Ruskamaraton juostaan lauantaina, joten on syytä lähteä matkalle ajoissa. Starttaan auton kohti pohjoista torstaiaamuna. Helsingistä Leville tulee matkaa kutakuinkin tuhat kilometriä ja mietin aiemmin, jos ottaisin sinivalkoiset siivet käyttöön, mutta olisihan se ollut aika elitististä kiireettömälle eläkeläismiehelle lentää suitsait jonnekin, juosta maraton ja sitten pyyhältää takaisin, niin ettei sielu mukana pysy. Ja taidan pitää ajamisesta. Kelitkin ovat niin mainiot että matkan olisi tehdä mopollakin, vaikka toki lämmöt yön aikana laskevat ylimmillä leveyksillä miinuksen puolelle.
 |
| Ruskamaratonin reitti juostaan kahteen kertaan myötäpäivään Levin ympäri |
Torstai-illaksi laskeudun Nelostieltä Ouluun siskon perheen luokse. Yli puolet menotaipaleesta on takana. Huomenissa matka jatkuu ylöspäin, valitsen reitin Rovaniemen kautta ja menen sinne eri reittiä kuin edellisillä ajoilla, jolloin olen mielikuvituksettomasti paahtanut Nelostietä. Nyt ajan Kiiminkiin ja siitä Oijärven kautta Ranuaa hipoen Rovaniemelle. Pysähdyn matkalla Lapin sodan muistomerkille ja muistelen siellä vasta lukemaani Tommi Kinnusen kirjaa Ei kertonut katuvansa ja sen tunnelmia.
Olen hyvissä ajoin perillä ja ajan piukkaan parkkihalliin. Levi ei vastaa ennakko-odotuksistani, jotka eivät kylläkään kovin tarkkoja olleet, mutta en siis suinkaan pysäköi väljästi vaivaiskoivujen sekaan tunturin juurelle, vaan ahtaasti hotellin alla olevaan luolaan. Kirjaudun sisään ja otan vastaa huoneeni, joka on varsin kelvollinen yksin matkaavalle kulkijalle. Hotellia on ainakin kolmessa eri rakennuksessa. Ikkunasta on maisema tähän alppikylään, nätti näkymä, joskaan ei kovin autenttinen.
Heikki ja Teijo vaimoineen saapuivat tänne hieman aiemmin ja tapaamme numeroidenjakotilaisuudessa. Numerot ovat oikeita ja ennustettuja, mutta hämmästelemme niihin printattuja nimiä - järjestelyissä on sattunut pieni käpy, ja niinpä juoksen nimellä Markus ja edustan Rovaniemi Roadrunnerseja. Heikistä on tullut Mia ja Teijosta Reijo. Myöhemmin lähdössä tapaan minun nimelläni juoksevan Karin, joka kiitettävästi hoitaa osuutensa minua paremmin.
Suoritan pienen elpymisen, minkä jälkeen olen valmis pastaillalliselle, kun Hannu ja Sari ovat sopivasti saapuneet paikkakunnalle. Kulman takaa löydämme ravintolan, jonka tarjoama pasta on parasta mitä koskaan - tai ainakaan miesmuistiin - olen nauttinut. On aika suorittaa hieman pitempi elpyminen ennen huomista suoritusta.
Unet karkaavat ennen aikojaan heti kuuden jälkeen. Olen jonkin aikaa nukkuvinani, mutten pysty kauan hämäämään itseäni. Luen lehteä puhelimesta, selaan nettiä ja tutkin Ōuran uni- ja valmiusraporttia. Niin, ostin itselleni Oura-älysormuksen eläköitymislahjana ja tämä on ensimmäinen eläkeläismaratonini. Oura on opetellut jo hieman tapojani ja kohta on aika kertoa sille jotain uutta. Valmiusraportti ei ole kannustava: unen kesto jäi liian lyhyeksi ja syvää unta ei tullut juuri ollenkaan. Valmius ei ole hyvä ainakaan leposykkeen, lämpötilan, unen ja palautumisindeksin osalta. Oura kehottaa ottamaan tämän päivän kevyesti. Että tällaisen valmentajan minä olen saanut.
