Victoria Falls Marathon 7.7.2024

Victoria Falls Marathonin startti pamahtaa sunnuntaiaamuna 7.7.2024 noin klo 6:42. Aamu on viileä, tien pinta on märkä ja ilmassa on kosteutta, jota voisi jopa tihkusateeksi kutsua. Lähestymme Victoria Falls Bridgea, joka ylittää Sambesijoen.  Takana on kolme kilometriä juoksua ja edessä on Sambian raja, kun saan voimakkaan oksennusreaktion ja tyhjennän vatsani Zimbabwen puoleisella raja-asemalla. Tämä ei ole hyvä ennuste loppumaratonille. Tässäkö tää oli... Afrikka on ollut listallani ainoa juoksematon asuttu maanosa, ja näyttää että vielä haaveeksi jääkin. (Antarktiksesta en ole edes haaveillut.) Oireita ilmeni jo aamulla, mutta lakaisin ne mielestäni ja laitoin normaalin lähtöjännityksen piikkiin. Aamupalaksi varattu kolmioleipä ei maistunut lainkaan, mutta kaurapuuron pystyin syömään. Kaurapuuro ei petä koskaan. 

 Aamulla lähtiessä oli pimeää ja kylmää, mutta tilanne muuttui.

Matkaa on suunniteltu pitkään ja kaikki on toiminut niin kuin pitääkin. Paitsi vatsa. Tosin aamulla kyyti lähtöpaikalle ei tullut, ainakaan ajoissa, ja juosta kipaisimme majapaikastamme Shongwe Lookout Guest Lodgesta parin kilometrin matkan maratonin lähtöpaikalle, jona toimii Baobab Primary School. Pimeässä ei olisi ollut helppo osata, jos ei muitakin olisi ollut samalla asialla. Pimeän lisäksi on kylmä. Olisin odottanut, että Afrikassa ei tarvitse palella, vaikka täällä talvikausi nyt onkin. Lisäksi koko ajan kannattaa pitää mielessä, että liikenne on vasemmanpuoleinen ja heikomman kannattaa väistää.  

Victoria Fallsin silta Zimbabwen ja Sambian rajalla tuli meille tutuksi jo eilen, kun teimme sillalle aamulla auringonnousun aikaan ratikkamatkan Bamba Tramilla. Silloin viimeistään tajuan, että täällä on pimeän aikaan kylmä. Matka oli opastettu tutustuminen siltaan molemmin puolin jokea. Nyt putoukset nähtiinkin jo lähempää, eilen katselimme vain putousten höyryjä Shongwen näköalatornista. Iltapäivällä tulimme uudestaan ja kohteena oli putousten äärellä oleva puisto, Victoria Falls Rainforest. Ensimmäiseksi moikattiin Dr. Livingstone ja sitten käveltiin putouksilla kohteelta toiselle. Putouksilla on leveyttä 1,7 km ja keskimääräinen korkeus on sata metriä. Vaikuttavaa. 

Bamba Tram -retki lauantaiaamuna

Lauantaiaamuna Sambian puoleisella törmällä.

Victoria Falls National Park Zimbabwen puolella lauantaina iltapäivällä.

Dr. Livingstone, I presume. Ensimmäinen kohtaaminen Victoria Falls National Parkissa.

Victoria Fallsin kaupunki on pieni muutaman kymmenentuhannen asukkaan asuinpaikka putousten äärellä Sambesijoen eteläpuolella Zimbabwen luoteisreunalla lähellä maailman ainoaa neljän valtion rajapistettä. Zimbabwen, Sambian, Namibian ja Botswanan rajapyykki sijaitsee kuutisenkymmentä kilometriä täältä länteen. Eikä Angolakaan ole kovin kaukana.  Lauantai-iltapäivän ohjelmassa oli pizzalounas The Three Monkeys -ravintolassa ja käynti paikallisessa valintamyymälässä. Siistejä paikkoja, samoin kuin majoituksemme. Hämäsikö siisteys minua huonompaan käsihygieniaan vai kulkeutuiko suuhun jossain ruuassa haitallinen salaatinlehti...

Victoria Fallsin sillalla voimantuntoa esitetään, vaikka se jo sai kolauksen.

Huuhtelen suuni ja jätän tyhjentyneen vesipulloni sillalle. Käymme mutkan Sambian raja-asemalla. Palatessa Zimbabwen raja-asemalla on vessa, jonne jonotan ja yritän asioida, helpotusta kuitenkaan saamatta. Tämä on enemmän yläpään ongelma. Hanski jaksaa odottaa. Olo on hieman helpottunut, kun sain vatsani tyhjäksi, mutta ei todellakaan ole mikään voittajan olo. Päätän kuitenkin jatkaa niin kauan kuin pystyn. Tai paremminkin: en päätä, että heittäisin homman sikseen.

Juoksu jatkuu jo eilen tutuksi tulleen Victoria Falls Parkin reunaa. Aamuhämärissä safarihattujen kaupustelijoita ei vielä näy. Sen jälkeen jatkamme Sambesijoen rantaa pohjoiseen päin. Todella ison baobab-puun - apinanleipäpuun - jälkeen reitti kääntyilee ja kympin jälkeen reitti käy kääntymässä pohjoisimmassa pisteessään lähellä Sambesijokea. Juoksemme vielä kimpassa melkoisen tovin, mutta suosittelen Hanskia juoksemaan omaa juoksuaan, minä katson mihin voimat osaltani riittävät. 

Yhdentoista kilometrin kohdalla kokeilen maistaa vauhtikarkkia, mutta se tulee heti ylös voimakkaiden yökkäysten saattelemana. Annetaan siis olla syömisten tällä reissulla, keskitytään juomaan. Vettä on tarjolla pienissä muovipusseissa, joista roiskuu puolet naamalle kun ne puraisee puhki. 

Nopeammat juoksijat tulevat vastaan. Suomalaisia täällä tiedämme meidän lisäksemme olevan ainakin yhden, kun luimme maratonkeräilijä ja sijoittaja Peter Friisin haastattelun Hesarista (https://www.hs.fi/visio/art-2000010403254.html). Emme tunne Peterin kanssa entuudestaan, mutta ehdimme pikaisesti tutustua muutaman lyhyen kohtaamistilanteen aikana. Meillä on Hanskin kanssa siniset FINLAND-juoksupaidat, niillä saa usein kannustusta ja suomenkielisiä kommentteja. Mutta nyt Hanski menee menojaan ja häviää pikkuhiljaa mutkaista ja mäkistä tietä näkymättömiin.

Vaivun ajatuksiini. Pohdin minne asti voimani riittävät. Yhtäkkiä kuulen nimeäni huudettavan: Mauri juoksee vastaan. Mauri Volama, satojen maratonien keräilijä, jonka kanssa olen ollut usealla maratonilla ulkomailla ja kotimaassa. Mauri on Suomen 100+ listalla kymppikärjessä.

Ensimmäisen viiden kilometrin 6+ min/km vauhti hiipuu seuraavalla kympillä 7+-vauhdiksi ja ennen puolikasta yli 8 min/km. Päätän sinnitellä ainakin puolikkaan verran, ennen kuin edes harkitsen keskeyttämistä. 

Ilma on jo lämmennyt. Noin 19 km kohdalla reitti kulkee aivan majapaikkamme Shongwe Lodgen vierestä, ja olisi niiiin helppo keskeyttää koko tuskainen ja tulokseton kärsimys ja siirtyä suoraan ilmastoituun huoneeseen lepäämään. Mutta en mieti hetkeäkään moista ratkaisua, sillä Baobab-koululla olevalle maratonin maalialueelle on vain parisen kilometriä. Voisinko juosta puolikkaan maaliin ja napata puolikkaan mitalin... Kaikenlaisia mieleenjuohtumia sitä tuleekin.

