matkakertomuksia

lauantai 15. joulukuuta 2018

Esport Halli 15.12.2018

Hallimaraton saattaa kuulostaa tylsältä, mutta ei se lopulta ole sen tylsempi kuin muutkaan maratonit. Lopulta me katselemme enemmän oman mielemme maisemia kuin muita maisemia tai hallin seiniä. Muuttumattoman maiseman lisäksi hallimaratonissa on monia muitakin mukavia puolia. Huolto, tankkaus ja vessat, on aina lähellä, alle 400 metrin päässä joka hetki. Varsinkin näillä omatoimimaratoneilla omat eväät voi helposti sijoittaa reitin varrelle yhteen ainoaan paikkaan. Hallissa sääkään ei tuota yllätyksiä vaan siellä on ikäänkuin pieni vastatuuli koko ajan, juoksijan "ajoviima. 

Olin ostanut uudet juoksukengät (N Air Zoom Pegasukset luonnollisesti) eikä niillä oltu vielä juostu metriäkään. Muulle kuin hallimaratonille ei uskaltaisi laittaa pistämättömiä kenkiä, mutta täällä oli helppo kokeilla sekin, kun omassa huoltopisteessä oli varalta vaihtokengät. En tarvinnut vaihtokenkiä.

Uudet lenkkarit lähdössä neitsytmatkalleen

Joku valitteli Esport Areenan ilmaa tunkkaiseksi, mutta minun hajuaistiani se ei vaivannut, Ainoa isompi rasite tällä omatoimimaratonilla oli kierrosten laskeminen, josta jokainen juoksija oli itse vastuussa. Vihkokirjanpito joka kierroksella olisi ollut liian rasittavaa. Ongelma ratkesi kädessäpidettävällä mekaanisella laskurilla, jotka Hanski kävi meille kaikille ostamassa. Kierroksen päätteeksi vain painallus ja pysyy laskuissa mukana. Kuulostaa helpolta, mutta ei ole sittenkään niin helppoa. Muistinkos minä painasta...? Alkupuoliskon ajan juoksimme kimpassa, ja silloin pystyi kaverilta kysäisemään että millä luvuilla mennään, mutta yksin juostessa unohduksen mahdollisuus oli todellinen. Ja nimenomaan unohduksen, ei liikapainelun.

Esport Areenan juiksuradan kierros ei ole aivan täyttä 400 metriä vaan 390 m. Tästä johtuen maratonilla juostaan täällä 109 kierrosta. Siitä tulee jo hieman ylimatkaa, muttei sillä niin väliä, kun ei täällä olla maailmanennätyksiä tekemässä. 

Hannu, Juha ja Risto lähtövalmiina. Ja muutkin.

Maratonin lähtö on kello 8. Tulin tänne helposti metrolla, eikä silloin tarvitse huolehtia parkkiajasta, varsinkaan kun neljä tuntia ei minulle riitä. Hannu on täällä myös ja Risto. Ja paljon muita juoksuilta tuttuja. Juoksemme alkupuoliskon Hannun kanssa kimpassa, sitten hän menee omaa vauhtiaan. Alkumatkalla ohittelen Ristoa, loppumatkasta osat vaihtuvat ja joudun nöyrtymään nuoremman kollegan edessä, siis takana. Maalissa olen 109 kierrosta ja 4 h 37 min 15 sek myöhemmin.


Kierrokset täynnä


perjantai 9. marraskuuta 2018

Nenäpäivä- ja -yöjuoksu 2018

Yö on tummansininen, tummansininen seuralainen...

Minulla on seuralaisenani sitkeä korvamato, kun juoksen pimeää ja hiljaista tietä numero 130, joka myös vanhana kolmostienä tunnetaan. Kello on 2:15, vettä tihmoo, tie on märkä ja imee otsalampun valon tehokkaasti.  Kengät ja sukat ovat heti märät, kun etenen harvinaisen lämpimässä marraskuisessa säässä Hämeenlinnaa kohti. Päässä soi J. Karjalaisen tuore hitti tummansinisestä seuralaisesta. 

Juha ensimmäisen osuuden jälkeen.

Lähtöpisteeni oli Janakkalan puolella ja ensimmäinen osuus päättyy Hämeenlinnan eteläpuolelle. Siinä luovutan otsalampun ja Nenäpäivä-heijastinliivit Ristolle, joka puolestaan juoksee seuraavan noin kymmenen kilometrin osuuden Hämeenlinnan läpi. Meillä on yhteensä neljän tunnin osuus aamuyöllä ja näin tarjoamme Helsingistä klo 15 lähteneelle juoksijaryhmälle mahdollisuuden pieneen lepoon, sillä juoksu jatkuu 24 tunnin ajan Tampereen Tohloppiin asti. Ja siihen vielä juhlinnat päälle.
Risto valmiina palvelukseen.
Lähdimme Riston kanssa hyvissä ajoin heti puolenyön jälkeen kohti kohdetta ja tehtävää. Sää ei ollut erityisen huokutteleva, oli pimeää ja märkää. Huomioliiveihin pukeutunut juoksija näkyi silti varsin selvästi kaiken synkkyyden keskeltä, kun lähestyimme oman osuudemme alkua ja ja huoltoautoa. Autossa oli kolmen hengen miehitys, yksi nukkui sikeästi ja kaksi muuta päivysti. Teijo ja Heikki – Heikki Hartikainen on tämän tapahtuman primus motor – olivat täydessä toimintavalmiudessa, mutta lupasimme Riston kanssa hoitaa Hämeenlinna-osuuden. Tovin odoteltuamme Jyri saapui omalta osuudeltaan ja sain häneltä heijastinliivit viestikapulakseni. Vapautimme loppuporukan lähitunneiksi ja aloitin oman juoksuni.

Kaikkihan alkoi jo aamulla, tarkemmin ajateltuna eilen aamulla, vuorokausi on nyt jo vahvasti perjantain puolella. Torstaiaamuna seitsemän jälkeen kiersimme torppaa. Nenäpäiväjuoksu järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa Kalastajatorpalla, kun aiemmin on kierretty HP:n toimitaloa Espoossa. Ja sieltä juoksun jälkeen suihkunraikkaana töihin.

Nenäjuoksijoita Kalastajatorpalla 2018
Tunnin kuluttua on vaihdon paikka. Lämmin auto odottaa levikkeellä ja Risto valmiina juoksuun. Luovutan rensselit ja päästän Riston suunnistamaan Hämeenlinnan läpi. Tämä osuus ei ole niin itsestäänselvän selkeä kuin oma helppo osuuteni pimeää vanhaa kolmostietä pitkin. Vaihdan kuivat sukat ja kengät jalkaani ja nautiskelen auton lämmöstä. Seurailen Riston juoksua ja totean, että kyllä hän reitillä pysyy. Jossain kohti juoksijan reittivalinta on järkevämpi kuin autoilijan ja taidanpa kerran ajaa kevyen liikenteen väylääkin. Lopulta siirryn seuraavalle vaihtopaikalle odottelemaan ja vaihdan jalkaani takaisin märät sukat ja kengät.


Kaupungin valot ovat jääneet taa ja edessä on jälleen pimeä osuus. Tummansininen seuralainen soi jälleen päässäni. Silmät tottuvat pimeään, eihän se säkkipimeää ole ja vaikka otsalampun valo tuntuu imeytyvän jonnekin, sen avulla näkee ainakin reunaviivan. Vastaan tulee autoja, onneksi harvakseltaan. Vastaantulevien autojen valo häikäisee, yritän juosta reunaviivan ja pientareen väliä ja onneksi asfaltti on tasaista. Auton mentyä olen hetken aivan sokea. 

