matkakertomuksia

lauantai 9. marraskuuta 2019

Hassen Tervasaari-hölkkämaraton 9.11.2019

Hasse järjestää Tervasaarimaratonejaan useaan kertaan vuodessa ja ajatuksena oli joskus, että tämän helsinkiläisen rantamaratonin voisin juosta leppeän kesäisen merituulen vilvoittamana auringon paisteessa. Kesäaikaan juostaan kuitenkin niin paljon muita maratoneja, että tarkoituksenmukaisempaa Hassen ja muiden keräilijöiden kannalta on järjestää näitä silloin, kun muualla ei juosta. Ja vilvoittavaahan merituuli on myös syksyllä ja talvella. Hasse eli Hans Mannsten on järjestänyt maratoneja sadoittain ja itse hän on juossut näitä tällä hetkellä noin 1600, joten aivan kokemattomasta juoksijasta ja juoksujärjestäjästä ei ole kysymys.

Tutulla joukolla Hannun ja Riston kanssa päätimme osallistua marraskuun 9. päivän juoksuun. Molemmilla heillä oli jo juostuna tälle vuodelle joka kuukaudelle maraton ja nyt on marraskuun vuoro. Minulla on alkamassa "vasta" vuoden kuudes maraton, se on tähänastinen ennätykseni maratonien vuosittaisessa määrässä. Hassen maratoonien lähdöissä on joustavasti usempi mahdollisuus ja malttamattomana olen paikalla sovittua paljon aikaisemmin niin, että olisin ehtinyt jo kello yhdeksän starttiin, mutta juoksijatoverit olivat vasta ovella tulossa - toki jo sovittua aiemmin hekin.

Starttaamme yhdessä klo 9:30 kuuden muun juoksijan kanssa. Maratoonareita kaikissa lähdöissä on yhteensä parisenkymmentä ja lisäksi melkein toinen mokoma lyhyempien matkojen juoksijoita. Juoksukeli on tänään varsin kelvollinen. Vielä illalla lähisillalla oli hieman jäistä sohjoa, mutta nyt reitti on sula, lämpö plussalla, ei sadetta eikä liikaa tuultakaan, sitä toki hieman.

Maratonin lähtö on Merihaan palloiluhallilla ja maratonissa juostaan kahdeksan kierrosta Hanasaaren voimalan ja Katajanokan välistä rantatietä käyden välillä Tervasaaren puolella. Juoksijat tulevat reitin varrella tutuiksi ja aika moni täällä on jo ennestään tuttu Paloheinästä, Esport-areenalta ja monelta muulta suomalaiselta maratonilta.

Kattaus klo 9:30 valmiina lähtöön Merihaan palloiluhallilla
Tämän vuoden maratonini yhtä lukuunottamatta ovat venyneet kestoltaan pitkiksi ja niin epäilen käyvän tällekin. Juoksufiilis on hyvä vaikka vauhtia en saa kovinkaan kummaksi. Alussa juoksen tapani mukaan (liian?) kovaa, mutta löysäämisen aika tulee väistämättä viimeistään loppukierroksella. Ensimmäisen kierroksen juoksen Hannun kanssa kimpassa, ja sittenhän osaankin jo reitin ihan omin päin. Aluksi en muista juoda mitään. Reitin tarjoilupiste on Merihaan hallilla, ja siinä voi tankata mennen tullen. Juomaa on lämpöastioissa.

Juoksu sujuu ennustetusti ja vauhti hidastuu, mutta juoksufiilis on hyvä. Minua ohitellaan, mutta tiedän, että ehdin illaksi kotiin. Hannu pääsee mitalisijoille reilusti alle neljän tunnin ajallaan, Risto on ainakin vartin ennen minua maalissa, mutta ehdimme vielä moikata maalialueella, ennen kuin he poistuvat - saanpa vielä kyydin kotiin, joten loppulämmöt jäävät ottamatta. On mukava päättää tämä maratonvuosi näihin tunnelmiin. Hannulla ja Ristolla se jatkuu vielä joulukuulle asti, Minulla takana on nyt vuoden kuudes ja kaikkien aikojen 45. maraton.

16. Kähkönen Juha 5.00.54


sunnuntai 29. syyskuuta 2019

Chișinău Marathon 29.9.2019

Chișinăuhun pääsee Helsingistä lentämällä Istanbulin kautta ja muitakin reittejä on. Joka tapauksessa yhden matkapäivän joutuu varaamaan menoon ja toisen tulomatkaan. Perillä olimme kolme päivää, joista keskimmäinen pyhitettiin itse maratonille.
Moldova, jonka pääkaupunki Chișinău on, sijaitsee Romanian ja Ukrainan välissä. Moldovan asukasluku on nelisen miljoonaa ja pääkaupunki on asukasluvultaan Helsingin luokkaa. Moldova itsenäistyi 1991 Neuvostoliiton hajotessa, sitä ennen se kuului Romaniaan ensimmäisestä maailmansodasta lähtien. Suuruuden aikaa Moldovalle oli ruhtinaskunnan aika, joka alkoi, kun ruhtinas Bogdan perusti Moldovan ruhtinaskunnan 1349. Tärkeä hallitsija oli Tapani II Suuri, joka hallitsi Moldovan ruhtinaskuntaa vuosina 1457–1504.

Chișinăuta hävitti ankara maanjäristys 1940 ja toinen maailmansota 1941 ja 1944. Jotain kaunista vanhaa jäi kuitenkin jäljelle, vaikka pääosa kaupungista jälleerakennettiin neuvostoaikana 1947-49. Viimeinen maanjäristys oli 1977. Kuva: Hanski. 
Matkan majoituksineen varasimme yli puoli vuotta aiemmin ja saimme varsin edulliseen hintaan hotellin hyvin keskeiseltä paikalta Cathedral Parkin vierestä Puskinin kadulta. Erittäin onnistunut valinta, sillä keskeisten nähtyvyksien lisäksi maratonin lähtöpaikalle oli matkaa vain kolmesataa metriä. Lähtöalueella oli myös numerolappujen jakelu ja juoksua edeltävän illan pastapartyt. 

