matkakertomuksia

lauantai 10. toukokuuta 2008

HCR, Helsinki City Run, puolimaraton

Tämä oli viides yritykseni HCR:lle peräkkäisinä vuosina. Tähän asti kaikki ovat peruuntuneet painavista syistä: on tullut flunssaa, on ollut polviongelmaa, fillarilla ajoin nurin, hautajaisia ja flunssaa. Niinpä en hämmästynytkään, kun olo tuntui edellisiltana lyhyen valmistelulenkin jälkeen hieman oudolta, jopa kuumeiselta. Olisihan joka tapauksessa selvää, etten HCR:lle pääsisi, en vain vielä tiennyt mistä syystä. No, kuumetta ei juoksuun lähtiessä ollut, joten ajattelin että katsotaan. Lähdin tyttöjen turnauksesta etuajassa ja bussimatkalla lororin pullollisen vettä repussa olevalle juoksupaidalle (se Arilta saatu, muistatteko?), olihan helteinen toukokuun päivä joten tehokkaammin se vesi toimii paidassa kuin vatsassa. Stadion oli täynnä tohinaa, mutta en tuntenut oloani kotoisaksi, kun en tiennyt miten juoksu lähtisi kulkemaan, vai lähtisinkö ollenkaan kulkemaan. Mittasin kuumeen ja sitä ei ollut. Päättelin että minullä on vain ramppikuumetta tai jotain sen tapaista ja ensi kilometrit näyttäisivät tarkemman suunnan.
Lähtö oli jaettu kolmeen osuuteen, mutta silti oli tungosta. Tungos oli melkoinen vielä Linnunlaulun rautatien yli vievällä sillallakin, joten syke pysyi aisoissa, pyrin pitämään sen 160 alapuolella, mitä nyt ylämäissä hieman valtautui. Juottopisteet tulivat tarpeeseen, sillä päivä oli todellakin helteinen.
Kympin kohdalla tarkistin mittarista ajan ja sitä oli kulunut jo tunnin päälle minuutti. Ennätyksiä ei tehtailtaisi. Vielä eilisaamuna olisin asettanut tavoitteekseni kahden tunnin alituksen, mutta en surrut sen reilua seitsemän minuutin ylittymistä.
Nyt, illalla, olen väsynyt ja onnellinen. Onkohan se sama asia?

Sij. Nr. Sukunimi Etunimi Seura/yritys Sarja Bruttoaika Nettoaika
3364 3862 Kähkönen Juha Nokia MarathonTeam M50v 2:09:03 2:07:45