Hermannin öinen luolamaraton 8.-9.12.2021

Muutama vuosi sitten muutin Hermanninmäelle ja sain itselleni autopaikan noin seitsemän kerrosta alempaa kallion sisältä. Paikkaan tutustuttuani tuumin, että täällähän olisi valmiiksi neljän sadan metrin rata talvisia yöjuoksuja varten. Silloin asia jäi muiden kiireiden vuoksi, mutta jäi kytemään takaraivoon. 

Riston 50-vuotispäivät lähestyivät ja tiesimme hänen hartaimman toiveensa olevan - ei suinkaan mitään materiaalista vaan - yhteistä juoksuaikaa maratontovereitten seurassa. Niinpä kaivoin vanhan suunnitelman naftaliinista ja päivitin suunnitelman, jonka sitten esitin pysäköintihallia operoivan Etelä-Hermannin Pysäköinti Oy:n toimitusjohtajalle. Hän suhtautui asiaan positiivisesti, mutta korosti tapahtuman turvallisuutta ja alisti asian hallituksen käsittelyyn. Poliisin lausunto turvallisuussuunnitelmasta oli myönteinen ja sain luvan edetä. Kiitokset tj. Reijo Kuuselalle, joka jälkikäteen paljastui itsekin maratoonariksi.

Laadi ilmoituksen muutamaan juoksijoiden lukemaan mediaan. Muiden keskeisten faktojen lisäksi halusin kertoa hieman olosuhteista:

Tapahtuma on ainutkertainen. Sen valtteja ovat ankea ympäristö, kova alusta, huono ilma ja epämiellyttävä ajankohta. Lisäksi lyhyt varoitusaika. 

Olen ylpeä kommenteista, jotka tämä hersytti facessa, enkä malta olla lainaamatta muutamia tähän. Kiitos näistä!

Janne Harakka

Tää on kyl kautta-aikojen paras markkinointikirjotus!

"Tapahtuma on ainutkertainen. Sen valtteja ovat ankea ympäristö, kova alusta, huono ilma ja epämiellyttävä ajankohta. Lisäksi lyhyt varoitusaika." 

• Minna Hänninen

  
  

  Eihän tässä ole mitään järkeä. Siis ehdottomasti mukana!

  

  4

  • Tykkää
  •  · 
    Vastaa
  •  · 1 vk
• Raoul Björn

  Järjetön. Mukana ollaan 

Muutamassa minuutissa ilmoittautumisia alkoi tulvia, ja kymmenen hengen ilmoittautuneiden määrä saatiin nopeasti täyteen, vaikka kyseessä oli arkipäivien välinen yö. Heikki H., kokenut juoksujen järjestäjä itsekin, ilmoittautui järjestyksen pitäjäksi ja Hannu K., kokenut juoksija itsekin, ilmoittautui halukkaaksi sponsoriksi mitali/pokaalihankintoihin.

Niinpä sitten keskiviikkoiltana klo 22 mennessä meitä oli valmis joukko tapahtumaan. Turvallisuusmääräykset ja käytännön asiat on käyty läpi, kun lähtöläpsäys kajahtaa ja yhdeksän juoksijaa säntää matkaan. Valitettavasti yksi ilmoittautunut oli merkinnyt väärän päivän allakkaansa :-(

Valmiina lähtöön klo 22

Edessä on täsmälleen 100 kierrosta. Juoksen ensimmäisen kympin ja vähän päällekin Hanskin tahdissa. Se on minulle liian kova vauhti, tottahan toki tiedän sen jo kokemuksesta, mutta juuri näinhän minä teen, juoksen vaudilla nyt kun vielä on voimia, lopussa sitten ei pysty enää. Tankkaus on 10 kierroksen välein ja joka kierroksella kannattaa muistaa napauttaa laskuria. Minulla on mekaaninen laskuri kädessä, monella on juoksukellon laskuri. Juoksukellon laskuri antaa enemmän anteeksi, jälkikäteen huomaa jos on jäänyt napauttamatta kierrokseen mennyt tupla-aika.

Heikki hoitaa tehtävänsä intohimolla, kannustaa juoksijoita, soittaa musiikkia, ohjaa siinä sivussa hallin normikäyttäjiä, joiden määrä vähenee dramaattisesti kun yö etenee, juoksee kannustuskierroksina itsekin minimaratonin yön mittaan. Kun kello lähestyy puoltayötä ja Riston syntymäpäivää, Heikki lähtee kannustuskierrokselle ja Risto onnitellaan heti tuoreeltaan. 

Tässä vaiheessa on juoksua kulunut kaksi tuntia ja minulla on juuri hieman yli puolet matkasta takana. Vauhti hyytyy. Jos ohittelinkin alkumatkasta, nyt minua ohitellaan. Onneksi viikko sitten kylmällä lenkillä kirpaissut oikean jalan pohjekipu pysyy poissa. 

Hallissa on sopivan lämmintä, niin että juoksuasuksi riittää hellevarustus: juoksushortsit ja lyhythihainen juoksupaita. Sisäänajoportin kohdalla lämpötila on noin +10C silloin, kun ovi aukeilee tiheähköön, samaan aikaan ulkona on -10C. On täällä mukava juosta kesävermeissä, mainostamisestani huolimatta ilma on suhteellisen raikas, valaistus on kirkas ja hallikin on pesty jokunen viikko sitten.

