Eräänlainen pyhiinvaellusmatka
En tuntenut itseäni täysin levänneeksi, kun heti aamuviiden jälkeen marssimme hotellin aamupalalle juoksuvermeisiin sonnustautuneena. Uni oli ollut levotonta, mutta nyt oli aika tarttua päivän toimiin. Sunnuntaiaamu oli vilpoisa, mutta bussimatkalla Ateenasta Marathonin kaupunkiin aurinko nousi ja päivä alkoi lämmetä. Busseja oli paljon ja joku mainitsi juoksijoiden määräksi 16.000.
En tuntenut itseäni täysin levänneeksi, kun heti aamuviiden jälkeen marssimme hotellin aamupalalle juoksuvermeisiin sonnustautuneena. Uni oli ollut levotonta, mutta nyt oli aika tarttua päivän toimiin. Sunnuntaiaamu oli vilpoisa, mutta bussimatkalla Ateenasta Marathonin kaupunkiin aurinko nousi ja päivä alkoi lämmetä. Busseja oli paljon ja joku mainitsi juoksijoiden määräksi 16.000.
Maratoonarit Marathonissa valmistautumassa Ateenan matkalle.
Ensimmäinen lähtölaukaus eliittiryhmälle kajahti kello yhdeksän ja samalla alkoi myös ilotulitus, joka kuului paremmin kuin näkyi. Sitä ennen oli pidetty minuutin hiljaisuus Bostonin uhrien muistoksi. Yllättävää kyllä hälinä vaimeni, vaikka sitä ennen tuhannet juoksijat pölisivät jännityksissään.
Seuraavat laukaukset kajahtivat minuutin välein, kunnes tuli minunkin vuoroni lähteä liikkeelle. Vatsa muistutti olemassaolostaan, mutta alku eteni vauhdikkaasti. Etenin yksin tuhansien joukossa omaan tahtiini samalla vauhdilla muiden kanssa.
Ensimmäinen kymppi oli pääsääntöisesti myötämäkeä, mutta silti vaikeaa. Hiki valui norona ja vatsa lorisi. Sekä kilometrit että kellonaika olivat kympin tienoilla kun ohitimme lämpömittarin, jossa lukema 27C. Kyllä lämpö oli noususuunnassa niin kuin reittikin. Varjoa reitillä ei ollut. Feidippides juoksi kai polkuja pitkin, meillä oli moottoritie kuumana.
Juomapisteitä oli kahden ja puolen kilometrin välein, vettä kaikissa, joka toisessa myös urheilujuomaa. Otin kaikkea tarjolla olevaa. Vesi oli tarjolla pulloissa, joten oli helppo napata pullo mukaan, hörppiä siitä ja kaataa loput lippikseen.
Vitosen kohdalla teimme parin kilometrin mutkan pois suoralta tieltä. Kävimme kiertämässä ateenalaisten haudan. Persialaisista ei niin suurta lukua. Mietiskelin myyttiä ja Feidippesiä. Jos Feidippides juoksi ensin Spartaan 246 km hälyttämään aseveljet apuun paikallisen YYA-sopimuksen perusteella, hän tuskin olisi ollut valmiina viemään voittoviestiä Ateenaan. Varsinkin kun spartalaiset eivät ehtineet kisaan mukaan. Täällä reitti oli pohjimmillaan. Nyt sitten parikymmentä kilometriä ylämäkeä.
Seuraavalla huoltoasemalla poikkesin bajamajaan. Helpotus oli sellainen,
että aloin uskoa jo pääseväni Ateenaan omin voimin ja ajoissa. Puolikkaan pisteen kohdalla kello näytti 2:09. Juoksin massan mukana yksikseni, kun tuttuja ei näkynyt. Kuviakaan en juuri räpsinyt. Joukossa oli hellesäästä huolimatta lämpimästi pukeutuneita juoksijoita, paksuja pipoja ja papin kamppeita. Batmankin meni viitta hulmuten jossain etujoukoissa.
Matka oli nousua 31 km asti. Siellä tunsin olevani huipulla. Nyt antaa mennä vaan kun on alamäki. Mutta eiväthän jäykistyneet jalat rullanneet alamäkeen ja tämä vitonen olikin juoksun hitain pätkä
.
