Aikavyöhykkeet

UTC-10  Moorea
UTC-9
UTC-8
UTC-7
UTC-6  Patagonia
UTC-5
UTC-4  New York City
UTC-3
UTC-2
UTC-1
UTC+-0
UTC+1  Stockholm etc.
UTC+2  Helsinki City etc.
UTC+3  Arkangel
UTC+4  Dubai
UTC+5
UTC+6
UTC+7
UTC+8
UTC+9
UTC+10
UTC+11
UTC+12 Te Houtaewa Challenge

Moorea Marathon 30.3.2019

Moorea on pieni sydämenmuotoinen saari Tyynessä valtameressä. Sen sijainti paljastuu helposti vaikkapa karttapallosta, kun kääntää pallon sellaiseen asentoon että merta näkyy mahdollisimman paljon, eikä juuri muuta näykään. Silloin Moorea on kuvassa keskellä.

Moorea on puolen maapallon suuruisen meren keskellä

Moorea on vulkaaninen paratiisisaari lähellä Tahitia, joka myös on vulkaaninen paratiisisaari. Paratiisisaareksi sen tunnistaa siitä että siellä on suorastaan helvetillisen kuumaa ja kosteaa. Saaret kuuluvat Ranskan Polyneesiaan ja ne sijaitsevat hyvin lännessä lähellä päivämäärärajaa. Kun lensimme Tahitille Uudesta-Seelannista, saimme matkaamme ylimääräisen vuorokauden, koska lensimme päivämäärärajan yli eiliseen, sunnuntaista takaisin lauantaihin. Siinä minä sain vuorokauden lisää toipumisaikaa, sillä edellisenä lauantaina juoksin maratonin Uudessa-Seelannissa (itäisin maratonini) ja seuraavan maratonin (läntisimmän) juoksisin vasta viikon päästä lauantaina Moorealla. Moorean juoksusta tulisi kuuma ja kostea, sellainen kuin keli tropiikissa tuppaa olemaan.

Tahiti ja Moorea vierekkäin meressä. Maratonin reitti Moorean pohjoisrannalla.

Majapaikkamme Moorealla on sen läntisellä rannalla, Haurun kylässä. Sieltä on matkaa kolmisenkymmentä kilometriä saaren itäosaan, lentokentälle ja satamaan ja ennen kaikkea maratonin lähtöpaikalle. Maratonin lähtö tapahtuu aamuyöstä klo 4:30 ja järjestäjä on luvannut keräilybussin kulkevan tuntia aikaisemmin. Olen varannut Suomesta mukaan kunnollisen heijastimen, että saan öisen pilkkopimeässä kulkevan bussin pysäytetyksi. Numerolappusen ja muun juoksurekvisiitan otin mukaan satamasta jo kun tiistaina siirryimme Tahitilta Moorealle.

Juoksen Moorealla pari pientä ja hikistä aamulenkkiä. Lämmin kosteus on tukalaa, mutta auringon noustua kunnolla vasta tukalaa onkin. Parasta antaa elimistön palautua niin paljon kuin ehtii. Huomaamme, että naapuribungalovin miehillä on samanlaiset varustekassit kuin minullakin: maratoonareita! Käyn heidän luonaan ja selviää, että ranskalaisia ovat, toinen lähtee kokomaratonille ja toinen puolikkaalle. Ranskalaiset tarjoavat minulle kyytiä juoksuun, ja pääsisin heidän kyydissään myös maratonia edeltävän illan pastapartyyn.

Tällä kertaa jätän pastapartyn väliin, pysyttelen mieluummin omalla rannalla kotijoukkojen kanssa kuin lähden yksin puhumaan ranskaa toiselle puolta saarta. Ennakkolistojen perusteella näyttää, että osallistujat ovat paikallisia, siis ranskanpolyneeseja tai sitten ranskalaisia, joita Euroopasta on tullut kourallinen. Ja joukossa on tämä yksi hullu suomalainen.

Pidämme oman pastapartyn bungalovissamme ja yritän asettua ajoissa nukkumaan. On kuuma ja tuuletin katossa vatkaa ilmaa, se helpottaa hieman. Yöt täällä ovat tällaisia, mutta onneksi aamulla kukot herättävät varhain, eikä auringonnousu pääse huomaamatta ohi. Kiekuminen alkaa jo neljän tienoilla ja se kiihtyy huippuunsa auringonnousun hetkellä, noin kello kuusi. Hullut kukot!

Toiveikkaasti ajattelen, että se satunnainen sadekuuro, joka silloin tällöin iskee, tulisi juuri ensi yönä. Herään horteestani kahdelta ja yritän syödä jotakin, patonkia ja juustoa. Ei ole oikein ruokahaluja eikä vatsantoiminnan säätelykään onnistu halutulla tavalla. Mietin miksi taas kerran olen tällaiseen hulluuteen lähtenyt, toisella puolella maapalloa, suunnattoman suuren meren keskellä niin kaukana kotoa kuin vain voi, sietämättömän kuumassa ja kosteassa ilmanalassa, keskellä yötä, täällä minä aurinkorasvaan itseäni ja hyppään kohta tuntemattomien ihmisen kyytiin, joiden kanssa minulla ei ole montaakaan yhteistä sanaa... Motivaatio tuntuu olevan kohdillaan, näin se aina on ennen juoksua.

Toivon, että lähtöpaikalla on vessat, kun viimeistely jää kesken. Lähdemme ranskalaisten kanssa ajelemaan kohti starttipaikkaa kolmen maissa. He eivät puhu paljonkaan englantia ja minustakin on helpompi ihan olla hiljaa itsekseni kuin rupatella seurallisesti. Miehillä on otsalamput, minä en ottanut edes heijastintani mukaan, kun ei tarvinnut bussia odottaa. Matkalla näemme huoltopisteitä, joita pystytellään juoksua varten. Torvia soitetaan ja meille vilkutelllaan. Tunnelma alkaa virittyä.

Aamuöistä tunnelmaa lähtöpaikalla Temaessa.

Saavumme lähtöpaikalle, joka on huoltoaseman yhteydessä. Paljon valoja täällä pimeän keskellä. Järjestäjät jakavat heijastimia juoksijoille, mutta ne loppuvat kesken ennen kuin ehdin saada sellaista. Allekirjoitus tarvitaan vielä lähtölistaan, varmaankin vakuutus siitä, että tiedän riskit ja juoksen omalla vastuullani.

Etukäteen olen jo joutunut toimittamaan tänne lääkärintodistuksen. Ranskalaisissa juoksuissa vaaditaan kai aina lääkäritodistus. Olen vain kerran aiemmín joutunut sellaisen toimittamaan, se oli Patagoniassa. Venäjällä uhattiin verenpaineenmittauksella, ja se uhkaus nosti minun verenpainettani, mutta jostain syystä siellä paineet jäivät mittaamatta.

Huoltoasema ei ole auki, eikä mitään bajamajoja näy. Ehkäpä niitä on reitillä. Pikkuhiljaa lähdön hetki lähestyy. Lämpötila lienee hieman alle kolmekymmentä ja kosteusprosentti on riittävä.

Lähtölaukaus kajahtaa ja lähdemme juoksemaan pimeälle tielle. Ei se nyt kuitenkaan täysin pimeä ole, katuvaloja on paikkapaikoin, ja järjestäjien tai muiden uteliaiden autojen ja mopojen valot valaisevat tietä. Varhaisesta ajankohdasta huolimatta kadunvarressa on runsaasti yleisöä kannustamassa.

Lämmöstä ja kosteudesta huolimatta juoksu etenee aika mallikkaasti, ainoastaan vatsa antaa merkkejä itsestään. Juottopisteitä on riittävän tiheään, mutta vessoja reitillä ei näy. Elättelen toiveita, että kääntöpaikalla olisi. Kadunvarsi on paikoin varsin tiuhaan asuttu, mutta siellä täällä on väljempää, tyhjiä tontteja tai muuten rakentamatonta aluetta, huomioin. Kympin kohdalla on tilaisuus pujahtaa sivummalle, mutta täydellistä helpotusta en onnistu saamaan.