Kärki ohittelee minua niin usein, että päättelen lopun olevan lähellä. Minulla se ole, vaan yli kymmenen kierroksen päässä. Kello soi Hanskille ja Heikki lähtee hänen viimeiselleen kannustamaan. En pysy mukana. Hanski pääsee maaliin, kohta maalissa on Katjakin, sitten Jyri, Veikko... ja päivänsankari Risto!

Heitän vielä viimeiset omat kierrokseni ennen kuin pääsen mukaan juhlahumuun ja me viimeisetkin olemme maalissa. On aina suurta juhlaa päästä maratonilla maaliin, mutta tämä on enemmän. Olen maalissa ajalla 4:44,44. Jälkikäteen huomaan, että omalla 50+ -maratonmäärälläni taidan olla juoksijajoukon kokemattomin talkooväki mukaanluettuna.

Risto palkitaan oman sarjansa ehdottomana voittajana ja se sarja on Tasan 50-vuotiaitten sarja. 

Risto voitti 50-vuotiaitten sarjan

On aika kiittää juoksuväkeä, talkooväkeä ja kannustajaa, sponsoria ja halliyhtötä. Kiitos! Minua muistutettiin, kun järjestelyt olivat valmisteilla, että olin kuulema luvannut viimeisen Kuhmolaisen maratonin jälkeen, etten enää koskaan järjestä maratonia. Kaikkea sitä tulee puhuttua... Lupaan nyt, etten enää koskaan järjestä Hermannin luolamaratonia Riston 50-vuotispäivien kunniaksi.

Risto toivoi syntymäpäivälahjakseen / vapaaehtoiseksi osallistumismaksuksi lahjoitusta varattomien lasten jouluiloon esim. Pelastakaa lapset Joulujuoksu tms. keräyksen kautta. 
Minä lahjoitan kaikista juoksemastani kilometreistä 10 senttiä Pelastakaa lapset ry:n kotimaan ehkäisevään lastensuojelutyöhön tukiperhe-, tukihenkilö- ja lomakotitoimintaan. Mm. tämä vinkki käytettävissä, vapaasti valittavissasi.

Voit käyttää näitä tili- ja viitenumeroita:

Pelastakaa lapset ry

Tili: FI16 5724 1120 0386 92 Viite 3088168

Maat ja maanosat

Lista maratonmaista on laadittu Tenho Laurin 100 maratonmaan listan innoittamana (Juoksija 8/2018). Minulla on vielä pitkä matka juostavana, että pääsisin liittymään Country Marathon Clubiin (https://www.countrymarathonclub.com/). Pääsyvaatimus on maratonin suoritus 30 maassa.

Joulukuusta 2020 alkaen olen Marathon Clobetrotters -jäsen. 

1. Suomi FIN (Eurooppa) / Turku 29.6.2003

2. Ruotsi SWE / Tukholma 5.6.2004
3. Yhdysvallat USA (Pohjois-Amerikka) / New York 4.11.2007
4. Yhdistyneet Arabiemiraatit ARE (Aasia) / Dubai 18.1.2008
5. Venäjä RUS / Arkangeli 28.6.2008
6. Espanja ESP / Barcelona 1.3.2009
7. Saksa GER / Berliini 25.9.2011
8. Tanska DNK / Kööpenhamina 20.5.2012
9. Hollanti NDL / Amsterdam 21.10.2012
10. Kreikka GRC / Ateena 10.11.2013
11. Latvia LVA / Riika 18.5.2014
12. Puola POL / Krakova 19.4.2015
13. Norja NOR / Tromssa 20.6.2015
14. Serbia SPR / Belgrad 16.4.2016
15. Viro EST / Tallinna 11.9.2016
16. Chile CHL (Etelä-Amerikka) / Puerto Natales 9.9.2017
17. Liettua LTU / Vilna 9.9.2018
18. Uusi-Seelanti NZL (Oseaania) / 90 Mile Beach 16.3.2019
19. Ranskan Polynesia PYF / Moorea 30.3.2019
20. Moldova MDA / Chișinău 29.9.2019

21. Ukraina UKR / Kiova 24.10.2021

22. Sveitsi CHE / Zürich 10.4.2022

23. Englanti ENG / Lontoo 2.10.2022

24. Tšekki CZE / Praha 7.5.2023

Mieleni tekisi esittää, että maanosista myös Afrikka on listalla (Gran Canaria Maratón 25.1.2015). "Geographically the (Canary) islands are part of the African continent but from a historical, economical, political and socio-cultural point of view, the Canarias are completely European." (http://www.iac.es/proyecto/planet/canarias/posicion.html)

Edellä mainittujen maiden lisäksi Marathon Globetrotters hyväksyy listalleen* juoksemani maratonit

+ Åland Marathon / Aland Islands (FIN) 28.10.2017

+ Spitsbergen Marathon / Svalbard and Jan Mayen (NOR) 2.6.2018

* Marathon Globetrotters Country List. Marathon Globetrotters have determined that we are using the list of 254 entities and classifying each as a country based on ISO-3166. This roster has been carefully thought out and much debated. (https://www.marathonglobetrotters.org/qualification/countries)

Kyiv City Marathon 24.10.2021

Täällä sitä nyt lopulta ollaan Kiova City Marathonin lähtöalueella. Toissapäivänä tulimme Kiovaan ja eilen teimme retken numerolappujen luovutuspaikalle. Tutkittuamme reittiyhteyksiä totesimme, että metrolla pääsee helposti lähellä olevalle Vystavkovii Tsentr -metroasemalle. Kantapään kautta opimme tällöin, että metroasemia on harvassa, mutta ne on helppo löytää ahkerasti kyselemällä. Asiaa helpottaisi, jos vielä ymmärtäisi vastaukset, mutta viittomasuunnat olivat loogisesti samaan suuntaan ja niin kovakalloisempikin osasi perille. 

Ukrainalaiset ovat kokemuksemme mukaan erittäin ystävällisiä ja avuliaita, opastavat turistin lippukassalle ja vielä saattelevat oikealle laiturille. Metro kulkee lujaa ja pitää kovaa ääntä. Osaamme helposti jäädä oikealla pysäkillä pois, ja asiaa helpottaa, että siellä jää paljon muitakin juoksijan näköisiä. Taas saamme oppaan, joka neuvoo meidät kisakonttorialueelle. Alue on laaja, ja hetken ja muutaman lisäkysymyksen verran kestää. ennen kuin löydämme paikan, jossa numeroita jaetaan. Ensin toki tarkistetaan passit ja koronapassit ja saamme ranteeseen vihreän rannekkeen, joka oikeuttaa meille lähdössä "terveeksi luokiteltujen" lähtökarsinan.

Metroon

Hanskilla on jotain vaikeuksia saada numeroaan, se johtunee siitä, että osallistuminen siirtyi vuodelta 2020 vuodelle 2021. Minä saan pussukkani heti. Kun tutkin sisältöä huomaan iloinneeni turhan varhain, pussin perusteella olenkin puolalainen Philip. 2020-kirous! Tämähän on tuttua jo Levin Ruskamaratonilta, missä miltei kaikki juoksivat väärällä nimellä. No, heti takaisin selvittämään asiaa ja toki se selviääkin pienen väännön jälkeen. Nyt juoksunumerossani lukee oma nimeni. 

Minä en ole Philip Puolalainen! Asia vaatii syventymistä. 

Oma nimi kirjassa!

Metroilu takaisin on jo helppoa. Matkan varrella innostun Olimpiiska-asemalla, että taashan tässä ollaan maratonmatkalla jonkin olympiastadionin tienoilla. Emme kuitenkaan poikkea stadionilla. Jäämme junasta Itsenäisyyden aukiolla eli Maidan-aukiolla ja kävelemme maratonin lähtöpaikan kautta hotellille. Illalla nautitaan viimeinen pastatankkaus lähistön ravintolassa, jonka nimi oli ytimekkäästi Kaka Spagetti. Ja sitten unille, jotka ovat enemmän tai vähemmän levottomia.

Maidan-aukiolla 

Eipä ollut itsestäänselvän helppoa päästä tänne Kiovaan maratonille. Koronatilanteen vuoksi jännitystä riitti loppuun asti. Alun alkaen reissu varattiin jo parisen vuotta sitten ja meitä oli lähdössä aika iso porukka. Juuri kun olin ostanut lennot, maratonin ajankohtaa siirrettiin viikolla ja lentoliput näyttivät menevät hukkaan. Sitten tuli korona ja koko maraton peruttiin, mutta lentolippujen hintaa en saanut millään takaisin, en verkkomatkatoimistosta enkä lentoyhtiöltäkään. Osallistumisen sai kyllä siirrettyä seuraavalle vuodelle.

Vuoden päästä tehtiin uusi yritys. Porukkamme oli nyt supistunut murto-osaan alkuperäisestä. Uudet lennot otettiin suoraan Ukrainan lento-yhtiöltä. Sitten lentoyhtiö ilmoitti, ettei se enää lennä Helsinki-Kiova-väliä. No se siitä. Kunnes Hanski sinnikkäästi selvitti, että Kiovaan pääsee Lufthansalla Frankfurtin kautta. Tosin paluumatka vaihtoineen venyy varsin pitkäkestoiseksi. Lentoliput ostettiin, vaikka hinnat kahdesta edellisestä lennosta oli takaisinsaamatta. Mutta asiat nytkähtivät taas eteenpäin ja kohta lentoyhtiö palautti hinnat, sitten matkatoimistokin palautti jo reilu vuosi sitten maksetut hinnat. Ja Kiovan koronatilanne näytti siltä, että juoksemaan pääsee muutenkin kuin virtuaalisesti. Matkustusasiakirjat kuntoon: passikin voimassa vielä juuri vaaditut kolme kuukautta matkan jälkeen, viisumia ei tarvita, koronatodistus on ja Visit Ukraina -sivuilta ostettu paikallinen matkavakuutus printattuna monella kielellä mukana. Ilman noita reissu ei olisi onnistunut. Niinpä sitten eräänä perjantaiaamuna herätyskello soi aamulla kolmelta ja matka alkoi.

Se oli toissapäivänä, mutta nyt on nyt. Pistoolin olisi pitänyt pamahtaa jo yhdeksältä, mutta ilmeisesti kun ennustettua sadetta ei tullutkaan, lähtöä viivästetään, tai sitten jostain muusta syystä. Seisomme juoksuvarusteissa ja lisäpeittona on muovia suojaksi tuulelta ja sateelta. Täällä on kylmempää kuin Suomen kesässä. Jotkut hurjapäät ovat pukeutuneet pelkkiin shortseihin ja lyhythihaisiin paitoihin, jo sellaisen katseleminen saa kylmän väreet kulkemaan selkäpiissä.

Meitä on nyt jo paljon

Aamulla vielä mietimme juoksuvarustusta. Sää on viilentynyt eilisestä. Aivan turhaan pakkasin juoksushortsit mukaan tälle matkalle. Teki mieli laittaa jopa tuulihousut vielä juoksuhousujen päälle, mutta sen tiedän turhaksi. Alunperin kaavailin juoksevani kaksi paitaa päällekäin, lopulta päädyin pitkähihaiseen paitaan ja juoksutakkiin, jossa on huppukin, jos tarvitaan. Kauluri kaulaan ja lippis päähän, sormikkaat käteen. Lähtöpaikalle menoon puin lisäksi vielä tuulenpitävän takin ja mukana on myös kertakäyttöinen sadetakki sadetta ja tuulta vastaan. 

Lopulta sade alkaa, pienesti tihmoen, mutta kuitenkin. Ja lähtölaukaus pamahtaa. Se on aina helpotus. Luulisi, että tähän on jo tottunut, kun takana on jo puolensataa maratonstarttia erilaisissa paikoissa ja eri vuorokaudenaikoihin. Ja tavallaan onkin tottunut, tähän että lähdön jännitys, se jota en tunnusta olemassa olevankaan, aiheuttaa lähes pahoinvoinnin kaltaista oloa, kunnes lähtölaukaus sen laukaisee tai viimeistään se että pääsen liikkeelle. Tai viimeistään, kun ensimmäisen kerran pääsen bajamajaan tai puskaan. Epämääräinen olo, jonka vuoksi aamupala ei maistu, mutta syön sen silti velvollisuuden tuntoisesti. Eilinen pekonipasta maistuu suussa edelleen, vaikka ei niin hyvältä kuin eilen, heti herätyskellon soitosta tähän hetkeen se on maistunut, mutta nyt huomio kiinnittyy muuhun ja olo helpottuu.

Juoksemme ensimmäiset kymmenen kilometriä Hanskin kanssa kimpassa. Etenkin kun keho lämpenee, olo ei tunnu pahalta. Tällä kertaa opettelin hieman reittiä etukäteen. Pienen nousun jälkeen ensimmäiset neljä kilometriä on pääsääntöisesti laskua, sitten on nousua, kunnes ollaan reitin korkeimmalla kohdalla, 10 km kohdalla. Tämän jälkeen on neljä kilometriä jyrkkää laskua Dnjeprin rannalle. Tasaista juostaan seuraavat 27 km lukuunottamatta pieniä nousuja siltojen vuoksi. Lopuksi on nousua viimeiset viisi kilometriä. Aika hyvin muistan tämän verran juoksun aikanakin. Kiova on hyvin mäkinen ja mäet ovat paikoin jyrkkiä, sen huomasimme jo etukäteen. Eikä jyrkimmästä alamäestä juostessa uskalla ottaa hyötyä irti, sen huomaan sitten, kun olen siinä mäessä.

Ensimmäiset kilometrit juostaan jo tutuiksi tulleissa maisemissa. Parin kilometrin kohdalla ohitamme Kaka Spagetin, jonka eilen illalla nautittu pekonipasta siis maistuu edelleen röyhtäyksissä hieman vieläkin. Vitosen kohdalta nousemme jyrkkää mäkeä ylös ja kohta ohitamme eiliseltä tutun metroaseman ja jatkamme nousua kohti Maidan-aukiota, joka oli keskeisenä tapahtumapaikkana vuoden 2014 vallankumouksessa, joka puolestaan oli loogista jatkoa vuoden 2004 oranssille vallankumoukselle. Minulla on oranssi takki päälläni, mutta se ei liity tähän asiaan mitenkään.

Nousu jatkuu kympin kohtaan asti ja tässä on reitin korkein kohta. Aikaa on kulunut 58 minuuttia ja juoksu kulkee mukavasti. Hanskilla kulkee vielä lujempaa, joten hän jatkaa omalla tahdillaan tästä eteenpäin. Korkein paikka ei kuitenkaan ole vaikuttavin paikka, sillä pienen laskun jälkeen parin kilometrin päästä reitti vie Äiti isänmaa -muistomerkille. Muistomerkki on Neuvostoliiton aikainen yli sata metriä korkea miekkaa kohottava äitipatsas. Jos koit tuossa jonkinlaista ristiriitaa, niin vapaasti vaan, Neuvostoliittoa ei enää ole. Viimeinen Lenin-patsas nähdään vasta huomenna ja se sijaitsee menneessä katastrofissa. Mutta tällä mäellä on muutakin suurta: valtava Ukrainan lippu, joka käynnissä olevan sodan vuoksi liehuu puolitangossa.

Äiti Isänmaa

Alkaa se jyrkkä lasku, jota en uskalla päästellä täysillä. Reitti laskeutuu sillalle ja ylitämme Dnjeprin pitkää ja tuulista siltaa pitkin. Päässäni soi korvamatona "viimeisen kerran katson Dnjepriin", mutta sen sanoma on vielä vahvasti ennenaikainen. Pieni lenkura toisella puolella ja sitten takaisin samaa pitkää siltaa pitkin. Paluumatkalla sillalla tulee 20 km täyteen ja aika on vielä minuuttia vaille kaksi tuntia. Sillan jälkeen puolimaraton tulee täyteen ajassa 2:06 ja samassa kohdassa puolikkaan juoksijat liittyvät reittiimme. Tie on nyt entistä täydempi.

