Aamu on raikas, kun jätesäkkeihin pukeutuneina marssimme majapaikastamme Holokaustin muistomerkin ohitse kohti Brandenburgin porttia ja maratonin lähtöpaikkaa. Asuntomme on niin mukavan lähellä starttia, että päätämme olla tuhlaamatta aikaa tavarasäilytykseen jonottamiseen vaan lähdemme kämpiltä melkein viime tingassa. Varusteet on laitettu valmiiksi jo illalla, chippi kiinnitetty kengännauhoihin, numerolappu hihattomaan juoksupaitaan. Tarvitaan vain hyvin nukuttu yö illan pasta-aterian jälkeen ja sellaisenhan saa, kun näkee koko yön unta juoksemisesta. Joka tapauksessa Mikko teki aamulla hyvän aamupalan ja tarpeeksi aikaisin.
Nyt tassuttelemme vilpoisassa, mutta aurinkoisessa ja kuivassa säässä lähtökarsinaamme kohti. Aluksi etsimme Mikolle hänen lähtöpaikkansa ja sitten siirrymme omaamme, hieman hitaammille tarkoitettuun osastoon. Mikon tavoite on kolmen ja puolen tunnin luokkaa, minä elättelen toiveita neljän tunnin ja seitsemän minuutin ajasta, sillä sellaisiin olen jo tottunut. Hannun uskon pystyvän tähän väliin ja kenties hyvinkin neljän tunnin alitukseen.
Berliinin taivaan alla ei tunnu löytyvän millään satelliitteja, kun virittelen Sports Trackeriä varmentamaan, että reitti on mitattu oikein. Lähtölaukaus pamahtaa jo eliittiryhmälle ja Haile kavereineen säntää matkaan. Onneksi on vielä kymmenen minuuttia omaan lähtöön, joten satelliititkin ehtivät löytyä ja ehdin hoitaa parit tekstaritkin ennen kuin säntäämme juoksuun.
Emme ole yksin, sillä täällä on enemmän juoksijoita kuin maailman suurimmassa maratonissa, jossa juoksimme neljä vuotta sitten. Berlinin maraton on kasvanut mammuttitapahtumaksi ja tokkopa näista osaa varmaksi sanoa mikä on suurin, New York Maraton, tämä vai joku muu - osallistujamäärä on jotakuinkin pyöristäen noin 42.195 juoksijaa ja jos heidät asettaisiin metrin välein reitin varrelle niin vältyttäisiin lähtöruuhkalta. Juoksijoita on niin paljon että loppumatkastakin pariin otteeseen joissain reitin pullonkauloissa väki ruuhkautuu.
Vaan on täällä paljon katsojiakin, miljoonatolkulla. Suomen lippuja näkyy monessa kohdin ja sellaisia kannustajia kannustamme aina reippain Hyvä Suomi -huudoin. Siinä askel kevenee ja pulssi kiihtyy. Olemme tällä reissulla kuopiolaisen juoksijaporukan mukana ja meillä on ihan omia kannustajiakin. Minulle tässä porukassa ei ennen tätä matkaa ollut kuin yksi tuttu, Tuomo, ja hänkin joutui jäämään tältä reissulta pois, mutta ei se menoa haittaa. Joka reissulta tulee uusia juoksevia tuttuja.
Juoksen vielä Hannun kanssa samaa matkaa hieman ennen puoliväliä, kun tunnistan tutun miehen. Volaman Mauri on matkalla jälleen. Mauri on ylittänyt kesän aikana kuuden sadan maratonin rajan ja jatkaa edelleen harjoittelua. Eka kerran juoksimme Maurin kanssa Arkangelissa kolmisen vuotta sitten ja mieheen törmää siellä sun täällä. Tarinoimme tovin ja sitten jatkamme kukin omalla vauhdillamme.
Puolimaraton menee minulta hivenen alle 1h 58 min ja Hannu lähtee vetämään reippaampaa tahtia. Minä jatkan edelleen noin 5 min 40 sek kilometrivauhtia ja vielä 30 km kohdalla olen juuri alle 6 minuutin vauhdissa. Juoksu on hyvävoimaista, mutta näen ettei neljän tunnin raja alitu, enkä siihen ole pyrkimässäkään.
