matkakertomuksia

torstai 31. joulukuuta 2015

perjantai 30. lokakuuta 2015

lauantai 24. lokakuuta 2015

Wihan kilometrit 50 km 24.10.2015

Vuosi 2015 on ollut hieno vuosi juoksujeni(kin) kannalta. Tänä vuonna ohjelmassa on ollut neljä täysmatkaa, maratoni noin kahden kuukauden välein. Niiden välissä olen luovuttanut verta, myös neljä kertaa tälle vuodelle ja parin viikon päästä taas. Sairastella ei ole onneksi tarvinnut parin päivän flunssaa lukuunottamatta. Kunto on ollut hyvä ja fiilis on ollut hyvä. Taikauskoinen koputtaisi jo puuta, mutta totean vain niin nöyrästi kuin osaan, että hyvä näin, toisenkinlaisia jaksoja on koettu. Joskus tuntuu, että tauti pääsee iskemään helpommin silloin, kun tavoitteita ei ole näköpiirissä. Minun tavoitteeni jo hyvin alkuvuodesta oli juosta tänä vuonna useiden maratonien ketju ja varaukset näihin tehtiin ajoissa. Paitsi viimeiseen.

Lokakuun lopulle sijoittuva Tampereella juostava Wihan kilometrit valikoitui ajankohtansa ja maantieteellisen läheisyytensä vuoksi vuoden mahdollisesti viimeiseksi juoksumatkakohteeksi. Uskoakseni tapahtuman ja sitä järjestävän seuran nimi ei suinkaan viittaa Tampereen historiaan vaan siihen tunteeseen, joka pitkänmatkanjuoksussa saattaa jossain vaiheessa syntyä. Tämä nyt on silkkaa spekulaatiota. Joka tapauksessa, kun esiasteinen päätös matkasta Tampereelle syntyi, jäi hieman mietityttämään matkan pituus. Täällä nimittäin on tarjolla maratonin lisäksi pitempikin matkoja, kuten 50 km ja jopa 100 km. Olisiko minusta ultraajaksi? Monesti olen maratonin viimeisellä kympillä tehnyt johtopäätelmän, ettei olisi. No, ultra se on pienempikin ultra ja samallahan tuossa menisi viiskymppinenkin. Ja jos sitä ei uskalla koettaa tällaisen hyvin sujuneen vuoden jälkeen niin milloinkas sitten. Siispä varsin viime tingassa ilmoittauduin 50 km juoksuun. 

YK:n päivänä, lauantaiaamuna, kuuden jälkeen hyppäsin Tampereen junaan. Ehdin täydentää vajavaisiksi jääneitä yöuniani torkahtamalla matkalla. Onneksi herätyskello herätti ennen Tamperetta. Ehdin Pirkka-hallille hyvissä ajoin ennen klo 9 lähtöä, sain numeron ja tein tarvittavat huoltotoimenpiteet. Ulkona oli kylmä, joskaan ei pakkasen puolella. Kuulin että joskus on juostu 12 asteen pakkasessa ja liukkaalla kelillä. Ilmahan oli nyt aivan loistava. Asuksi valitsin vanhat tutut jo toistakymmentä vuotta palvelleet pitkät trikoot, kaksi pitkähihaista paitaa päällekäin, lippis ja hanskat. Juoksukenkinä jo tänä vuonna neljä maratonia juosseet Nike Zoom Pecasukset.

Lähtöpaikalla oli väkeä usealle eri matkalle, puolimaralle, maralle, viidelle kympille ja sataselle. Lisäksi kuuden tunnin päästä oli tulossa toisen maratonin lähtö ja kaiken aikaa saattoi liittyä mukaan nonstop-juoksuun, jossa matkan pituuden sai määrätä itse. Reitti koostuu 3,333 km mittaisesta lenkistä, jossa lähtö, maali, huoltopiste ja väliaikapalvelu ovat Pirkka-hallilla. Alkuun juostaan asfalttia ja loppuosa lenkistä on puistokierrosta. Tuttuja täällä ei juurikaan ole, Kalevi Saukkonen toki on.


Kisa alkaa. Edessä on viisitoista kierrosta. Juoksen alussa aika lailla samoin kuin maratonillakin ja mietin mitenkähän tässä mahtaa käydä. Jos kierros kestää tasan 20 minuuttia, vauhti on 6 min/km eli 10 km/h ja tällä vaudilla aikaa menee viisi tuntia. Mutta tiedänhän minä, ettei se niin mene.

Arvuuttelen kanssajuoksijoista kuka on milläkin matkalla. Numerolapun väristä sen näkisi, mutta selkäpuolia tässä enemmänkin katsellaan. Oma vauhtini pysyy pitkään stabiilina. Maratonin juoksijat erkanevat ekalla kierroksella omalle erikoispätkälleen, mutta kyllä heidän kanssaan lähituntien aikana vielä kohdataan.

Huoltopisteellä on tarjolla vettä, mehua ja urheilujuomaa. Otan vuorollaan  kutakin, ja tämäkin osaltaan rytmittää matkaa. Kymppi on kolme kierrosta ja noin tunti, kellosta näkee monesko kierros on menossa. Tällä kaavalla pääsee yli kolmenkymmenen kilometrin ja neljänkympin jälkeen sillä ei enää ole mitään virkaa.

Suurimman osan matkasta juoksen yksikseni, välillä yhtä matkaa jonkun kanssa jutellen. Viimeisillä kierroksilla juttu ei enää irtoa. Matkalla on erikoisempiakin tapauksia. Satasen juoksijat eivät ole harvinaisia, niitä on täällä paljon. Palomies juoksee työasussaan ja kymmenen kilon happipullon kanssa maratonia, ohitan hänet parilla kierroksella, viimeisellä hän jo ohittaa minut. 