Pastapadat höyryävät Kuva: Hanski
Tapani III Suuri Kuva: Hanski
Cathedral Parkissa on sisältä komea ortodoksikirkko ja puiston kanssa kulmittain olevassa Tapani III Suuren puistossa useita monumentteja, suurin luonnollisesti Tapanista itsestään, ja tottakai, onhan siellä myös Puškin. 

Illalla osallistuimme pastapartyihin. Isot padat höyrysivät tätä tankkausruokaa, ja sitä riitti toinenkin annos nälkäiselle. Jälkiruuat nautimme lähistön kellariravintolassa, jossa selailin käsillä ollutta kirjallisuutta ja totesin kaiken olevan kirjoitetun kyrillisillä kirjaimilla. Katukuvassa näkyi enimmäkseen latinalaista kirjaimistoa.
Moldovassa puhutaan romaniaa, jota kutsutaan virallisesti moldovaksi. Erona Romaniassa puhuttaviin murteisiin se eroaa ainoastaan venäläisten uudissanojen runsaalla määrällä. Neuvostovallan aikana käyttöön otettiin kyrilliset kirjaimet. Virallisesti on siirrytty latinalaisiin kirjaimiin, eikä katukuvassa kyrillisiä kirjaimia juuri näe. Moldovasta yksipuolisesti itsenäiseksi julistautuneessa Transnistriassa kyrilliset kirjaimet ovat käytössä myös moldovan kielessä. Virallisina kielinä siellä on myös venäjä ja ukraina.

Puškin Kuva: Hanski
Valmistautumispäivän sää oli aamupäivällä jopa koleahko, mutta lämpeni iltaa kohti. Juoksupäiväksi on luvassa aiemmin odotettua pilvisempää ja juoksuaamuna onkin keli kohdallaan. Jätämme kaikki ylimääräiset varusteet hotelliin ja juoksuvalmiina siirrymme lähtöpaikalle. Ilma on vielä hieman viileä, siis juoksemiseen juuri sopiva. Juoksijoita on paikalla runsaasti ja asetumme omaan lähtökarsinaamme. Maratoonarit ja lyhyempien matkojen juoksijat ovat lähdössä yhtä aikaa. Maratoonareita matkaan lähtee yli kolmesataa ja kun mukaan lasketaan myös lyhyempien matkojen juoksijat, määrä on ainakin kaksituhatta. Lukuisat liput liehuivat, joukossa luonnollisesti myös Suomen lippu. Tiedämme lähtöluettelosta, että paikalla on muutama muukin suomalainen.



Lähtölaukaus kajahtaa. Minuutin kuluttua siitä pääsemme lähtöviivalle ja matkanteko alkaa. Katu on kovasti ruuhkainen. Maratonin reitti on varsin yksinkertainen: Riemukaaren luota juoksemme Stefanin Bulevardia alamäkeen kaakkoon niin pitkälle kuin katua riittää. Siellä sankareiden patsaan luona käännös oikeaan ja juottopisteen jälkeen alkaa nousu joka on välillä jyrkän tuntuinen ja jatkuu kaksi kilomeriä aina kääntöpaikalle asti.


Lähtälaukaus kajahtaa. Minuutin päästä pääsemme mekin irti. Kuva: Chisinau Marathon
Huomaan, ettei juoksukuntoni ole paras mahdollinen ja ensimmäiset kilometrit tuntuvat raskailta. En yritäkään pysyä Hanskin tahdissa vaan jättäydyn omaan vauhtiini. Myös tungos on ensimmäisellä nousulla vielä melkoinen. 

Juottopisteillä on tarjolla vettä pulloissa. Pullosta on helppo juoda juostessa, kun ei tarvitse pysähtyä. Erityisesti loppumatkasta pysähdyksen jälkeen uuden vauhdin saavuttaminen saattaa olla vaikeaa. Ottaisin mielelläni joka toisella pisteellä urheilujuomaa, mutta sitä ei näytä olevan tarjolla. Tuleeko tästä samanlainen kuin Belgradin maratonista, sielläkään ei ollut urheilujuomaa ollenkaan ja lisäksi paahtava helle ja voimani loppuivat täysin. Minulla ei yleensä ole omia geelejä mukana, nyt niille saattaisi olla tarve. Kääntöpaikalla on tarjolla banaania, sitä nautin maltillisesti vasta juoksun loppupuoliskolla.

Ensimmäisen kierroksen jälkeen olo helpottaa ja on kevyempi juosta. Ei se vauhdissa taida kuitenkaan näkyä, mutta fiilis on alkumatkaa parempi. Matkalla ei ole yhtään kilometrimerkintää, mutta reitti on niin yksinkertainen, että siitä muistaa suurin piirtein edetyn matkan. Toisaalta kilometripylväiden puuttuminen on mieltä helpottava asia, kun unohtaa tarkkailla kilometrinopeuksia ja juoksee vain virran mukana. Minulla ei ole mitään muuta laitetta ranteessani kuin tavallinen rannekello, yksinkertaisesta sykemittaristakin luovuin vuosia ellei kymmenen sitten. Tunnustan, että perstaskussa on puhelin, joka tallettaa reitin, mutta sitä tutkin vasta juoksun jälkeen. Valokuviakaan en ole jaksanut räpsiä moneen juoksuun.

