Prague Marathon 7.5.2023

"On keisarien patsaita Prahassa monta, vesi Moldaun rantoja hiertää ja syö...", noin tuhannen watin kaiutin täräyttää korvan juuressa ilman ennakkovaroitusta kello yhdeksän K-ryhmän lähtökarsinassa. Kappale on instrumentaali, mutta näin heti vapun jälkeen sanat tulevat mieleen ja jäävät korvamatoilemaan moneksi päiväksi: Brechtin Laulu Moldausta, joka täällä tunnetaan Vltavana. Olen tutkiskellut reittikarttaa sen verran etukäteen, että tiedän ylittäväni Vltavan lähitunteina kymmenen kertaa kuudella eri sillalla. Jossain kaukana edessä on ilmeisesti juuri ammuttu lähtölaukaus ja lähdemme hiljakseen hölkkäilemään sinne päin. Reilun seitsemän minuutin päästä pääsen minäkin lähtöviivalle ja matka alkaa. Hermostuneisuus häviää, kun pääsee juoksemaan.

Edellisestä maratonista on jo yli puoli vuotta. Kun ei pitäisi näin pitkiä taukoja, niin ei pääsisi syntymään liiallista lepokitkaa. Nyt on sunnuntaiaamu ja Prahaan saavuimme perjantai-iltana. Matka kentältä kaupunkiin sujui näppärästi AE-bussilla, eikä hotelli ole asemalta kaukana. Kun iltalennon jälkeen syö raskaasti ja nauttii ruuan kanssa pari tuopillista, se saattaa heikentää yöunen laatua, ainakin Oura on sen huomaavinaan ja moittii aamulla heikoksi unenlaatua ja valmiutta. Mutta lauantain pakollisia tehtäviä on ainoastaan numerolappujen nouto kisaexposta. Sinne pääsee ratikalla ja minun ikäiseni saavat liikkua Prahan julkisessa liikenteessä ilmaiseksi. Lauantaina voi tehdä hieman myös turistien töitä tutustumalla vaikkapa uisiin paikkoihin kuten U Fleků ja U Kalicha, tosin ne ovat tosi vanhoja ja osin ennestäänkin tuttuja. 

Expo löydetty

Václavské náměstí päivällä

Václavské náměstí illalla

Hotellimme Rokoko on sopivan rouhea ja arvostelussa kiitämme hotellin keskeistä sijaintia erityisesti maratoonarin näkökulmasta. Aidattua kisa-aluetta rakennetaan lähes ikkunamme alle. Arvostelussa moitimme hotellin keskeistä sijaintia, joka saattaa haitata herkkäunisia. Äänet kadulta kuuluvat huoneeseen sangen selvästi. Praha vaikuttaa olevan polttariporukoiden suosiossa, avioliittoinstituutio on siis huhuista huolimatta edelleen voimissaan. Äänet hotellin käytävästä kuuluvat myös hyvin selvästi huoneeseen, kiitos edelleen näille polttariporukoille.

 

Kisa-aluetta rakennetaan edeltävänä iltana

Kaikesta huolimatta nukun maratonia edeltävän yön hyvin, ainakin Ouran raportin mukaan, ja varmaankin siksi että edellisyön uni jäi heikoksi, joten joskushan sitä on lopulta nukuttava - no vahingossa ajoitus menee nappiin.  Rouva on puolestaan valvonut melun vuoksi ja hänellä on vahvoja mielipiteitä siitä, tarvitseeko aamuviideltä ilmoittaa kaikille lähitienoon ihmisille, että "minä olen juovuksisha", varsinkin kun tämä ilmoitus tehdään suomen kielellä. Tosin kyllä suomi on täällä vähemmistökieli myös öisessä mekastuksessa.

Menen aamupalalle hieman etuajassa hieman ennen seitsemää ja saan hyvää palvelua ja hieman puolivalmista aamupalaa, mutta aivan riittävästi. Testaan myös ulkolämpötilan ja totean sen juuri niin mainioksi kuin oletinkin. Eilinen aurinkoisuus on vaihtunut pilvisyyteen ja se sopii juoksijalle mainiosti. 

Varusteena shortsit, lyhythihainen juoksupaita, lippis ja puhelin vyölaukussa minut saatellaan muutaman sadan metrin päähän lähtöalueelle. Ja on minulla vielä vanhoilta juoksuilta jäänyt muovi tuulensuojana, siinä ja siinä tarvitsisiko sellaista. Siirryn taaemmaksi A, B, C, etc karsinoiden ohi ilmoittamani tavoiteajan mukaiselle K-alueelle, kyse ei ole siis mistään huoltoasemaketjusta eikä päivittäistavarakaupparyhmittymästä.

Kuten jo aiemmin todettiin, nyt on sunnuntai Prahan keväässä ja maraton on juuri startannut. Juoksemme mukulakivikatua. Tämä ei ole pahinta sellaista, kivet ovat tasaisia, eikä juoksu tunnu pahalta, mutta tiedän että jos tätä on paljon lopulta se tuntuu pahalta. Alkumatkasta mukulakiven määrä kyllä tuntuu pelottavan paljolta. 

Siltoja ja niiden ylityksiä tulee tiuhaan, ensimmäisellä sillalla ollaan jo kilometrin kohdalla. Sitten tullaan takaisin toist puolt jokkee kuuluisinta siltaa, Kaarlensiltaa, pitkin. Se on pelkästään kevyelle liikenteelle. Ja kohta mennään yli taas. Ensimmäinen kierros on kolmannesmaratonin mittainen ja olen lähtöpaikalla taas ylitettyäni Vltavan neljä kertaa. Juomapisteitä on riittävän usein ja joka toisella otan urheilujuomaa, syötäviin en koske koko reissulla, en omaan patukkaankaan, se säilyy hätävarana vielä seuraavaankin juoksuun.