Olosuhteista huolimatta - tai niiden vuoksi - juoksu on kevyttä ja vauhtini on luokkaa 5:50-5:55 min/km, mutta sitä en juostessani tiedä, kun en vilkuile puhelinta. Kelloa katson silloin tällöin. Pitkän suoran suoran päässä näen auton perävalot ja minusta tuntuu että liian varhain. Ei kuitenkaan, sillä suora on melkein kolme kilometriä pitkä ja siellä Risto on mies paikallaan. Teemme jälleen vaihto-operaation ja Risto lähtee viimeiselle osuudelleen.
Risto täysinpalvelleena.
Vaihdan jälleen sukat ja kengät kuiviin ja ajan seuraavalle vaihtopaikalle. Tähän loppuu Kanta-Häme ja edessä on Pirkanmaata. Huoltoautossa juoksijat ovat levolla. Hannu on tulossa vaihtopaikalle suorittamaan seuraavaa osuutta.
Hannu lähdössä
Tästä eteenpäin on Hannun osuus. Kuva on vastuuhenkilön itsensä ottama.
Risto saapuu vaihtopaikalle ja luovuttaa heijastiliivit ja otsalampun Hannulle, joka jatkaa matkaa kohti auringonnousua. Kello on puoli seitsemän tuntumassa, juoksu on edennyt suunnitellusta hivenen etuajassa ja olemme valmiita päivän muihin suorituksiin. Karavaani jatkaa kulkuaan ja me käännämme keulan kohti Helsinkiä. Ja sitten suihkun jälkeen reippaana töihin. Yö on yhä tummansininen.
Juha ja Riston osuus matkasta Torpalta Tohloppiin.


sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Andi-Maraton 3.11.2018

Varsin leppoisassa marraskuisessa kelissä kekripäivänä Salossa juoksimme Andi-Maratonin, jota järjestetään harva se viikonloppu. Juuri ennen juoksua tuli reipas sadekuuro. Juoksun aikana tihmoi vain ensimmäisen puolen tunnin ajan, mutta sukat ehtivät kuitenkin kastua. Lopulta aurinko paistoi ja lämpötila oli varmaankin lähellä kymmentä lämpöastetta koko juoksun ajan.

Andi-Maratonissa juostaan ensin kaksi lyhyempää kierrosta ja sitten kuusi pitempää. Pitkän reitin varrella peltojen keskellä tuuleksi hieman, mutta ei pahasti. Osa juoksijoista kiersi reittiä toiseen suuntaan, jolloin piristävästi kohtasimme pari kertaa kierroksen aikana. Juoksijoita ei ollut montaa - tätä kirjoitettaessa tulokset eivät ole vielä saatavissa, joten en tiedä montako meitä oli - joka tapauksessa olimme juoksemassa Hanskin kanssa ja paikalla oli ainakin suomalaisen maratonkeräilyn grand old man Kalevi Saukkonen.
Tyhjän tien kulkijat
Olosuhteissa ja järjestelyissä ei ollut valittamista, mutta oma juoksuni oli alusta lähtien jotenkin tukkoista, eikä se siitä auennut. Oman ajanottoni mukaan eka kymppi meni 58 minuuttiin, puolikkaaseen meni 2 h 6 min, 30 km kohdalla aikaa oli kulunut 3h 5 min. Tämän jälkeen vauhtin hidastuminen jatkui tasaisesti ja viimeisen kympin menin yli 7 min/km vauhdilla. Hanski juoksi loppumatkan omana juoksunaan ettei aivan paleltuisi hitaassa menossa ja veti loppupätkällä minuun 17 minuutin eron. Maaliin pääsin ajassa 4:38:42.

Andi-Maratonin isä on salolainen Andi Mwegerano, joka on aktiivinen juoksutapahtumajärjestäjä ja muutenkin.
Maalissa ajalla 4:38:42. Andi-Maraton 3.11.2018.



sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Vilniaus Marathon 9.9.2018

Moottoripyöräkerho Marathon MC:n nimestä voi aivan oikein arvailla, että moottoripyöräilyn lisäksi kerholaisia yhdistää jokin muukin tekijä. Tänä vuonna kerho viettää kymmenvuotisjuhliaan. Viisi vuotta sitten kerho juhli juoksemalla Marathonin kaupungista Ateenaan Athens Classic Marathonilla. Nyt päätimme tyytyä hieman lähempänä olevaan maratoniin Vilnassa, jossa juhlittiin samalla Liettuan 100 vuotista itsenäisyyttä. Mukana seurueessamme on jäsenten lisäksi kerhon ystäviä.