Kisa-alue ja puolimaratonin maali lähestyy. Juoksunumerosta järjestäjät näkevät, millä matkalla juoksija on. Nopeimmat maratoonarit ovat olleet maalissa jo aikaa sitten, mutta minä valmistaudun vasta toiselle puolikkaalle. Kun vain pääsisin sinne. Juoksen maaliin, kun minua ei opasteta oikealle reitille. Kyselen reittiä ja nyt minua opastetaan takaisin päin. Maaliintulijoita juoksee vastaan. Nyt ottaa hieman päähänkin, jos aiemmin otti vain vatsasta. Mauri juoksee vastaan, kerron hänelle tilanteen ja yhdessä palaamme etsimään reittiä toiselle kierrokselle. "Tuskan kautta on usein mentävä", Mauri kommentoi ja menee menojaan. Jälkikäteen tutkin sportstrackerista, että ylimääräinen lenkki oli ainakin puolitoista kilometriä.

Kävelen, eikä vauhti ole kummoisempi kuin ns. juoksussanikaan. Kilometriaika on 9-10 minuutin luokkaa. Aurinko helottaa jo kunnolla. Reitillä on kaksi "pistoraidetta", joissa käydään kääntymässä ja jolloin näkee vastaantulijoista matkakumppaniensa etenemisen. Hanski etenee hyvävoimaisesti ja välimatkamme kasvaa. Peter etenee tasaisella nopeudella ja Maurikin vetää etäisyyttä minuun. Muita suomalaisia en näe. Eikä täällä kokomaratonilla muita suomalaisia olekaan.

 

Pystyn tankkaamaan urheilujuomaa joillakin pisteillä niin, että se pysyy sisällä. Mitään kiinteätä en yritäkään, jo pelkkä ajatus saa yökkimään. Välillä vettä saa pulloissa, eikä tarvitse tuhrata vesipussien kanssa. Juon kyllä aivan liian vähän kulutukseen nähden, mutta kun ei maistu...

Näen "raatobussin", joka keräilee liian hitaat pois reitiltä ja vilkuilen kelloa - kuuden tunnin aikaraja ylittyy tällä vauhdilla. Järjestäjä ajelee ohi ja kyselee vointia. "OK".

Päätän yrittää taas juoksemista. Se onnistuu vuorottelulla, kilometri juoksua, kilometri kävelyä. Tällä mennään. Juoksijoiden jono on harventunut, mutta keskinäinen kannustus on lisääntynyt. Tsemppaamme toisiamme. Saan "Finland Finland" -kannustuksia. Ohittelen enemmän kuin minua ohitellaan. Kuuden tunnin alitus ei näytä enää aivan mahdottomalta. Jälkeenpäin huomaan, ettei aikarajasta pidetty kovinkaan tiukasti kiinni, vaan tuloksen sai yli seitsemän tunnin ajallakin. Mutta sitä en tiedä nyt, vaan keskityn omaan suorituksen ja mietin mihin se riittää. 

Aurinko paistaa ja lämpö on varmaan kolmessakympissä. Eihän tämä ole sen kummempaa tai kuumempaa kuin aikanaan Kuhmolaisella maratonilla. Matka etenee ja ohitan taas Shongwe Lodgen. Eipä ole paljon enää matkaa  jäljellä, mutta ei ole helppoja viimeisetkään kilometrit. Lopulta saavun maalialueelle (toisen kerran!) mutta tällä kertaa helpottuneena. Aikaa jää kuuden tunnin paketista vielä jokunen minuutti käyttämättäkin. Saan mitalin ja vesipullon. Afrikka on nyt juostu kartalleni! Kiitän itseäni sisusta, joka saattaa olla vahvin ominaisuuteni. Ainakaan järki tai voima eivät niitä ole.

Kaipaan olutta. Mikään muu ei maistu, mutta olut ehkä. Kisa-aluetta puretaan jo. Olutta ei saa enää rahallakaan. Valtakunta kylmästä oluesta! Erään kisateltan purkutyömaalla kerron huoleni. Minulle kaivetaan oluttölkki jonkun järjestäjän henkilökohtaisesta kylmälaukusta. Kiitän sydämellisesti hengenpelastajaani.

Juttelen muutaman muun maaliin päässeen kanssa. 72-vuotias romanialaismies kutsuu mukaan lokakuiselle Bukarestin maratonille. Lupaan harkita asiaa. Muutamaa tuntia aiemmin en olisi harkinta-aikaa tarvinnut.

