matkakertomuksia

lauantai 2. heinäkuuta 2016

Rovaniemi Marathon 2.7.2016


Ei ole aina helppoa päästä maaliin. Joskus ei ole helppoa päästä lähtöviivallekaan.

Kesä-heinäkuun vaihteessa, Suomen suven lämpimimpänä ja valoisimpana viikonloppuna, oli kutsut Ouluun enotettavan konfirmointijuhliin. Kun kerran sinne asti matkustaa, niin samalla voi piipahtaa napapiirin tuntumassakin. Matkasuunnitelmana on ajella nelostietä ylöspäin Ouluun asti, purkaa osa porukasta sinne ja piipahtaa ihan issekseen vielä pikkulenkki Roin kylässä asti. Sellainen oli suunnitelma ja menomatkan aikana teemaksi muotoutui: "Anna kaikkes, mutta älä periksi!"

Keli oli helteinen kun seurueemme työperjantain jälkeen kiisi Lahden motarilla aika monen muun kanssa Suomen valtatietä ylöspäin. Vaan eipä kiitänyt kauan, sillä Mäntsälän jälkeen Tuuliharjan tietämillä takarenkaasta tyhjeni ilmat. Vararengasta ei pieneen autoon tietenkään sovi, eikä täyttösysteemillä tässä tapauksessa ollut enää mitään virkaa. Mielessä jo käy, että ei taida Juha ehtiä huomiseksi Rovaniemelle juoksemaan, hyvä jos edes sunnuntaiksi Ouluun. Mutta asioilla on tapana järjestyä, kunhan niitä järjestelee.

Muutaman puhelinsoiton jälkeen tilanne selkeni hieman. Hinausautoon eivät kukkaron nyörit heltyneet, mutta nuorimmainen oli vapaalla ja onneksi jo sen verran tervehtynyt, että ryhtyi kaverinsa kanssa järjestelemään asioita kuntoon. Ensin Helsinkiin, josta nastarengas vararenkaaksi, sitten Järvenpäähän, josta olin jo ehtinyt varata vuokra-auton viikonlopuksi, sitten Mäntsälään, josta saatiin tunkki, sitten Orimattilan kunnan alueelle nelostielle renkaan- ja autonvaihtohommiin. Eipä aikaakaan - siis kolme tai neljä tuntia - kun allamme oli uudenkarhea Golf ja matka jatkui siitä mihin se vasta äsken jäi. Nastarenkaalla ei oikein viitsinyt lähteä tuhatta mailia heinäkuussa ajamaan. Ja mikäpä oli ulkona auringossa taukoa pitäessä - moottoritie oli kuuma. Siinä sivussa Elle, 2kk, joka on ensimmäisellä pitkällä kotimaan turneellaan, saa puhtaat vaipat ja muuta huoltoa motarin pientareella. Ja radiossa on Belgia-Islanti-peli, pieni tekee ihmeitä.

Vaipanvaihto-, renkaanvaihto- ja autonvaihtopaikka 

Olen ennenkin keskikesän viikonloppuna käynyt Rovaniemellä kääntymässä, mutta ne ovat olleet eriluonteisia matkoja.
Linkit rautaperseajoihin (1000 mailia 24 tunnissa): Iron Butt 2012 / Iron Butt 2014

Tauon jälkeen matka etenee mallikkaasti ja perillä Oulussa olemme ennen aamuneljää. Olenko muuten koskaan maininnut, että Kärsämäki on todella röyhkeä paikkakunta… että niillä on pokkaa tehdä kolme liikenneympyrää Suomen valtatielle…

Minulla on Oulussa aikaa nukahtaa kolmen tunnin ajan. Jää toiset aamulla nukkumaan, kun vedän juoksukamat päälle ja suuntaan nelostielle taas. Saan onneksi seurakseni ja varakuskiksi tälle taipaleelle Heikin, vanhan ystäväni ja monen maratonin huoltomiehen. Matkalla syödään aamupalaa, sen verran kuin se maistuu. Rovaniemellä olemme sopivasti klo 11.

Numerolappu rintaan ja lähtöpaikalle. Näemme siellä duunikaverini Riston kanssa. Risto aloitti harjoittelun jokunen viikko sitten ja on nyt jo valmiina tosikoitokseen ensimaratonilleen.

Joulupukilla on ase kädessään ja hän nostaa sen laukaukseen. Lapin rauhanturvaajat ohjaavat liikennettä. Ennen lähtöä ehdin jutella yhden kanssa ja sehän paljastuikin tutuksi mieheksi vuosikymmenten takaa.

Juoksemme Riston kanssa omat juoksumme. Pidän alkuun reipasta tahtia, 5’30/km. Reitti on tasainen mutta useassa paikassa on tietöitä ja epätasaisuuksia. Ennen lähtöä tuuli ja oli vilpoisaa, joten en lähtenyt matkaan hihattomalla paidalla. Pian onkin helteistä ja väliin aurinko paahtaa oikein kunnolla, mutta toisaalta väliin tuulee voimakkaasti, tämän kokee erityisesti silloilla.