Lämpö nousee. Aivan alussa matkantekoa lämmitti vain silmiin paistanut nouseva aurinko reitin alkuosassa. Kolmenkympin kohdalla päiväkin on lämmenyt sisäisen lämmön lisäksi. Heitän hanskat huoltopisteelle ja seuraavalla kierroksella riisun toisen paidankin.

Maratonin mittapiste on merkitty reitille ja saavutan sen kolmannellatoista kierroksella. En jaksakaan riemuita ja hihkua kuten olin suunnitellut, vaan jatkan etenemistäni kierroksen loppuun juoksunomaisella liikkeellä. Olin päättänyt että kävelyksi ei pane ainakaan ennen tätä pistettä. Kalkuloin että maratonin kohdalla aika oli jotakuinkin noin 4:21:21. 

Arvioni mukaan vaikuttaa uskottavalta tutkimukselta :-)

Toiseksi viimeiselle kierrokselle juoksuun lähtö on jo vaikeaa hieman pitemmäksi venyneen huoltotauon jälkeen. Kierrokseen käytetty aika kasvaa. Teen periaatepäätöksen, että saan kävellä viimeisellä kierroksella. Juoksijat, joita aiemmin ohittelin, ohittavat minut. Ne, joiden kanssa juoksin samaa matkaa, häipyvät näkymättömiin.  Tulen lopulta huoltopisteelle taas ja viimeinen kierros alkaa.

Siirryn kävelyyn. Se ei olekaan helppoa. Jäsenet ovat jäykät. Kävelen vaivaisesti kaksi kilometria ja päätän, että saan juosta seuraavan kilometrin. Vauhti ei taida juurikaan muuttua. Tässä vaiheessa aiemmin ohittamani palomieskin on jo ohittanut minut, enkä saa häntä millään kiinni. Mutta maali lähestyy. Hitaasti. Lopulta olen maalissa ja järjestäjä kyselevät joko aion lopettaa. Sanon, etten ainakaan kovin mielelläni jatka enää. Näyttötaululla näkyy aika, matka ja kierrokset. Se on täytetty!

Paluu arkeen tapahtuu kuin hidastetussa filmissä. Juttelen muiden juoksijoiden kanssa ja saan kyydin hyvässä seurassa kotiin Helsinkiin. Aika nopeasti juoksun rasitukset alkavat unohtua. Lopulta juoksu oli kuin maratonikin, vain viimeinen kymppi oli paha. Tämähän on jo tuttua.

Debyyttini 50 kilometrin matkalla: 5:27:26
Kuva: Jarno Maimonen

km     3.3      6.7    10.0    13.3    16.7    20.0    23.3    26.7    30.0    33.3    36.7    40.0    43.3    46.7    50.0
väliaika 0:19:14  0:38:38 0:57:57 1:17:21 1:36:49 1:56:25 2:16:23 2:36:47 2:57:04 3:18:23 3:40:28 4:03:58 4:29:40 4:56:51 5:27:26
kierrosaika   19:14    19:24   19:19   19:24   19:28   19:36   19:58   20:24   20:17   21:19   22:05   23:30   25:42   27:11   30:35
keskivauhti    5:46     5:48    5:48    5:48    5:49    5:49    5:51    5:53    5:54    5:57    6:01    6:06    6:13    6:22    6:33
ennuste 4:48:30  4:50:50 4:49:45 4:50:45 4:51:29 4:52:49 4:56:07 4:59:35 4:58:46 5:04:58 5:08:48 5:14:28 5:21:04 5:24:02 5:27:26

lauantai 29. elokuuta 2015

Raatteen maraton 29.8.2015

Etteivät vaan Raatteen maratonin ideoijat olisi käyneet opintomatkalla Kreikassa. Maratonilla on nimittäin yllättävän paljon yhteistä klassisen Ateenan maratonin kanssa. Tehdäänpä pieni vertailu kisojen ja kisapaikkojen välillä. Molemmat maratonit kytkeytyvät historialliseen taisteluun. Molemmissa juoksijat kuljetetaan busseilla lähtöpaikalle, josta he palaavat juosten maalialueelle; Ateenasta kuljetukset vievät juoksijat Marathonin kylään, Suomussalmelta Raatteen rajapuomille. Molemmissa on matkan varrella taistelujen muistomerkin kiertäminen, Marathonin taistelijoiden haudan tai Raatteen portin muistomerkin, jota ympäröi 17.000 kivipaatta, kukin yhtä kaatunut sotilasta kohti. Molemmissa taisteluissa kuoli tuhansia, mutta puolustajan tappiot jäivät merkittävästi pienemmiksi kuin ylivoimaiselta tuntuneen hyökkääjän. Ja molemmissa maalipaikka on mäkisen juoksun jälkeen maalikylässä.

Maratonia edeltävän päivänä Suomussalmella sateli reippaasti, kun tutustuimme vaimon lapsuudenmaisemiin Malahviantiellä ja Viiangin vartioasemalla. Malahviantien varressa on lukuisa määrä partisaani-iskujen muistomerkkejä siviileihin kohdistuneista iskuista muistuttamassa. Huomiota kiinnitti, että Kinnusia uhreissa erityisen paljon. Ajelimme myös maratonin reitin rajalta keskustaan. Tällä tiellä puolestaan oli taistelujen muistomerkkejä. 

Maratonpäivänä starttiin mennessä sade on tauonnut kokonaan. Lähdemme busseilla matkaan Raatteen rajapuomille ja matkan aikana ehdimme vielä pikaisesti vilkaisemaan tienvarren muistomerkkejä. Vartiosema ei ole enää toiminnassa vaan siinä on kahvila. 

Raja takana ja tie edessä. Tonin kanssa oltiin viimeksi samassa lähdössä Marathonin kaupungissa kaksi vuotta sitten.

Monta tuttua juoksijaa on lähtöviivalla, vanhoja tuttuja Kuhmolaiselta maratonilta ja joku jopa Ateenastakin. Vähää vaille yksitoista järjestetään nimenhuuto tai paremminkin numeronhuuto. Suurin osa on paikalla.

Soratie on varsin kelvollista juostavaksi. Keula menee menojaan ja meitä noin neljän tunnin molemmin puolin juoksijoita on kymmenisen yhdessä nipussa. Valtaamme tien oikean reunan ja kannustajien autoja ohittelee vasemmalta. Muutakin liikennettä on mutta ei haitalle asti.

Raatteen tiellä Purasjoen aseman kohdalla (Kuva: Nina Suominen)

Kilometripylväät kertovat jäljellä olevan matkan. Järjestäjän näkökulmasta tämä merkkaustapa on ideaalinen erityisesti sellaisissa kisoissa missä erimittaisten matkojen lähdöt ovat täysmatkan reitin varrella ja loppumatka maaliin sama. Ihan kaikkia kilometrejä ei ole merkitty tai sitten en vain huomaa niitä, mutta ei sen väliä, ei se matka pylväitä katselemalla muuksi muutu.
Soratie loppuu ja saavumme Kuhmontien risteykseen Raatteenportille. Ensin teemme kuitenkin kunniakierroksen muistomerkille. Muistomerkki on vaikuttavan laaja kokonaisuus. Raatteenportille kannattaa varata enemmän aikaa kuin tämän pikaisen pyörähdyksen verran.
Matkaa on vielä jäljellä reilusti yli puolikas, kun kestopäällystetty tie alkaa. Mäet eivät silti lopu, reitti on mäkinen. Tunnen kuitenkin vielä olevani hyvissä voimissa. Ryhmämme harvenee, joku menee kovempaa, joku ei. 

Viimeisen kolmanneksen juoksen paikallisen urheilumiehen kanssa. Kaikki kannustavat nimeltä tätä Eeroa niin että melkein kateeksi käy. Myöhemmin minulle selviää, että Eero Härkönen on juossut mm. Raatteen rajapuomilta poikki Suomen Ouluun asti. Eivät turhaa miestä kannustaneet. Nyt Eerolla tuntuu kuitenkin olevan vaikeuksia juoksun kanssa. Välillä hän hiljentää tahtia ja jättäytyy taakse. Mutta jonkin ajan kuluttua takaa kuuluu taas tutuksi tullut askellus ja sitten mennään kimpassa jälleen. Tuumaan, että jos tuon äijän kanssa mennään yhtä matkaa maalialueelle, niin saattaa tämä hyvinkin pystyä meikäläistä parempaan loppukiriin. Ihmistuntemukseni osuu lopulta oikeaan.

Monet muistomerkit ohitettuamme saavumme Suomussalmen keskustaan. Mieleen jää matkalta jo nykyisenkin maailmanpoliittisen tilanteen vuoksi erityisesti ukrainalaisten muistomerkki. Suomalaiset tuhosivat divisioonan lähes viimeiseen mieheen. "Miekat taotaan auran teriksi. Yksikään kansa ei kohota miekkaa toista vastaan." Vielä tuo muistomerkin teksti ei ole toteutunut. 

Voimani alkavat huveta viimeisen kympin aikana. Tämähän on tuttua, ihmeen pitkälle tässä onkin hyvävoimaisena mäkisellä reitillä päästy. Reittiä on jäljellä enemmän kuin matkaa, joten viime kilometreillä tehdään mutkittelua rantamaisemissa. Vihdoin alkaa lähestyä silta, jonka takana on Kiannon Kuohut ja maratonin maali. Ennen siltaa Eero ottaa sellaisen kirin, ettei aiemmista vaikeuksista ole tietoakaan. Minulla ole tuohon sanan sijaa, vaikka miehellä on ikää kenties kymmenen vuotta enemmän.

Maalissa saan poikkeuksellisen puisen tuntolevymitalin. Siellä on myös Rajasotilaskotisisarten soppatykki ja tarjolla herkkuani hernekeittoa. Valitettavasti keitto ei oikein maistu heti suorituksen jälkeen.



Vuosi sitten jo kun huomasin, että Kainuussa juostaan toinenkin maraton, hinkusin mukaan mutta aikatauluun ei sopinut. Tällä kerta matka onnistui niin juoksun kuin muunkin matkailun kannalta ja hyvin onnistuikin. Maratonin järjestelyihin oli panostettu ja homma toimi hienosti.  Kiitos!

Katso video maratonista

M50:5 123 Kähkönen Juha 4.08.58

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Midnight Sun Marathon Tromsø 20-21.6.2015


Maratonmatka yöttömään yöhön


Tromssan Midnight Sun Marathon on kummitellut mielessäni jo melko tarkkaan seitsemän vuotta, aina Arkangelin reissulta asti. Siellä kun melkein osallistuimme norjalais-venäläis-suomalaiseen Pohjoiskalotin lääkäri-jazz-maratonkonferenssiin ja tromssalaiset osallistujat kovasti houkuttelivat heidänkin kulmille juoksemaan. Juhannus on kuitenkin perinteisesti pyhitetty kuhmolaiselle perhejuhlalle, joten Tromssa on ollut poissa laskuista. Parin kolmen viime vuoden aikana olemme kuitenkin huomanneet, että keskikesän perhejuhlan osallistujamäärä on ollut yhä suppeampi, kun nuoriso kulkee omia teitään. Niinpä päätimme tehdä poikkeuksen ja suunnistaa yötöntä yötä kohti.

Reittisuunnitelmaa tehdessä suora lento Jäämeren rannalle karsiutui jo alkuvaiheessa ja jäljelle jäi junamatka jatkettuna autoilulla. Päädyimme seuraavanlaiseen reititykseen: Helsingistä yöjunalla Pelloon, josta vuokra-autolla Kilpisjärvelle noin kolmen ja puolensadan kilometrin ajo. Juhannusaattoilta ja -yö Saanan juurella ja lauantaina ajelua Tromssaan reilun 150 km verran. Seuraava yö omistetaan juoksemiselle ja sitten sunnuntaina viidensadan kilometrin ajelu takaisin Pelloon, josta junaan nukkumaan. Maanantaina aamupäivällä virkeänä ja levänneenä taas kotona Helsingissä. Tai miksipä ei vaikka töissäkin. Suunnitelma selvä ja hyväksytty. Siispä ilmoittautumaan maratonille ja varailemaan kaikki muutkin asiat. 


Matkalla pohjoiseen

Juhannusaatonaattona hyppäämme junaan ja matka pohjoiseen alkaa. Nuoriso on tällä kertaa päättänytkin viettää kuhmolaisen juhannuksen ja on jo matkalla jossain Lahti-Heinola -välillä. Sääennuste on viranomaisten kannalta paras mahdollinen ja pahoja ruuhkia ei ole. Kuhmon matka etenee mallikkaasti. Valitettavasti sääennusteet ovat oikeassa ja Kainuun juhannuskelit ovat Euroopan koleimmat. Me olemme tässä suhteessa onnekkaampia ja aurinkoisena aattoaamuna kello yhdeksän, kun juna saapuu Pellon avaralle asemalle, otamme vastaan ajokin seuraavan tuhannen kilometrin pyräystä varten. Sitten mennään ja penkka vain pölisee... Ihan suorinta tietä ei kuitenkaan ajeta vaan katsellaan maisemia mm. jokivarren Lohitiellä. Junalla olisi päässyt Kolariin asti, mutta vuokraamo sattui olemaan Pellossa ja edullisempaa oli ottaa auto sieltä.

Mirjami Kuosmanen?
Maisemat muuttuvat ja poroja alkaa olla tienposkilla. Eivät ne menoa juuri häiritse, mutta kyllä niitä silti varoa haluaa. Muoniossa pysähdytään tankkaamaan itseämme. Auto tankataan vasta Kilpisjärvellä. Ajokeli on kuiva jotain satunnaisia pisaroita lukuunottamatta. Vihdoin saavumme Kilpisjärven rantamille ja Saanan profiili ilmestyy näkyviin. On se hieno! Edellisen kerran olen liikkunut näillä kulmilla 35 vuotta sitten. 

Kilpisjärvi


Kotimme täällä on Hotelli Kilpis. Otamme huoneen ja käymme ennen iltatoimia tutustumassa retkeilykeskukseen. Jo 70 vuotta keskeytyksettä jatkunut perinne, juhannushiihtokilpailu on käynnistymässä Saanalla. Emme kuitenkaan osallistu, sukset kun jäivät kotiin. Juuri paikkakunnalle saapuneina emme ole valmiit tunnin kestävään nousujohteiseen siirtymiseen Saanan lumien äärelle, joten kisan seuraaminenkin jää väliin. Ehtiihän tässä vielä urheilla. Päiväunet sopivat sitten tähänkin väliin. Tällä reissulla tulee nukuttua vähän ja huonosti, mutta usein.

Hotellin vieressä kohtaamme surullinen näyn, siinä on Kilpisjärven toukokuussa palaneen koulun rauniot. Paloon liittyi enemmänkin dramatiikkaa, kun samalla paloi koululaisten leirikoulurahat. Sillä episodilla oli onneksi onnellinen loppu.

Hotellin rantasaunassa on kelvolliset löylyt. Siellä on myös matkamiehiä molempien harrasteideni parista, sekä maratoonareita että mopomiehiä. Kukaan tosin ei ole matkalla samaan kohteeseen kanssani.  Saunomisen kruunaa pulahtaminen Kilpisjärven vilpoisaan veteen, tuskin siellä on viittäkään astetta lämmintä, jäitä ei enää kuitenkaan. Sen verran kiireellä taidan kuitenkin tulla järvestä pois, että kolautan polveni johonkin. 

Tankkaamme hotellin ravintolassa illalla ennen juhannuskokkoa ja minulle maistuu pasta, kuinka ollakaan. Sitten kokolle. Aurinko paistaa Saanan takana ja täällä varjoisalla puolella ei ole erityisen helteistä. Kilpisjärvet kokot on ajoitettu niin, että pohjoisempana retkeilykeskuksessa aloitetaan klo 22 ja siitä juhannustulitus siirtyy etelään päin. Hotellin rannassa kokko sytytetään puolilta öin. Aurinko paistaa edelleen, kun lopulta houkuttelemme unta silmään. Kolahtanut polvi on kipeä ja varulta otan yöksi kipu- ja tulehduslääkettä, ettei turvotus pahene.
Saana juhannusyönä
Saana juhannusaamuna
Aamun erilaisessa valossa Saana on edelleen kaunis, nyt toisella tavalla. Kiirettä ei ole, joskus puolilta päivin suuntaamme kaupan kautta Norjan puolelle. Lappi Suomen puolella on mieltä rauhoittavan kaunis ja Norjan puolella se nopeasti alkaa muuttua vaikuttavan jylhäksi. Teemme useita ihastelupysähdyksiä. Tulomatka saattaa olla tiukempi aikataulultaan. Ajoreitti ei ole kovin viivasuora, eikä järkeviä vaihtoehtoisia reittejä ole, mutta maisemien katselusta nauttii myös vauhdissa. Poroja Norjan puolella ei alkumatkan jälkeen näy, eikä lampaitakaan. Muistelen edellistä reissua vuosikymmeniä sitten. En muistanutkaan, että täällä näyttää näin hienolta.

Pohjolan Manhattan

Saavumme Tromssaan. "Pohjolan Manhattan" avautuu edessä kauniina aurinkoisessa säässä. Saarelle menevä kilometrin pituinen silta säväyttää korkeudellaan ja jyrkkyydellään. Muutaman tunnin kuluttua pääsen testaamaan sen omin jaloin.
Hotelli on hyvin sijoitettu

Hotelli löytyy helposti ja järjestäjän suosittelemana se on sijoitettu mainiosti aivan maratonin lähtö- ja maalipaikan lähettyville. Ei voi moittia muuta kuin ehkä hintaa, mutta toisaalta ei täällä tarvitse kauan viipyä. Lainausmerkit edellä ovat turhia, sillä en lainaa ketään. Tromssan saaren katselu kartalta tuo väistämättä mieleen Manhattanin ja maratonreitissäkin on joitakin samankaltaisuuksia, ainakin saarelle saapuminen pitkää siltaa pitkin. Tunneleissa ei juosta täälläkään. Googgeloimalla löydän, etten ole ainoa tämän ilmaisun käyttäjä, mutta kovin vakiintunut se vielä ole.

Mielikuvaharjoittelua
Ilmoittautumispaikka on lähellä ja käyn noutamassa numerolappuni. Samalla varmistamme starttipaikan. Aamupalasta on jo kulunut aikaa, joten on aika tankata. Täydennän hiilihydraattivarastojani ahmimalla whopperin ja huoneessa vielä jälkiruuaksi Kilpisjärveltä tuotua Lapin rieskaa.  Sitten on taas päiväunien aika.

Herään pöllähtäneenä: missä ollaan, mikä maa? Tajuan, että olen aivan kohta lähdössä maratonille, onks järkee vai ei... Millä lihaksilla, viimeinen lenkki joskus viikko sitten... Tutut pikku hermoilut lähdön alla, vaikka kaikki on jo niin tuttua.

Yöjuoksulla

Startti on klo 20:30. Reilua puolta tuntia ennen siirryn lähtöalueelle. Rouva ottaa vielä lähtökuvan ja lupaa olla valmiina ilmestymään, kun tulen näille kulmille seuraavan kerran. Lämpötila on noin +8 astetta. Juoksijan nyrkkisäännön mukaan olen pukeutunut kuin se olisi 10 astetta enemmän, siis aika kevyesti. Ja tutusti, näillä samoilla kamppeilla on juostu monet vuodet, monet marat. Shortsit ja pitkähihainen paita, pitkät sukat, kengät joilla on tänä vuonna juostu jo pari maratonia, lippis. Siinä se. Olemme Jäämeren rannalla ja ympärillä on lumisia huippuja, mutta ei palele. On suhteellisen tyyntä ja aurinkoista. Jos tuulisi, varmaan palelisi. Saa nähdä muuttuvatko kelit seuraavan neljän viiden tunnin aikana. Tiukan paikan tullen voin käydä hotellissa lisäämässä varustusta. Mutta kunhan alkuun päästään, sisäinen hehku alkaa nousta. Tutkimusten mukaan maratoonarin ruumiinlämpö on maalissa 39 astetta. Itse en ole tutkinut. Ottaisinko seuraavalla kerralla kuumemittarin mukaan.

Lähtölaukaus kajahtaa. Yhdeksän sekuntia ja minäkin pääsen lähtöviivalle. Käynnistän kellon ja trackerin. Juoksu alkaa. Menen joukon mukana reipasta tahtia. Alkumatka on jo tuttua mutta sillanylitys on vielä rankempaa kuin miltä autolla ajaessa näytti.  Sillalle mennään heti alkumatkasta. Tämä oli minulle hiukkasen epäselvää, kun en reittiselostetta vaivautunut lukemaan vaan yritin päätellä reitin kartasta. Päättelyä hämäsi täkäläisten perverssi tapa merkata kilometrit jäljellä olevan matkan mukaan. Niin kuin syntymäpäivän asemasta juhlisi jäljellä olevia vuosia, jonkin keskiarvon mukaan laskettua matkaa, joka on jäljellä jos ei keskeytä tai eksyile. Opin kyllä tämänkin tyylin nopeasti. Nythän ei tarvitse itse laskea jäljellä olevaa matkaa, niin tulee kuitenkin yleensä tehtyä.


Silta / Bru / Bridge / Bron / Broen

Sillan ylämäkeä saarelta pois


Aluksi polvi on hieman arka, mutta ei vaarallisella tavalla. Myöhemmin muut kolotukset peittävät eilisen kolahduksen tuntemukset alleen.