En näe juoksemassa muita suomalaisia, eikä kukaan minulle ilmoittaudu. Tuloksista näen myöhemmin, että maratonilla oli parisenkymmentä suomalaista. Minulla on Finland-paita päällä, joten saan joitakin Finland-kannustuksia ja yhden Hjuva Suomi -kannustuksen. Kannustusjoukoissa näen kyllä Suomen lipun. Suurin osa juoksijoista on varmaankin tsekkejä, mutta paljon muitakin isoja ryhmiä on, mm. Taiwanin juoksijoita, jotka paitojensa mukaan juoksivat viikko sitten Saksassa, on useita israelilaisia näkövammaisia juoksijoita, etc. Maratonin tuloksista näen maaliin asti päässeitä reilusti yli viisi tuhatta.

Juoksu sujuu mukavasti tasaisella alle 6 min/km vauhdilla. Mukulakiviäkään ei ole joka paikassa ja voin hieman valikoida, esim. ratikkakiskojen välissä on joissain kohti helpointa juosta. Ekan kolmanneksen jälkeen reitti suuntautuu Vltavan rantoja etelään päin. Siellä käydään juoksemassa kääntymäpaikoilla molemmin puolin jokea, välillä vastaantulijoissa näkee paljon nopeampia juoksijoita, sitten taas palatessa niitä hitaampia.

 

Tuttuja en näe, enkä etsikään katseellani, kun tiedän ettei täällä tuttuja ole juoksemassa. Kannustusta on, mutta se on Lontoota vähäisempää (niin kuin kaikkialla, mikään ei pärjää Lontoon kannustukselle), näen Suomen lipunkin kannustajaryhmässä ja ja kannustan heitä. Annan muutamia läpsyjä pienimmille kannustajille ja tajuan ilokseni, että vuosia vaivannut olkapääkipu on näköjään poistunut huomaamatta jo ties milloin. En tunne oloani kovin sosiaaliseksi, joten nyt olen vain iloinen ettei tarvitse keskustella tuntemattomien kanssa. 

Vauhti ja fiilis säilyvät hyvinä. Puolikkaan kohdalla kaksi tuntia on jo täyttynyt minuutti pari sitten, mutta alle 6 min/km mennään vielä muutama kilometri, sitten loppupuoliskon vauhti hidastuu yli kuuden mutta pääosin alle kuuden ja puolen minuutin kilometrivauhdiksi.  Kolmenkympin tienoilla joudun jo hieman huijaamaan itseäni, asetan välitavoitteita, joiden jälkeen saa höllätä, kolmenkympin jälkeen asetankin tavoitteeksi 32, koska sitten on enää kymppi maaliin, kolmenkymmenenkahden jälkeen tavoite onkin 35, sitten 37, kun sieltä on vitonen maaliin jne. Itsepetoksen voimalla jaksaa. Kolmenkymmenenkahdeksan kohdalla takaa kuluu voimakasta pölinää, ja tajuan että 4:15 jänikset tulevat suuren seuraajajoukon kanssa. Jänisten perään kerääntyy aina paljon juoksijoita. Päätän sinnitellä kilometrin jänisten mukana ja se ottaa koville mutta onnistuu. 39 km annan itselleni luvan löysätä hieman mutta vasta sitten neljänkympin jälkeen enemmän. Jänikset etääntyvät nopeasti. En kuitenkaan löysää paljoakaan neljänkympin jälkeen ja maisemat alkavat jo näyttää tutuilta. Kilometri ennen maalia joku tulee kovaa takaa ja kannustaa minua, ilmeiseti näytän olevan kannustuksen tarpeessa. Kannustaja itse kuitenkin hyytyy kohta edessäni ja vuorostani tsemppaan häntä eteenpäin. Vuoronperään ohittelemme toisiamme. 

Prašná brána

700 metriä maaliin, kyltti kertoo. Juoksemme Prašná bránan alta tai sen läpi, se on keskiaikainen goottilainen kaupunginportti ja muistan jo, että heti sen jälkeen on käännös oikealle ja maalisuora alkaa. Maalisuora on se sama suora, jossa seisoimme lähtökarsinoissa. Juoksen kohti maalia vielä jäljellä olevien L K J I H G F E D C B A -merkintöjen ohi ja olen maalissa. Tehty! Aikani on paras aikoihin. Brutto on jotain 4:24 mutta netto 4:17. Poseeraan (vääripäin olevan!) mitalin kanssa maalialueella olevalle kuvaajalle, otan juomaa, syön appelsiinisiivuja, jatkan kujanjuoksua vielä melkoisen matkan ennen kuin pääsen aitauksesta Václavské náměstílle ja horjun hotelliin. En pääse yllättämään, sillä rouva on nähnyt maaliin tuloni maalikamerasta ja seurannut koko ajan juoksuani maratonin tarjoamasta palvelusta. Livenä ei päästy näkemään, sillä keskeisillä pelipaikoilla väkeä oli paljon sekä radalla että yleisössä.

No niin, näinhän se mitali näkyy...

Huoltoa, lepoa ja syömään, siitä on hyvä jälkihoito tehty. Vaikka oli pilvinen päivä, aurinko näyttää naamaan tarttuneen. Onneksi juoksupäivä oli reissun pilvisin päivä. 

ALL RUNNERS ARE BEAUTIFUL / THEY LOVE ME HERE