Riston kanssa lähtövalmiudessa

Aamun tankkaus oli epämääräinen huoltoasema-aamupala, joka ei kesken uniaan heränneelle maistunut. Vessakäyntikään ei oikein onnistunut ja muutenkin keskittyminen ei ollut kohdallaan. Jätkänkynttilän jälkeen 12 km kohdalla pidän vessatauon, mutta se on turhaa ajankuluketta.

Takaa tulee joku, joka selostaa reittiä ja sen mutkia ja epätasaisuuksia koko ajan. Kyseessä on näkövammaisen kanssa juokseva opas. Juttelen hetkisen heidän kanssaan. Ovat tavanneet vasta vähän ennen juoksua, mutta yhteistyö sujuu hyvin.

Pikkuhiljaa vauhtini hidastuu. Puolikkaalla menee puolisen minuuttia yli kahden tunnin. Toiselle kierrokselle saan mukavan kirityksen juuri matkaan lähteneistä. Myös puolikkaalla on näkövammainen-opas-pareja. Matka etenee tutuksi tulleella reitillä hieman hiipuvalla vauhdilla. Kolmen tunnin kohdalla takana on 31 km, mutta aiemmista kisoista tuttu hyytyminen alkaa. Yritän olla sortumatta ajattelemaan kilometrejä, se on turhista turhinta puuhaa. Mietin reittikarttaa, johon en juurikaan tutustunut ja välillä olen ihan pihalla suunnista. Toki ne voisi varjoistakin päätellä, jos ajatus toimisi. Juon vettä ja urheilujuomaa, kaadan vettä lippikseenkin ja maistan myös rusinoita. Banaaniin ja suolakurkkuihin ei tee mieli koskea. Rusinat aiheuttavat voimakkaan janon tunteen. Onneksi juomapisteitä on tiheään ja huuhdon rusinoiden makeutta pois vielä toisellakin vesipisteellä. Ihmiset juomapisteillä ja liikenteenohjauksessa ovat iloisia ja kannustavia. Viimeisellä sillalla ymmärrän, että tätä ei ole enää paljon jäljellä. Ihmiset ovat nyt ohitelleet minua niin kuin minä ohittelin heitä aiemmin.

Kaksi nuorta naista juoksee ohitseni. Päätän ryhdistäytyä ja heidän innostamanaan saan aikaiseksi jonkinlaisen loppukirin ylämäkeen, jonka jälkeen maali odottaa. Kuulen nimeni kuulutettavan ja saavun maaliin ajalla 4:20:36. Jouluasuiset(?) tytöt jakavat mitaleita. Hoipun sivuun. Hieman pyörryttääkin, mutta ei liikaa. Otan mehua ja istun betoniporsaalla. Heikki on odottamassa.


Onneksi paluumatkalla on varakuski. Juon kylmää jaffaa ja kokista. Elimistö hyväksyy sen juuri ja juuri. Puhelimen akku on loppunut jälkikierroksella ja mitään jälkeä reitistä sinne ei ole jäänyt. 

Ajamme Iihin ja ruokailemme. Nyt elimistö jo hyväksyy kiinteää ravintoa. Oulussa odottaa grilliruokaa ja pari olutta Saksa-Italia-pelin kanssa. Ja sauna. Ja isäntäväkemme jonka luokse tulin ja jonka luota lähdin kuin vieras yöllä. Rankkarikisa valvotaan kahteen asti. Onneksi huomenna voi nukkua pitempään.

Sunnuntaina juhlitaan enotettavan konfirmaatiota ennen kuin on aika taas lähteä etelään. Pohjoisesta saamme myrskyvaroituksen, Torniosta suviseuroilta liikkeelle lähtevä karavaanaririntama lähestyy. Etenemme nelostietä etelään, pidämme muutamia pieniä taukoja siellä sun täällä ja yksi pitempi. 

Olenko muuten koskaan maininnut, että Kärsämäki on todella röyhkeä paikkakunta… että niillä on pokkaa tehdä kolme liikenneympyrää Suomen valtatielle…

TaukoTähtihovissa

Auton vaihdetaan Järvenpäässä ja kotiin stadiin nukkumaan ehditään kahteen mennessä. Jostain syystä silmät aukeavat maanantaina kahta minuuttia vaille kuusi, vaikka kello ei vielä soinutkaan. Antoisa reissu kaikkiaan, en jättäisi tekemättä. Kiitos tukijoukoille niin lähtö- kuin paluuselvityksessä, väliasemilla ja reissulla mukana.


48.46Kähkönen JuhaMarathon MC4:20:37+1:30:474:20:36