Reitti seurailee merenrantaa. Saaren keskiosa on vuoristoista viidakkoa ja kaikki ihmiselämä täällä taitaa olla rannan tuntumassa, tiet ainakin, sisämaahan ei laiskalla ole asiaa. Vaikka etenemme rannan mukaisesti, reitti ei ole tasainen, vaan väliin on hyvinkin jyrkkiä korkeusvaihteluita.

Maratonin ensimmäinen puolisko on helppo auringonpoltteen kannalta. Täällä aurinko nousee noin kuudelta, mutta ei luonnollisestikaan ole kovin polttava vielä ensimmäisen tunnin aikana. Etenemisvauhtini ei ole kovinkaan nopea, ensimmäinen puolikas taitaa olla lähellä 7 min/km vauhtia. Lähestyn ylämäessä kääntöpistettä ja ja totean ettei täälläkään mitää bajamajoja ole. Suunta takaisin alamäkeen kohti lähtöpistettä. Alhaalla näen sopivan suojaisan ja rauhallisen alueen ja käyn palmun juuressa kyykyllä. Olotila helpottaa huomattavasti, nyt olen valmis puskemaan kohti aurinkoa.

Aurinko nousee korkeammalle ja lopulta varjoa ei enää ole juoksijalle. Riittävän tiheästi olevilla tankkauspisteillä olisi syötävääkin, mutta minulle ei maistu, nautin urheilujuomaa ja runsaasti vettä.  Vettä tarjotaan avuliaasti muutenkin, isokokoinen polyneesialaismies kaataa pyytämättä ja ystävällisesti puoli sangollista kylmää vettä niskaani - se virkistää!

Huoltojoukot ovat sään mukaisesti vähäpukeisia. Näen myös ensimmäisen aidon kaislahameen, jonka alla ei ole mitään muuta kuin iso ja vahvasti tatuoitu mies! Täällä kaikilla aikuisilla on tatuointeja.

Eteneminen hehkuvan auringon alla jatkuu. Jälkikäteen kuulen jostain, että lämpötila saattoi olla +37 C tietämissä. Riittävän lämmintä kuitenkin. Kahden viikon takainen maraton rantahiekalla, kuumuus, kosteus ja enemmän tai vähemmän huonosti nukutut hikiset painavat jaloissa ja askel hyytyy. Pääjoukko on jossain edellä ja muutaman juoksijan kanssa vuorottelemme. Joudun antamaan useimmille perikisi. Totean vauhtini ja ryhtini niin huonoiksi, että viimeisen kympin-vitosen aikana siirryn reippaaseen kävelyyn ja huomaan ettei vauhtini siitä kärsi paljon, jos lainkaan.

Saavun lähtöpaikkaan, mutta tästä on vielä merenrannassa olevaan maaliin matkaa. Reitti menee tieltä pois, enkä tiedä minkä matkaa täällä vielä taivalletaan. Totean, että kaikkien aikojen pitkäkestoisin maratonjuoksu tästä on tulossa, viisi tuntia on rikottu jo aikaa sitten ja melkoinen tovi tulee vielä päälle. Joskus olen juossut 50 km lähes samassa ajassa, tosin melko paljon vilpoisimmissa olosuhteissa.  Pian alkaa jo mahtava merenrantamaisema näkyä ja aavistelen aidatun polun johtavan maaliin. Hiekka on raskasta ja pehmeää ja näen Linuksen odottavan minua maalin tuntumassa. Maaliin juoksemme käsi kädessä.

Linus halusi juosta ukin kanssa maaliin. Maalikuvat: Toni Siik.

Mitali, paita ja juoksunumero. Kuinka ollakaan tämä oli 41. maratonini.