Tuttu selkä toi lohtua toi jossain 36 kilometrin tienoilla. Peippo oli hetkeksi hiljentänyt kävelyksi. Yhdessä kuitenkin pidimme menon juoksunomaisena vauhdin ollessa jossain 6-7 min/km. Kimppajuoksu kannatti varmaan molemmille.
Maali lähestyi vääjäämättä, mutta alamäestä huolimatta viimeiset kilometrit olivat pitkiä. Kumpikaan ei kuitenkaan hidastellut ylimääräistä. Lopulta lähestyimme Panathenaikosin stadionia, joka tunnetaan myös nimellä Kallimarmaro. Täällä pidettiin ensimmäiset nykyaikaiset Olympialaiset vuonna 1896. Sekin näissä maratonreissuissa on hienoa, että saa vierailla olympiastadioineilla ympäri maailmaa. Alkuperäinen paikka tämäkin niin kuin maratonkin.
Juoksemme maaliin, loppukiri ei enää irtoa. Sanon maalissa "nenikekamen". Saan mitalin ja otamme kuvia. Etenemme maalialueelta pois. Sanon "nenikekamen" järjestyksen valvojalle, mutta hän pyörittelee silmiään ja ja osoittaa eteenpäin. Ehkä lausuin sen jotenkin väärin: nenikekamen, olemme voittaneet. Ehkä olen saanut väärää tietoa ja puhun taas mitä sattuu.
Marathon-veljet ja sisko myös juoksevat kaikki onnistuneen maratonin. Marathon Marathonissa! Järjestelytkin ovat olleet kaikin puolin onnistuneet. Suosittelen, mikäli ylämäki ei pelota.
Matka oli nousua 31 km asti. Siellä tunsin olevani huipulla. Nyt antaa mennä vaan kun on alamäki. Mutta eiväthän jäykistyneet jalat rullanneet alamäkeen ja tämä vitonen olikin juoksun hitain pätkä
.
Reitin profiili oikealta vasemmalle
Tuttu selkä toi lohtua toi jossain 36 kilometrin tienoilla. Peippo oli hetkeksi hiljentänyt kävelyksi. Yhdessä kuitenkin pidimme menon juoksunomaisena vauhdin ollessa jossain 6-7 min/km. Kimppajuoksu kannatti varmaan molemmille.
Maali lähestyi vääjäämättä, mutta alamäestä huolimatta viimeiset kilometrit olivat pitkiä. Kumpikaan ei kuitenkaan hidastellut ylimääräistä. Lopulta lähestyimme Panathenaikosin stadionia, joka tunnetaan myös nimellä Kallimarmaro. Täällä pidettiin ensimmäiset nykyaikaiset Olympialaiset vuonna 1896. Sekin näissä maratonreissuissa on hienoa, että saa vierailla olympiastadioineilla ympäri maailmaa. Alkuperäinen paikka tämäkin niin kuin maratonkin.
Sports Trackerin reittikartta
Juoksemme maaliin, loppukiri ei enää irtoa. Sanon maalissa "nenikekamen". Saan mitalin ja otamme kuvia. Etenemme maalialueelta pois. Sanon "nenikekamen" järjestyksen valvojalle, mutta hän pyörittelee silmiään ja ja osoittaa eteenpäin. Ehkä lausuin sen jotenkin väärin: nenikekamen, olemme voittaneet. Ehkä olen saanut väärää tietoa ja puhun taas mitä sattuu.
Marathon-veljet ja sisko myös juoksevat kaikki onnistuneen maratonin. Marathon Marathonissa! Järjestelytkin ovat olleet kaikin puolin onnistuneet. Suosittelen, mikäli ylämäki ei pelota.
Supersankarit maalissa
Panathinaiko-stadionin pienoismalli jaettiin kaulaan killumaan
Alla NYT-lehden totuus sekä ensimmäisestä marathon-juoksusta 490 eaa että ensimmäisestä marathon-kilpailusta 1896 (klikkaa isommaksi)
Finish 13:41:25 4:34:24 04:34:05 14:31 06:37 9,07
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti