Kuhmolainen maraton

Kaupunginjohtaja Eila Valtanen kohottaa pistoolin ja laukaus kajahtaa. Valitsemani tie on selvänä edessä ja olo huojentunut, sillä nyt voin unohtaa muut huolet seuraavaksi neljäksi-viideksi tunniksi, ehkä kuudeksikin. 

On helle. Edessä on mäkinen tie, kun ensin kaarramme lähtöpaikan soratieltä Runon ja rajan tielle. Matka Lentiirasta Kuhmoon on maratonin mittainen ja nyt se on vielä mitattu virallisesti ja melkeinpä millintarkasti. Matkan varrella huoltoa hoitaa useiden kylien kyläyhdistykset ja monet muut talkooporukat. Reitin voisi kuvitella helpoksi lasketteluksi, sillä vedet virtaavat Lentiirasta Kuhmoon - aikanaan ukkini souti tervaa Ouluun ja hoiti moottoriveneellä liikennettä Kuhmoon päin - mutta maantie ei virtaa samalla lailla vaan laskeutuu välillä jokien silloille ja nousee sitten taas vaarojen rinteille.

Ensimmäisten kilometrien aikana yhtenäinen joukko alkaa pikkuhiljaa hajaantua. Viiden kilometrin päässä oleva huoltopiste on kaivattu keidas tällä helteellä, kun ei pilvet eikä metsäkään tarjoa varjoa, vaan aurinko porottaa suoraan edestä. Juoksu kulkee vauhdikkaasti jutellessa ja ensimmäiset kilometrit ovat nopeita, parhaat jopa 5 minuutin pintaan. Toisella huoltopisteellä on jo enemmälti tuttuja, siellä on mm. perheeni ne jäsenet, jotka eivät tänään itse juokse.

Kilometripylväät ovat heinäseipäitä, mutta täydet kympit on merkitty hiljaisen kansan edustajilla. Ensimmäinen hiljainen kalle ottaa juotsijat vastaan loivassa ylämäessä, joka menee vielä reippaasti viiden ja puolen minuutin vauhdilla. Eikä täällä juuri tasaista ole, vaan nousua ja laskua kuten elämässä kuuluukin.

Hiljainen Kalle 10km katselee Lentiirasta tulevia

Puolikkaan huoltopisteelle saavumme yhdessä Mikon ja Hannun kanssa noin kahden tunnin ajassa. Mikolla meni alkumatkasta jossain kohden vähän vaisummin, mutta toisella puolikkaalla Mikko pistää kuutosvaihteen päälle ja menee menojaan. Muutkin menevät omalla vauhdillaan ja minulle jää reilun kuuden minuutin vauhti, jota juottopisteet ja ylämäet lisäverottavat. Kolme irtokilometria mennään vielä nopeammin, mutta sitten meno hyytyy ja etujoukko menee.

Ylämäki, alamäki, ylämäki, alamäki, lupaan sinulle sen...

Helle painaa eikä pilven hattaraa näy. Minulla on perstaskussa puhelin siltä varalta että tarvitsisi kiireisiä bisniksiä hoidella. Puhelimessa on GPS ja Endomondo Sports Tracker, joka huutelee kilometriaikoja. Alkumatkasta se oli kannustavaa, mutta nyt tekee mieli huutaa virta poikki ja turpa kiinni.

Vastaan tulee jyrkkä ylämäki, jossa hiljaisen kansan edustaja näyttää matkaksi 30 km. Sinnittelen Kallen kohdalle, mutta sitten on aika vaihtaa kävelyyn. Aikaa on kulunut juuri kolme tuntia ja joitakin irtosekunteja päälle: keskivauhti on laskenut, mutta vielä melko tarkalleen 6min/km. Tämä taitaa olla ensimmäinen kerta maratoonarin urallani, kun suostun kävelemään muualla kuin huoltopisteiden kohdalla,  kesken esteettömän juoksun, tuosta noin vaan. Ei auta, joudun nöyrtymään. Kävelen mäen ylös ja siirryn vaivalloisesti takaisin juoksunkaltaiseen liikkeeseen. Endomondo huutelee taskussa, että käytin kilometriin aikaa 8 min 49 sek. Tällä vauhdilla en ehdi maaliin valoisan aikaan. 

Eteneminen on vaivalloista ja hidasta. Kilometriajat alkavat seiskalla. Toisessa pitkässä mäessä ja vielä sillalla saan kulutettua aikaa yli 8min/km.

Tarkastan kuitenkin jokaisen huoltopisteen huolellisesti ja juttelen talkooväen kanssa. Maistan joka sorttia, mitä on tarjolla. Ei kyllä oikein maistu. Banaani tökkii vastaan eikä suolakurkkukaan uppoa. Vesi maistuu ja urheilujuomakin menee. Tällä helteellä ei voi jättää juomatta.