 

Jälleen kerran katson Dnjepriin...

Juoksemme joen vartta pohjoiseen viisi kilometriä ja tämän jälkeen puolikkaan juoksijat jatkavat eteenpäin, kun me nousemme sillalle ja meidän reittimme jatkuu joen keskellä olevassa isossa saaressa seuraavat viisi kilometriä. Tämä on reitin miellyttävin osuus. Tuuli ei riepota ja ympäristö on muutenkin rauhallinen, puistoa, ulkoilualuetta. Olen 29 km kohdalla, kun sade alkaa. Onneksi tosiaan täällä ei tuule, sillä samaan aikaan Hanski on jo seuraavalla sillalla ja kertoo myöhemmin, että siellä oli hieman erilainen tunnelma. Sade kestää ehkä varttitunnin ja sen aikana ohitan 30 km merkin. Aikaa on kulunut jo kolme tuntia ja reilut pari minuuttia päälle. 

Kohta saavun sillalle ja ylitän jälleen Dnjeprin. Reitti jatkuu joen vartta muutaman kilometrin ja kääntyy sitten kaupunkiin. Odotan 37 km merkkipaalua, jolloin päästään nousemaan kunnon mäkeen ja maalia kohti. Ja kaikki tulee aikanaan. Mäki on paikoin jyrkkä, mutta pidän juoksurytmin yllä, vaikka vauhti ei olekaan kummoinen. Juoksu on sujunut mainiosti ilman nilkka- tai polviongelmia, joita viime kerralla oli. Samoin voimat ovat riittäneet hyvin, olen tankanut joka pisteellä vuoroin vettä, vuoroin isotonicia tai colaa. Syötävää en ole ottanut, eikä minulla ole omia geelejä mukana. Mutta hyvin menee, mitä nyt vauhti hiipuu normaalin kaavan mukaisesti.

Tällä maratonilla ei ole näkynyt muita suomalaisia. Heikki oli ilmoittautunut mukaan ja järjestelyt oli kaikin puolin kunnossa, mutta akillesvaivat siirsivät hänen juoksunsa tuonnemmaksi. Ilmoittautuneiden listalla on muutamia suomalaisia, mutta lähtöviivalle asti pääsi tietääkseni vain me kaksi. Toki yksi tuttu naama tulee vastaan lyhtypylvään ulkomainoksessa, tavaan hetken nimeä TapR Typyheh, mutta sitten avautuu, että Tarja Turusella taitaa olla keikka täälläpäin lähiaikoina.

Mäki on jyrkkä, mutta kun nousu loivenee ja tasaantuu, tiedän että loppu on lähellä. Mutta ei minun loppuni. Saavun maaliin ja saan komean mitalin, jossa on jopa liikkuvia osia.

 

Maali!

Tämän luukun saa nyt avata

Etsin vaatesäilytyksen ja onnuskelen hotellille. Hanski on ollut siellä jo jonkin aikaa. Suihku ja pieni palautuminen, sen jälkeen onkin aika lähteä proteiinitankkaukselle pihvipaikkaan, jota jo hieman testailimme etukäteen. Ainakin Kievin kana oli siellä hyvää. Kelpo paikka.

On se iso!

Ukrainaksi Juha kirjoitetaan vissiin noin. Muistaakseni venäjäksi nimeni kirjoitetaan 'ЮXA'

SportTrackerin tallennus maratonreitistä

Hanski otti hienon kuvan hotellin aamupalanäkymistä. Tiukkojen aamuaikataulujemme vuoksi emme valitettavasti ehdi aamupalalle läheskään joka aamu.

Stalkerit* Tšernobylissä 

Seuraavan yön uni on levotonta, mutta ennen kuin maanantaiaamun aurinko nousee, olemme matkatoimiston ovella odottamassa. Matkakohde on Tšernobyl ja sen alueella oleva Pripjatin kaupunki. Kohde sijaitsee lähellä Valko-Venäjän rajaa ja sinne on Kiovasta matkaa reilut sata kilometriä. Pripjat rakennettiin 1970 ydinvoimalan ympäristöön ja siellä oli lähes 50.000 asukasta, kunnes se tyhjennettiin Tsernobylin vuoden 1986 ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen. Nyt siellä ei asu ketään. Virallisesti.

Aamulla aikaisin

Omatoimimatkalle Tsernobyliin ei pääse. Matkan hinta noin 90 euroa ja kun lopulta pääsemme liikkeelle pikkubussilla, meitä on noin kymmenen hengen seurue. Matka kestää kokonaisuudessaan 12 tuntia ja retken draaman kaari on suunniteltu hyvin. Ensimmäinen rajatarkistus on jännittävä. Tutustumme kohteisiin, jotka monelle ovat tuttuja Tsernobyl-dokumenteista, minä tutustun dokumentteihin vasta myöhemmin. Etenemme yhä syvemmälle alueelle, Tsernobylin kaupungista kohti Pripjatia. On toinenkin rajatarkistus. Näemme valtavan tutka-aseman, jossa on noin kilometrin pituudelta sata metriä korkeaa antenniketjua. Ja mieleemme palautetaan tarina, jossa kolmas maailmansota melkein syttyi väärän ohjushälytyksen vuoksi. Käymme autioissa kerrostaloissa, uimahalleissa, kaupoissa, lastentarhoissa, huvipuistossa... Meillä on kaulassa mittarit, jotka mittaavat saamaamme säteilyannosta, joillakin on mittarit, joiden avulla löydämme siellä täällä olevia pistemäisiä säteilylähteitä, joku puun juurella, toinen viemärin kannen alla, mitä missäkin. Kasvillisuus on vallannut talojen pihat ja osin kadutkin. Kerrostalon katolta katson kaupunkia ja autioiden ikkunattomien talojen takaa nousevaa massiivista reaktoria, joka on peitetty kuvulla. Draaman kaari huipentuu, kun saavumme tuhoutuneen reaktorin luo. 

