matkakertomuksia

perjantai 30. heinäkuuta 2021

Hämeenlinnan Kaupunkimaraton 31.7.2021

Tilanteessa on jotain samaa kuin neljä viikkoa sitten heinäkuun alussa Mikkelissä. Aurinko paistaa turhan lämpimästi, edessä alhaalla montussa on kaupungin urheiluareena ja rinnassa numerolappu. Mielessä jännitys, että mitenkä tällä kertaa... Onneksi lämpöä on kuitenkin puolisenkymmentä astetta vähemmän kuin Mikkelissä. Yhtäkkiä minut tempaistaan keskelle yllätysseremoniaa, juoksukerho haluaa onnitella - etukäteen - viidennestäkymmenennestä maratonistani, jonka kohta juoksen. Niin, juostava se nyt on, ei paineita...

Edellisen maratonin aikaan vajaa kuukausi sitten heinäkuun alussa oli menossa vielä jalkapallon EM-kisat. Nyt heinäkuun viimeisenä päivänä, kun olen ikään kuin virallisesti viimeistä päivää työmarkkinoiden käytettävissä, vaikka en tänä helteisenä lauantaina enää olekaan, enkä aidosti ole ollut vähään aikaan, on taustalla toinen urheilun juhlakausi, Tokion olympialaiset 2020 vaikka vuosi onkin 2021. Heinäkuussa on ollut paljon mukavaa touhua, mm. kamarimusiikkia ja muuta kulttuuria Kuhmossa, mainittakoon Urho Kähkösen taidekahvila ja puutarha Vanha Pihlaja.

Veimme auton hotellin parkkiin, kirjauduimme taloksi ja laitoin juoksukamat päälle sekä riensin kentälle lähtövalmisteluihin. Kentällä tajuan, että täällähän on vastaanottokomitea ja lähtöseremoniat. Corrida del Nortes

ja kuinka sitten kävikään... 
Juha Kähkönennumero 530




osallistuja
seuraMMC
kaupunkiHELSINKI
kansallisuusFinland (FIN)
matkaMaraton
sarjaMiehet 60 v
lähtöryhmä14:00 Maraton

ajanotto ja sijoitus
virallinen lähtöaika14:00:14
todelinen lähtöaika14:00:23
nettoaika04:35:00
bruttoaika04:35:08 (loppuaika)
sijoitus matkalla54 sta 94 lähtijää
sijoitus sukupuolen mukaan39 sta 69 lähtijää
sijoitus sarjassa4 sta 12 lähtijää

sijaintiaikanopeuskaikistasukupuolisarjaväliaikanopeuskaikistasukupuolisarjakello
21,1 km1:59:325:40 min/km443841:59:325:40 min/km4438415:59:46
42,195 km4:35:086:32 min/km543942:35:367:23 min/km6043618:35:22

Ei kommentteja: