Chișinăuhun
pääsee Helsingistä lentämällä Istanbulin kautta ja muitakin reittejä on.
Joka tapauksessa yhden matkapäivän joutuu varaamaan menoon ja toisen
tulomatkaan. Perillä olimme kolme päivää, joista keskimmäinen pyhitettiin itse
maratonille.
Moldova, jonka pääkaupunki Chișinău on, sijaitsee Romanian ja Ukrainan välissä. Moldovan asukasluku on nelisen miljoonaa ja pääkaupunki on asukasluvultaan Helsingin luokkaa. Moldova itsenäistyi 1991 Neuvostoliiton hajotessa, sitä ennen se kuului Romaniaan ensimmäisestä maailmansodasta lähtien. Suuruuden aikaa Moldovalle oli ruhtinaskunnan aika, joka alkoi, kun ruhtinas Bogdan perusti Moldovan ruhtinaskunnan 1349. Tärkeä hallitsija oli Tapani II Suuri, joka hallitsi Moldovan ruhtinaskuntaa vuosina 1457–1504.
Matkan
majoituksineen varasimme yli puoli vuotta aiemmin ja saimme varsin edulliseen
hintaan hotellin hyvin keskeiseltä paikalta Cathedral Parkin vierestä Puskinin
kadulta. Erittäin onnistunut valinta, sillä keskeisten nähtyvyksien lisäksi maratonin
lähtöpaikalle oli matkaa vain kolmesataa metriä. Lähtöalueella oli myös
numerolappujen jakelu ja juoksua edeltävän illan pastapartyt.
Pastapadat höyryävät Kuva: Hanski |
Tapani III Suuri Kuva: Hanski |
Illalla osallistuimme pastapartyihin. Isot padat höyrysivät tätä tankkausruokaa, ja sitä riitti toinenkin annos nälkäiselle. Jälkiruuat nautimme lähistön kellariravintolassa, jossa selailin käsillä ollutta kirjallisuutta ja totesin kaiken olevan kirjoitetun kyrillisillä kirjaimilla. Katukuvassa näkyi enimmäkseen latinalaista kirjaimistoa.
Moldovassa puhutaan romaniaa, jota kutsutaan virallisesti moldovaksi. Erona Romaniassa puhuttaviin murteisiin se eroaa ainoastaan venäläisten uudissanojen runsaalla määrällä. Neuvostovallan aikana käyttöön otettiin kyrilliset kirjaimet. Virallisesti on siirrytty latinalaisiin kirjaimiin, eikä katukuvassa kyrillisiä kirjaimia juuri näe. Moldovasta yksipuolisesti itsenäiseksi julistautuneessa Transnistriassa kyrilliset kirjaimet ovat käytössä myös moldovan kielessä. Virallisina kielinä siellä on myös venäjä ja ukraina.
Puškin Kuva: Hanski |
Lähtölaukaus kajahtaa. Minuutin kuluttua siitä pääsemme lähtöviivalle ja matkanteko alkaa. Katu on kovasti ruuhkainen. Maratonin reitti on varsin yksinkertainen: Riemukaaren luota juoksemme Stefanin Bulevardia alamäkeen kaakkoon niin pitkälle kuin katua riittää. Siellä sankareiden patsaan luona käännös oikeaan ja juottopisteen jälkeen alkaa nousu joka on välillä jyrkän tuntuinen ja jatkuu kaksi kilomeriä aina kääntöpaikalle asti.
Lähtälaukaus kajahtaa. Minuutin päästä pääsemme mekin irti. Kuva: Chisinau Marathon |
Juottopisteillä
on tarjolla vettä pulloissa. Pullosta on helppo juoda juostessa, kun ei
tarvitse pysähtyä. Erityisesti loppumatkasta pysähdyksen jälkeen uuden vauhdin
saavuttaminen saattaa olla vaikeaa. Ottaisin mielelläni joka toisella pisteellä
urheilujuomaa, mutta sitä ei näytä olevan tarjolla. Tuleeko tästä samanlainen kuin Belgradin maratonista, sielläkään ei ollut urheilujuomaa ollenkaan ja lisäksi paahtava
helle ja voimani loppuivat täysin. Minulla ei yleensä ole omia geelejä mukana,
nyt niille saattaisi olla tarve. Kääntöpaikalla on tarjolla banaania, sitä
nautin maltillisesti vasta juoksun loppupuoliskolla.
Ensimmäisen
kierroksen jälkeen olo helpottaa ja on kevyempi juosta. Ei se vauhdissa taida
kuitenkaan näkyä, mutta fiilis on alkumatkaa parempi. Matkalla ei ole yhtään
kilometrimerkintää, mutta reitti on niin yksinkertainen, että siitä muistaa
suurin piirtein edetyn matkan. Toisaalta kilometripylväiden puuttuminen on
mieltä helpottava asia, kun unohtaa tarkkailla kilometrinopeuksia ja juoksee
vain virran mukana. Minulla ei ole mitään muuta laitetta ranteessani kuin
tavallinen rannekello, yksinkertaisesta sykemittaristakin luovuin vuosia ellei
kymmenen sitten. Tunnustan, että perstaskussa on puhelin, joka tallettaa reitin,
mutta sitä tutkin vasta juoksun jälkeen. Valokuviakaan en ole jaksanut räpsiä
moneen juoksuun.