Lentuan kyläyhdistyksen huoltopiste 32km kohdalla

Käyn välillä puskassa ja seison hetken hiljaa paikallani. Päässäni humisee ja melkein huippaa. En kuitenkaan pökerry pusikkoon vaan jatkan matkaa ja aivoverenkierto palaa normaaliksi. Niin normaaliksi kuin se tässä tilanteessa voi palata.

Viimeisellä huoltopisteellä yritän tankata banaania, mutta ei pysty. Vielä on vitonen maaliin, sen pärjää syömättäkin. Siirryn kevyenliikenteen väylälle ja liikenne katkaistaan vuokseni. Asfaltti muuttuu tilapäiseksi soratieksi, joka johtaa väliaikaiselle sillalle 38km pylvään kohdalla. Jos ensi vuonna juostaan, niin tästä kohtaa reitti muuttuu, silloin silta on jo valmis. Joku lähestyy takaa, se on Tuomo. Tuomon kanssa juoksemme yhdessä Petolan kohdalle, missä Kuhmon Puhallinorkesteri töräyttelee yhä harvenevalle juoksijaporukalle. ruuhkaisinta tässä on ollut ehkä noin 13:30, kun puolikkaan ja kympin juoksijoiden pääjoukko on tästä porhaltanut. Kiitämme orkesteria ja Tuomo jatkaa vauhdillaan, minä köntystän perässä.

Pari kilometriä maaliin ja tien ylitys. Eero tarjoaa suolakurkkua, mutta kiitän ja kieltäydyn. Polkupyöräkaveri tulee rinnalleni, kertoo, että joutui viime tingassa perumaan oman osallistumisensa akillesjänteen vuoksi. Juttelemme kilometrin verran. Tällä on hyvä vaikutus, unohdan vaivani, enkä vajoa tylsyyteen, vauhtikin kohenee jonkin verran. Alkumatkasta juttelin myös muutaman kilometrin pyörämiehen kanssa. Juoksusta tulee näin mielenkiintoisempi. Rasittaakohan puhuminen minkä verran? Oli miten oli, mukavampi näin.

Viimeinen kilometri menee jo paremmin ihan vain siksi kun se on viimeinen. Vauhtikin paranee hieman, mutta seiskan huonommalla puolella pysytään reilusti. Urheilukeskus näkyy ja kuuluukin. Sieltä vilkutellaan, ole kuulevinani nimeäni huudettavan (iskä). Kaarros alas tunneliin näkymättömiin. 42. Nousu ylös, kaarros urheilukentän portista sisään, radalle ja maali näkyy. Yleisö vastaanottaa minut huutaen ja tömistellen (heillä on varmaan ollut tylsää jo, kun Tuomokin tuli maaliin aikaa sitten). Olen maalissa! Täällä on kaikki, perhe ja ystävät! Olen kotipesällä! Haaveeni maratonista synnyinpaikkakunnalla on toteutunut!  Isä ja äitikin ovat tuhlaajapoikaansa vastassa!

Kukahan sieltä seuraavaksi tulee...?

M50: 7) Kähkönen Juha Helsinki 4.36,00
Tulokset, valokuvia, reittiprofiili etc: http://kuhmomaraton.blogspot.com/
ps. Mikko, jonka kanssa oltiin vielä kimpassa puolivälissä, veti tosi kovan kirin toisella puolikkaalla ja nousi koko juoksun toiseksi nopeimmaksi.

TUUSULANJÄRVEN MARATON 24.04.2010

Tuusulanjärven maraton juostiin mukavassa kevätsäässä huhtikuisena lauantaina. Lähtö oli Hyrylän kasarmialueelta. Puoli tuntia ennen lähtöä nautimme Sotkun munkkikahvit, niistä saa mukavasti potkua ja piristystä juoksuun.
On mahottoman kylymä ja mietimme varustusta. Lopulta lähden juoksuun raskaimmassa varustuksessa kuin koskaan: takki, kauluri ja hanskat (no, toki NYCissä oli reppukin mukana, mutta tämänpäiväistä varustusta ei ole tarkoitus riisua matkan varrella).

Väinö Linnaa "siteeraten": Kyllä suomalainen aina kymmenen maratonia juoksee, vaan entäpä kun tulee se yhdestoista. Sitä tässä ollaan nyt testaamassa, ja hieman jännitystä lisää se, että edellisestä maratonista on mennyt aikaa jo reilu vuosi, joten ei tämä ihan rutiininomaisesti mene. Vai meneekö sittenkin?

  Tässä vaiheessa vielä naurattaa, vaikka taivaalta leijailee lumihiutaleita

Lähtölaukaus ammutaan rynnäkkökiväärillä. Eipähän kenenkään tee mieli varastaa. Juoksemme kimpassa kolme ensimmäistä kilometriä. Vauhti on minulle liian kova, kun mennään alle 5 minuutin vauhtia ja vaihdan hitaammalle. Hannu menee menojaan.