Teemme tunnustelulenkin ulkoilmaan. Ulkona on kylmä, hrrr... miinus kaksi, jossain vaiheessa, mutta auringonpaisteessa lämpimämpi. Tunnustelun perusteella päätän juoksuasuksi pitkät housut, kaksi paitaa päällekäin, toisessa pitkät, toisessa lyhyet hihat ja se pitkähihainen on vanha tuttu luotettava juoksupaita jo neljäntoista vuoden takaa. Kaulaan buffi, päähän lippis, vaikka pipokin oli harkinnassa ja käteen sormikkaat. Mainittakoon, että kyseinen lippis ja hanskat myös on hankittu samaisella neljäntoista vuoden takaisella maratonreissulla. Laatukamaa. Asuvalinta osoittautuu oikeaanosuneeksi.
Etelästä tulleet Pohjoisen juoksijat kokoontuvat lähtöviivalle hyvissä ajoin ennen lähtölaukausta, joka ammutaan klo 12, ja ihmettelevät, eikö maratonille muita lähdekään. No, toki lähtee, lopulta lähtijöitä kokomatkalle on nelisenkymmentä, mutta täällä ollaan sekaisin yhdessä puolikkaan juoksijoiden kanssa. Sekaisin? No kuka selväjärkinen täällä olisi...
 |
| Mitä, eikö muita lähtijöitä olekaan... |
 |
| Onhan lähtijöitä kuitenkin melkoinen leegio. Lähtökuvat: Sari |
Matkaan lähdemme yhtäaikaa, mutta jo alun ylämäessä jättäydyn mielelläni - ja olosuhteiden pakosta - hieman jälkeen tuttujen herrojen juoksuvauhdista. Juoksuni tuntuu hieman raskaalta ja tukkoiselta, mutta tässä sitä mennään. Alkumatkasta Teijo, Hanski ja Heikki juoksevat kuitenkin vielä näkyvissäni.
Juomapisteitä on noin neljän kilometrin välein ja nautin vuoroin vettä vuoroin urheilujuomaa. Syötävää en ota, eikä minulla ole geelejäkään mukanana. Minulla on taskussa varalla yksi burana, sillä menneiden viikkojen aikana vasen jalka on oireillut jostain kantapään tuntumasta ei niinkään lenkin aikana vaan yleensä lenkkiä seuraavana päivänä. Tämä vaiva esiintyi lievänä jo edellisen maratonin aikaan Hämeenlinnassa. Yli viikkoon en ole käynyt juoksu- enkä edes kävelylenkeillä, ettei koipi ärtyisi ennen koitosta. Toistaiseksi menee hyvin.
Tämän kesän maratoneista sää on kaikista parhain, sillä sisäinen hehku auringon lisäämän lämmön ohella on karkoittanut kylmän. Kehon lämmetessä myös tukkoisuus vähenee ja etenen edelleen kelpo vauhtia. Ensimmäisen kympin aikana minulla on vielä jonkinlainen näköyhteys Heikkiin. Kierrämme Leviä myötäpäivään, ja parissa kohtaa tehdään ylimääräistä mutkaa, että saadaan metrit täyteen. Tällaisella pistolla näen vielä juoksutoverini vastaan tulemassa, sen jälkeen he häipyvät tapahtumahorisontistani. Reitti on pääosin asfalttia, lyhyttä hyväpintaista sorapätkää lukuunottamatta. Nousua on riittävästi, ettei tämä aivan tasamaan maraton ole.
Ensimmäisellä kympillä vauhti pysyy reilustikin alle 6 min/km. Toisella kympillä vauhti hiipuu hieman, mutta on kuitenkin varsin kelvollinen ja ekan kierroksen eli puolimaratonin aika on parisen minuuttia yli kahden tunnin. Ekan puoliskon lopulla reitti sivuaa Immeljärveä ja tuuli on voimakkaasti vastainen. Nyt on hyvä, että sisäinen lämmitin on päällä. Tässä vaiheessa vasen jalka alkaa muistutella olemassaolostaan, ei kuitenkaan kantapään tienoilta vaan ylempää, polven korkeudelta ulkoseinältä. Yritän hieman muuttaa askellusta tilanteen helpottamiseksi.
Puoliväli lähestyy ja toinen kierros alkaa. Unohdan taajamaan saapumisen tunnelmissa tankkauksenkin, mutta onneksi tällä kelillä ei ole niin herkkää. Tie edessä on tyhjä, kun suurin osa kanssajuoksijoista oli puolikkaan taivaltajia. Reitti on onneksi jo tuttu, niin ei tule epävarmuuden tunnetta yksin juostessa.
Vasemman jalan kipu kovenee hieman ja nousee ylemmäksi. 32 km kohdalla on jo tuttu pisto ylämäkeen ja sieltä paluu takaisin. Ylämäkeen juoksu on nyt jalan takia varsin vaivalloista, mutta helpottaa jonkin verran alastullessa. Huvävoimainen kanssajuoksija tulee takaa ja ohittaa minut kevyenoloisesti. Pari muuta yhtä vaivalloisesti taivaltajaa tulee mäessä vastaan. En siis ole täällä aivan yksin.
Ajattelen, että alle viiden tunninn päästään, mutta ei sekään niin varmalta näytä, kun vauhti hiipuu. Mutta eteenpäin menen enkä kävele, vaikka kävely saattaisi olla nopeampaa. Lopulta saavun jälleen Immeljärven tuntumaan. Sää on ehtinyt muuttua aurinkoisesta pilviseksi ja äsken ropsautti rakeita niin, että lakin lippa rapisi. Vastatuuli koettelee niin kuin ensimmäiselläkin kierroksella. Siitä tiedän että maali on lähellä, parisen kilometriä enää. Tasaisen junnaavalla tahdilla etenen maalialueelle. Kun ylitän maaliviivan, nimeni kuulutetaan ja jälleen yksi maratonkokemus on takana. Saan mitalin, nautin virvokkeita, saan eväspussin, kiitän järjestäjiä ja onnun hotellia kohti.
 |
| Mitali ja paita paikan mukaan |
Suihku, pientä elpymistä, saunan jätän väliin. Illan hämärtyessä seurueemme suuntaa Pihvipirttiä kohti. Tämän pienen alppikylän etuna on, ettei mikään ole kaukana. Pihvipirtissä on tarjolla loistava illallinen alkukaloineen ja maittavine poroineen. Jälkijälkiruuassa joudun tinkimään, kun jallua ei ole saatavilla, mutta VSOP kelvatkoon. Siinä sivussa juoksemme jälkijuoksut, mäet ja krampit. Teijo pääsi podiumille, tai olisi päässyt, jos palkintojenjako olisi järjestetty. Hyviä suorituksia kaikilta.
 |
| Iloinen seurue Pihvipirtissä |
Yötaivaalla näkyy revontulet. On aika mennä levolle.
Luulisi, että raskaan päivän jälkeen uni maistuu, mutta se on jokseenkin levotonta. Muistan vasta nyt, että minulla oli juoksulla burana mukana. No, en siis todella tarvinnut sitä. Unet karkaavat aamulla taas turhan varhain ja valmentajani Oura kertoo tämän täivän valmiuden olevan vielä eilistäkin huonompi. Ei iso yllätys.
Tapaamme vielä seurueen kanssa aamupalalla, ja toivotamme toisillemme hyvät matkat. Toiset jatkavat Saariselälle ja Kiilopäälle, minä suuntaan kohti etelää. Aurinko paistaa ja ajokeli on mainio. Ruska on oikeastaan vasta alussa, mutta Ruskamaratonviikonloppu osui mainioon ajankohtaan. Joudun pysähtymään pari kertaa määrätietoisten porojen vuoksi, ne eivät anna etelän turistin sanella menemisiään. Sen jälkeen pysähdyn vasta Ranualla tankkaamaan, seuraavaksi pysähdyn Pudasjärvellä soiden keskellä maisemaa ihailemaan. Yksinäinen jalankulkija etenee huomioliivi päällä ja peräkärry perässään etelää kohti Norjan lippu liehuen. Puolangan ja Hyrynsalmen välillä teen pienen kävelyn Hepokönkään putoukselle. Täällä kävin viimeksi ehkä noin neljäkymmentä vuotta sitten.
 |
| Suomaisemaa Pudasjärvellä |
 |
| Hepoköngäs on yksi Suomen korkeimmista luonnonvaraisista vesiputouksista |
Sitten matka jatkuu Kuhmoon äitiä tervehtimään. Sinne pysähdyn pidemmäksi hetkeksi.
Hanskilla on Ruskamaratonista oma tarinansa: turustatuntemattomaan.blogspot.com