Ryhdyn miettimään reittiä Shongwe Lodgeen. Joku haluaa vilkaista rannekettani ja sen nähtyään kertoo, että kyyti odottaa minua. Olen bussin ainoa matkustaja. Perillä Hanski on ollut huoneessa tunnin verran.

Reitti suoritettu

Nyt ei enää harmita yhtään.

Suihkun ja pienen elpymisen jälkeen vuorossa on juoksijoiden iltaristeily. Juoksun aikana olin ollut valmis perumaan paitsi iltaohjelman myös tulevien päivien matkustelut ja safarit, olin ollut valmis kutsumaan paikalle lääkärin ja makaamaan viikon liikkumatta, mutta nyt pienen levon jälkeen olen valmis illallisristeilylle. En kylläkään nauti illallista, vaan korvaan sen oluella ja konjakilla. Konjakki kuulemma tekee vatsalle hyvää. Niin tekee, vaivihkaa käyn vessassa tyhjentämässä vatsani kaikesta oloa pahentavasta. Ihmekös, jos on paha olo, kun on maha täynnä oksennusta. Mutta tästä alkaa paraneminen ja paranemista kestää koko loppureissun ajan. Vasta päiviä koko reissun jälkeen olo paranee normaaliksi.

Valitsimmeko Victoria Falls Marathonin kohteeksemme "sormella umpimähkään tökäten"? Kun tämä kohde alkoi esiintyi keskusteluissamme, ei muilla Afrikan maratoneilla enää ollut todellista potentiaalia. Hanski oli kylläkin jo juossut Afrikan maratonin Tunisiassa, mutta minulta tämä maanosa puuttui. Pääsuunnitteluvastuu matkasta lankesi Hanskin privaattimatkatoimistolle ja hyvin matkasuunnitelma toimi ja toteutui. Alihankkijoiksi valikoitui maratonin ja safarin osalta Wild Frontiers Travel sekä lentojen ja matkan varrelle sattuneen Adidas Abeban osalta Kilroy Travel. Suunnittelun alkuvaiheessa juttelin matkakokemuksista kokeneen maratonkeräilijän Esa Niemisen kanssa, hän kun oli tuolla juoksemassa 2023. Vain muutama viikko ennen matkaamme tuli uutinen Esan kuolemasta ja Esan muistomaratonin aikana olimme vielä tällä matkalla. Esa ennätti juosta lähes kuusisataa maratonia yli kahdeksassakymmenessä maassa. R.I.P. Esa Nieminen.

Maratonin jälkeen ohjelmassa oli kolmen päivän safarivierailu Botswanassa Kasanessa Choben alueella. Sieltä palattua teimme päivävierailun Sambian puolelle Livingstonen kaupunkiin. Livingstonessa moikkasimme paria uutta Dr. Livingstonen patsasta, vierailimme Livingstonen museossa ja katselimme vielä Victorian putouksia tältäkin puolelta rajaa. Harvoin pääsee katsomaan sateenkaarta ylhäältä päin.

Viimeisenä Zimbabwen päivänä ennen lentoa Addis Abebaan teimme aamulenkin todella isolle ja vanhalle baobab-puulle. Meitä oli varoitettu, ettei pimeän tai hämärän aikana kannata liikkua jalan, ellei halua joutua norsujen tai puhveleiden tallomaksi. Siispä otimme taksin, joka vei meidät puun luokse. Suoritin siellä rituaalinomaisen kenkien uhraamisen puulle, nämä kengät eivät enää juoksisi Suomessa. Puun luona toimipistettään pitävä paikallinen matkamuistokauppias, joka esittäytyi King Georgeksi, kiitti vuolaasti lahjoituksesta, vaikka kengät näyttivät olevan hänelle hieman suuret. Paluumatkan Shongwe Lodgeen juoksimme, kun hämärä, norsut ja puhvelit olivat kaikonneet, mutta isot kakkakasat kertoivat että suurriistaa oli ollut yön aikana liikkeellä.