Vihdoin saamme lounasta. Koko päivä on menty aamupalaboksin ja yhden eväsbanaanin voimalla. Sitten ajamme pimenevässä illassa takaisin Kiovaan. Mietin, mitä olen oppinut. Jos pitäisi nostaa esiin vain yksi asia, joka yllätti tai jäi mieleen, se on tuhon laajuus: kuinka suuri tuo pahitenkin saastunut alue on, kuinka montaa ihmistä onnettomuus kosketti, välittömästi ja välillisesti.

* viittaan Andrei Tarkovskin elokuvaan, joka pohjautuu Arkadi ja Boris Strugatskin romaaniin Stalker: Huviretki tienpientarelle.

Ukrainan viimeinen Lenin-setä saa jäädä sinne missä on

Tutka-asemalla käymme ensin läpi ohjushavainnoinnin teoriaa

Vertaansa vailla oleva antenniketju

Säteilypisteitä löytyy sieltä täältä

Katu kasvaa umpeen

Kasvillisuus ottaa valtansa takaisin

Tuhoutunut ja peitetty reaktori näkyy kymmenkerroksisen talon katolta viidakoituneen kaupungin yli

Irlantilainen Connor, jota luulin ensin Hugh Grantiksi, esittelee vuorollaan vanhaa näkymää. Takana nykynäkymä.

Hanskin vuoro esitellä menneitä hotellipalveluita

Huvipuistoa ei ehditty avata ennen sulkemista

Pääsemme viimein tuhoutuneen nelosreaktorin luokse. Tämän pitemmälle emme mene.

Jokaisella on kaulassaan mittari. Päivän annos ei ole tämän suurempi.

Tarkistusmittaus retken jälkeen alueelta poistuttaessa. Onneksi kaikki pääsimme sieltä pois.

Koko päivä on mennyt retkeillessä ja taas on nälkä. Käymme vielä georgialaisessa ravintolassa,  syömme aivan liian paljon ja silti jää lautaselle. Mainittakoon, että joka paikassa on wifi ja menut löytyvät qr-koodin avulla, sitä kannattaa käyttää jos ei hallitse paikallista kieltä.

Huomenna tilaamme Uberilta kyydin kentälle. Paluumatkalla koronapassi taitaa olla tärkeämpi asiakirja kuin varsinainen passi, mutta vakuutustodistuksia meiltä ei enää kysytä. Vaihto Frankfurtin kentällä on pitkä, siellä ehtii syödä ja melkein pitkästyäkin. Tiistai on jo vaihtunut keskiviikoksi, kun vihdoin olen kotona.

Levin Ruskamaraton 4.9.2021

Ruskamaraton juostaan lauantaina, joten on syytä lähteä matkalle ajoissa. Starttaan auton kohti pohjoista torstaiaamuna. Helsingistä Leville tulee matkaa kutakuinkin tuhat kilometriä ja mietin aiemmin, jos ottaisin sinivalkoiset siivet käyttöön, mutta olisihan se ollut aika elitististä kiireettömälle eläkeläismiehelle lentää suitsait jonnekin, juosta maraton ja sitten pyyhältää takaisin, niin ettei sielu mukana pysy. Ja taidan pitää ajamisesta. Kelitkin ovat niin mainiot että matkan olisi tehdä mopollakin, vaikka toki lämmöt yön aikana laskevat ylimmillä leveyksillä miinuksen puolelle.

Ruskamaratonin reitti juostaan kahteen kertaan myötäpäivään Levin ympäri

Torstai-illaksi laskeudun Nelostieltä Ouluun siskon perheen luokse. Yli puolet menotaipaleesta on takana. Huomenissa matka jatkuu ylöspäin, valitsen reitin Rovaniemen kautta ja menen sinne eri reittiä kuin edellisillä ajoilla, jolloin olen mielikuvituksettomasti paahtanut Nelostietä. Nyt ajan Kiiminkiin ja siitä Oijärven kautta Ranuaa hipoen Rovaniemelle. Pysähdyn matkalla Lapin sodan muistomerkille ja muistelen siellä vasta lukemaani Tommi Kinnusen kirjaa Ei kertonut katuvansa ja sen tunnelmia.

Olen hyvissä ajoin perillä ja ajan piukkaan parkkihalliin. Levi ei vastaa ennakko-odotuksistani, jotka eivät kylläkään kovin tarkkoja olleet, mutta en siis suinkaan pysäköi väljästi vaivaiskoivujen sekaan tunturin juurelle, vaan ahtaasti hotellin alla olevaan luolaan. Kirjaudun sisään ja otan vastaa huoneeni, joka on varsin kelvollinen yksin matkaavalle kulkijalle. Hotellia on ainakin kolmessa eri rakennuksessa. Ikkunasta on maisema tähän alppikylään, nätti näkymä, joskaan ei kovin autenttinen. 

