Oulun Terwamaraton 21.5.2011

Päivä Oulussa on tuulinen ja aurinkoinen, mutta säätiedotus lupaa sadetta iltapäivälle. Seisomme Terwamaratonin lähtöviivalla Edenin edustalla. Täällä on tuttuja juoksijoita Kuhmolaiselta maratonilta Kuhmosta, Siilinjärveltä, täältä Oulusta ja me Hannun kanssa etelän edustajina. Tosin olen ainoana tästä porukasta menossa kokomatkalle, muut juoksevat puolikasta.

Kisahuolto on toiminut hyvin: meidät noudettiin eilen lentokentältä, syötettiin ja saunotettiin Maikkulassa. Aamupalan jälkeen saimme vielä auton käyttöömme. Navigaattorin opastamana saavuimme lähtöpaikalle, emmekä toivottavasti eksy tämän jälkeenkään. Kaksi viikkoa sitten Helsinki City Runin puolikas meni mukavasti ja sen jälkeen harjoittelu on ollut pääasiassa lepoa. 

Laukaus kajahtaa ja etenemme Hannun kanssa kimpassa 5,30 vauhtia satojen muiden juoksijoiden seassa. Tarkoitukseni on juosta ensimmäinen puolikas hitaammin, päälle kahden tunnin, että voisi edes joskus kokea olevansa voimissaan vielä viimeisenkin kympin aikana. Mutta vauhti on niin mukava, ettei sitä malta höllätä, vaan annamme mennä tällä tahdilla. 

Terwamaraton juostaan kahtena lenkkinä Oulujoen rantaa sisämaahan päin ja vastarantaa takaisin. Matkalla käydään torilla, silloilla ja museomaisessa ympäristössä. Lopulta lähestytään merenrantaa. Reitti on varsin tasainen. 

Matkanvarrella on kirittäjinä reippaita naisryhmiä, musiikki soi ja tunnelmaa riittää. Joku kertoo, että nämä ”oudot” naiset ovat Oulun Doriksia. Tärkeämpi kannustus on kuitenkin vielä asia erikseen. Heikki ja Tuula huomaavat meidät jossakin Tuiran kohdilla. Vanhoja ystäviä moikataan ja vaihdetaan pikaiset kuulumiset, sitten taas menoksi. Muutaman kilometrin päässä Hintassa on lisää kannustusta, J, J & J kannustavat enoa pysymään veneessä. Vauhti on vain kiihtyäkseen tämän tuloksena. Heikki ja Tuula ehtivät siirtyä vielä torin tuntumaan ja tapaamme heidät jälleen. 

Merenrannassa ei ole niin kovin lämminkään, vaikka sadetta ei lopulta tunnu tulevan. Lähestymme ensimmäisen kierroksen loppua. Hannu ilmoittautui maratonille, mutta arvioi jo hyvissä ajoin aiempien sairastelujen vuoksi paremmaksi tyytyä puolikkaaseen ja juoksee ensimmäisen kierroksen jälkeen suoraan maaliin. Aikaa on kulunut 1h 55min, ja minä sain hyvän kirityksen, mutta nyt olen yksin. 

Arvaan jo miten juoksu tästä etenee, sillä meno on aivan viime keväisen kaavan mukaista. Lukija voikin aivan hyvin siirtyä huhtikuulle 2010 ja Tuusulanjärven maratonin kuvaukseen, jos on kiinnostunut pelkästään juoksun aikataulutuksesta, sillä se toistuu lähes sekunnintarkasti. Mutta täällä on joitakin paikallispiirteitä, jotka poikkeavat edellisistä. Toisella kierroksella juoksijoita on harvassa ja etenen pitkiä matkoja yksikseni. Heikki on vielä ehtinyt fillarillaan uudelle välietapille. Puutarhan kulmalta Marjaana lähtee juoksemaan seurakseni muutama sadan metrin matkalle ja vaikuttaa varsin hyväkuntoiselta. Ensi kerralla sitten pitemmälle matkalle. 

