Lähtölaukaus kajahtaa sunnuntaiaamuna kymmeneltä, tai oikeastaan se pamahtaa tykinlaukauksen lailla. Sinivalkoiset savut pöllähtävät taivaalle. Täällä ei ole paljon suomalaisia, ja vain Hannulla on sinivalkoista päällä. Hyvä niin, sen vuoksi tutustumme täällä asuvaan suomalaiseen Janneen, jonka kanssa juoksemme kimpassa kotvan matkaa. Hotellissamme asuu lisäksi suomalainen pariskunta, joka on myös juoksulla mukana, mutta ei saman pituisella matkalla.
Kaikki vielä edessä, mutta tuska alkaa helpottaa
Lensimme Podgoricaan perjantaina Istanbulin kautta. Meitä piti olla matkalla neljäskin, mutta aina ei onnistu. Kaupunki on mukavan pieni ja kaikki oleellinen on lähellä. Jo perjantai-iltana tutustumme lähiseutuun. Hotellista on lyhyt matka lähtöpaikkana toimivalle Millenium-sillalle. Silta on illalla valaistu komeasti ja sen arkkitehtuuri on mielenkiintoinen. Lähikulmat ovat täyttä baareja ja ravintoloita. Ihmisiä on paljon liikkeellä. Täällä tupakoidaan enemmän kuin kotipuolessa. Ystävällisesti kerjääviä kulkukoiria on myös liikkeellä.
Lauantai on sateinen. Noudamme numerolaput lähellä olevasta Hard Rock Cafesta ja suoritamme samalla pastatankkauksen. Sen jälkeen tutustumme Millenium-siltaan myös päivän valossa. Sillan kupeessa on Vladimir Vysotskin patsas - onko hän ehtinyt runoilla täälläkin... Pidämme sadetta vähien velvollisuuksiemme ja ruokailujen välillä. Maratonjännitys iskee ja joutopäivä tuntuu kuolemaantuomitun viimeiseltä päivältä - menisi jo.
Starttiaamuna ei tarvitse turhan aikaisin lähteä liikkeelle kun lähtöpaikka on lähellä ja juoksusää todella hieno. Lähtöviivalla olo on jo melkein kuin matkalla ja odotamme vain helpottavaa laukausta - eilisestä dramatiikasta huolimatta tämä ei tunnukaan teloitusryhmän edessä olemiselta. Kaikkea sitä alkaa miettimään kun maratonväli kasvaa tarpeeksi pitkäksi. Tekiköhän Vysotski yhtään laulua kuolemasta? Ai että tekikö, no sieltähän se dramatiikka puski kehiin.
Alle puoli minuuttia startista olemme viivalla ja matka alkaa. Taktiikkana on juosta Heikin jäljessä niin pitkälle kuin pystyy, sillä Heikki hoitaa vauhdinjaon sykkeen mukaan. Alamäessä vauhti kiihtyy ja ylämäessä tasaantuu. Janne liittyy joukkoomme, kun tunnistaa meidät suomalaisiksi. Häneltä saamme käytännön vinkkejä maratonin jälkeiseen elämään.
Maraton juostaan kahtena kierroksena. Maratoonareita on toistasataa, puolikkaan juoksijoita tuhansia. Paras siis olisi opetella reitti ekalla kierroksella, koska toisella kierroksella meno saattaa olla yksinäistä. Juoksemme neljän kimpassa noin 6 min/km vauhtia 13 km kohdalla olevaan kääntöpaikkaan asti. Sitten alan hellittää ja toiset jatkavat menoaan samalla vauhdilla.
Coca-Cola on tapahtuman sponsori ja yleensä olen tykännyt juoda cokista juoksutapahtumissa, ainakin silloin kun se on lämmintä ja siitä on hiilihapot karkuutettu ajoissa pois. Nyt on aika hapokasta, röyhtäyksien mukana tulee aamupalan maku suuhun. Onneksi ei kuitenkaan kokkareita.
Puolikas, maalialue ja tutut kulmat lähestyvät. Aikaa on mennyt hieman yli 2h 10min ja sellaisen ajan puolikkaan jänikset ohi hetkisen sitten. Kulkukoiratkin juoksevat hetken mukana. Puolikkaan juoksijat erkaantuvat maalialueelle ja yksinäisen miehen taival jatkuu. Toki harvakseltaan näen muitakin, niin että tiedän olevani oikealla tiellä. Ja osaanhan reitin. Ja onhan täällä todella paljon poliiseja opastamassa ja risteyksiä valvomassa. Silti siellä sun täällä innokas autoilija yrittää tunkea juoksijan eteen.
Puolikkaan jälkeen vauhtini hiipuu 7 min/km hitaammaksi. Toisen kierroksen lounaaseen suuntaavalla reitin osalla näen tuttuja vastaantulijoita. Mietinkin jo, että ehtivätkö toverit mennä. Tässä on noin kolmen kilometrin pätkä suuntaansa reittiä, jolla voi vastaantulijan tunnistaa. Kiinni en enää millään saa.
Juoksijoiden välit ovat jotodella harvoja. Mutkissa katselen katuun maalattuja tummansinisiä nuolia. Ja poliisejan on todella joka paikassa. Jos liikenne on vähäistä, niin saattavat tuijotella tylsistyneinä puhelimiaan. Liikenneympyröissä on virkeänäpitävää autoiluelämää. Niinpä havahdun yhden loppumatkan ympyrän jälkeen epäilemään eksymistä. Ja palaan poliisin luo kysymään - toden totta meinasin juosta harhaan kun muu liikenne vei poliisin huomion. Matkaa ei ole enää paljon jäljella: yksi sillan ylitys ja pieni mutkittelu lähtö-maali-Millenium-sillalle. Osaan olla skarppina ja varmista puhelimeensa keskittyneeltä poliisilta oikean suunnan. Maali lähestyy ja urakka alkaa olla takana. Maaliviiva ja mitali: nyt ei hatuta, ketuta eikä potuta ollenkaan.
107 #2157 JUHA KÄHKÖNEN M65+ CORRIDA DEL NORTE Finish @ 15:13 05:13:28
