutelevia ihmisiä heti kohta yökerhojen sulkeutumisen jälkeen. Huone ei ole kylmä, ainakaan näin kesäisin.
 

Juoksusta toipumisessa auttaa lähistön Tivoli. Kun on kierrellyt juosten pitkin kaupungin katuja, kannattaa katsella samat näkymät myös ylhäältä, kuten New Yorkin Empire State Buildingistä tai Berliinin TV-tornista. Köpiksessä tämä näköalapaikka on Himmelskibet. Virhe. Virhe. Virhe. Vaikka helle tai Gatorate on joskus saanut juoksun aikana vatsani sekaisin, ei se ole mitään verrattuna siihen pahaan oloon joka Himmelskibetistä seuraa. Ei ikinä enää, mieluummin vaikka kaksi maratonia peräkkäin.

36. Länsiväyläjuoksu 22.4.2012, 17.4 km

Tällä kertaa minua ei huijattu (viittaus kolmen vuoden takaiseen Länsiväyläjuoksuun) vaan juoksimme onnistuneen mukavan kimppajuoksun aurinkoisessa säässä. Tästä tuloksesta olen erityisen iloinen:
... Kähkönen Helsinki 2:04:13 +59:19
 
Viimeinen kaarre Otaniemessä