Takaa tuleva kaveri tunnistaa minut suomalaiseksi jalassani olevasta Suomen lipusta. Juttelemme hetken, heitä on reissussa viiden hengen seurue Huittisista, juoksevat maratoneja ympäri Eurooppaa ja idempänäkin. 
Kuva: Chisinau Marathon
Kierros kierrokselta ylämäki tuntuu raskaalta. Reitin alimmassa kohdassa kohtaan Hanskin, hän on minua ainakin puoli kierrosta edellä. Nautimme vettä ja suunnittelemme hetken huomisen ohjelmaa. Sitten taas nousuun. Minut tunnistaa suomalaiseksi toinenkin huittislainen ja taivallamme yhdessä aikamme, kunnes hänkin menee menojaan. Toki edestakaisella reitillä tunnistaa vastaantulijoita, jos sattuu olemaan sen verran virkeänä että tunnistaa.

Reitin varrella on kannustusta ja opastus on riittävää, varsinkin kun reitti on yksinkertainen ja selkeä. Eri vauhdeille on jäniksiä, jotka vuoron perään ohittavat minut ja niiden etenemistä voi tarkkailla myös vastaantulevien kaistalla. Pelottavin, kuuden tunnin jänis, tulee viimeisenä, kuolemaksi pukeutunut ja maskeerattu viikatemies, joka kyllä näyttää suhtautuvan hyvin lempeästi kanssajuoksijoihinsa. Jossain vaiheessa huomaan, että neljän tunnin jänis on väsähtänyt ja joutunut heittämään vauhtiviirinsä pois, kun ei pysy tavoitetahdissaan. Taisi muutama muukin jänis joutua luopumaan vakionopeudestaan.

Juoksun aikana lämpötila on noussut hellerajalle. Varjoa ei ole, mutta alamäkeen käännyttäessä tuuli raikastaa mukavasti.  Maali lähestyy. Viimeisellä kääntöpaikalla en enää tankkaa vettä vaan kaadan sen lippikseeni ja nautin vilvoittavasta tunteesta. Vilkaisen kelloa ja huomaan, että viiden tunnin raja ylittyy väistämättä. Edelläni menevä suomalainen pääsee sen alle reilusti, sen verran vauhdeissamme oli eroa. Viimeiset kannustusylävitoset kadunvarren nuorten ja liikenneohjaajien kanssa. Ja sitten maaliin ja mitali kaulaan.

Hanski on odotellut rauhassa maalialueella jo yli tunnin ajan. Ja mikäpä on odotellessa maalialueen terassilla, kun järjestäjä tarjoaa olutta. Minäkin saan tuopillisen, kun esitän mitalini. Toki tätä varten jaettiin etukäteen kuponkikin, mutta sitä ei kysellä. Istumme pöydässä ja seuraamme loppuja maaliintulijoita. Kun kuolemanenkeli starttaa viimeiselle loppukierrokselle, olemme valmiit poistumaan hotelliin suihkuun ja raportoimaan tuloksia. Sen jälkeen on kunnollisen proteiinitankkauksen aika.

215. 247 KAHKONEN JUHA 5:03:57.4 5:02:59.8 m 07:10 min/km 8,35 km/h

Lähialuematkailua

Seuraavana päivänä haluamme taas ylittää rajojamme. Tai ainakin joidenkin asettamia rajoja. Moldovan itäosassa, Dnestr-joen itäpuolella on yksipuolisesti itsenäiseksi julistautunut alue, Transnistria, jota mikään valtio ei ole tunnustanut. Sillä on omat lait, oma raha, rajavalvonta sekä omat poliisi- ja sotilasjoukot, joita venäläisjoukot tukevat. Rajalta sinne saa kymmenen tunnin viisumin. Saamme hyvän oppaan ja kuljettajan, Viktorin, joka vie meidät sinne varsin sujuvasti, vaikka epäiltävissä on että korruptiota eli turistien lypsämistä tapahtuu rajanylityksissä ja muissakin viranomaiskohtaamistilanteissa.

Viktorin kyydissä tutustumme kahteen merkittävään Transnistrian kaupunkiin, Benderiin ja pääkaupunki Tiraspoliin. Vuosina 1990-1992 Moldovan ja Transnistrian välillä käytiin sota, jonka jälkiä näimme Benderin taloissa. Toki Benderissä näimme paljon muutakin, komean elokuvateatterin ja rautatieaseman ja tietenkin, Puskinin talon, täälläkin hän on asunut.

Lenin parlamenttitalon edustalla Tiraspolissa. Kuva: Hanski
Transnistriassa puhutaan pääsääntöisesti venäjää ja kirjaimet ovat kyrillisiä. Täällä näyttää olevan voimassa vahva sovjet-ihailu: lipussa on sirppi ja vasara ja Leninin patsaita on useita. Pääkaupunki Tiraspolissa jotkut asuinkerrostalot näyttävät ankeilta betonikasarmeilta, mutta kadut ovat siistejä ja leveitä. Sankarien muistomerkit ovat kolossaalisia, toisen maailmansodan lisäksi myös Afganistanin sodan ja vuosien 1990-92 sodan muistoksi. Ja kadun Улица 25 октября  (25. lokakuuta) varrella parlamenttitalon edustalla on kaikkein suurin Lenin.

Restaurant Kumanek Tiraspolissa
Kuljettajamme pitää meistä hyvän huolen. Ja autostaan, hän ei poistu sen lähettyviltä. Ymmärrämme jostakin, että täällä voi olla korruptoituneita virkamiehiä, jotka mielellään helposti ”sakottavat” jostain oletetusta tai olemattomasta rikkeestä. Tällaista ei kuitenkaan tapahdu, vaan tutustumiskierroksen lopuksi Viktor vie meidät lounaalle tunnelmalliseen Kumanek-nimiseen ravintolaan, jossa kansallisasuinen neitonen tarjoilee meille. Syömme siellä riittoisat saslikit.

