Lähtölaukaus pamahtaa sunnuntaiaamuna kymmeneltä tykinlaukauksen lailla. Sinivalkoiset savut pöllähtävät taivaalle. Täällä ei ole paljon suomalaisia, ja vain Hannulla on sinivalkoista päällä. Hyvä, että on, sillä sen vuoksi tutustumme täällä asuvaan suomalaiseen Janneen, jonka kanssa juoksemme kimpassa kotvan matkaa. Hotellissamme asuu lisäksi suomalainen pariskunta, joka on myös juoksulla mukana, vaikkakaan ei saman pituisella matkalla.
Kaikki vielä edessä, mutta tuska alkaa helpottaa
 |
| Sinivalkoinen lähtöpamaus |
Podgorica on Montenegron pääkaupunki. Aiemmin kaupungin nimi oli Titograd, Jugoslavian aikana, ja sitä ennen niminä on ollut ainakin Doclea tai Dioclea, Birziminijum, Alata ja Ribnica, wikipedia osaa kertoa. Podgorica tarkoittaa "pienen vuoren juurella olevaa". Kaupungissa on asukkaita alle kaksisataatuhatta ja koko maassa jonkin verran yli kuusisataatuhatta.
Lensimme Podgoricaan perjantaina Istanbulin kautta. Meillä piti olla matkassa Teijokin neljäntenä, mutta aina ei onnistu. Kaupunki on mukavan pieni ja kaikki oleellinen on lähellä. Jo perjantai-iltana tutustumme lähiseutuun. Hotellista on lyhyt matka lähtöpaikkana toimivalle Millenium-sillalle. Silta on illalla valaistu komeasti ja sen arkkitehtuuri on mielenkiintoinen. Lähikulmat ovat täynnä baareja ja ravintoloita. Ihmisiä on paljon liikkeellä. Täällä tupakoidaan enemmän kuin kotipuolessa. Ystävällisesti kerjääviä kulkukoiria on myös liikkeellä.
 |
| Millenium-sillan juhlavalaistuksen värit vaihtuvat |
Lauantai on sateinen. Noudamme numerolaput lähellä olevasta Hard Rock Cafesta ja suoritamme samalla pastatankkauksen. Sen jälkeen tutustumme Millenium-siltaan myös päivän valossa. Sillan kupeessa on Vladimir Vysotskin patsas - onko hän ehtinyt runoilla täälläkin... Pidämme sadetta vähien velvollisuuksiemme ja ruokailujen välillä. Maratonjännitys iskee ja joutopäivä tuntuu kuolemaantuomitun viimeiseltä päivältä - menisi jo.
 |
| Vladimir Vysotskin jäljillä |
Starttiaamuna ei tarvitse lähteä liikkeelle turhan aikaisin, kun lähtöpaikka on lähellä. Juoksusää todella hieno. Lähtöviivalla olo on melkein kuin olisi jo matkalla ja odotamme vain helpottavaa laukausta - eilisestä dramatiikasta huolimatta tämä ei tunnukaan teloitusryhmän edessä olemiselta. Kaikkea sitä alkaa miettimään, kun maratonväli kasvaa tarpeeksi pitkäksi. Tekiköhän Vysotski yhtään laulua kuolemasta? Ai että tekikö, no tekikö se lauluja mistään muusta - sieltähän se dramatiikka puski kehiin.
Alle puoli minuuttia startista olemme viivalla ja matka alkaa. Taktiikkana on juosta Heikin jäljessä niin pitkälle kuin pystyy, sillä Heikki hoitaa vauhdinjaon tarkasti sykkeen mukaan. Alamäessä vauhti kiihtyy ja ylämäessä tasaantuu. Jo edellä mainittu Janne liittyy joukkoomme, kun tunnistaa meidät suomalaisiksi. Häneltä saamme käytännön vinkkejä maratonin jälkeiseen elämään.
Maraton juostaan kahtena kierroksena. Maratoonareita on toistasataa, puolikkaan juoksijoita tuhansia. Paras siis olisi opetella reitti ekalla kierroksella, koska toisella kierroksella meno saattaa olla yksinäistä. Juoksemme neljän kimpassa noin 6 min/km vauhtia 13 km kohdalla olevaan kääntöpaikkaan asti. Sitten alan hellittää ja toiset jatkavat menoaan samalla vauhdilla.