Kannustus saa välillä vauhdin ja sykkeen hetkeksi nousemaan, sitten vaivun taas normaalirytmiini, joka oli jo hivenen laskenut alun reippaasta vauhdista. Alle neljän tunnin vauhtia kuitenkin vielä mennään. En ohita ketään, eikä kukaan ohita minuakaan. Kolmekympin kohdalla askel alkaa jo painaa. 32 kilometriä ja olen vielä alle neljän tunnin vauhdissa, mutta vauhti on jo selvästi hidastunut. Ylitän joen etelärannalle ja jalat tuntuvat jäykiltä. Vasemmassa jalassa polven alapuolella on jonkinlaisia kipuja, joita säätelen jalan asennolla. Välillä pistää vatsaankin. Kolmen kilometrin välein olevilla juottopisteillä otan vuoroin vettä, vuoroin urheilujuomaa. Syötäviin en koske, ajattelen tankanneeni kunnollisesti. Onneksi juoma ei ole inhokkimerkkiäni, jonka epäilen aiheuttavan minulle aina etovan olon, tämä juoma käyttäytyy kunnolla. 

Viimeinen kymppi sujuu varsin tutulla tavalla. Muutama irtojuoksija ohittaa minut. Värtön rantaa juostessani, kun tuttu talo näkyy vastarannalta, 34 km merkki lähestyy. Takaa kuuluu voimistuvia ääniä ja neljän tunnin jänikset porhaltavat parinkymmenen muun juoksijan seuraamana ohitseni. Sinne menevät, mukana en pysy, enkä yritäkään. Tuskin jaksan enää olla kohtelias ja kiittää kannustajia, jotka tuntuvat olevan uskomattoman kestäviä. Toki toivotan heille sinnikkyyttä edelleen loppuun asti, sillä näillä kohden heillä on vielä minua pitempikestoinen urakka edessään. 

Hidastuvalla vauhdillani köpöttelen eteenpäin. Välillä tulee joitakin juoksijoita selkä edellä vastaan, tsemppaamme toisiamme ja toteamme tietävämme jo miten tämä toimii, sieltä se maali lopulta tulee vaikka otsanahkaa rypistelemällä. Hietasaaressa on kaksi vaijerisiltaa, jotka pomppivat ikävästi askelten alla kuin epäsynkassa oleva trampoliini. Yksin juostessa haitta on pienempi kuin isolla porukalla. Merenranta on tuulinen, mutta siitä tietää että maali on jo lähellä. 41 km tulee täyteen samalla kuin neljä tuntiakin. Ja lopulta edessä on Edenin portit ja elämän tarkoitus, 42. Viimeinen kirin aikana kramppi uhkaa pohkeita loppumetreillä, mutta juoksemalla pääsen kuitenkin maaliin. Tervatynnyrin näköinen mitali oli ansaittu. Juoksusta tuli lähes kopio Tuusulanjärven maratonista vauhtikkaine alkuineen ja viimeisen kympin piinoineen. Aika sentään oli viisi sekuntia parempi. Terwamaratonia voi suositella muillekin mukavan reittinsä ja kivan kannustuksen vuoksi. 

Ukkini souti aikanaan yli kolmensadan kilometrin päästä tervaa Ouluun. 

Matkanteko oli nyt helpompaa.

Juoksun jälkeen sauna tuntuu hyvältä. Mielikin on hyvä ja radiosta tulee tuttua vanhaa rokkenrollia. Jos vielä kuulisi Santanan She’s not there, niin olo olisi täydellinen. Nälkä ei tunnu, vaikka sellainen pitäisi jo olla, sillä hyvän aamupalan jälkeen on jo melkoisesti painettu hommia ja nautittu vain nestettä. Toki hyvä vasikka elää juomalla, mutta parempi olisi syödä kuitenkin. Paikallinen opaskaartimme vie meidät Ravintola Pannuun ja alkaahan se ruokakin maistumaan. Päivä ei ole vielä täysi. Täällä on klubiravintola 45, jonne suuntaamme. Paikalliset lääkäribändit soittavat tänään hyvää tehdäkseen ja niin tekevätkin. Tapaamme juoksijoita ja muusikoita. Huippujuttuja, mm. Cool Operator ja erityisesti illan päättävä Mustana, jolla – kuinka ollakaan – on ohjelmistossaan Santanaa. She’s not there! Toiveet toteutuvat, kun on vilpitön mieli ja puhtaat sukat! 

Päivä on täysi ja seuraavakin jo hyvässä alussa, kun käymme levolle. Uni on vain levotonta, juoksu jatkuu. Aamupalan jälkeen juomme aurinkoisella torilla munkkikahvit paikallisoppaittemme kanssa. Sitten siirrymme vaiheittain kohti lentokenttää. 

Kiitos Oulu, Helsinki päättää tähän! 

211. Juha Kähkönen 4.07.28 +1.31.28