Pääsemme myös tutustumaan Transnistrian rahaan, ruplaan, ja muovisiin värikkäisiin kopekka-kolikoihin. Viktorin paikanvalinta on hyvä ja ennen kaikkea se ei kuulu hänen arvostelemansa Sheriff-ketjun liikkeisiin. Sheriff omistaa täällä huoltoasemia, ostoskeskuksia ja jalkapallojoukkueen, joka pelaa Moldovan sarjassa. Paluumatka sujuu rauhallisesti täydellä vatsalla puoliunessa.


lauantai 24. elokuuta 2019

Helsinki Marathon 24.8.2019

Kello soi aamulla kuudelta ja herään valmiiksi hikisenä. Tämän päivän hiet on kuitenkin vielä edessä ansaittavina. Käyn suihkussa ja nautin hieman haluttomasti aamupalaa, muuten aamutoimet sujuvat kohtuullisesti. Edellinen maraton yli kolme kuukautta sitten Yyterissä sujui hyvin, mutta juhannuksen jälkeen sairastelin viikkotolkulla ja lenkkeily on jäänyt todella vähiin. Kolme viikkoa sitten aloitin kevyen lenkkeilyn mutta edellinen pitkäksi luonnehdittava oli se toukokuinen Yyterissä.
Tunnelma lähtöpaikalla kello kahdeksan aikoihin on vielä raukean odotteleva. Hannu ja Heikki ovat valmiina minua nopeampaan suoritukseensa ja Ristoa ei vielä näy. Tavoitteitani kysyttäessä julistan olevani tyytyväinen mahdolliseen maaliinpääsyyn ja mieluummin alle viiden tunnin tulokseen. Kunnosta ei ole suuria odotuksia, mutta olo ei ole huono, eikä kylmää hikeäkään pukkaa, vain normaalia lähtöviivakauhua.
Päivästä tulee lämmin, vielä se ei ole. Aurinko lämmittää, kunhan ei seiso varjossa.  On hyvin aikaa höpötellä joutavia vaikka lähtövalmisteluista ja käydä vessa-asioilla. Bajamajajonot ovat pitkiä ja huomaamme Ristonkin jo ilmestyneen Meripuiston kisa-alueelle. Lähtö lähestyy ja luovutamme ylimääräiset varusteet säilytykseen. On aika siirtyä lähtöalueelle.
Lähtölaukaus kajahtaa ja matka etenee melkoisessa ruuhkassa. Maratonin reitti on neljä kierrosta suhteellisen suppealla alueella Kaivopuisto-Hernesaari-ympäristössä. Reitillä on paljon mutkia ja mukulakivikatujakin, mutta pidän tästä eikä minua haittaa mutkaisuus, kun en ole ennätystä tavoittelemassa. Lämpö nousee yli kahdenkymmenen ja on kaunista. Kannustusjoukkojen kyllä kelpaa.
Hannun kanssa juoksemme kimpassa ensimmäiset kilometrit, mutta tungos on kova. Huomaan, ettei kuntoni ole paras mahdollinen ja ensimmäisen vitosen aikana jättäydyn omaan vauhtiini. Ensimmäinen kymppi menee alle 6 min/km ja kierroksen lopulla 4:15 jänis menee ohi. Päättelen, että muitakin jäniksiä vielä tulee ja menee. Toisella kierroksella vauhti himmenee hieman lisää, samoin kolmannella.
Photos by @katilaphotography

Kolmannen kierroksen jälkeen annan itselleni luvan kävellä. Voimat ovat lopussa ja selkä on jäykkä. Yritän pullistella rintaani ja roikotella käsiäni ja tokihan se auttaa hetkeksi.  Risto saavuttaa minut Merikadulla lähtöpaikan kohdalla. Juoksemme yhdessä reilun kilometrin ja samassa kohtaa Merikadun toisella puolella hän on jo karistanut minut kannoiltaan.
Merikadun terassilla on tuttuja. Heikki ja Hannu ovat juosseet lenkkinsä reilusti alle neljän tunnin ja ovat valmiina nauttimaan palauttavia virvokkeita. En kuitenkaan ehdi jäämään seuraksi, vaikka tarvitsisin kipeästi voimieni palautusta. Siinä jutellessamme 5h jänikset painavat ohi. Toisella puolen katua juoksevat jo 5:30 jänikset, joukossa kaksi monilta maratoneilta tuttua keräilijää (Miika ja Ritva, +-1000 maratonia takanaan molemmilla), mutta heihin on vielä etumatkaa.
Viimeisellä kierroksella hyvästelen lukuisat toimitsijat, liikenteenohjaajat, huoltajat ja kannustajatkin. Koska nimi on rinnassa numerolapussa, saan kannustusta omalla nimelläni. Vauhti, jos niin edes voi sanoa, on hidasta. 
Viimeiselle Hernesaaren lenkille lähtiessäni kuulen liikenteenohjaajan huutavan takanani: Tuomas, ota Juha kiinni. Taidanpa tuntea Tuomaan, hän jo ohitti kerran minut, mutta joutui pitämään huoltotauon ja ohittaa nyt uudestaan. Kyllä, ilmoittauduimme alkuvuodesta yhtäaikaa, sitten hän vaihtoi kaupunkia ja tuli tänne takaisin juoksemaan kolmannen maratoninsa. Eikä Tuomas ole ainoa, joka minut ohittaa vaan tällä viimeisellä kolmella kilometrillä ohittajia on monta. 
Vihdoin lähestyy Kompassitori ja kaarros maalialueelle. Minua ei kiinnosta vähääkään loppukirikilpailu, josta erikseen on luvattu palkkio. Pidän sitä vääränä, jopa vaarallisena kisanaiheena. 
Pääsen maalin, saan mitalin ja paljon erilaisia syötäviä oheistuotteita. Lojumme hetken nurmikolla Riston ja Tuomaan kanssa, syön jätskiä ja juon porkkanamehua. Elimistö hyväksyy ne juuri ja juuri. Vaihdan kuivan paidan ja lippiksen ylleni ja horjun ratikkapysäkiltä kolmoseen. Se on lämmin. Kotona jääkaapissa odottaa kylmä.
Helteisen päivän päätteeksi nautin pihvin hyvässä seurassa. Lisukkeet ja salaatit eivät maistu, punaviini kyllä.

seuraMarathonMC
kaupunkiHELSINKI
kansallisuusFinland (FIN)
matkaHelsinki Marathon
sarjaMiehet 55 vuotta
lähtöryhmä09:00 42,195 km

ajanotto ja sijoitus
virallinen lähtöaika09:00:03
todelinen lähtöaika09:00:48
nettoaika05:07:33
bruttoaika05:08:19 (loppuaika)
sijoitus matkalla527 sta 675 lähtijää
sijoitus sukupuolen mukaan394 sta 488 lähtijää
sijoitus sarjassa43 sta 59 lähtijää

sijaintiaikanopeuskaikistasukupuolisarjaväliaikanopeuskaikistasukupuolisarjakello
5 km28:505:30 min/km3152622628:505:30 min/km3152622609:28:53
10,5 km1:02:065:54 min/km3402832833:166:17 min/km4013263510:02:08
16,5 km1:33:415:56 min/km3883203531:366:02 min/km4423493710:33:44
21,1 km2:11:446:15 min/km4273453838:037:11 min/km5183974211:11:46
26,6 km2:49:406:27 min/km4683673937:567:14 min/km5474024511:49:42
31,6 km3:35:136:48 min/km5043864145:348:36 min/km5544044812:35:15
37 km4:19:177:02 min/km5213934244:058:24 min/km5373904713:19:20
42 km5:07:247:20 min/km5213914248:079:26 min/km5343904814:07:26
42,195 km5:08:197:19 min/km52739443564:43 min/km5473954614:08:21

lauantai 11. toukokuuta 2019

Yyteri Maraton 11.5.2019

Kello soi viideltä ja matka alkoi kuudelta. Tutulla porukalla Riston ja Hanskin kanssa suuntasimme jälleen Porin tielle. Edellisen kerran tämä jengi lähti samalle tielle kaksi vuotta sitten helmikuussa. Kuudelta matkaan, perillä kympiltä, matkalla kahvittelua, juoksu alkaa klo 11 ja siihen on varattu oma aikansa 4-5 tuntia, pientä siistiytymistä ja suunta takaisin kotiin. Kotimatkalla pikaruokaa, joka maistuu, kun aamupuuron syönnistä on jo yli kellonympärys aikaa. Suunnitelma oli tällainen ja sen mukaan toimittiin.

Sää on juoksemiseen mitä mainioin. Aamupäivällä auton mittari näyttää 11 astetta ja paluumatkalla samoin. Keli on kuiva ja puolipilvinen, aurinko ei häikäise eikä tuuli tuiverra. Reitti on tasainen, eikä siinä ole jyrkkiä mutkia. Lenkki kierretään kaksi kertaa. Yyterin rantahiekkaa reitillä ei näe.


Lähtölaukaus kajahtaa... (Kuva: Yyterin maratonin Facebook-sivut)
Lähtölaukaus kajahtaa ja kolmisenkymmentä maratoonaria ampaisee matkaan. Juoksemme Hanskin kanssa kimpassa ja juoksu kulkee minullakin hyvin. Mietin, onko vauhti 5-5:30 min/km minulle liian kova, mutta annan mennä vaan, kyllä se hinta myöhemmin maksetaan. Edellinen maratoni meni reilusti yli viiden tunnin, joten kaipaan uskooni vahvistusta, että pystyn vielä kohtuuaikaisia juoksuja juoksemaan. No, edellisellä kerralla oltiin trooppisissa olosuhteissa, joten ei kannata suoraan vertailla. Mennään useamman juoksijan kimpassa ja käydään läpi itsekunkin kokemuksia ja tavoitteita.

Kymppi menee aikaan 53:42, joten hyvä vauhti on päällä. Himmaan hieman nopeampien vauhdista itselleni turvallisempaan nopeuteen. Kilometrimerkintöjä on viiden kilometrin välein ja minulla on vain tavallinen rannekello ranteessani, joten en tarkkaan tiedä missä mennään. Hanskin kanssa kimpassa juostessani saan tarkat koordinaatit, mutta puolikkaan jälkeen hän menee omia menojaan. Harvinaista kyllä minulla on mukana yksi geelipussi, jonka nautin parinkympin kohdalla. Muuten tankkailen vettä ja urheilujuomaa vuorovälein huoltopisteillä, joiden välit vaihtelevat hieman.

Puolikkaan aika on vielä niukasti alle kahden tunnin ja uusi kierros alkaa. Vieressä kulkevalla tiellä joku auto tööttää ja heilautan kättä. Jonkin ajan kuluttua paljastuu että tuttu porukka on on tullut kannustamaan. Tästä saa lisävirtaa. On kyllä hienoa aina kun joku näkee vaivaa ja tulee reitin varteen kannustamaan. Kiitos Niko, Jaana & Co.