Takaa tuleva
kaveri tunnistaa minut suomalaiseksi jalassani olevasta Suomen lipusta.
Juttelemme hetken, heitä on reissussa viiden hengen seurue Huittisista,
juoksevat maratoneja ympäri Eurooppaa ja idempänäkin.
Kierros
kierrokselta ylämäki tuntuu raskaalta. Reitin alimmassa kohdassa kohtaan
Hanskin, hän on minua ainakin puoli kierrosta edellä. Nautimme vettä ja
suunnittelemme hetken huomisen ohjelmaa. Sitten taas nousuun. Minut tunnistaa
suomalaiseksi toinenkin huittislainen ja taivallamme yhdessä aikamme, kunnes
hänkin menee menojaan. Toki edestakaisella reitillä tunnistaa vastaantulijoita,
jos sattuu olemaan sen verran virkeänä että tunnistaa.
Reitin
varrella on kannustusta ja opastus on riittävää, varsinkin kun reitti on
yksinkertainen ja selkeä. Eri vauhdeille on jäniksiä, jotka vuoron perään
ohittavat minut ja niiden etenemistä voi tarkkailla myös vastaantulevien
kaistalla. Pelottavin, kuuden tunnin jänis, tulee viimeisenä, kuolemaksi pukeutunut
ja maskeerattu viikatemies, joka kyllä näyttää suhtautuvan hyvin lempeästi
kanssajuoksijoihinsa. Jossain vaiheessa huomaan, että neljän tunnin jänis on
väsähtänyt ja joutunut heittämään vauhtiviirinsä pois, kun ei pysy
tavoitetahdissaan. Taisi muutama muukin jänis joutua luopumaan
vakionopeudestaan.
Juoksun
aikana lämpötila on noussut hellerajalle. Varjoa ei ole, mutta alamäkeen
käännyttäessä tuuli raikastaa mukavasti. Maali lähestyy. Viimeisellä
kääntöpaikalla en enää tankkaa vettä vaan kaadan sen lippikseeni ja nautin
vilvoittavasta tunteesta. Vilkaisen kelloa ja huomaan, että viiden tunnin raja
ylittyy väistämättä. Edelläni menevä suomalainen pääsee sen alle reilusti, sen
verran vauhdeissamme oli eroa. Viimeiset kannustusylävitoset kadunvarren
nuorten ja liikenneohjaajien kanssa. Ja sitten maaliin ja mitali kaulaan.
Hanski on
odotellut rauhassa maalialueella jo yli tunnin ajan. Ja mikäpä on odotellessa
maalialueen terassilla, kun järjestäjä tarjoaa olutta. Minäkin saan tuopillisen,
kun esitän mitalini. Toki tätä varten jaettiin etukäteen kuponkikin, mutta sitä
ei kysellä. Istumme pöydässä ja seuraamme loppuja maaliintulijoita. Kun
kuolemanenkeli starttaa viimeiselle loppukierrokselle, olemme valmiit
poistumaan hotelliin suihkuun ja raportoimaan tuloksia. Sen jälkeen on
kunnollisen proteiinitankkauksen aika.
215. 247 KAHKONEN JUHA 5:03:57.4 5:02:59.8 m 07:10 min/km 8,35 km/h
Lähialuematkailua
Seuraavana
päivänä haluamme taas ylittää rajojamme. Tai ainakin joidenkin asettamia rajoja.
Moldovan itäosassa, Dnestr-joen itäpuolella on yksipuolisesti itsenäiseksi
julistautunut alue, Transnistria, jota mikään valtio ei ole tunnustanut. Sillä on omat lait,
oma raha, rajavalvonta sekä omat poliisi- ja sotilasjoukot, joita
venäläisjoukot tukevat. Rajalta sinne saa kymmenen tunnin viisumin. Saamme
hyvän oppaan ja kuljettajan, Viktorin, joka vie meidät sinne varsin sujuvasti,
vaikka epäiltävissä on että korruptiota eli turistien lypsämistä tapahtuu rajanylityksissä
ja muissakin viranomaiskohtaamistilanteissa.
Viktorin kyydissä
tutustumme kahteen merkittävään Transnistrian kaupunkiin, Benderiin ja
pääkaupunki Tiraspoliin. Vuosina 1990-1992 Moldovan ja Transnistrian välillä
käytiin sota, jonka jälkiä näimme Benderin taloissa. Toki Benderissä näimme
paljon muutakin, komean elokuvateatterin ja rautatieaseman ja tietenkin, Puskinin
talon, täälläkin hän on asunut.
Lenin parlamenttitalon edustalla Tiraspolissa. Kuva: Hanski |
Restaurant Kumanek Tiraspolissa |
Pääsemme myös tutustumaan Transnistrian rahaan, ruplaan, ja muovisiin värikkäisiin kopekka-kolikoihin. Viktorin paikanvalinta on hyvä ja ennen kaikkea se ei kuulu hänen arvostelemansa Sheriff-ketjun liikkeisiin. Sheriff omistaa täällä huoltoasemia, ostoskeskuksia ja jalkapallojoukkueen, joka pelaa Moldovan sarjassa. Paluumatka sujuu rauhallisesti täydellä vatsalla puoliunessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti