Kuhmolainen maraton

Kaupunginjohtaja Eila Valtanen kohottaa pistoolin ja laukaus kajahtaa. Valitsemani tie on selvänä edessä ja olo huojentunut, sillä nyt voin unohtaa muut huolet seuraavaksi neljäksi-viideksi tunniksi, ehkä kuudeksikin. 

On helle. Edessä on mäkinen tie, kun ensin kaarramme lähtöpaikan soratieltä Runon ja rajan tielle. Matka Lentiirasta Kuhmoon on maratonin mittainen ja nyt se on vielä mitattu virallisesti ja melkeinpä millintarkasti. Matkan varrella huoltoa hoitaa useiden kylien kyläyhdistykset ja monet muut talkooporukat. Reitin voisi kuvitella helpoksi lasketteluksi, sillä vedet virtaavat Lentiirasta Kuhmoon - aikanaan ukkini souti tervaa Ouluun ja hoiti moottoriveneellä liikennettä Kuhmoon päin - mutta maantie ei virtaa samalla lailla vaan laskeutuu välillä jokien silloille ja nousee sitten taas vaarojen rinteille.

Ensimmäisten kilometrien aikana yhtenäinen joukko alkaa pikkuhiljaa hajaantua. Viiden kilometrin päässä oleva huoltopiste on kaivattu keidas tällä helteellä, kun ei pilvet eikä metsäkään tarjoa varjoa, vaan aurinko porottaa suoraan edestä. Juoksu kulkee vauhdikkaasti jutellessa ja ensimmäiset kilometrit ovat nopeita, parhaat jopa 5 minuutin pintaan. Toisella huoltopisteellä on jo enemmälti tuttuja, siellä on mm. perheeni ne jäsenet, jotka eivät tänään itse juokse.

Kilometripylväät ovat heinäseipäitä, mutta täydet kympit on merkitty hiljaisen kansan edustajilla. Ensimmäinen hiljainen kalle ottaa juotsijat vastaan loivassa ylämäessä, joka menee vielä reippaasti viiden ja puolen minuutin vauhdilla. Eikä täällä juuri tasaista ole, vaan nousua ja laskua kuten elämässä kuuluukin.

Hiljainen Kalle 10km katselee Lentiirasta tulevia

Puolikkaan huoltopisteelle saavumme yhdessä Mikon ja Hannun kanssa noin kahden tunnin ajassa. Mikolla meni alkumatkasta jossain kohden vähän vaisummin, mutta toisella puolikkaalla Mikko pistää kuutosvaihteen päälle ja menee menojaan. Muutkin menevät omalla vauhdillaan ja minulle jää reilun kuuden minuutin vauhti, jota juottopisteet ja ylämäet lisäverottavat. Kolme irtokilometria mennään vielä nopeammin, mutta sitten meno hyytyy ja etujoukko menee.

Ylämäki, alamäki, ylämäki, alamäki, lupaan sinulle sen...

Helle painaa eikä pilven hattaraa näy. Minulla on perstaskussa puhelin siltä varalta että tarvitsisi kiireisiä bisniksiä hoidella. Puhelimessa on GPS ja Endomondo Sports Tracker, joka huutelee kilometriaikoja. Alkumatkasta se oli kannustavaa, mutta nyt tekee mieli huutaa virta poikki ja turpa kiinni.

Vastaan tulee jyrkkä ylämäki, jossa hiljaisen kansan edustaja näyttää matkaksi 30 km. Sinnittelen Kallen kohdalle, mutta sitten on aika vaihtaa kävelyyn. Aikaa on kulunut juuri kolme tuntia ja joitakin irtosekunteja päälle: keskivauhti on laskenut, mutta vielä melko tarkalleen 6min/km. Tämä taitaa olla ensimmäinen kerta maratoonarin urallani, kun suostun kävelemään muualla kuin huoltopisteiden kohdalla,  kesken esteettömän juoksun, tuosta noin vaan. Ei auta, joudun nöyrtymään. Kävelen mäen ylös ja siirryn vaivalloisesti takaisin juoksunkaltaiseen liikkeeseen. Endomondo huutelee taskussa, että käytin kilometriin aikaa 8 min 49 sek. Tällä vauhdilla en ehdi maaliin valoisan aikaan. 

Eteneminen on vaivalloista ja hidasta. Kilometriajat alkavat seiskalla. Toisessa pitkässä mäessä ja vielä sillalla saan kulutettua aikaa yli 8min/km.

Tarkastan kuitenkin jokaisen huoltopisteen huolellisesti ja juttelen talkooväen kanssa. Maistan joka sorttia, mitä on tarjolla. Ei kyllä oikein maistu. Banaani tökkii vastaan eikä suolakurkkukaan uppoa. Vesi maistuu ja urheilujuomakin menee. Tällä helteellä ei voi jättää juomatta.

Lentuan kyläyhdistyksen huoltopiste 32km kohdalla

Käyn välillä puskassa ja seison hetken hiljaa paikallani. Päässäni humisee ja melkein huippaa. En kuitenkaan pökerry pusikkoon vaan jatkan matkaa ja aivoverenkierto palaa normaaliksi. Niin normaaliksi kuin se tässä tilanteessa voi palata.

Viimeisellä huoltopisteellä yritän tankata banaania, mutta ei pysty. Vielä on vitonen maaliin, sen pärjää syömättäkin. Siirryn kevyenliikenteen väylälle ja liikenne katkaistaan vuokseni. Asfaltti muuttuu tilapäiseksi soratieksi, joka johtaa väliaikaiselle sillalle 38km pylvään kohdalla. Jos ensi vuonna juostaan, niin tästä kohtaa reitti muuttuu, silloin silta on jo valmis. Joku lähestyy takaa, se on Tuomo. Tuomon kanssa juoksemme yhdessä Petolan kohdalle, missä Kuhmon Puhallinorkesteri töräyttelee yhä harvenevalle juoksijaporukalle. ruuhkaisinta tässä on ollut ehkä noin 13:30, kun puolikkaan ja kympin juoksijoiden pääjoukko on tästä porhaltanut. Kiitämme orkesteria ja Tuomo jatkaa vauhdillaan, minä köntystän perässä.

Pari kilometriä maaliin ja tien ylitys. Eero tarjoaa suolakurkkua, mutta kiitän ja kieltäydyn. Polkupyöräkaveri tulee rinnalleni, kertoo, että joutui viime tingassa perumaan oman osallistumisensa akillesjänteen vuoksi. Juttelemme kilometrin verran. Tällä on hyvä vaikutus, unohdan vaivani, enkä vajoa tylsyyteen, vauhtikin kohenee jonkin verran. Alkumatkasta juttelin myös muutaman kilometrin pyörämiehen kanssa. Juoksusta tulee näin mielenkiintoisempi. Rasittaakohan puhuminen minkä verran? Oli miten oli, mukavampi näin.

Viimeinen kilometri menee jo paremmin ihan vain siksi kun se on viimeinen. Vauhtikin paranee hieman, mutta seiskan huonommalla puolella pysytään reilusti. Urheilukeskus näkyy ja kuuluukin. Sieltä vilkutellaan, ole kuulevinani nimeäni huudettavan (iskä). Kaarros alas tunneliin näkymättömiin. 42. Nousu ylös, kaarros urheilukentän portista sisään, radalle ja maali näkyy. Yleisö vastaanottaa minut huutaen ja tömistellen (heillä on varmaan ollut tylsää jo, kun Tuomokin tuli maaliin aikaa sitten). Olen maalissa! Täällä on kaikki, perhe ja ystävät! Olen kotipesällä! Haaveeni maratonista synnyinpaikkakunnalla on toteutunut!  Isä ja äitikin ovat tuhlaajapoikaansa vastassa!

Kukahan sieltä seuraavaksi tulee...?

M50: 7) Kähkönen Juha Helsinki 4.36,00
Tulokset, valokuvia, reittiprofiili etc: http://kuhmomaraton.blogspot.com/
ps. Mikko, jonka kanssa oltiin vielä kimpassa puolivälissä, veti tosi kovan kirin toisella puolikkaalla ja nousi koko juoksun toiseksi nopeimmaksi.