matkakertomuksia

lauantai 4. lokakuuta 2014

Itämerimaraton 4.10.2014

Loistava juoksusää Itämerimaratonilla Hangossa. Upeita rantamaisemia. Eka kymppi vauhdikkaasti 55 min, puolikas kahteen tuntiin, 30 km alle kolmen tunnin, mutta lopussa ehti jo nautiskelemaan 7 min/km vauhdissa. Juoksimme kimpassa Hanskin kanssa. Polveen sattui, molemmat pohkeet meinasivat krampata. Lopuksi vielä huippasi ja oksetti. Siis kertakaikkiaan hieno reissu!
Loppuaika 4:19:27.


Välillä ehti ihailemaan rantamaisemia

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Riga Marathon 18.05.2014

20. maratonini oli nopea täsmäisku Euroopan hallitsevaan kulttuuripääkaupunkiin. Taistelupari Rampa ja Toipilas juoksumatkalla asenteella "juostaan nyt ensin puolikas ja sitten lisää kilometri kerrallaan, jos järjestäjät eivät ehdi meitä tieltä pois kerätä". 

Lauantaina aamulennolla pääsi näppärästi Latviaan, joka sopivasti siirtyi euroihin vuoden vaihteessa. Hotelli haltuun ja exposta numerolaput. Sitten vain pastaa tankkaamaan. Kyytipojaksi Tervetes aluset. Seuraavaksi päiväunet ja maisemia. Iltapalan aikaan Make ja Tiina saapuivat autoillen paikalle. Illalla olisi ollut La Ligaa, muttei näkynyt meidän telkussa.

Aamulla varhain herätys ja tankkaus munalla ja pekonilla. Väinäjoen, joka myös Daugavana tunnetaan, toisella puolella lähtöpaikkoja oli jo viritelty eilisestä lähtien. Populaa alkoi kertyä sinne. Aurinko paistoi ja lämpöä oli luvassa lisääkin. 8:30 pamahti lähtölaukaus maratonille ja puolikkaalle. Oliskohan meitä ollut parisen tuhatta lähdössä. Koko tapahtumassa varmaan melkein kymmenkertainen määrä, kun kymppiläiset ja vitoset lasketaan liikkeelle myöhemmin.

... juostaan... juostaan... juostaan... juostaan... juostaan... juostaan... juostaan... juostaan...

Kimppajuoksuna mentiin, kun sekä Hanskilla että minulla oli harjoittelu ollut aika repaleista eikä koipien kestävyydestä ollut takeita. Maalialueella hörppäsin oluen. Se on kuulema hyvä palautusjuoma. Taisi olla ensimmäinen kerta, kun maratonjärjestäjä tarjoaa muutakin kuin alkoholitonta olutta. Lasi ei ollut turhan iso.

Porukka alkoi olla kasassa. Make veti taas oman enkkansa, lähempänä kolmea kuin neljää tuntia. Minullakin aika parani minuutilla edellisestä alle puolen vuoden takaisesta talvikelimaratonista.
Illalla olisi ollut Suomen peli, muttei näkynyt meidän telkussa. Tankkausta ja toipumista. Tiina tarjosi kuohuvaiset ja totesimme neljän hengen seurueemme maratonsaldon olevan varttia vaille sata. Hanskilla oli oma juhlansa myös: 30. maraton.



  5    0:29:41    0:29:41    0:05:56
10    1:01:28    0:31:47    0:06:21
15    1:32:05    0:30:37    0:06:07
20    2:06:14    0:34:09    0:06:50
25    2:37:32    0:31:18    0:06:16
30    3:10:38    0:33:06    0:06:37
35    3:43:41    0:33:03    0:06:37
40    4:19:17    0:35:36    0:07:07
42,2 4:33:03    0:13:46    0:06:15   Netto: 04:32:40,1