matkakertomuksia

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Amsterdam Marathon 21.10.2012

Sunnuntaiaamu Amsterdamissa: +12 ja sateista. Hotellin reseptionisti kertoo ennusteen, kun kyselen millaista säätä maratoonarille mahtaa olla luvassa. Eilen valtakunnan toisessa reunassa Geldropissa lähellä Eindhovenia oli lähes helteistä. Ulkona on vielä pimeää, kun lähden kävellen kohti lähintä ratikkapysäkkiä reilun kilometrin päähän. Samaan matkaan sattuu brittipariskunta, jonka mies on menossa toiselle maratonilleen. Kello on noin puoli kahdeksan. Juoksu starttaa puoli kymmeneltä ja stadionilla on oltava noin yhdeksän aikoihin. Olen liikkeellä ajoissa. Aamupalalla kävimme heti kuudelta, silloin kun sitä alettiin tarjoilla. Toivottavasti paistetut herkkutatit ovat hyvää tankkausruokaa, sillä niitä upposi useampia.

Ratikka on tyhjä. Vaihdamme muutaman kilometrin päässä metroon. Reitti on tuttu, harjoiteltu ainakin toiseen suuntaan. Metroasemalla on juoksijan näköistä porukkaa enemmänkin. Intialainen kaveri on avojaloin, tai oikeastaan hänellä on jonkinlaiset sisuskumeista leikatut läpät jalkapohjien alla. Kysyttäessä hän tunnustaa lukeneensa Christopher McDougall'n kirjan Born to Run - se tuntuu ilmeiseltä paljasjalkajuoksijan käsikirjalta. Seurue on juoksumatkaajia, jotka ovat juosseet siellä sun täällä, mm. Dubaissa. Muistelemme mielenkiintoista reittiä, erityisesti sitä 15 kilometrin suoraa, joka juostiin molempiin suuntiin


Metrojuna on täysi. Stadionin läheinen asema on todella täysi ja ulospääsy kestää aikansa, mutta kiirettä ei ole. Kävelen stadionin alueelle noin kilometrin matkan ja aikaa on vielä runsaasti lähtöön. Sää on varsin tuulinen, mutta onneksi ei sada pientä satunnaista tihkua lukuunottamatta. En hätäile ylimääräisten varusteiden luovuttamisessa, sillä minua palelee. Kulutan aikaa vessajonossa, joka on pitkä. Varasin juoksupaidaksi lyhythihaisen, mutta repussa on varalla muutakin. Vaihdan paidan ja kiinnitän numeron. Mietin hetken ja vaíhdan paidan vielä kerran, paksumpaan. Kaipaan käsineitäni, jotka jätin Geldropin helteisiin. Värjöttelen tuulen suojassa ja lopulta riisun suojavarustuksen reppuun ja luovutan repun säilytykseen. Näillä mennään.

Starttiin on aikaa alle puoli tuntia. Siirryn stadionille väkijoukon mukana. Tämä on Amsterdamin Olympiastadion, joka rakennettiin vuoden 1928 kesäolympialaisiin. Minulle tämä taitaa olla viides olympiastadion, jolla vierailen juosten. Stadion on täynnä väkeä. Kylmä ei tunnu, kun on sumpussa toisten keskellä. Haen omaa karsinaani, johon sijoittuvat 4:00-4:30 aikaa tavoittelevat juoksijat. Meitä on paljon.


Lähtö ja maali Olympiastadionilla

Huomaan eräällä leidillä tutun näköisen paidan. Kerron, että viisi vuotta sitten olimme samalla maratonilla. Se paita on edelleen paras juoksupaitani. Hän täkäläisiä, mutta on käynyt myös Suomessa juoksemassa.

Lähtölaukaus kajahtaa ja matelemme eteenpäin. Kuluu yli 11 minuuttia siihen, että pääsen lähtöviivalle. Juoksemaan ei pääse vielä siitäkään, vaan ainakin ensimmäisen kilometrin matkan on reitti tukkoinen.
  
Muistan reittikartan vain pääpiirteittäin. Alussa ja lopussa juoksemme isossa Vondelpark-puistossa, puolivälissä mennään ainakin kymmenen kilometriä jokea tai kanavaa alas ja takaisin ylös. Nämä tunnistan, mutta muuten olen reitillä onnellisen tietämätön sijainnistani. Sisäinen lämpö nousee, vaikka lähdössä oli kylmä. Joenvartta juostessa ei ole turhan lämmin, sillä tuuli puhaltaa peltomaisemassa. Sivutuulessa pelkään jopa numerolapun repeytymistä. Ei tämä suotta ole tuulimyllyjen maa. Kanavan varrella huomaa selvästi myös miksi tämä on Alankomaat - pellon pinta näyttää olevan joen pintaa alempana.