Tuulee niin, että pelkään numerolapun repeävän. Juoksemme itärantaa Tuusulasta Järvenpään puolelle, kaarramme länteen ja sitten järven länsipuolta etelään. Tunti tulee täyteen melko tarkalleen11 km kohdalla. Peltoaukeiden kohdilla tuulee reippaasti. Järvenrantaa reitti ei juurikaan mene.

Ensimmäisen kierroksen loppupuolella juoksu kulkee hyvin ja tuntuu että vauhtikin on kova. Tajuan, että tässähän taitaa olla osalla kanssajuoksijoista puolimaratonin loppukiri menossa, joten toppuuttelen omaa menoani. Saavumme kasarmialueelle ja lähtö/maalipaikalle. Kaikki seuralaiseni kaartavat oikealle ja jatkan matkaa toiselle yksinäni. Onneksi edessä näyttää olevan sentään muutamia kohtalotovereita. Puolikkaan aika on jotain 1:56. Tällä vauhdilla pääsisi helposti alle neljän tunnin, mutta tämän vauhdin pitäminen ei ehkä käy helposti enää toisella järvikierroksella.

Nautin lähes joka huoltopisteellä sekä urheilujuomaa että vettä. Otan väliin pikkasen banaania ja suolakurkkua, myös rusinaa, hyvin hillitysti. Vatsa toimii hyvin ja hyväksyy. Voimat tuntuvat riittävän hyvin, vauhti kyllä laantuu hieman. 32 km kohdalla kello naksahtaa juuri 2:59, joten edelleen ollaan alle neljän tunnin ajassa, mutta jalat osoittavat jäykistymisen merkkejä.

Järveä kiertämässä

Kuulen takaani "Hyvä, Juha!" ja Päivi pyöräilee ohi. On menossa duuniin, että sattuukin, ja vielä tunnistaa minut, tavallista tavallisimman. Vaihdamme pari vauhdikasta sanaa. Tällainen sattumus piristää jo hieman raskaaksi muuttunutta kulkua. 35 km kohdalla kulkuni on muuttunut jäykäksi töpöttelyksi. Huomaan, että maratonilla on muitakin, ne menevät ohitseni. Vauhti hyytyy ja hankitut aikavarastot on syöty, neljän tunnin aika muuttuu haaveeksi. Vasen jalkani oireilee jotenkin ja pelkään sen kramppaavan. Yritän hieman vaihdella askellusta.

Tunnistan yhden ohittajan, se on Pekka, jonka tapasin Barcelonan maratonilla vuosi sitten keväällä. Pekka minut tänne silloin kutsui. Juttelemme, mutta vauhtini hiipuu edelleen ja jään taas omaan yksinäisyyteeni. 

Kilometri kilometriltä maali lähenee. Neljä tuntia täyttyy ja takana on 41 km. Vielä viimeisen kilometrin aikana minua ohitetaan vauhdikkaasti. Lopussa on melkeinpä turhan paljon mutkittelua, maali näkyy, kuulen nimeni kuulutettavan ja Hannun kuvaavan tuloani. Ihmeen ketterästi hän siirtyy edelläni maaliin vaikka oma juoksukin on takana. Omat tuskatkin unohtuvat kun on muuta ajateltavaa. Olen maalissa.

 Nyt se vasta naurattaakin. 

Hannu on odotellut maalissa jo parikymmentä minuuttia. Heitämme läppää järjestäjien kanssa ja siirrymme sisään keitolle. Ruoka maistuu hyvältä näkkileivän kanssa ja elimistökin sen hyväksyy. Tekee mieli ottaa lisää.

Analysoin juoksuani. Voimat riittivät hyvin. Tankkaus oli onnistunut ja läpi talven kinoksissa työmatkat pyöräiltyäni peruskunnossa ei ollut valittamista. Pari viikkoa aiemmin tehty pitkä testilenkki 26km kahdessa ja puolessa tunnissa oli mennyt myös hyvin. 

Ongelma oli viimeisen kymmenen kilometrin aikana jäykäksi menneet jalat. Juoksukilometrejä kovalla alustalla ei varmaankaan ollut pohjalla tarpeeksi. Tammi-helmikuun aikana kävin juoksulenkillä ehkä puolenkymmentä kertaa, siinä saattoi mennä useampi viikkokin etten juossut. En muka jaksanut lähteä lenkille umpihankipyöräilystä väsyneenä. Maaliskuussa juoksukilometrejä sentään kertyi vajaa sata, samoin kuin huhtikuussa. Kaksi tai kolme juoksulenkki viikossa keskimäärin. Iskunkestävyyttä ja lajikohtaista kuntoa olisi varmaan pitänyt kehittää paremmin, niin olisi koivetkin kestäneet viimeisen kympin valittamatta. Tällaisia spekuloin, mutta mistäpä tuon tarkasti tietää.

Joka tapauksessa onnistuneen suoristuksen jälkeen on hyvä mieli hyvän aikaa.

72. Juha Kähkönen Nokia Marathon Team 4.07.33 +1.21.26