Emmi ja Toni tulivat Berliiniin eri lennolla ja viestittivät tulevansa katsomoon jossakin 34 ja 36 kilometrin välissä. 34 km merkkipaalun kohdalla ryhdyn määrätietoisesti tarkkailemaan yleisöä molemmin puolin reittiä. Matkanteko hidastuu väkiselläkin. Sitten reitti haarautuu jonkin katutyömaan vuoksi ja ajaudun vasemmalle kaistalle. Puolet yleisöstä jää näkemättä ja jälkikäteen päättelen, että tästä syystä myös 35 km väliaika jää saamatta, mittauspiste oli varmaan vain siellä toisella haaralla. En näe Emmiä ja Tonia ja yritän kiristää hieman menotahtia. Tällä viimeisellä tasakympillä vauhti on hieman yli 6 min kilometrillä, sillä siihen kuluu kaksi minuuttia yli tunnin.
Viimeinen kilometri juostaan Unter den Lindeniä kohti Brandenburgin porttia. Brandenburgin portti ei kuitenkaan vielä ole maali, vaan sen jälkeen matkaa on parisen sataa metriä. Otan pientä loppukiriä, vaikka sitä tuskin sivusta huomaa. Lähestyn maalia, kun kuulen nimeäni huudettavan: tunnistan Emmin ja Tonin! Maali, mitali ja pitkä jono joka paikkaan. Sammutan Sports Trackerin ja huvittuneena huomaan sen mitanneen matkaan pari ylimääräistä kilometriä. Muistan sammuttaa kellonikin noin puolen minuutin päästä ja aprikoin alittuiko aikani vanhasta tutusta 4:07. Jonotan chipin poistoon, jonotan syötävää ja juotavaa ja näen ihmisten kävelevän oluttuoppien kanssa. Minua janottaa. Lopulta löydän olutta viimeiseltä teltalta ja Erdinger Alkoholfrei maistuu.
Alue on laaja ja yritän vaeltaa ulos ja kohti majapaikkaamme, jossa sovimme tapaavamme. Tekstailen Emmin kanssa, mutta tuntuu mahdottomalta löytää toisiamme täältä, joten sovimme tapaavamme myöhemmin. Pääsen lopulta asuntoomme, jonne Mikko ja Hannu ovat saapuneet aivan juuri edeltäni. Mikko juoksi hienon ajan 3.33, oman ennätyksensä ja Hannukin oli reilusti yli varttitunnin minua nopeampi. Muillakin on mennyt hyvin, kenialainen Patrick Makau juoksi uuden maailmanennätysajan 2.03.38 ja Suomen Leena Puotiniemi meni myös mahdottoman kovaa 2.35.54. Muista tuttavista puhumattakaan.
Nyt tassuttelemme vilpoisassa, mutta aurinkoisessa ja kuivassa säässä lähtökarsinaamme kohti. Aluksi etsimme Mikolle hänen lähtöpaikkansa ja sitten siirrymme omaamme, hieman hitaammille tarkoitettuun osastoon. Mikon tavoite on kolmen ja puolen tunnin luokkaa, minä elättelen toiveita neljän tunnin ja seitsemän minuutin ajasta, sillä sellaisiin olen jo tottunut. Hannun uskon pystyvän tähän väliin ja kenties hyvinkin neljän tunnin alitukseen.
Berliinin taivaan alla ei tunnu löytyvän millään satelliitteja, kun virittelen Sports Trackeriä varmentamaan, että reitti on mitattu oikein. Lähtölaukaus pamahtaa jo eliittiryhmälle ja Haile kavereineen säntää matkaan. Onneksi on vielä kymmenen minuuttia omaan lähtöön, joten satelliititkin ehtivät löytyä ja ehdin hoitaa parit tekstaritkin ennen kuin säntäämme juoksuun.
Emme ole yksin, sillä täällä on enemmän juoksijoita kuin maailman suurimmassa maratonissa, jossa juoksimme neljä vuotta sitten. Berlinin maraton on kasvanut mammuttitapahtumaksi ja tokkopa näista osaa varmaksi sanoa mikä on suurin, New York Maraton, tämä vai joku muu - osallistujamäärä on jotakuinkin pyöristäen noin 42.195 juoksijaa ja jos heidät asettaisiin metrin välein reitin varrelle niin vältyttäisiin lähtöruuhkalta. Juoksijoita on niin paljon että loppumatkastakin pariin otteeseen joissain reitin pullonkauloissa väki ruuhkautuu.
Vaan on täällä paljon katsojiakin, miljoonatolkulla. Suomen lippuja näkyy monessa kohdin ja sellaisia kannustajia kannustamme aina reippain Hyvä Suomi -huudoin. Siinä askel kevenee ja pulssi kiihtyy. Olemme tällä reissulla kuopiolaisen juoksijaporukan mukana ja meillä on ihan omia kannustajiakin. Minulle tässä porukassa ei ennen tätä matkaa ollut kuin yksi tuttu, Tuomo, ja hänkin joutui jäämään tältä reissulta pois, mutta ei se menoa haittaa. Joka reissulta tulee uusia juoksevia tuttuja.