Etiopian pääkaupunki Addis Abeba oli puolestaan omanlaisensa kokemus. Jos viisumin saisi jotenkin hankittua etukäteen, se nopeuttaisi kyllä maahansaapumista. Ja kiikareita ei kannata ottaa mukaan. Lensimme Victoria Fallsista Addis Abebaan Botswanan pääkaupungin Gaboronen kautta. Lentomatkalla ehdimme pikaisesti tutustua osaan Botswanan 11-henkisestä olympiajoukkueesta, joka oli jo matkalla Pariisiin. Matkustimme kuivasta talvesta sateiseen kesään, vasemmanpuoleisesta liikenteestä oikeanpuoleiseen. Addis Abeba on sijoitettu yli kahden kilometrin korkeuteen, joten sopinee korkeanpaikan leiriytymiseen. Täältähän voisi tulla hyviä juoksijoita. 

Hotelli Jupiterin kattokerroksen suomalaistyyppinen sauna lienee eteläisin ja korkeimmalla sijaitseva sauna, jossa olen kylpenyt. Kuumin se ei ole. Kahvi täällä hyvää ja sitä on riittävästi. Addis oli ainoa kohde, jossa luottokortilla maksaminen ei onnistunut monessakaan paikassa ja puhelimella lähimaksaminen ei missään.

Tärkeiksi tutustumiskohteiksi oli etukäteen listattu esiäitimme Lucy kansallismuseossa ja Mercato, joka on mainittu Afrikan suurimmaksi toriksi. Varoitteluista huolimatta tutustuimme molempiin. Lucy vaikutti vaarattomalta, tori hieman epäilytti. Ukkosti ja vettä satoi oikein kunnolla.

Wiki: Lucy on Etiopiasta Hadarista 1974 löydetty hyvin säilynyt Australopithecus afarensis -yksilö, jonka luurangosta oli säilynyt lähes 40 %. Lucy eli noin 3,2 miljoonaa vuotta sitten.

Menemme ajoissa lentokentälle ja kylläpä lyhytkin matka kestää. Toyota on Addisin yleisin automerkki. Epämääräisten matkatavaroiden vuoksi (ne kiikarit) saamme erikoisnopeutetun kohtelun lentokenttäjonoissa ja meille jää runsaasti odotteluaikaa. Uutisissa kerrotaan Gnistanin kotikatsomon tuhoutuneen tulipalossa. Yölennon jälkeen uutisissa kerrotaan Trumpin ampumisesta. Tukholmasta on enää lyhyt lento Helsinkiin.

Lopuksi muutamia kuvia pääasiassa Hanskin kamerasta

Zimbabwen rahat eivät ole mitään pikkurahaa

Botswanaan ei mennä kengänpohjat likaisina

Kumpi voittaa norsu vai leijona...

Namibia. Niin lähellä, mutta sinne ei ollut menemistä.

Mars mars iltatoimiin

Krokotiiliwokki

Botswanassa botswanalaista kirjallisuutta.

Matkalla Kasanesta takaisin Vic Fallsiin. Takana sillalla Namibian, Botswanan, Sambian ja Zimbabwen rajapiste.

"Somewhere Over the Rainbow" Sambian puolella putousta.

Livingstone putouksilla Sambian puolella.

Livingstone Livingstonessa Livingstone-museon edessä.

King George vastaanottaa Baobab-puulle uhrattavat kengät

Etiopian kansallismuseo Addis Abebassa.

Kohtaaminen esiäiti Lucyn kanssa

Lucy in the Sky... eiku Etiopian National Museossa

Ihmisiä telineillä. 

Ei ole Kalle Päätalon esikoisteoksen kuvitusta.

Torilla tavataan. Mercato-tori Addis Abebassa on Afrikan suurin tori.

Ja tällä torilla on kaikkea mitä tarvitaan.

Chikina tibs. Injera-leipää, jolla otetaan vahvasti maustettua "köyhän miehen lihapalaa". Addis Abeban Taust-musiikkibaarissa taustalla soi loputon reggae ja tiskijukka virittelee laitteitaan iltaa varten.