Oon voimissain (Kuva: Niko)

Matka etenee viiden kilometrin merkkipaalun välein. Vauhti hidastuu reilusti yli kuuden minuutin kilometrivauhdiksi ja lopussa yli seitsemänkin, mutta ikään kuin juoksemalla mennään loppuun asti. Juottopisteellä saan kannustusta ihan omalla nimellä. Maali lähestyy. Lähtöpaikan jälkeen matka jatkuu vielä jonkinlaisena ketunlenkkinä, enkä tiedä tarkkaan paljonko on jäljellä ja kumpaa on enemmän, matkaa vai voimia. Maali lähestyy ja kuulen nimeäni kuulutettavan. Enää ei ole paljon jäljellä. Pääsen maaliin ja saan mitalin. Tankkaan juomaa vähän, ei oikein maistu, vaikka tulisi tarpeeseen. 


M60-sarjan ykkönen (Kuva: Yyterin maratonin Facebook-sivut)

Hanski tulee jo saunasta ja hänellä on ikäsarjansa ykköspokaali. Olisi kannattanut pysyä hänen vauhdissaan, jos olisi halunnut podiumille. Olen omaankin tulokseeni tyytyväinen, sillä onhan siinä yli tunnin parannus edelliseen. Tosin silloin oli trooppiset kelit, kun nyt on kaikin puolin ideaaliset olosuhteet. Käyn saunassa ja siellä käydään vielä kisaa läpi, tätä kisaa sekä menneitä ja tulevia. Kovia löylyjä en uskalla ottaa.



Ristoo (Kuva: Hanski)
Ristokin on maalissa ja saunareissun jälkeen olemme valmiita kotimatkalle. Nopeusrajoitusten ja kamerapylväiden kanssa saa olla tarkkana, mutta tällä reissulla se ei ole minun huolenani. Matkalla syömme tutussa paikassa pikaruokaa ja iltauutisten aikaan olemme kotona. Onnen hetket tuntuvat ansaituilta.

Sija   Nro Nimi          Seura       10 km(Sij.) 30.00 km(Sij.) Tulos    Ero
M60 5. 16  Juha Kähkönen Marathon MC 53:42 (2.)  3:02:22 (4.)   4:23:09  +26:55

sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Aikavyöhykkeet

UTC-10  Moorea
UTC-9
UTC-8
UTC-7
UTC-6  Patagonia
UTC-5
UTC-4  New York City
UTC-3
UTC-2
UTC-1
UTC+-0
UTC+1  Stockholm, Zimbabwe etc.
UTC+2  Helsinki City etc.
UTC+3  Arkangel
UTC+4  Dubai
UTC+5
UTC+6
UTC+7
UTC+8
UTC+9
UTC+10
UTC+11
UTC+12 Te Houtaewa Challenge



lauantai 30. maaliskuuta 2019

Moorea Marathon 30.3.2019

Moorea on pieni sydämenmuotoinen saari Tyynessä valtameressä. Sen sijainti paljastuu helposti vaikkapa karttapallosta, kun kääntää pallon sellaiseen asentoon että merta näkyy mahdollisimman paljon, eikä juuri muuta näykään. Silloin Moorea on kuvassa keskellä.

Moorea on puolen maapallon suuruisen meren keskellä
Moorea on vulkaaninen paratiisisaari lähellä Tahitia, joka myös on vulkaaninen paratiisisaari. Paratiisisaareksi sen tunnistaa siitä että siellä on suorastaan helvetillisen kuumaa ja kosteaa. Saaret kuuluvat Ranskan Polyneesiaan ja ne sijaitsevat hyvin lännessä lähellä päivämäärärajaa. Kun lensimme Tahitille Uudesta-Seelannista, saimme matkaamme ylimääräisen vuorokauden, koska lensimme päivämäärärajan yli eiliseen, sunnuntaista takaisin lauantaihin. Siinä minä sain vuorokauden lisää toipumisaikaa, sillä edellisenä lauantaina juoksin maratonin Uudessa-Seelannissa (itäisin maratonini) ja seuraavan maratonin (läntisimmän) juoksisin vasta viikon päästä lauantaina Moorealla. Moorean juoksusta tulisi kuuma ja kostea, sellainen kuin keli tropiikissa tuppaa olemaan.



Tahiti ja Moorea vierekkäin meressä. Maratonin reitti Moorean pohjoisrannalla.

Majapaikkamme Moorealla on sen läntisellä rannalla, Haurun kylässä. Sieltä on matkaa kolmisenkymmentä kilometriä saaren itäosaan, lentokentälle ja satamaan ja ennen kaikkea maratonin lähtöpaikalle. Maratonin lähtö tapahtuu aamuyöstä klo 4:30 ja järjestäjä on luvannut keräilybussin kulkevan tuntia aikaisemmin. Olen varannut Suomesta mukaan kunnollisen heijastimen, että saan öisen pilkkopimeässä kulkevan bussin pysäytetyksi. Numerolappusen ja muun juoksurekvisiitan otin mukaan satamasta jo kun tiistaina siirryimme Tahitilta Moorealle.

Juoksen Moorealla pari pientä ja hikistä aamulenkkiä. Lämmin kosteus on tukalaa, mutta auringon noustua kunnolla vasta tukalaa onkin. Parasta antaa elimistön palautua niin paljon kuin ehtii. Huomaamme, että naapuribungalovin miehillä on samanlaiset varustekassit kuin minullakin: maratoonareita! Käyn heidän luonaan ja selviää, että ranskalaisia ovat, toinen lähtee kokomaratonille ja toinen puolikkaalle. Ranskalaiset tarjoavat minulle kyytiä juoksuun, ja pääsisin heidän kyydissään myös maratonia edeltävän illan pastapartyyn.

Tällä kertaa jätän pastapartyn väliin, pysyttelen mieluummin omalla rannalla kotijoukkojen kanssa kuin lähden yksin puhumaan ranskaa toiselle puolta saarta. Ennakkolistojen perusteella näyttää, että osallistujat ovat paikallisia, siis ranskanpolyneeseja tai sitten ranskalaisia, joita Euroopasta on tullut kourallinen. Ja joukossa on tämä yksi hullu suomalainen.