Juoksen vielä Hannun kanssa samaa matkaa hieman ennen puoliväliä, kun tunnistan tutun miehen. Volaman Mauri on matkalla jälleen. Mauri on ylittänyt kesän aikana kuuden sadan maratonin rajan ja jatkaa edelleen harjoittelua. Eka kerran juoksimme Maurin kanssa Arkangelissa kolmisen vuotta sitten ja mieheen törmää siellä sun täällä. Tarinoimme tovin ja sitten jatkamme kukin omalla vauhdillamme.
Puolimaraton menee minulta hivenen alle 1h 58 min ja Hannu lähtee vetämään reippaampaa tahtia. Minä jatkan edelleen noin 5 min 40 sek kilometrivauhtia ja vielä 30 km kohdalla olen juuri alle 6 minuutin vauhdissa. Juoksu on hyvävoimaista, mutta näen ettei neljän tunnin raja alitu, enkä siihen ole pyrkimässäkään.
Emmi ja Toni tulivat Berliiniin eri lennolla ja viestittivät tulevansa katsomoon jossakin 34 ja 36 kilometrin välissä. 34 km merkkipaalun kohdalla ryhdyn määrätietoisesti tarkkailemaan yleisöä molemmin puolin reittiä. Matkanteko hidastuu väkiselläkin. Sitten reitti haarautuu jonkin katutyömaan vuoksi ja ajaudun vasemmalle kaistalle. Puolet yleisöstä jää näkemättä ja jälkikäteen päättelen, että tästä syystä myös 35 km väliaika jää saamatta, mittauspiste oli varmaan vain siellä toisella haaralla. En näe Emmiä ja Tonia ja yritän kiristää hieman menotahtia. Tällä viimeisellä tasakympillä vauhti on hieman yli 6 min kilometrillä, sillä siihen kuluu kaksi minuuttia yli tunnin.
Viimeinen kilometri juostaan Unter den Lindeniä kohti Brandenburgin porttia. Brandenburgin portti ei kuitenkaan vielä ole maali, vaan sen jälkeen matkaa on parisen sataa metriä. Otan pientä loppukiriä, vaikka sitä tuskin sivusta huomaa. Lähestyn maalia, kun kuulen nimeäni huudettavan: tunnistan Emmin ja Tonin! Maali, mitali ja pitkä jono joka paikkaan. Sammutan Sports Trackerin ja huvittuneena huomaan sen mitanneen matkaan pari ylimääräistä kilometriä. Muistan sammuttaa kellonikin noin puolen minuutin päästä ja aprikoin alittuiko aikani vanhasta tutusta 4:07. Jonotan chipin poistoon, jonotan syötävää ja juotavaa ja näen ihmisten kävelevän oluttuoppien kanssa. Minua janottaa. Lopulta löydän olutta viimeiseltä teltalta ja Erdinger Alkoholfrei maistuu.
Alue on laaja ja yritän vaeltaa ulos ja kohti majapaikkaamme, jossa sovimme tapaavamme. Tekstailen Emmin kanssa, mutta tuntuu mahdottomalta löytää toisiamme täältä, joten sovimme tapaavamme myöhemmin. Pääsen lopulta asuntoomme, jonne Mikko ja Hannu ovat saapuneet aivan juuri edeltäni. Mikko juoksi hienon ajan 3.33, oman ennätyksensä ja Hannukin oli reilusti yli varttitunnin minua nopeampi. Muillakin on mennyt hyvin, kenialainen Patrick Makau juoksi uuden maailmanennätysajan 2.03.38 ja Suomen Leena Puotiniemi meni myös mahdottoman kovaa 2.35.54. Muista tuttavista puhumattakaan.
Teen inventaariota: voimia on vielä jäljellä, jaloissa ei ole rakkoja ja muutenkin kävely sujuu, ainoana pienenä miinuksena on hihattoman paidan polttamat polttavat hiertymät kainaloissa.
Seurueellamme on illalla pöytäväraus Spree-joen varressa olevaan ravintolaan. Päivän pitkällä matkalla syntyneen kalorivajeen paikkaamiseksi tilaan itselleni sianpotkan ja ison tuopin. Nälkä siirtyy kauaksi.