Liettua juhlii 100-vuotista itsenäisyyttään

Lennämme Vilnaan perjantaina ja tuttu porukka tapaa toisiaan jo Oak Barrelissa sen tarkemmin erikseen sopimatta. Kaikki ei tule samalla kyydillä ja jotkut tulevat Vilnaan jopa omalla ajopelillään, nelijalkaisella tosin.

Hotelli Tilto, jossa asumme, on lähellä Cathedral Square -toriaukiota ja maratonin lähtöpaikkaa. Noudamme juoksunumerot jo valmiiksi, niin voimme ottaa rennosti sunnuntain maratoniin asti. Osa seurueesta asuu kauempana ja tutustumme kävellen kaupunkiin täällä ja siellä.

Lauantaina aikaa noutaa juoksunumerot ja tehdä muita turistien töitä. Jakaannumme erilaisiin toimintaryhmiin ja ohjelmassamme on mm. mieltäylentävä tutustuminen  KGB-museoon eli Kansanmurhan uhrien museoon.  Huh, lopuksi saa käsityksen siitä, kuinka kärsimykset on lopulta lopetettu teloitusosastolla. Vaikka monenlaiseen julmuuteen olen, onneksi vain museoissa, tutustunut, tämä viimeinen kyllä jää mieleen.
KGB-museon siisteintä antia

Tyynessä illassa näemme melkoisen määrä kuumailmapalloja

Kohtaamisia puistossa: Frank Zappa 

Sunnuntai on juoksupäivä. Hotellin aamupala on tukeva ja juoksun kannalta hieman myöhäinen, vaikka sitä on saatu sovittua hieman aikaisemmaksi kuin aikaisemmin oli ilmoitettu. Siirrymme lähtöpaikalle Cathedral Squarelle. Aamulla klo 9 juoksukeli on varsin tarkoitukseen sopiva.

Sunnuntaiaamuna lähtöviivalla

Maraton juostaan kahtena kierroksena pääosin Neris-jokea myötäillen. Joki tulee Valko-Venäjän puolelta ja jatkaa Kaunasiin, jonka jälkeen yhtyy Niemen-jokeen ja jatkaa edelleen Itämereen. Sitä en tule silloin ajateelleksi, kun juoksen joen vartta molempiin suuntiin iltapäivällä helteiseksi muuttuvassa säässä. Onneksi matkalla on myös miellyttävää varjoista osuutta joen mutkaan jäävässä isossa Vingio-puistossa.

Ensimmäinen puolikas menee viitisen minuuttia päälle kahden tunnin ja toisella puolikkaalla vauhtini hidastuu lisää. Maaliin pääsen aika normaalilla reilun neljän ja puolen tunnin ajalla. Ainakin Hanski, Make ja Niko ovat jo maalissa ennen minua.


Maratonin jälkeen tehdään normaalit neste- ja proteiinitankkaukset tuhdin liharuuan ääressä ja tapahtuman yhteenveto illalla wiskibaarissa. Maanantaiaamuna ennen kotilentoa ehdimme tehdä vielä  jalkahoitua tutustumiskävelyllä Kolmen ristin kukkulalle ja kiertelemällä jokivarressa.

Juoksun jälkeen pidetään 10-vuotiskokous

Kolmen ristin kukkulalta katsellaan kaupunkimaisemia





237 Juha Kähkönen
Gender
Male

Age category
V60

Club
Marathon MC

City
Helsinki

Country
Finland

Official time
04:36:46

Net time
04:34:58

Place
588

Gender place
502

Age category place
14

 
Split
Time
Place
Gender place
Category place

Start
00:01:47
656
551
18

5 km
00:31:27
630
538
15

10 km
00:59:51
601
514
13

15 km
03:48:25
780
651
22

20 km
01:58:30
540
470
10

Half
02:05:37
569
497
11

26.1 km
02:37:17
557
486
11

31.1 km
03:11:37
556
485
12

36.1
00:00:00
0
0
0

41.1
04:28:09
552
468
13

Finish
04:36:46
588
502
14

lauantai 2. kesäkuuta 2018

Spitsbergen Marathon 2.6.2018

Huippuvuorten maraton


Patagoniassa juostiin kaiketi maailman eteläisin asutulla alueella juostava maratonjuoksu. Kun etelässä oli käyty, suuntautui katse pohjoiseen. Juoksija-lehdessä oli sopivasti tarinaa Spitsbergenin maratonista ja ryhdyimme oitis suunnittelemaan olisiko moinen mitenkään mahdollista ja riittävän vaikeaa, sillä Huippuvuorilla juostava maratonkisa olisi varmasti maailman pohjoisin asutun alueen maraton. Käytännön syistä eli sponsorin puutteessa suljin pois mielestäni Etelämantereen ja Pohjoisnavan maratonit, ja sitäpaitsi eihän kukaan asu siellä. 


 


Longyearbyen kesäkuussa. Kuva Hannu


Ensiksi on hyvä selventää paikannimiä. Huippuvuoret on Norjalle kuuluva saariryhmä kaukana pohjoisella Jäämerellä, karkeasti sanoen tuhat kilometriä pohjoiseen Pohjois-Norjasta. Huippuvuorten sopimuksen (1920) perusteella ne kuuluvat Norjalle, mutta on siellä oikeuksia muillakin kuin Norjalla ja esimerkiksi Venäjällä siellä on kaivoskaupunki, joka nyt on tyhjä. Huippuvuoret tunnetaan norjaksi nimellä SvalbardHuippuvuoriin kuuluu kolme asuttua saarta asumattomien lisäksi. Spitsbergenin saarta voisi kutsua pääsaareksi. Spitsbergenillä on Huippuvuorten suurin kaupunki Longyearbyen, jossa asuu parisen tuhatta asukasta. Longyearbyen sijaitsee 78’13 leveyspiirillä ja leveyspiiri 78 mainitaan monessa kohtaa ainakin maratonin esitteissä. Ja juuri Longyearbyenissä ja sen lähiympäristössä juostaan Spitsbergen Marathon. Sinne me olemme matkalla.


SAS lentää Huippuvuorille Oslosta ja lento menee Tromssan kautta. Ensin me lensimme Helsingistä Osloon Norvegianilla. Tromssassa on poistuttava koneesta, sillä siitä eteenpäin lento muuttuu kansainväliseksi - vaikka Norjan alueelle lennetäänkin -  ja niin meitä hyppyytetään koneesta pois ja takaisin. Paluumatkalla se ei enää ihmetytä.

 

Saapuminen koleaan Longyearbyeniin. Täältä on pitkä matka minne vaan. Kesäkuun keskilämpötila on juuri plussan puolella. Kuva Hannu

Saavumme Huippuvuorille sateisen koleassa säässä ja lämpötila on varmaan muutaman asteen plussan puolella. On kesäkuun ensimmäinen viikonloppu, jolloin Suomessa juhlitaan ylioppilasjuhlia ja siellä olisi ollut niin monet juhlat juhlittavana, että katsoin kohteliaimmaksi kieltäytyä niistä kaikista. Päivä täällä on pisimmillään, se on niin pitkä, että yltää keväästä syksyyn. Lumet ovat vähimmillään ja lumikelkat seisovat toimettomina pihoilla ja parkkipaikoilla. Ja niitä on täällä todella paljon!

 

Kesäteloilla. Kuva Hannu

Saamme retkimajoituksen Coal Miners Cabinista, joka on mahdollisesti aiemmin palvellut ihan oikeita hiilikaivostyöläisiä, mutta on nyt turismin palveluksessa. Hiilikaivostoimintahan täällä on loppunut lähes kokonaan, Huippuvuorten pääelinkeinot ovat tiede ja turismi. Majapaikkamme on asiallisen karu. Opimme sen, että sisällä täällä kuljetaan sukkasillaan, majapaikassa, ravintolassa, kaikkialla. Tapa on peräisin hiilikaivoskaudelta, kun silloin kengänpohjat olivat hyvinkin mustia. Suomalainen oppii tämän tavan helposti, se tuntuu kodikkaalta. Ja tapaamme täällä useita suomalaisia, heitä on töissä mm. baareissa ja taksikuskeina. Ja juttelemme yhden suomalaisen koululaisenkin kanssa, joten perhekuntinakin täällä asutaan. Koululaiselta emme tule kysyneeksi montako luokkaa hän on jo ehtinyt täällä käydä.

 

Coal Miners Cabins


Kengät jätetään eteiseen

Teemme tutustumiskävelyitä lähimaastoon ja alas kaupunkiin. Rinne on jyrkkä erityisesti paluumatkalla. Merenrantaan on matkaa kolmisen kilometriä ja korkeuseroakin on jonkin verran. Arka turisti pälyilee aluksi ympäriinsä jääkarhuja etsien, vaikka niitä ei näin lähellä kaupunkia useinkaan pitäisi näkyä.


Longyearbyen. Kuva Hannu


Tyypillinen huippuvuorelainen ei asu täällä montaa vuotta, ja jo yksikin vuosi on monelle liian pitkä aika. Täällä ei juurikaan synnytä ja kuoleminen täällä on lailla kielletty. Hautausmaa on kuitenkin olemassa, mutta sinne ei ole vuosikymmeniin haudattu muuta kuin ne alkuperäiset ylösnousseet ruumiit aina uudestaan, kun routa nostaa niitä pintaan. Hautausmaalle haudatut kuolivat espanjantautiin 1918-1919. Huippuvuorten historia on mielenkiintoinen, mutta keskitytään nyt nykypäivään ja kerrotaan historiasiruja vain ohimennen kulloiseenkin aiheeseen liittyen. Esimerkiksi hautausmaahan me tutustumme todellakin ohimennen, kun se sijaitsee maratonreittimme varrella.


Longyearbyenin hautausmaa

 

Katukuvassa ja kahviloissa hätkähtää vielä hetken kiväärin kanssa liikkuvia ihmisiä, mutta siihen tottuu. Kaupunkialueella voi liikkua vapaasti, mutta ilman asetta tai aseistettua opasta kaupungista ei saa poistua. Liikennemerkit muistuttavat tästä. Vaikka aurinko ei laskekaan, se paistaa meille vain yhtenä päivänä. Siitä huolimatta itsestääntummuvat lasit tummuvat itsestään niin yöllä kuin päivällä.

 

Lyhyellä visiitillä yritämme nähdä mahdollisimman paljon. Toisena päivän lähdemme meriretkelle varsin tehokkaalla veneellä. Matkaseurueeseemme kuuluu meidän ja matkanjohtaja, opas ja veneenohjastaja Signen lisäksi maratoneja ympäri Norjaa juokseva etelänorjalainen nuori pariskunta sekä yhteiskuntatutkimusta paikallisista sosiaalisista suhteista tekevä tsekkiläinen tutkija. Päivän aikana liikumme merellä yli sadan kilometrin matkan ja olemme todella kaukana kotoa, kun olemme puhelinverkonkin ulkopuolella. Sellainen voi herättää pelkoa urbanisoituneessa ihmisessä. 


Signe otti kuvan matkustajistaan

Näemme paljon erilaisia arktisen alueen lintuja, joista minulle parhaiten mieleen jää lunnit, näemme hylkeen, näemme jonkun erakkomaisuuteen taipuvaisen ihmisen syrjäisimmistä syrjäisimmän vanhan asuinpaikan, ruokailupaikalla näemme rantaan ajautunutta muovia täällä asti! Mutta emme näe jääkarhua. Lintulajeja Huippuvuorilla on paljon, mutta vain neljä maanisäkäslajia: idänkenttämyyrä, naali, huippuvuortenpeura ja ja jo edellämainittu jääkarhu, jota emme vieläkään nähneet. Emme kyllä ole nänheet myyrääkään, emmekä naalia, mutta peuroja on aivan majapaikkamme lähettyvillä. Rantaudumme ruokailemaan sissimuonia. Veneestä saamme poistua vasta, kun Signe on ladannut aseensa. Pissallakaan ei käydä yksin ilman aseistettua vessavahtia.

 

Rantaudumme ruokailemaan. Kuva Hannu


Retken jälkeen menemme illalla pastapartyille kaupungin parhaaksi olettamaamme hotelliin. Ja nämä ovat kyllä parhaimmat pastapartyt, mitä maratoneilla on järjestetty. Viinit joutuu toki maksamaan itse, mutta pöydät notkuvat erilaisia pastaherkkuja ja on ilo tankata huomista varten.

 

Lauantaina pääsemme juoksemaan. Kisakeskus on reilun kilometrin päässä mäkeä alaspäin. Lämpötila on kohtuullinen ei kovinkaan paljon nollasta poikkeava, mutta tuuli on voimakasta. Startti tapahtuu ylämäkeen ja ensimmäinen kilometri ottaa luulot pois, sen jälkeen päästään tasaiselle ja käännyttään kohta alamäkeen. Reitti mutkittelee kaupungin rinteissä ja ohitamme hautausmaan, jonne on haudattu vuosina 1918-1919 espanjantautiin kuolleita kaivosmiehiä. Hautausmaata ei käytetä enää, sillä ruumiit eivät maadu arktisissa olosuhteissa ja routa nostaa niitä pintaan. Paikalliset pelkäsivät aikanaa viruksen edelleen elävän maan sisällä, eikä hautausmaata haluttu enää kaivaa. Jäisen jääperän ja vuoksi ja pandemian pelossa kuoleminen täällä kiellettiin lailla jo vuonna 1950.

Siirrymme rantaan ja juoksemme kaupungin ulkopuolelle. Läheisen koirafarmin kymmenet huskyt puhkeavat raivoisaan haukkuun, kun juoksijalauma tömistelee ohi.  Ohitamme liikennemerkin, jossa varoitetaan jääkarhuista. Kiväärivahteja on reitillä, mutta ei kuitenkaan joka niemennotkossa. Isossa ryhmässä ei pelota, kunhan ei juokse reunimmaisena. Tilanne muuttuu kun juoksun edetessä porukka harvenee ja huomaa etenevänsä aivan yksin.

Koirafarmi. Kuva Hannu

 

Juoksemme omat juoksumme, mutta kohtaamisia matkan varrella ei voi välttää. Jääkarhua emme kuitenkaan onneksi kohtaa. 


Reitti juostaan kahteen kertaan. Idässä käydyn mutkan jälkeen juostaan lentokentälle päin. Tämä osuus  jo nähtiin tulopäivänä, mutta nyt tutustutaan pintaan tarkemmin. Osa on asfalttia, osa karkeata soraa. Pitkä nousu alkaa kaupungista lentokentälle mennessä, ja nousu jatkuu kun käännytään takaisin, mutta juostaankin eri reittiä rinnettä ylöspäin. Kaupungissa nousu jatkuu kunnes saavutaan lähtö- ja maalipaikalle. Ja siitä uudelle kierrokselle ensin kilometri rinnettä ylöspäin.

 

Kääntöpaikalla


Pukeutuminen on säähän juuri sopivaa, ilma ei ole kylmä, mutta vastatuuli ylämäessä lentokentältä kaupunkiin päin on kovaa. Joenuomat näkyvät tyhjinä, vuorilla on vielä lunta ja tulvat ovat edessäpäin. Vaikka juoksijoita on yllättävän paljon, maratonin toisella kierroksella on jo yksinäisiäkin hetkiä. Hollantilaisia tänne tuli koneellinen ja suomalaisia juoksijoita on puolisenkymmentä. Maratoonareiden lisäksi täällä on lyhyemmänkin matkan juoksijoita.


 

Rankasta reitistä huolimatta pääsen maaliin suhteellisen hyvävoimaisena. Kaulaani ripustetaan mitali ja se onkin raskas ja komea. Vihdoinkin näen sen jääkarhun.


Huippuvuorten maraton on maailman pohjoisin kiinteällä maalla ja asutulla alueella säännöllisesti järjestettävä maraton. 78. leveyspiiri tuodaan näyttävästi esille monessa paikassa.

 

Illalla pidetään kaupungintalon juhlatilassa maratonin palkintojuhlat. Monissa vastaavissa juhlissa olen käynyt, jos monet olen jättänyt väliinkin, mutta nämä juhlat ovat loisteliaat. Kolmen ruokalajin illallinen viineineen, puheet ja palkitseminen. Ja Hanski pääsee nousemaan syntymäpäivänsä kunniaksi korkeimmalle korokkeelle oman sarjansa voittajana.


Oman sarjansa onnellinen voittaja podiumilla syntymäpäivänään

Juha Kähkönen 4:33:47