Reittikartta ja profiili. Profiilista ilmenee, että juoksureitti menee paikoin todella alamaissa.

Juoksuvauhtini on varsin tasainen maratonin alusta loppun. Toki loppupuolisko on alkua hieman hitaampi, mutta ero ei ole suuri. Puolimatkassa, reitin eteläpäässä on kulunut jo minuutti yli kahden tunnin, joten tiedän että ennätystä tai neljän tunnin alitusta ei tule tälläkään kertaa. Tasaisuutensa vuoksi reitti olisi hyvä ennätyksen tekoon, mutta tuuli kompensoi tämän edun. Vajaata viikkoa ennen juoksua minulla oli selkäkipuja oikealla puolella, mutta kolmen päivän kipu- ja tulehduslääkekuuri auttoivat. Juoksu on kokonaisuutena ongelmaton perusjuoksu, jossa jälkikäteen jossitellen parempikin tulos olisi ollut mahdollinen, jos olisin unohtanut nautiskelun ja keskittynyt tulokseen. Toki viimeisen kympin aikana jalat jäykistyvät, mutta ei niin dramaattisesti kuin monesti aiemmin. Monet rytmimusiikkia tarjoilevat kannustuspisteet saavat elimistön hetkeksi unohtamaan vaivat ja tällaista doupinkia lisäämällä tulosta saisi paremmaksi. Voimia riittää vielä lievään loppukiriinkin viimeisen parin kilometrin aikana. Tuloksessa on selvä neljän sekunnin parannus vuoden takaiseen Berliinin maratoniin.


Maalissa
Maalissa saan mitalin lisäksi tuikitarpeellisen muoviviitan tuulen suojaksi. Olisipa minulla ollut tällainen jo aamulla. Ja kylläpä appelsiini maistuu hyvältä. Hetken hengähdettyäni ja kuivaa päälle vaihdettuani nautiskelen vielä hollantilaisten kansallisruokaa - ranskalaisia ja majoneesia. Väentungoksessa törmäilen useisiin suomalaisiin ja jo ennen juoksua tutuksi tulleen intialaiset paljasjalkajuoksijat tulevat lopsauttamaan kättäni. Sattumoisin tapaan heitä vielä seuraavanakin päivänä.

Ihanan raikasta appelsiiniä
Ranskalaisia ja majoneesia
Myöhemmin ohjelmassa on verkkaisempaa tutustumista Amsterdamiin, mm. näyteikkunoiden katselua ja kahviloissa käyntiä. Maanantaina junailemme itsemme maan toiselle laidalle Maastrichtiin erinäisiä sopimuksia tekemään. 

Kokonaisuutena matkamme on todella onnistunut. Lensimme Düsseldorfiin ja sieltä siirryimme autoilla Hollannin puolelle, ajomatka Geldropiin on Düsselistä lyhyempi kuin Amsterdamista. Mukana reissulla on koko laaja jälkeläiskaartimme kumppaneineen tai osahan on jo valmiina paikan päällä. Pieni ja idyllinen Geldropin kaupunki on tukikohtamme retkillämme. Pienessä kaupungissa on kuitenkin jyhkeän iso kirkko, jonka tapuleissa lepakot näyttävät viihtyvän. Teemme mm. pienen juoksulenkin Belgian puolelle Trappessa. Amsterdamin visiitin aikana nuoriso hauskuttaa itseään Eftelingin huvipuistossa Tilburgissa ja käy shoppailemassa Roermondissa. No, huvinsa kullakin. 

Erinomaisesti toimineistä järjestelyistä kiitokset matkajärjestäjällemme. Liikkuminen, majoitus, syöminen ja shoppailu sujuivat helposti. Kiitos Emmi ja Toni!

 Bib number 7868
NameJuha Kähkönen
CityHelsinki
CountryFIN
DistanceTCS Amsterdam Marathon
CategoryM55
Overall place6802 / 10144
Category place261
Speed10,289 Km/Hour
Gross time4:17:36
Net time4:06:04
Net split times (difference)
5 Kilometer29:11 (29:11)
10 Kilometer57:14 (28:03)
15 Kilometer1:25:31 (28:17)
20 Kilometer1:54:17 (28:46)
Half marathon2:01:01
25 Kilometer2:23:12 (28:55)
30 Kilometer2:52:46 (29:34)
35 Kilometer3:22:57 (30:11)
40 Kilometer3:53:15 (30:18)




Your relative finishposition in the total field of the TCS Amsterdam Marathon:


1 kommentti:

Hannu kirjoitti...

Hyvin juostu veliseni.