Pidämme oman pastapartyn bungalovissamme ja yritän asettua ajoissa nukkumaan. On kuuma ja tuuletin katossa vatkaa ilmaa, se helpottaa hieman. Yöt täällä ovat tällaisia, mutta onneksi aamulla kukot herättävät varhain, eikä auringonnousu pääse huomaamatta ohi. Kiekuminen alkaa jo neljän tienoilla ja se kiihtyy huippuunsa auringonnousun hetkellä, noin kello kuusi. Hullut kukot!

Toiveikkaasti ajattelen, että se satunnainen sadekuuro, joka silloin tällöin iskee, tulisi juuri ensi yönä. Herään horteestani kahdelta ja yritän syödä jotakin, patonkia ja juustoa. Ei ole oikein ruokahaluja eikä vatsantoiminnan säätelykään onnistu halutulla tavalla. Mietin miksi taas kerran olen tällaiseen hulluuteen lähtenyt, toisella puolella maapalloa, suunnattoman suuren meren keskellä niin kaukana kotoa kuin vain voi, sietämättömän kuumassa ja kosteassa ilmanalassa, keskellä yötä, täällä minä aurinkorasvaan itseäni ja hyppään kohta tuntemattomien ihmisen kyytiin, joiden kanssa minulla ei ole montaakaan yhteistä sanaa... Motivaatio tuntuu olevan kohdillaan, näin se aina on ennen juoksua.

Toivon, että lähtöpaikalla on vessat, kun viimeistely jää kesken. Lähdemme ranskalaisten kanssa ajelemaan kohti starttipaikkaa kolmen maissa. He eivät puhu paljonkaan englantia ja minustakin on helpompi ihan olla hiljaa itsekseni kuin rupatella seurallisesti. Miehillä on otsalamput, minä en ottanut edes heijastintani mukaan, kun ei tarvinnut bussia odottaa. Matkalla näemme huoltopisteitä, joita pystytellään juoksua varten. Torvia soitetaan ja meille vilkutelllaan. Tunnelma alkaa virittyä.

Aamuöistä tunnelmaa lähtöpaikalla Temaessa.
Saavumme lähtöpaikalle, joka on huoltoaseman yhteydessä. Paljon valoja täällä pimeän keskellä. Järjestäjät jakavat heijastimia juoksijoille, mutta ne loppuvat kesken ennen kuin ehdin saada sellaista. Allekirjoitus tarvitaan vielä lähtölistaan, varmaankin vakuutus siitä, että tiedän riskit ja juoksen omalla vastuullani.

Etukäteen olen jo joutunut toimittamaan tänne lääkärintodistuksen. Ranskalaisissa juoksuissa vaaditaan kai aina lääkäritodistus. Olen vain kerran aiemmín joutunut sellaisen toimittamaan, se oli Patagoniassa. Venäjällä uhattiin verenpaineenmittauksella, ja se uhkaus nosti minun verenpainettani, mutta jostain syystä siellä paineet jäivät mittaamatta.

Huoltoasema ei ole auki, eikä mitään bajamajoja näy. Ehkäpä niitä on reitillä. Pikkuhiljaa lähdön hetki lähestyy. Lämpötila lienee hieman alle kolmekymmentä ja kosteusprosentti on riittävä.



Lähtölaukaus kajahtaa ja lähdemme juoksemaan pimeälle tielle. Ei se nyt kuitenkaan täysin pimeä ole, katuvaloja on paikkapaikoin, ja järjestäjien tai muiden uteliaiden autojen ja mopojen valot valaisevat tietä. Varhaisesta ajankohdasta huolimatta kadunvarressa on runsaasti yleisöä kannustamassa.

Lämmöstä ja kosteudesta huolimatta juoksu etenee aika mallikkaasti, ainoastaan vatsa antaa merkkejä itsestään. Juottopisteitä on riittävän tiheään, mutta vessoja reitillä ei näy. Elättelen toiveita, että kääntöpaikalla olisi. Kadunvarsi on paikoin varsin tiuhaan asuttu, mutta siellä täällä on väljempää, tyhjiä tontteja tai muuten rakentamatonta aluetta, huomioin. Kympin kohdalla on tilaisuus pujahtaa sivummalle, mutta täydellistä helpotusta en onnistu saamaan.

Reitti seurailee merenrantaa. Saaren keskiosa on vuoristoista viidakkoa ja kaikki ihmiselämä täällä taitaa olla rannan tuntumassa, tiet ainakin, sisämaahan ei laiskalla ole asiaa. Vaikka etenemme rannan mukaisesti, reitti ei ole tasainen, vaan väliin on hyvinkin jyrkkiä korkeusvaihteluita.

Maratonin ensimmäinen puolisko on helppo auringonpoltteen kannalta. Täällä aurinko nousee noin kuudelta, mutta ei luonnollisestikaan ole kovin polttava vielä ensimmäisen tunnin aikana. Etenemisvauhtini ei ole kovinkaan nopea, ensimmäinen puolikas taitaa olla lähellä 7 min/km vauhtia. Lähestyn ylämäessä kääntöpistettä ja ja totean ettei täälläkään mitää bajamajoja ole. Suunta takaisin alamäkeen kohti lähtöpistettä. Alhaalla näen sopivan suojaisan ja rauhallisen alueen ja käyn palmun juuressa kyykyllä. Olotila helpottaa huomattavasti, nyt olen valmis puskemaan kohti aurinkoa.