Väki kannustaa innokkaasti ja rytmikkäästi heja-heja -huudoin. En tunne täällä ketään muuta juoksijaa eikä täällä tunnu olevan muita suomalaisia, vaikka tiedän kyllä joitakin olevan. Mukana on montaa kymmentä eri kansallisuutta, näin ainakin alkujumpassa kerrottiin. Juoksen porukan mukana reipasta tahtia, mietin josko liiankin reipasta. Eka kymppi tulee täyteen kääntöpaikan luona 55 minuuttia lähdöstä. Seuraavalla kympillä vauhti jopa hieman kovenee. Kun tullaan takaisin sillalle on suurinpiirtein puolikas takana. Soitan siipalle, että voitaisiin tavata hotellin kulmalla. Silta on näin päin juostessa hieman kevyempi, nousu on pitempi mutta ei niin jyrkkä. Pientä mutkittelua ennen hotellin kulmia ja 22 km tulee täyteen alle kahdessa tunnissa. Reitti vie hotellin nurkalle ja pysähdyn tähystelemään treffipaikkaa. Puolikkaan juoksijat ovat lähteneet liikkeelle ja tulevat tiukkana vyörynä toista kaistaa. Niiden välistä ei ole asiaa. Tsiikailen minuutin verran, mutta en näe rouvaani ja on jatkettava matkaa.


Loppupuolisko juostaan tällä saarella. Katu täyttyy juoksijoista, kun nopeimmat puolikkaan juoksijat tavoittavat jo harvenneen maratoonarijoukon ja painavat vauhdilla ohi. Ja lisää tulee koko ajan. Juoksemme saaren länsirantaa pohjoiseen lentokenttää kohti. 32 kilometriä tulee täyteen lentokentän kohdalla käännöspaikan luona. Vauhti on hieman hiipunut, mutta aikaa on kulunut vasta melko tasan tarkalleen kolme tuntia. Kymppi jäljellä ja tunti neljän tunnin suoritukseen. Tuttu juttu tämä voimien hiipuminen, tuoreilla voimilla ei olisi konstikaan juosta kymppi tunnissa, tähänastinen keskivauhti on ollut kovempi. Viimeisellä kympillä vauhti laskee luokkaan 6min 30s/km.

Lumiset vuoret ovat hienoja. Kaivan puhelimen ja kuvailen. On pysähdyttävä, muuten kuvista ei tule teräviä. On keskiyö. Sukka hankaa eikä pää kestä sitä. Saan siitä syyn pysähtyä ja korjata sukkaa. Sitten mennään taas. Voimat palaavat hetkittäin kun ohitukseen tai ohittajaksi sattuu sopivaa vauhtia juokseva tyyppi. Kannustusta esiintyy tiheään ja se auttaa myös. 
Alle kymmenen kilometriä maaliin. Sukat hiertää ja vauhti hiipuu.
Puhelin soi. Vaimo kysyy milloin ehtisin maaliin. Arvelen että kolme neljä kilometriä vielä, ei mene kauan. Kohta kyltti kertoo, että kaksi vain. Vilkaisen kelloa, aika hyvä aikahan tästä tulee. Katu on jo tuttu, näen maamerkkejä. Jäljellä enää muutamia satoja metrejä. Näen jo maalin. ihmiset kannustavat raivokkaasti: heja, heja, heja, heja! Kello näyttää 4:04, sekunnit vilistävät. Otan kiriä, yritän ennen minuutin vaihtumista. Jalkoja kramppaa, mutta yritän olla välittämättä siitä. Minuutti vaihtuu ja olen maalissa. Saan mitalin ja hoipun eteenpäin. Kuulen nimeni. Puoliskoni on saapunut maalialueelle minua vastaan. Ottanut kuvankin. Saan avaruusviitan. Oikeasti ei ole kylmä. Poseeraan. Vuorokausi on vaihtunut reilu puoli tuntia sitten, on valoisaa. Maalialueella on myös ensimmäisen juoksunsa tehnyt vaasalaiskaveri, joka avaa keskustelun kun kuulee suomenkielemme. Hän on tähän mennessä ainoa suomalaiskontakti täällä.

Maalikamerakuvaa

Uni ei tule pariin tuntiin. Sain hyvän ajan, tämän vuosikymmenen parhaimman. Olen juossut pohjoisimman maratonini. Lopulta uni tulee. Herään jo seitsemän aikoihin ja turhaan yritän enää houkutella unta takaisin. Sama nousta ylös. Onneksi aamupalalle pääsee jo kahdeksalta.  Nautimme runsasta aamuateriaa ja keskustelemme naapuripöytien kanssa. Utsjokinen taksibussikuski on tuonut kymmenen hengen seurueen tänne juoksemaan. Montrealilainen pariskunta osallistui eilen maratonille ja katselee teepaitaani. Kyselevät missä tällainen tapahtuma on. Toivotan tervetulleeksi Kuhmolaiselle maratonille 25.7. Heidän reissunsa jatkuu patikoiden. 

