matkakertomuksia

lauantai 11. toukokuuta 2019

Yyteri Maraton 11.5.2019

Kello soi viideltä ja matka alkoi kuudelta. Tutulla porukalla Riston ja Hanskin kanssa suuntasimme jälleen Porin tielle. Edellisen kerran tämä jengi lähti samalle tielle kaksi vuotta sitten helmikuussa. Kuudelta matkaan, perillä kympiltä, matkalla kahvittelua, juoksu alkaa klo 11 ja siihen on varattu oma aikansa 4-5 tuntia, pientä siistiytymistä ja suunta takaisin kotiin. Kotimatkalla pikaruokaa, joka maistuu, kun aamupuuron syönnistä on jo yli kellonympärys aikaa. Suunnitelma oli tällainen ja sen mukaan toimittiin.

Sää on juoksemiseen mitä mainioin. Aamupäivällä auton mittari näyttää 11 astetta ja paluumatkalla samoin. Keli on kuiva ja puolipilvinen, aurinko ei häikäise eikä tuuli tuiverra. Reitti on tasainen, eikä siinä ole jyrkkiä mutkia. Lenkki kierretään kaksi kertaa. Yyterin rantahiekkaa reitillä ei näe.


Lähtölaukaus kajahtaa... (Kuva: Yyterin maratonin Facebook-sivut)
Lähtölaukaus kajahtaa ja kolmisenkymmentä maratoonaria ampaisee matkaan. Juoksemme Hanskin kanssa kimpassa ja juoksu kulkee minullakin hyvin. Mietin, onko vauhti 5-5:30 min/km minulle liian kova, mutta annan mennä vaan, kyllä se hinta myöhemmin maksetaan. Edellinen maratoni meni reilusti yli viiden tunnin, joten kaipaan uskooni vahvistusta, että pystyn vielä kohtuuaikaisia juoksuja juoksemaan. No, edellisellä kerralla oltiin trooppisissa olosuhteissa, joten ei kannata suoraan vertailla. Mennään useamman juoksijan kimpassa ja käydään läpi itsekunkin kokemuksia ja tavoitteita.

Kymppi menee aikaan 53:42, joten hyvä vauhti on päällä. Himmaan hieman nopeampien vauhdista itselleni turvallisempaan nopeuteen. Kilometrimerkintöjä on viiden kilometrin välein ja minulla on vain tavallinen rannekello ranteessani, joten en tarkkaan tiedä missä mennään. Hanskin kanssa kimpassa juostessani saan tarkat koordinaatit, mutta puolikkaan jälkeen hän menee omia menojaan. Harvinaista kyllä minulla on mukana yksi geelipussi, jonka nautin parinkympin kohdalla. Muuten tankkailen vettä ja urheilujuomaa vuorovälein huoltopisteillä, joiden välit vaihtelevat hieman.

Puolikkaan aika on vielä niukasti alle kahden tunnin ja uusi kierros alkaa. Vieressä kulkevalla tiellä joku auto tööttää ja heilautan kättä. Jonkin ajan kuluttua paljastuu että tuttu porukka on on tullut kannustamaan. Tästä saa lisävirtaa. On kyllä hienoa aina kun joku näkee vaivaa ja tulee reitin varteen kannustamaan. Kiitos Niko, Jaana & Co.


Oon voimissain (Kuva: Niko)

Matka etenee viiden kilometrin merkkipaalun välein. Vauhti hidastuu reilusti yli kuuden minuutin kilometrivauhdiksi ja lopussa yli seitsemänkin, mutta ikään kuin juoksemalla mennään loppuun asti. Juottopisteellä saan kannustusta ihan omalla nimellä. Maali lähestyy. Lähtöpaikan jälkeen matka jatkuu vielä jonkinlaisena ketunlenkkinä, enkä tiedä tarkkaan paljonko on jäljellä ja kumpaa on enemmän, matkaa vai voimia. Maali lähestyy ja kuulen nimeäni kuulutettavan. Enää ei ole paljon jäljellä. Pääsen maaliin ja saan mitalin. Tankkaan juomaa vähän, ei oikein maistu, vaikka tulisi tarpeeseen. 


M60-sarjan ykkönen (Kuva: Yyterin maratonin Facebook-sivut)

Hanski tulee jo saunasta ja hänellä on ikäsarjansa ykköspokaali. Olisi kannattanut pysyä hänen vauhdissaan, jos olisi halunnut podiumille. Olen omaankin tulokseeni tyytyväinen, sillä onhan siinä yli tunnin parannus edelliseen. Tosin silloin oli trooppiset kelit, kun nyt on kaikin puolin ideaaliset olosuhteet. Käyn saunassa ja siellä käydään vielä kisaa läpi, tätä kisaa sekä menneitä ja tulevia. Kovia löylyjä en uskalla ottaa.



Ristoo (Kuva: Hanski)
Ristokin on maalissa ja saunareissun jälkeen olemme valmiita kotimatkalle. Nopeusrajoitusten ja kamerapylväiden kanssa saa olla tarkkana, mutta tällä reissulla se ei ole minun huolenani. Matkalla syömme tutussa paikassa pikaruokaa ja iltauutisten aikaan olemme kotona. Onnen hetket tuntuvat ansaituilta.

Sija   Nro Nimi          Seura       10 km(Sij.) 30.00 km(Sij.) Tulos    Ero
M60 5. 16  Juha Kähkönen Marathon MC 53:42 (2.)  3:02:22 (4.)   4:23:09  +26:55