---
Berliinin reissumme kesti muutaman päivän ja maratonin ohella ehtimme kokea paljon muutakin. Brandenburgin portti tuli tutuksi jo ennen maratonia. Holokaustin muistomerkki, joka vaikuttavuudellaan houkutteli jopa parkouriin, oli aivan asuinkulmillamme. Yleisnäkymän kaupunkiin saimme ensimmäisenä päivänä yläilmoista, kun piipahdimme syömään Alexanderplatzilta nousevaan Fernsehturmiin parin sadan metrin korkeuteen. Pyörivä naköalatasanne ehti lounaan aikana näyttää kaupungin joka puolelta pariin kolmeen kertaan. Maratoonarin esiohjelmaan kuului tutustuminen kylmän sodan aikaisen ilmasillan päätepisteeseen, Tempelhofin lentoasemaan, sillä se toimii nykyään jonkinlaisena messukeskuksena ja siellä jaettiin maratonin numerolaput. Maratonia edeltävänä päivänä juostu muutaman kilometrin "aamupalajuoksu" päättyi Berliinin olympiastadionille. Ja tokihan Checkpoint Charlie katsastettiin melkein ensimmäiseksi. Luettelo on pitkä. Ai niin, Guggenheim. No, en minä siitä mitään mitään ymmärtänyt, mutta enhän minä ymmärrä naistakaan. Voi sitä silti mielikseen katsella. Tai ihmetellen.
Berliinistä jäi sellainen vaikutelma, että mukava se oli ja kannatti käydä. Etukäteismielikuvat liittyivät enemmän tai vähemmän muuriin ja olivat paljolti kirjoista ja elokuvista. Eikä siitä fiktiivis-faktiivisen historian havinasta päässään eroon päässyt, mutta on hyvä nähdä nykyinenkin. Ja mukavalla matkaseuralla on aina merkityksensä.
Seurueellamme on illalla pöytäväraus Spree-joen varressa olevaan ravintolaan. Päivän pitkällä matkalla syntyneen kalorivajeen paikkaamiseksi tilaan itselleni sianpotkan ja ison tuopin. Nälkä siirtyy kauaksi.
---
Berliinin reissumme kesti muutaman päivän ja maratonin ohella ehtimme kokea paljon muutakin. Brandenburgin portti tuli tutuksi jo ennen maratonia. Holokaustin muistomerkki, joka vaikuttavuudellaan houkutteli jopa parkouriin, oli aivan asuinkulmillamme. Yleisnäkymän kaupunkiin saimme ensimmäisenä päivänä yläilmoista, kun piipahdimme syömään Alexanderplatzilta nousevaan Fernsehturmiin parin sadan metrin korkeuteen. Pyörivä naköalatasanne ehti lounaan aikana näyttää kaupungin joka puolelta pariin kolmeen kertaan. Maratoonarin esiohjelmaan kuului tutustuminen kylmän sodan aikaisen ilmasillan päätepisteeseen, Tempelhofin lentoasemaan, sillä se toimii nykyään jonkinlaisena messukeskuksena ja siellä jaettiin maratonin numerolaput. Maratonia edeltävänä päivänä juostu muutaman kilometrin "aamupalajuoksu" päättyi Berliinin olympiastadionille. Ja tokihan Checkpoint Charlie katsastettiin melkein ensimmäiseksi. Luettelo on pitkä. Ai niin, Guggenheim. No, en minä siitä mitään mitään ymmärtänyt, mutta enhän minä ymmärrä naistakaan. Voi sitä silti mielikseen katsella. Tai ihmetellen.
Berliinistä jäi sellainen vaikutelma, että mukava se oli ja kannatti käydä. Etukäteismielikuvat liittyivät enemmän tai vähemmän muuriin ja olivat paljolti kirjoista ja elokuvista. Eikä siitä fiktiivis-faktiivisen historian havinasta päässään eroon päässyt, mutta on hyvä nähdä nykyinenkin. Ja mukavalla matkaseuralla on aina merkityksensä.
Muutama suositeltava Berliini-aiheinen fiktio:
- Mies kylmästä (The Spy Who Came in from the Cold), John le Carré, 1963
- Berliinin taivaan alla (Der Himmel über Berlin), ohj. Wim Wenders, 1987
- Helsinki Napoli All Night Long, ohj. Mika Kaurismäki, 1987
- Muiden elämä (Das Leben der Anderen), ohj. Florian Henckel von Donnersmarck, 2006
Ja lopuksi toivelevynä Marlene Dietrich - Ich Hab Noch einen Koffer in Berlin