Coca-Cola on tapahtuman sponsori ja yleensä olen tykännyt juoda cokista juoksutapahtumissa, ainakin silloin, kun se on lämmintä ja siitä on hiilihapot karkuutettu ajoissa pois. Nyt on aika hapokasta, röyhtäyksien mukana tulee aamupalan maku suuhun. Onneksi ei kuitenkaan kokkareita.
 |
| Olisikohan musiikit hieman liian kovalla |
Puolikas, maalialue ja tutut kulmat lähestyvät. Aikaa on mennyt sen verran, että 2h 10min jänikset menivät ohi hetki sitten. Kulkukoiratkin juoksevat mukana. Puolikkaan juoksijat erkaantuvat maalialueelle ja yksinäisen miehen taival jatkuu. Toki harvakseltaan näen muitakin, niin että tiedän olevani oikealla tiellä. Ja osaanhan reitin. Ja onhan täällä todella paljon poliiseja opastamassa ja risteyksiä valvomassa. Silti siellä sun täällä innokas autoilija yrittää tunkea juoksijan eteen.
 |
| Koirat osaavat liikennesäännöt, myös liikennevalot. Se on hengissäpysymisen kannalta tärkeä taito. |
Puolikkaan jälkeen vauhtini hiipuu 7 min/km hitaammaksi. Toisen kierroksen lounaaseen suuntaavalla reitin osalla näen tuttuja vastaantulijoita. Mietinkin jo, että ehtivätkö toverit mennä. Tässä on noin kolmen kilometrin pätkä suuntaansa reittiä, jolla voi vastaantulijan tunnistaa. Kiinni en heitä enää millään saa.
 |
| Kuva saattaa antaa väärän käsityksen siitä, kuka kenenkin selkää katselee. Täyskäännös ja eteenpäin mars! |
Juoksijoiden välit ovat jo todella harvoja. Mutkissa katselen katuun maalattuja tummansinisiä nuolia varmistuakseni reitistä. Ja poliisejahan on joka paikassa. Jos liikenne on vähäistä, niin poliisit saattavat tuijotella tylsistyneinä puhelimiaan. Liikenneympyröissä on virkistävää autoiluelämää. Niinpä havahdun yhden loppumatkan ympyrän jälkeen epäilemään eksymistäni. Ja palaan poliisin luo kysymään - toden totta, meinasin juosta harhaan, kun muu liikenne vei poliisin huomion.
Matkaa ei ole enää paljon jäljella: yksi sillan ylitys ja sen jälkeen pieni mutkittelu lähtö-maali-Millenium-sillalle. Osaan olla skarppina ja varmista puhelimeensa keskittyneeltä poliisilta oikean suunnan. Maali lähestyy ja urakka alkaa olla takana. Maaliviivalla mitali odottaa: nyt ei hatuta, ketuta eikä potuta ollenkaan.
107 #2157 JUHA KÄHKÖNEN M65+ CORRIDA DEL NORTE Finish @ 15:13 05:13:28
Maratonin jälkeen tankkaamme nestettä ja proteiinia. Illalla uni tulee helposti, mutta on levotonta. Maanantaiaamuna aamupalalle ehtii tuntia aiempaa myöhemmin. Ehdimme kävellä hyvän sään aikana katselemassa mitaliin painettuja kohteita. Sitten sade yltyy, kun olemme sopivasti autovuokraamon nurkilla.
Mennäkö baariin vai Bariin. Ajelemme sateessa Adrianmeren rannalle kaupunkiin nimeltä Bar. Sataa sataa. Syömme pitsat, sateinen rantaelämä ei jaksa kiinnostaa. Eilinenkin väsyttää ja jalat on tönköt. Heikki on reipas kuski ja kuljettaa meidät Budvaan kahville. Sieltä palaamme illan pimetessä vuoren yli takaisin Podgoricaan. Autolle löytyy vartioitu parkki hotellin läheltä sillan kupeesta. Retkeily jatkuu huomenna.
Aamulla starttaamme kohti Albaniaa. Ylitämme rajan Skadar-järven itäpuolella ja ajelemme Shkodërin kaupungin kautta Lezhën lähistön rannikolle.
 |
| Eilispäivän sateissa maisema näytti rämeeltä, tämän päivän auringossa se on savannia |
 |
| Adrianmeren rannalla |
Rantalomakausi on ohi, joten saamme erittäin hyvää palvelua ja meriahventa rantahotellin ravintolassa. Muut asiakkaat eivät pääse häiritsemään. Näemme paljon Enver Hoxhan aikaisia bunkkereita. Näemme myös paljon nykyaikaisia poliiseja, jotka kaiketi puhtaasta uteliaisuudesta pysäyttävät meidät ja kyselevät, että mistä sitä ollaan.
 |
| Meriahventa. Eikä mitään turhia lisukkeita. |
Illaksi palaamme takaisin ja nautimme hotellimme kylpyläpalveluista. Suolahuoneen höyryt menevät henkeen, altaat virkistävät ja sauna on sopivan kuuma. Aamulla on aika lähteä takaisin kotimaahan.
 |
| Viimeinen aamu Podgoricassa |
Kiitos kuvista Hannu, Heikki ja maratonin järjestäjä