Results: 84 KAHKONEN Juha 41 MA2 MARATHON MC 14 05:25:47

Juoksemisen ohella

Tahitilla ja Moorealla olimme maailmanympärimatkastamme vajaat kaksi viikkoa. Lennot meillä oli Papeeten kansainväliselle kentälle, joka on Tahitin ja koko Ranskan Polynesian pääkaupunki. Tahitilla liikuimme vuokra-autoilla. Majoituimme isomman saaren, Tahiti Nuin, itärannalle Faaoneen. Siellä sai seurata auringonnousua kello kuuden aikoihin ja hullut kukot pitivät kyllä heräämisestä huolen. 

Kalastajat työmakalla kello kuusi.

Rantahiekka siellä on mustaa ja Tyynenmeren aallot lyövät rantaan voimalla. Oli hauskaa ottaa aaltoja vastaan ja sukeltaa niiden sisään. Kerran tarkkaavaisuuteni herpaantui ja tavallista isompi hyöky pääsi yllättämään minut takaapäin. Se vei lippikseni ja aurinkolasini ja veti housut kinttuihin. Lasini menetin merelle ikuisesti.

Matkalukemisena minulla oli suurelta osin Tahitille sijoittuva Mario Vargas Llosan Paratiisi on nurkan takana, joka kertoo taidemaalari Paul Gauguinin elämästä, toki myös hänen isoäitinsä elämästä. Kun huomasimme, että Tahiti Nuin eteläosassa on Paul Gauguin museo, teimme sinne retken. Museo oli suljettu ja sinne pääsy oli estetty. Löysin kuitenkin aluetta kiertämällä pääsyn museon rakennuksiin ja näkymä oli masentava. Ei siellä ollut juuri mitään muuta nähtävää, kun rappeutuvia tyhjiä rakennuksia ja käytäviä niiden välillä. Pari nurmikolle jätettyä patsasta, siinä kaikki. Ehkä tämä ei ole ollut helpoimmin lähestyttävä sijainti ranskalaisen taiteilijan museolle.

Yksi tyhjilleen jääneistä Paul Gauguin museon rakennuksista

Tahitilta siirryimme Moorealle isolla lautalla. Saarten väli on vain parisenkymmentä kilometriä. Moorealla majapaikkamme oli saaren länsirannalla Haurun kylässä. Täällä saimme ihailla auringonlaskuja. Ranta täällä on tyynempi kuin Tahitin rantamme. Noin kilometrin päässä rannasta on riutta, joka vaimentaa rantaan tulevat aallot. Sieltä kuuluu jatkuva ukkosenkaltainen jyrinä. Meloin riutalle ja nautiskelin pelonsekaisesta tunteesta, että tuossa aukeaa nyt suurensuuri meri, jonne ei kannata lähteä yksin pienellä purrella. 

Meloen riutalle

Etelämeren saari

Vesi riutan ja rannan välissä on kirkasta ja aika matalaa, ainakin näkyvyys pohjaan asti on hyvä. Hienoja koralleja ja värikkäitä kaloja. Lähellä on pieni saari, jolle rantautuminen paljasjaloin on hidasta ja vaikeaa korallien vuoksi. Aivan rannassa oli kiva polskutella ja zoomailla vedenalaista elämää, kunhan muisti varoa koralleja, joita ei kuitenkaan aivan joka paikassa ollut. Rannassamme asusteli rausku, jonka näimme usein. Se oli kooltaan ehkä vajaa kaksimetrinen. 

Vakioruokapaikaksemme Moorealla tuli pienen kävelymatkan päässä sijaitseva Le Coco D'Isle. Ravintola on matala bambuista tehty rakennelma, jossa on hiekkalattia. Ruokalistalla on paljon merenantimia ja joka annokseen tulee mukaan runsaasti erilaisia hedelmiä. Banaanit ja avocadot maistuvat täällä aivan toisenlaisilta kuin kotona, niin raakoina kuin kypsennettyinäkin. Lisäksi lautasella on montaa erilaista tuttua tai aiemmin tuntematonta hedelmää. Tonnikalaa söin usealla eri tavalla valmistettuna ja hyvää se oli raakanakin salaatissa. Myös jälkiruuat ovat hyviä. Tämä on aivan loistava ravintola. Hinnat Tahitilla ja Moorealla eivät kuitenkaan ole halpoja, vaan suurinpiirtein Suomen tasolla.

Te Houtaewa Challenge 16.3.2019

Maraton Uudessa-Seelannissa 90 Mile Beachilla

Hukatere, maratonin lähtö klo 9:30. Kuvakaappaus Te Houtaewa Challengen videosta.

Seisomme hiekkarannalla kaukana kaikesta. Aurinko on noussut ja päivästä näyttää tulevan lämmin. Tasmanianmeren aallot muodostavat suuria tyrskyjä rantautuessaan. Paikalla on kourallinen juoksijoita ja muutama ajoneuvo. Bajamaja-tyyppinen toiletti on sijoitettu peräkärryyn. Olemme jossain puolivälissä 90 Mile Beachiä Uuden-Seelannin pohjoisimmassa kärjessä. Ranta ei ole aivan nimensä mittainen, mutta kyllä se ainakin 90 kilometriä pitkä on. Meidät kuljetettiin tänne maalialueelta bussilla ja viimeiset kaksitoista kilometriä ajoimme rantahiekkaa pitkin. Vaikuttaa siltä, että kaikki kanssajuoksijani ovat uusiseelantilaisia. Suurin osa on varttunutta porukkaa, tuntee toisensa ja keskustelun perusteella kokeneita maratoonareita. Ultrajuoksijat on jo päästetty irti pohjoisemmassa ja kohta on meidän vuoromme. Lisään vielä yhden kerroksen aurinkorasvaa ja siirryn lähtömuodostelmaan. Lähtölupa annetaan ja juoksu rantahiekalla alkaa.

Te Houtaewa oli maorien sankari ja juoksijasankari. Tämä juoksu on nimetty hänen mukaansa maori-kulttuurin kunniaksi. Maorit ovat Uuden-Seelannin alkuperäiskansa ja heitä on väestöstä noin 15 prosenttia. He ovat ylpeitä juuristaan ja kulttuuristaan ja heidän pelottavaltakin tuntuva perinteinen haka-tanssinsa on tullut tutuksi mm. Uuden-Seelannin rugby-joukkueen All Blacksin esittämänä.

Dramaattinen ajankohta

Te Houtaewa Challenge -maratonia edeltävänä päivänä Uuden-Seelannin eteläsaarella sijaitsevassa Christchurchin kaupungissa tehtiin moskeijassa raaka terrori-isku, joka järkytti rauhallista Uutta-Seelantia perinpohjin. Seurasimme uutisia tuoreeltaan internetistä ja myös naapurimme Ahiparassa, Uuden-Seelannin pohjoissaarella, jossa silloin olimme, tuli siitä meille kertomaan. Pari päivää aiemmin olimme Hobittonissa, Sormusten herra -elokuvatrilogian filmikylässä Matamatassa, ja silloin koko Uusi-Seelanti mieltyi rauhalliseksi Konnuksi, hobittien asuinpaikaksi. Terrori-iskun myötä tuntui kuin pahan mahti uhkaisi tuhota koko rauhallisen idyllin. Maorien haka-tanssilla oli suuri osuus terrori-iskun vastaisissa mielenosoituksissa. 

Siirtyminen lähtöpaikalle

Juoksulogistiikan kannalta valitsimme lomamajoituksen onnekkaasti Ahiparasta, joka on kilpailun maalialue ja bussikuljetuksen lähtöpaikka. Kuljetus maratonin lähtöpaikalle lähti kaksi tuntia ennen starttia. Menimme ensin pienellä bussilla Kaitaiaan, jossa vaihdoimme hieman isompaan bussiin. Matkustajia oli kuitenkin hyvin rajallinen määrä ja suurin osa tuntuu tuntevan toisensa.

Lähtö rannalta

Saavumme Hukatereen rannalle, joka on parhaimmillaan sata metriä leveä luonnon muodostama highway. Rannalla on juoksijoiden lisäksi autoja, järjestäjien, kannustajien että varmaan muidenkin. Rannalla ajaessa kannattaa etukäteen varmistaa autovuokraamosta, saako ajaa rannalla. Nolo tilanne ja kukkarolle kallis, jos onnistuu juuttumaan rantahiekkaan ja jäämään vielä nousuveden uhriksi. Hiekka on kuitenkin suurimmalta osin varsin kovaa ja juoksulinjan voi valita joko aivan vesirajaan tai kauemmaksi vedestä. Rannalla on paikoin vesiuomia, joita välttelen, etteivät kenkäni kastuisi. Toisin paikoin vesi on muovannut hiekan epätasaiseksi.

Maratonin lähtö. Kuva: Te Houtaewa Challengen sivut.

Juoksen ensimmäisen kympin peruslenkkivauhdillani (6 min/km). Edelläni lähtee puolisenkymmentä juoksijaa ja loput tulevat perässä. Maratonilla starttaa vain 14 juoksijaa, kun taas 62 km ultramatkalla samoin kuin puolikkaalla ja kympillä lähtijöitä on enemmän.

Matka etenee odotetulla tavalla. Aurinko paistaa, mutta onneksi pieni pilveily lieventää poltetta. Varjoahan täällä ei ole missään, sillä koko matka juostaan rannalla, suoralla ja loppumatkasta hyvin loivasti kaartuvalla hiekkaradalla. Juokseva joukko etääntyy pian toisistaan. Juoksen seuranani vain lukuisat lokit, joita rannalla riiittää loputtomiin. Mahtavia tyrskyjä voisi luulla jäämassoiksi, mutta lämpötila paljastaa moisen mahdottomuudeksi.

Huoltopisteet ja kilometrimerkinnät ovat kolmen kilometrin välein. Tarjolla on vettä ja kokista, josta on hiilihapot päästetty karkuun. Myös banaania on ainakin myöhemmillä pisteillä, mutta minulle ei kiinteä ravinto maistu. Totun rannalla liikkuvaan autoliikenteeseen ja hetkittäin mietin onko rantaliikenne oikean- vai vasemmanpuoleista, mutta sillä ei ole väliä, kun tilaa täällä on kymmenille kaistoille.

Maratonin puolimatkassa Linus tuli kirittämään ukkia.

Kotijoukot kannustamassa
Puolivälin tuntumassa hätkähdän kuullessani voimakkaita kannustushuutoja: omat kannustusjoukot ovat saapuneet rannalle. Linus, 2v, haluaa myös juosta, ja juoksemme yhdessä pienen rantaosuuden.

Matka jatkuu ja huomaan, että hiekkapohja kovuudestaan huolimatta kuitenkin maantiepintaa raskaampi. Nopein ultajuoksija ohittaa minut kevyesti ja menee menojaan, mutta muuten ohituksia ei juuri tapahdu. Onneksi taivas pilveilee hieman, joten kuumuus ei ole sietämätöntä. Huomaan yhden edelläni juosseen maratoonarin jäävän venyttelemään kramppaavaa jalkaansa, kun yli kolmenkymmenentä kilometriä on takana ja loppumatkalla ohitan myös yhden puolikkaan juoksijan, mutta muuten en ole kilpakumppaneitteni kanssa tekemisissä.

Tuuli ei ole paha, vaikka aallot ovatkin isoja, ja tuuli on sivutuulta. Rannalle on tullut myös kalastajia. Onneksi ei ole vessan tarvetta, sillä bajamaja-auton sijainnista ei ole tietoa eikä töyrään yli sisämaahan huvittaisi mennä. Päässäni soi korvamatona Pitkä kuuma hiekka ja aion juosta sen… ja välillä soi myös Kauas pilvet karkaavat.

Juoksijat ja juoksijoiden varjot. Kuvakaappaus Te Houtaewa Challengen videosta. Kuvaa käsitelty.

Hiekkaranta kaartuu loivasti oikeaan ja tiedän, että enää ei ole jäljellä montaa kilometriä. On vetinen paikka, jonka kiertäminen vaatisi sadan metrin mutkan. Annan kenkieni kastua, sillä loppumatkallahan tässä ollaan, joten ei haittaa eikä ehdi hiertää. Tulee myös leveä ja kova tasainen hiekkaosuus. Jos tällaista olisi ollut koko ajan, ei hiekka voisi helpommaksi juosta mennäkään. Sitten seuraa kapeikko, jossa on kiviä ja korallia ja josta autot ovat ajelleet ja pehmittäneet hiekan. Sellaisessa kohdassa juokseminen on tosi raskasta.

Leveä ja kova tie

Näen tutun rannan ja maalialueen lähestyvän ja järjestäjien kuulutukset kantautuvat korviin. Tähystän maalialueelle ja näen siellä omat kannustusjoukkoni. Viimeiset kymmenen metriä juoksemme Linuksen kanssa yhdessä maaliin. Tämä on kannustuksesta ja hyvästä juoksuseurasta huolimatta reitin raskain osuus, sillä ennen minua tulleet juoksijat ovat pehmittäneet hiekan raskaaksi.

Maaliin yhdessä Linuksen kanssa. Kuva: Te Houtaewa Challengen sivut.

Hyvä vai huono tulos?
Tulos on numeroina minulle kaikkien aikojen huonoin, yli viisi tuntia, mutta olen siihen varsin tyytyväinen. Vasta jälkikäteen minulle selviää sijoitukseni. Mitalia en saa, mutta saan purkillisen hienoa paikallista hunajaa. Maalialueella ei ole suihkua ja sitä kysellessäni minulle osoitetaan merta. Edessä on ajo Aucklandiin ja myöhemmin lento eteläsaarelle ja olemme jo luovuttaneen majapaikkamme pois. Sen suihku olisi ollut sopivasti tässä aivan lähellä. Ratkaisuksi jää huuhdella juoksun hiet ja pölyt pois meren kuohuissa. Uinnin jälkeen suuntaamme auton mutkaiselle ja vuoristoiselle Highway 1:lle. Edessä oleva ajomatka on melkeinpä rankempi kuin juoksumatka, mutta minua ei päästetä rattiin. 

Parin päivän päästä saan sähköpostin, jossa minua onnitellaan toisesta sijasta maratonilla. Edelläni menneet juoksijat ovat siis pääosin joutuneet keskeyttämään. Saan jopa rahapalkinnon ja tililleni tupsahtaa 100 dollarin palkkio. Tämä on ensimmäinen kerta, kun minulle maksetaan juoksemisesta. Se on selkeästi veronalaista tuloa. Jokohan olisi aika jättää päivätyöt?

Matka jatkuu
Uudessa-Seelannissa on maratoonarille paljon muutakin koettavaa. Reissua ei kannata ihan yhden viikonlopun varaan jättää, kun jo matkanteko tänne kestää ainakin yhden vuorokauden verran. Pohjoissaarella tutustumme mm. Rotoruan rikinkatkuiseen vulkaaniseen kaupunkiin, jossa on eteläisen pallonpuoliskon suurin geysir ja Matamatassa sijaitsevaan Hobittonin elokuvakylään. Eteläsaarella etenemme Queenstowninsta pohjoiseen saaren länsirantaa pitkin useissa erilaisissa luontokohteissa vieraillen. Kaupunkikohteista myös Wellington tulee tutuksi.

Te Houtaewa Challenge on itäisin maratonini. Kahden viikon kuluttua odottaa läntisin maratonkohteeni Ranskan Polyneesiassa Tahitin naapurisaarella Moorealla.

Katso video juoksusta. Maraton alkaa kohdasta 3:15.