Käyn noutamassa juoksunumeroni ja samalla myös hieman myöhempään saapuvan Hanskin numeron, samalla reissulla kohtaan meitä muitakin etelästä saapuneita maratoonareita. Tämähän on tämän vuoden "ulkomaan maraton", kun koronatilanteen vuoksi kauemmat maratonit ovat hyvin epävarmoja toteutumiseltaan. 

Heikki ja Teijo vaimoineen saapuivat tänne hieman aiemmin ja tapaamme numeroidenjakotilaisuudessa. Numerot ovat oikeita ja ennustettuja, mutta hämmästelemme niihin printattuja nimiä - järjestelyissä on sattunut pieni käpy, ja niinpä juoksen nimellä Markus ja edustan Rovaniemi Roadrunnerseja. Heikistä on tullut Mia ja Teijosta Reijo. Myöhemmin lähdössä tapaan minun nimelläni juoksevan Karin, joka kiitettävästi hoitaa osuutensa minua paremmin.

Suoritan pienen elpymisen, minkä jälkeen olen valmis pastaillalliselle, kun Hannu ja Sari ovat sopivasti saapuneet paikkakunnalle. Kulman takaa löydämme ravintolan, jonka tarjoama pasta on parasta mitä koskaan - tai ainakaan miesmuistiin - olen nauttinut. On aika suorittaa hieman pitempi elpyminen ennen huomista suoritusta.

Unet karkaavat ennen aikojaan heti kuuden jälkeen. Olen jonkin aikaa nukkuvinani, mutten pysty kauan hämäämään itseäni. Luen lehteä puhelimesta, selaan nettiä ja tutkin Ōuran uni- ja valmiusraporttia. Niin, ostin itselleni Oura-älysormuksen eläköitymislahjana ja tämä on ensimmäinen eläkeläismaratonini. Oura on opetellut jo hieman tapojani ja kohta on aika kertoa sille jotain uutta. Valmiusraportti ei ole kannustava: unen kesto jäi liian lyhyeksi ja syvää unta ei tullut juuri ollenkaan. Valmius ei ole hyvä ainakaan leposykkeen, lämpötilan, unen ja palautumisindeksin osalta. Oura kehottaa ottamaan tämän päivän kevyesti. Että tällaisen valmentajan minä olen saanut.

Teemme tunnustelulenkin ulkoilmaan. Ulkona on kylmä, hrrr... miinus kaksi, jossain vaiheessa, mutta auringonpaisteessa lämpimämpi. Tunnustelun perusteella päätän juoksuasuksi pitkät housut, kaksi paitaa päällekäin, toisessa pitkät, toisessa lyhyet hihat ja se pitkähihainen on vanha tuttu luotettava juoksupaita jo neljäntoista vuoden takaa. Kaulaan buffi, päähän lippis, vaikka pipokin oli harkinnassa ja käteen sormikkaat. Mainittakoon, että kyseinen lippis ja hanskat myös on hankittu samaisella neljäntoista vuoden takaisella maratonreissulla. Laatukamaa. Asuvalinta osoittautuu oikeaanosuneeksi.

Etelästä tulleet Pohjoisen juoksijat kokoontuvat lähtöviivalle hyvissä ajoin ennen lähtölaukausta, joka ammutaan klo 12, ja ihmettelevät, eikö maratonille muita lähdekään. No, toki lähtee, lopulta lähtijöitä kokomatkalle on nelisenkymmentä, mutta täällä ollaan sekaisin yhdessä puolikkaan juoksijoiden kanssa. Sekaisin? No kuka selväjärkinen täällä olisi... 

Mitä, eikö muita lähtijöitä olekaan...

Onhan lähtijöitä kuitenkin melkoinen leegio. Lähtökuvat: Sari

Matkaan lähdemme yhtäaikaa, mutta jo alun ylämäessä jättäydyn mielelläni - ja olosuhteiden pakosta - hieman jälkeen tuttujen herrojen juoksuvauhdista. Juoksuni tuntuu hieman raskaalta ja tukkoiselta, mutta tässä sitä mennään. Alkumatkasta Teijo, Hanski ja Heikki juoksevat kuitenkin vielä näkyvissäni.

Juomapisteitä on noin neljän kilometrin välein ja nautin vuoroin vettä vuoroin urheilujuomaa. Syötävää en ota, eikä minulla ole geelejäkään mukanana. Minulla on taskussa varalla yksi burana, sillä menneiden viikkojen aikana vasen jalka on oireillut jostain kantapään tuntumasta ei niinkään lenkin aikana vaan yleensä lenkkiä seuraavana päivänä. Tämä vaiva esiintyi lievänä jo edellisen maratonin aikaan Hämeenlinnassa. Yli viikkoon en ole käynyt juoksu- enkä edes kävelylenkeillä, ettei koipi ärtyisi ennen koitosta. Toistaiseksi menee hyvin.

Tämän kesän maratoneista sää on kaikista parhain, sillä sisäinen hehku auringon lisäämän lämmön ohella on karkoittanut kylmän. Kehon lämmetessä myös tukkoisuus vähenee ja etenen edelleen kelpo vauhtia. Ensimmäisen kympin aikana minulla on vielä jonkinlainen näköyhteys Heikkiin.  Kierrämme Leviä myötäpäivään, ja parissa kohtaa tehdään ylimääräistä mutkaa, että saadaan metrit täyteen. Tällaisella pistolla näen vielä juoksutoverini vastaan tulemassa, sen jälkeen he häipyvät tapahtumahorisontistani. Reitti on pääosin asfalttia, lyhyttä hyväpintaista sorapätkää lukuunottamatta. Nousua on riittävästi, ettei tämä aivan tasamaan maraton ole.

Ensimmäisellä kympillä vauhti pysyy reilustikin alle 6 min/km. Toisella kympillä vauhti hiipuu hieman, mutta on kuitenkin varsin kelvollinen ja ekan kierroksen eli puolimaratonin aika on parisen minuuttia yli kahden tunnin. Ekan puoliskon lopulla reitti sivuaa Immeljärveä ja tuuli on voimakkaasti vastainen. Nyt on hyvä, että sisäinen lämmitin on päällä. Tässä vaiheessa vasen jalka alkaa muistutella olemassaolostaan, ei kuitenkaan kantapään tienoilta vaan ylempää, polven korkeudelta ulkoseinältä. Yritän hieman muuttaa askellusta tilanteen helpottamiseksi.

Puoliväli lähestyy ja toinen kierros alkaa. Unohdan taajamaan saapumisen tunnelmissa tankkauksenkin, mutta onneksi tällä kelillä ei ole niin herkkää. Tie edessä on tyhjä, kun suurin osa kanssajuoksijoista oli puolikkaan taivaltajia. Reitti on onneksi jo tuttu, niin ei tule epävarmuuden tunnetta yksin juostessa. 

Vasemman jalan kipu kovenee hieman ja nousee ylemmäksi. 32 km kohdalla on jo tuttu pisto ylämäkeen ja sieltä paluu takaisin. Ylämäkeen juoksu on nyt jalan takia varsin vaivalloista, mutta helpottaa jonkin verran alastullessa. Huvävoimainen kanssajuoksija tulee takaa ja ohittaa minut kevyenoloisesti. Pari muuta yhtä vaivalloisesti taivaltajaa tulee mäessä vastaan. En siis ole täällä aivan yksin. 

Ajattelen, että alle viiden tunninn päästään, mutta ei sekään niin varmalta näytä, kun vauhti hiipuu. Mutta eteenpäin menen enkä kävele, vaikka kävely saattaisi olla nopeampaa. Lopulta saavun jälleen Immeljärven tuntumaan. Sää on ehtinyt muuttua aurinkoisesta pilviseksi ja äsken ropsautti rakeita niin, että lakin lippa rapisi. Vastatuuli koettelee niin kuin ensimmäiselläkin kierroksella. Siitä tiedän että maali on lähellä, parisen kilometriä enää. Tasaisen junnaavalla tahdilla etenen maalialueelle. Kun ylitän maaliviivan, nimeni kuulutetaan ja jälleen yksi maratonkokemus on takana. Saan mitalin, nautin virvokkeita, saan eväspussin, kiitän järjestäjiä ja onnun hotellia kohti. 

Mitali ja paita paikan mukaan

Suihku, pientä elpymistä, saunan jätän väliin. Illan hämärtyessä seurueemme suuntaa Pihvipirttiä kohti. Tämän pienen alppikylän etuna on, ettei mikään ole kaukana. Pihvipirtissä on tarjolla loistava illallinen alkukaloineen ja maittavine poroineen. Jälkijälkiruuassa joudun tinkimään, kun jallua ei ole saatavilla, mutta VSOP kelvatkoon. Siinä sivussa juoksemme jälkijuoksut, mäet ja krampit. Teijo pääsi podiumille, tai olisi päässyt, jos palkintojenjako olisi järjestetty. Hyviä suorituksia kaikilta.

Iloinen seurue Pihvipirtissä

Yötaivaalla näkyy revontulet. On aika mennä levolle.

Luulisi, että raskaan päivän jälkeen uni maistuu, mutta se on jokseenkin levotonta. Muistan vasta nyt, että minulla oli juoksulla burana mukana. No, en siis todella tarvinnut sitä. Unet karkaavat aamulla taas turhan varhain ja valmentajani Oura kertoo tämän täivän valmiuden olevan vielä eilistäkin huonompi. Ei iso yllätys.

Tapaamme vielä seurueen kanssa aamupalalla, ja toivotamme toisillemme hyvät matkat. Toiset jatkavat Saariselälle ja Kiilopäälle, minä suuntaan kohti etelää. Aurinko paistaa ja ajokeli on mainio. Ruska on oikeastaan vasta alussa, mutta Ruskamaratonviikonloppu osui mainioon ajankohtaan. Joudun pysähtymään pari kertaa määrätietoisten porojen vuoksi, ne eivät anna etelän turistin sanella menemisiään. Sen jälkeen pysähdyn vasta Ranualla tankkaamaan, seuraavaksi pysähdyn Pudasjärvellä soiden keskellä maisemaa ihailemaan. Yksinäinen jalankulkija etenee huomioliivi päällä ja peräkärry perässään etelää kohti Norjan lippu liehuen. Puolangan ja Hyrynsalmen välillä teen pienen kävelyn Hepokönkään putoukselle. Täällä kävin viimeksi ehkä noin neljäkymmentä vuotta sitten.

Suomaisemaa Pudasjärvellä

Hepoköngäs on yksi Suomen korkeimmista luonnonvaraisista vesiputouksista

Sitten matka jatkuu Kuhmoon äitiä tervehtimään. Sinne pysähdyn pidemmäksi hetkeksi.

Hanskilla on Ruskamaratonista oma tarinansa: turustatuntemattomaan.blogspot.com