Paluumatka

Isompia viivyttelemättä lähdemme paluumatkalle. Aurinko paistaa ja maisemat ovat komeita tähänkin suuntaan. Emme juurikaan pysähtele enää paluumatkalla. 
Vaikuttavaa maisemaa tarttui vauhdissa rouvan kameraan
Kilpisjärvellä satelee hieman. Tankkaamme siellä taas Suomen kalleinta bensaa ja ostamme hieman evästä. Seuraavan kerran pysähdymme reilun tunnin päästä kahville ja lettusille. Matkaevääksi tarttuu paistettuja muikkuja, jotka syödään jälkiruuaksi vauhdissa. Muonio, Kolari, Pello... välillä lyhyt jaloittelutauko, jonka aikana huomaa, että hyttysiä on jo. Eivät ole olleet vaivaksi tällä reissulla. Pellossa on aikaa moikata Eero Mäntyrannan patsasta. Sitten tankkaamme auton ja luovutamme sen. Meidät viedään asemalle. Aurinko paistaa lämpimästi.
Eero Mäntyranta

Etelän juna
Pellon asemarakennus

Etelän juna on pitkä. Otamme makuupaikkamme ja asetumme taloksi. Matka kestää yli 15 tuntia. Käymme syömässä junan toisessa päässä, jonne on noin puolen kilometrin kävely. Jos viime yönä unet jäivät vähiin, nyt on hyvin aikaa nukkua.


Tilastotietoa

Maratonilla maaliin pääsi hitusen yli seitsemänsataa, puolikkaalla reilu tuhat. Muita matkalaisia oli yli kaksi tuhatta. Eri kansallisuuksia oli mukana yli kolmekymmentä. Maratonin nopein oli kenialainen Mugo Antony ajalla 2:26:14. Suomalaisia maaliintulijoita kokomatkalla taisi olla vain neljä.

Juha Kähkönen 4:04:49


perjantai 19. kesäkuuta 2015

Linkkejä maratonsivuille

Tilastoja ja tuloksia


Kalentereita

Blogeja ja sivustoja

Tärkeimmät maratonit

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Väriestejuoksu Helsingissä 25.4.2015


Team Kähkönen osallistui väriestejuoksuun neljän hengen joukkueella

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Cracovia Maraton 19.4.2015

Sunnuntaiaamuna hain eväsboksin hotellin respasta ennen kuutta, että ehtii kunnolla syödä ennen juoksua. Keli oli koleahko ja pukeutuminen mietitytti. Hotellista matkaa lähtöpaikalle oli vain 600 metriä, se oli eilen mitattu ja koettu myös kunnon raekuuro...

Santa & Claus from Finland maaliviivalla

Pos Name/Team   City Age Cat. 5 km 10 km 15 km 20 km 21 km 25 km 30 km 35 km 40 km Time
2880 KÄHKÖNEN Juha [5542]
Marathon Mc
FIN Helsinki M50 00:29:47 / 3595 00:58:30 / 3402 01:27:42 / 3413 01:56:40 / 3357 02:03:07 / 3357 02:26:23 / 3310 02:55:33 / 3181 03:24:36 / 3024 03:55:24 / 2903 04:08:37

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Gran Canaria Maratón 25.1.2015


Tällä maailman kulmalla en ole ennen juossutkaan. Gran Canarian pääkaupunki Las Palmas on yllättävän suuri, lähes puolen miljoonan asukkaan kaupunki. Tammikuun ilmasto on suomalaiselle juoksijalle juuri sopiva. Parin tunnin aikaero helpottaa mukavasti sunnuntain aamuheräämistä. Kello seitsemän olemme aamupalalla hotellin kattoravintolassa, kun aurinko vasta suunnittelee nousemistaan. Monet muutkin aamupalastelijat vaikuttavat juoksijoilta. Juoksu starttaa klo 9 ja lähtöpaikka on vain parin kilometrin päässä, joten aamupalan jälkeen on sopivasti aikaa muille aamutoimille ja siirtymiseen starttipaikalle. Mittari näyttää +17 astetta.

Lento oli eilen ja sen jälkeen oli vielä hyvin aikaa noutaa numerolaput ja luoda ensisilmäys rantaraittiin. Tänään tehdään laajempi tutustumiskierros ja sen jälkeen onkin viikko aikaa palautustankkaamiseen ja muihin turistin töihin.

Lähtöalueella törmään heti tuttuihin suomalaisiin juoksijoihin. Täällä on suomalaisia mukana pari-kolmekymmentä. Juoksijoiden kokonaismäärä on seitsemisen tuhatta, joista täysmatkalle lähtee vajaat pari tuhatta. Asetun ilmoittamani aikatavoitteen perusteella määräytyneeseen lähtökarsinaan. Se on viimeinen, tarkoitettu hitaimmille juoksijoille, jotka eivät usko pääsevänsä maaliin alle kolmen ja puolen tunnin. Sellaisiin aikoihin en usko minäkään. Kas, tuttuja häjyjä on täälläkin, Mauriin törmää melkein missäpäin maailmaa tahansa.

Lähtölaukaus pamahtaa, mutta kestää aikansa, ennen kuin pääsen lähtöviivalle asti. Ajanottochippi on numerolapussa, mutta myöhemmin selviää, ettei täältä saa omaa todellista aikaa erikseen, vaan pelkästään viralliset väliajat ja tuloksen. Jää arvoitukseksi kuinka kauan matelu viivalle kesti.

Aloitan matkanteon hyvävoimaisena ja tarpeeksi levänneenä. Edellisestä lenkistä on täsmälleen kaksi viikkoa, silloin keliolosuhteet olivat aivan toisenlaiset. Nyt varusteena on shortsit ja hihaton juoksupaita. Puhelin perstaskussa tallentaa reittiä. Edellisen maratonin jälkeen olen pitänyt lenkkeilyssä parin kuukauden mittaisen tauon yskän ja flunssan vuoksi, varsinaista sairastelua eikä kuumetta tähän jaksoon ei kuitenkaan sisältynyt. Tuntuu siis että olen levännyt tarpeeksi. Katsotaan miltä tuntuu muutaman tunnin kuluttua.