Aurinko nousee korkeammalle ja lopulta varjoa ei enää ole juoksijalle. Riittävän tiheästi olevilla tankkauspisteillä olisi syötävääkin, mutta minulle ei maistu, nautin urheilujuomaa ja runsaasti vettä.  Vettä tarjotaan avuliaasti muutenkin, isokokoinen polyneesialaismies kaataa pyytämättä ja ystävällisesti puoli sangollista kylmää vettä niskaani - se virkistää!

Huoltojoukot ovat sään mukaisesti vähäpukeisia. Näen myös ensimmäisen aidon kaislahameen, jonka alla ei ole mitään muuta kuin iso ja vahvasti tatuoitu mies! Täällä kaikilla aikuisilla on tatuointeja.

Eteneminen hehkuvan auringon alla jatkuu. Jälkikäteen kuulen jostain, että lämpötila saattoi olla +37 C tietämissä. Riittävän lämmintä kuitenkin. Kahden viikon takainen maraton rantahiekalla, kuumuus, kosteus ja enemmän tai vähemmän huonosti nukutut hikiset painavat jaloissa ja askel hyytyy. Pääjoukko on jossain edellä ja muutaman juoksijan kanssa vuorottelemme. Joudun antamaan useimmille perikisi. Totean vauhtini ja ryhtini niin huonoiksi, että viimeisen kympin-vitosen aikana siirryn reippaaseen kävelyyn ja huomaan ettei vauhtini siitä kärsi paljon, jos lainkaan.

Saavun lähtöpaikkaan, mutta tästä on vielä merenrannassa olevaan maaliin matkaa. Reitti menee tieltä pois, enkä tiedä minkä matkaa täällä vielä taivalletaan. Totean, että kaikkien aikojen pitkäkestoisin maratonjuoksu tästä on tulossa, viisi tuntia on rikottu jo aikaa sitten ja melkoinen tovi tulee vielä päälle. Joskus olen juossut 50 km lähes samassa ajassa, tosin melko paljon vilpoisimmissa olosuhteissa.  Pian alkaa jo mahtava merenrantamaisema näkyä ja aavistelen aidatun polun johtavan maaliin. Hiekka on raskasta ja pehmeää ja näen Linuksen odottavan minua maalin tuntumassa. Maaliin juoksemme käsi kädessä.




Linus halusi juosta ukin kanssa maaliin. Maalikuvat: Toni Siik.

Mitali, paita ja juoksunumero. Kuinka ollakaan tämä oli 41. maratonini.
Results: 84 KAHKONEN Juha 41 MA2 MARATHON MC 14 05:25:47

Juoksemisen ohella

Tahitilla ja Moorealla olimme maailmanympärimatkastamme vajaat kaksi viikkoa. Lennot meillä oli Papeeten kansainväliselle kentälle, joka on Tahitin ja koko Ranskan Polynesian pääkaupunki. Tahitilla liikuimme vuokra-autoilla. Majoituimme isomman saaren, Tahiti Nuin, itärannalle Faaoneen. Siellä sai seurata auringonnousua kello kuuden aikoihin ja hullut kukot pitivät kyllä heräämisestä huolen. 


Kalastajat työmakalla kello kuusi.
Rantahiekka siellä on mustaa ja Tyynenmeren aallot lyövät rantaan voimalla. Oli hauskaa ottaa aaltoja vastaan ja sukeltaa niiden sisään. Kerran tarkkaavaisuuteni herpaantui ja tavallista isompi hyöky pääsi yllättämään minut takaapäin. Se vei lippikseni ja aurinkolasini ja veti housut kinttuihin. Lasini menetin merelle ikuisesti.


Matkalukemisena minulla oli suurelta osin Tahitille sijoittuva Mario Vargas Llosan Paratiisi on nurkan takana, joka kertoo taidemaalari Paul Gauguinin elämästä, toki myös hänen isoäitinsä elämästä. Kun huomasimme, että Tahiti Nuin eteläosassa on Paul Gauguin museo, teimme sinne retken. Museo oli suljettu ja sinne pääsy oli estetty. Löysin kuitenkin aluetta kiertämällä pääsyn museon rakennuksiin ja näkymä oli masentava. Ei siellä ollut juuri mitään muuta nähtävää, kun rappeutuvia tyhjiä rakennuksia ja käytäviä niiden välillä. Pari nurmikolle jätettyä patsasta, siinä kaikki. Ehkä tämä ei ole ollut helpoimmin lähestyttävä sijainti ranskalaisen taiteilijan museolle.

Yksi tyhjilleen jääneistä Paul Gauguin museon rakennuksista

Tahitilta siirryimme Moorealle isolla lautalla. Saarten väli on vain parisenkymmentä kilometriä. Moorealla majapaikkamme oli saaren länsirannalla Haurun kylässä. Täällä saimme ihailla auringonlaskuja. Ranta täällä on tyynempi kuin Tahitin rantamme. Noin kilometrin päässä rannasta on riutta, joka vaimentaa rantaan tulevat aallot. Sieltä kuuluu jatkuva ukkosenkaltainen jyrinä. Meloin riutalle ja nautiskelin pelonsekaisesta tunteesta, että tuossa aukeaa nyt suurensuuri meri, jonne ei kannata lähteä yksin pienellä purrella. 

Meloen riutalle

Etelämeren saari
Vesi riutan ja rannan välissä on kirkasta ja aika matalaa, ainakin näkyvyys pohjaan asti on hyvä. Hienoja koralleja ja värikkäitä kaloja. Lähellä on pieni saari, jolle rantautuminen paljasjaloin on hidasta ja vaikeaa korallien vuoksi. Aivan rannassa oli kiva polskutella ja zoomailla vedenalaista elämää, kunhan muisti varoa koralleja, joita ei kuitenkaan aivan joka paikassa ollut. Rannassamme asusteli rausku, jonka näimme usein. Se oli kooltaan ehkä vajaa kaksimetrinen.