Kannustus on hyvää, ihmiset huutelevat amorea tai jotain sellaista (animo = kannustan). Juottopisteitä on hivenen harvemmassa kuin monessa muussa juoksussa. Otan joka pysäkillä sekä urheilujuomaa että vettä. Voimajuoma on mukeissa ja ja vesi pulloissa, joten ensin kulaus energiaa ja sitten vesipullon kanssa on liikkeelle, siitä on helppo hörppiä matkalla. Koska ei ole helteistä, juomiseen ei tarvitse kiinnittää erityistä huomiota. Reitti kulkee hotellimme vierestä ja pistän vaimolle tekstarin. Olen arviooni nähden etuajassa. Emme ehdi tapaamaan. Etenen Playa de Las Canterasin rantaa ja ensimmäinen puolikas on valmis. Puolikkaan keskivauhti on ollut jokseenkin tarkkaan 6 min/km.


Järjestäjällä oli sekä liikkuvia että paikallaan pysyviä kuvaajia.

Toisella kierroksella tie on tyhjempi. Juttelen juostessani muutamien kanssa ja bongaan paidoista mistä kukin on, monet ovat paikallisia, monet taas pohjoismaista, kannustusporukat heiluttelevat lippujaan. Paikalliset juoksijat eivät tunnu juuri englantia haastavan. Kuulutuksia on siellä täällä ja kuulen nimenikin mainittavan. Ohitan avojalkajuoksijan, mies on Indianasta. Kaksi urheilullista nuorta naista juoksee takaa rinnalleni, mutta eivät kiihdytä ohitse asti. Moottoripyörä ajaa ohitse ja pysähtyy kadunkulmaan, kuvaaja hyppää kyydistä ja suuntaa putkensa meihin. Matka jatkuu, huomaan etteivät neitoset menekään ohitse vaan jättäytyvät jälkeen. Jonkun ajan kuluttua vilkaisen taakseni eikä heitä enää näy. Höh, kävivät vain poseeraamassa. Onkohan kuvat kohta jossain mainossivustoissa... Turistipariskunta toivottelee Merry Christmasia ameriikanmurteella, tajuan viittauksen joulupukkiin ja toivotan hyvät uudet vuodet. Ihmiset ovat iloisia ja kannustavia.

Vilvoitteluun tarkoitetut sienet ovat Gran Canaria -saaren muotoisia.
Juoksijoiden asuissa on sekä ajankohtaisia että henkilökohtaisia viestejä. Je suis Charlie -pariskunta juoksee edelläni. Riiassa juoksijatyttö julisti Proud to be Ukrainian. Barcelonassa oli reitin varrella oransseihin pukeutuneita tiibetiläismunkkeja. Syöpää vastaan juostaan paljonkin. Moni juoksee edesmenneen läheisensä muistoksi.

Keli on ollut juoksemiseen varsin sopiva, mutta pieni tihku muuttuu ihan oikeaksi vesisateeksi. Ei miksikään kaatosateeksi, mutta kuitenkin - tuntuu hieman huvittavalta, että on matkustanut tänne etelän aurinkoon juoksemaan vesisateessa, kun en juuri muualla ole sadesäällä sattunut maratoneja juoksemaan. Sade sinänsä ei haittaa, se vain virkistää, mutta se tekee tiiliset jalkakäytävät liukkaiksi. Punatiilistä polkua on yhtäjaksoisesti useita kilometrejä reitin pohjoisosassa. Ohuella kaistaleella, jonka kautta La Isletan niemi yhdistyy pääsaareen, juoksemme edestakaisin rinnakkaisia katuja, kunnes on aika siirtyä viimeiselle rantaosuudelle. Liian myöhään tajuan taas ilmoittaa etenemisestäni, joten en näen puolisoani tälläkään kierroksella. Onneksi hän on kuitenkin ollut kannustamassa muita juoksijoita. 

Sports Trackerin tallentamaa
Merituuli puhaltaa navakasti ja vettä tulee taivaalta, mutta meno on mukavaa ja yleisö kannustaa iloisesti Play de Las Canterasin varrella, kun lähestyn maalipaikkaa Alfredo Kraus Auditorion luona. Kellotaulu näyttää bruttoaikaa, joka on vielä alle 4:20. Hyvävointisena ja hyvissä voimin juoksen maaliin. Saan mitalin, juomaa, hedelmiä, kaikkea sitä mitä on luvattu. Noudan reppuni ja kävelen hotellille rantaa pitkin. Kannustan samalla niitä, jotka vielä ovat matkalla. Oma keikka on heitetty, on palauttelun ja normaalimman lomailun aika. Illalla tankkaan pihviä ja punaviiniä.

Maalissa ajalla 4:19:35
Mitalissakin on saaren muoto. Selfie.

Loma kestää viikon. Kotimaan kelejä muistellessa aamulenkkeihin tulee lisänautinnollisuutta. Tiistaiaamun palauttavan lenkin aikana reidet ovat vielä aika tönköt, mutta loppuviikosta ei enää muista maratonia juosseensakaan.

Kuvat: DISA Gran Canaria Marathon sivuilta http://grancanariamaraton.eu

Vauhtinjako
5K      582    00:31:09        06m 13s / km
10K    628    00:59:44        05m 43s / km
15K    639    01:29:45        06m 00s / km
20K    617    02:00:19        06m 06s / km
Media 585    02:06:11        05m 20s / km
27K    578    02:42:59        06m 14s / km
31K    504    03:07:26        06m 06s / km
36K    488    03:39:29        06m 24s / km
Meta   558    04:19:35        06m 10s / km