Huippuvuorten maraton
Patagoniassa juostiin kaiketi maailman eteläisin asutulla alueella juostava maratonjuoksu. Kun etelässä oli käyty, suuntautui katse pohjoiseen. Juoksija-lehdessä oli sopivasti tarinaa Spitsbergenin maratonista ja ryhdyimme oitis suunnittelemaan olisiko moinen mitenkään mahdollista ja riittävän vaikeaa, sillä Huippuvuorilla juostava maratonkisa olisi varmasti maailman pohjoisin asutun alueen maraton. Käytännön syistä eli sponsorin puutteessa suljin pois mielestäni Etelämantereen ja Pohjoisnavan maratonit, ja sitäpaitsi eihän kukaan asu siellä.
 |
Longyearbyen kesäkuussa. Kuva Hannu
|
Ensiksi on hyvä selventää paikannimiä. Huippuvuoret on Norjalle kuuluva saariryhmä kaukana pohjoisella Jäämerellä, karkeasti sanoen tuhat kilometriä pohjoiseen Pohjois-Norjasta. Huippuvuorten sopimuksen (1920) perusteella ne kuuluvat Norjalle, mutta on siellä oikeuksia muillakin kuin Norjalla ja esimerkiksi Venäjällä siellä on kaivoskaupunki, joka nyt on tyhjä. Huippuvuoret tunnetaan norjaksi nimellä Svalbard. Huippuvuoriin kuuluu kolme asuttua saarta asumattomien lisäksi. Spitsbergenin saarta voisi kutsua pääsaareksi. Spitsbergenillä on Huippuvuorten suurin kaupunki Longyearbyen, jossa asuu parisen tuhatta asukasta. Longyearbyen sijaitsee 78’13 leveyspiirillä ja leveyspiiri 78 mainitaan monessa kohtaa ainakin maratonin esitteissä. Ja juuri Longyearbyenissä ja sen lähiympäristössä juostaan Spitsbergen Marathon. Sinne me olemme matkalla.
SAS lentää Huippuvuorille Oslosta ja lento menee Tromssan kautta. Ensin me lensimme Helsingistä Osloon Norvegianilla. Tromssassa on poistuttava koneesta, sillä siitä eteenpäin lento muuttuu kansainväliseksi - vaikka Norjan alueelle lennetäänkin - ja niin meitä hyppyytetään koneesta pois ja takaisin. Paluumatkalla se ei enää ihmetytä.
 |
| Saapuminen koleaan Longyearbyeniin. Täältä on pitkä matka minne vaan. Kesäkuun keskilämpötila on juuri plussan puolella. Kuva Hannu |
Saavumme Huippuvuorille sateisen koleassa säässä ja lämpötila on varmaan muutaman asteen plussan puolella. On kesäkuun ensimmäinen viikonloppu, jolloin Suomessa juhlitaan ylioppilasjuhlia ja siellä olisi ollut niin monet juhlat juhlittavana, että katsoin kohteliaimmaksi kieltäytyä niistä kaikista. Päivä täällä on pisimmillään, se on niin pitkä, että yltää keväästä syksyyn. Lumet ovat vähimmillään ja lumikelkat seisovat toimettomina pihoilla ja parkkipaikoilla. Ja niitä on täällä todella paljon!
 |
| Kesäteloilla. Kuva Hannu |
Saamme retkimajoituksen Coal Miners Cabinista, joka on mahdollisesti aiemmin palvellut ihan oikeita hiilikaivostyöläisiä, mutta on nyt turismin palveluksessa. Hiilikaivostoimintahan täällä on loppunut lähes kokonaan, Huippuvuorten pääelinkeinot ovat tiede ja turismi. Majapaikkamme on asiallisen karu. Opimme sen, että sisällä täällä kuljetaan sukkasillaan, majapaikassa, ravintolassa, kaikkialla. Tapa on peräisin hiilikaivoskaudelta, kun silloin kengänpohjat olivat hyvinkin mustia. Suomalainen oppii tämän tavan helposti, se tuntuu kodikkaalta. Ja tapaamme täällä useita suomalaisia, heitä on töissä mm. baareissa ja taksikuskeina. Ja juttelemme yhden suomalaisen koululaisenkin kanssa, joten perhekuntinakin täällä asutaan. Koululaiselta emme tule kysyneeksi montako luokkaa hän on jo ehtinyt täällä käydä.
 |
Coal Miners Cabins
|
 |
Kengät jätetään eteiseen
|
Teemme tutustumiskävelyitä lähimaastoon ja alas kaupunkiin. Rinne on jyrkkä erityisesti paluumatkalla. Merenrantaan on matkaa kolmisen kilometriä ja korkeuseroakin on jonkin verran. Arka turisti pälyilee aluksi ympäriinsä jääkarhuja etsien, vaikka niitä ei näin lähellä kaupunkia useinkaan pitäisi näkyä.
 |
Longyearbyen. Kuva Hannu
|
Tyypillinen huippuvuorelainen ei asu täällä montaa vuotta, ja jo yksikin vuosi on monelle liian pitkä aika. Täällä ei juurikaan synnytä ja kuoleminen täällä on lailla kielletty. Hautausmaa on kuitenkin olemassa, mutta sinne ei ole vuosikymmeniin haudattu muuta kuin ne alkuperäiset ylösnousseet ruumiit aina uudestaan, kun routa nostaa niitä pintaan. Hautausmaalle haudatut kuolivat espanjantautiin 1918-1919. Huippuvuorten historia on mielenkiintoinen, mutta keskitytään nyt nykypäivään ja kerrotaan historiasiruja vain ohimennen kulloiseenkin aiheeseen liittyen. Esimerkiksi hautausmaahan me tutustumme todellakin ohimennen, kun se sijaitsee maratonreittimme varrella.
 |
Longyearbyenin hautausmaa
|
Katukuvassa ja kahviloissa hätkähtää vielä hetken kiväärin kanssa liikkuvia ihmisiä, mutta siihen tottuu. Kaupunkialueella voi liikkua vapaasti, mutta ilman asetta tai aseistettua opasta kaupungista ei saa poistua. Liikennemerkit muistuttavat tästä. Vaikka aurinko ei laskekaan, se paistaa meille vain yhtenä päivänä. Siitä huolimatta itsestääntummuvat lasit tummuvat itsestään niin yöllä kuin päivällä.
Lyhyellä visiitillä yritämme nähdä mahdollisimman paljon. Toisena päivän lähdemme meriretkelle varsin tehokkaalla veneellä. Matkaseurueeseemme kuuluu meidän ja matkanjohtaja, opas ja veneenohjastaja Signen lisäksi maratoneja ympäri Norjaa juokseva etelänorjalainen nuori pariskunta sekä yhteiskuntatutkimusta paikallisista sosiaalisista suhteista tekevä tsekkiläinen tutkija. Päivän aikana liikumme merellä yli sadan kilometrin matkan ja olemme todella kaukana kotoa, kun olemme puhelinverkonkin ulkopuolella. Sellainen voi herättää pelkoa urbanisoituneessa ihmisessä.
 |
Signe otti kuvan matkustajistaan
|
Näemme paljon erilaisia arktisen alueen lintuja, joista minulle parhaiten mieleen jää lunnit, näemme hylkeen, näemme jonkun erakkomaisuuteen taipuvaisen ihmisen syrjäisimmistä syrjäisimmän vanhan asuinpaikan, ruokailupaikalla näemme rantaan ajautunutta muovia täällä asti! Mutta emme näe jääkarhua. Lintulajeja Huippuvuorilla on paljon, mutta vain neljä maanisäkäslajia: idänkenttämyyrä, naali, huippuvuortenpeura ja ja jo edellämainittu jääkarhu, jota emme vieläkään nähneet. Emme kyllä ole nänheet myyrääkään, emmekä naalia, mutta peuroja on aivan majapaikkamme lähettyvillä. Rantaudumme ruokailemaan sissimuonia. Veneestä saamme poistua vasta, kun Signe on ladannut aseensa. Pissallakaan ei käydä yksin ilman aseistettua vessavahtia.
 |
| Rantaudumme ruokailemaan. Kuva Hannu |
Retken jälkeen menemme illalla pastapartyille kaupungin parhaaksi olettamaamme hotelliin. Ja nämä ovat kyllä parhaimmat pastapartyt, mitä maratoneilla on järjestetty. Viinit joutuu toki maksamaan itse, mutta pöydät notkuvat erilaisia pastaherkkuja ja on ilo tankata huomista varten.
Lauantaina pääsemme juoksemaan. Kisakeskus on reilun kilometrin päässä mäkeä alaspäin. Lämpötila on kohtuullinen ei kovinkaan paljon nollasta poikkeava, mutta tuuli on voimakasta. Startti tapahtuu ylämäkeen ja ensimmäinen kilometri ottaa luulot pois, sen jälkeen päästään tasaiselle ja käännyttään kohta alamäkeen. Reitti mutkittelee kaupungin rinteissä ja ohitamme hautausmaan, jonne on haudattu vuosina 1918-1919 espanjantautiin kuolleita kaivosmiehiä. Hautausmaata ei käytetä enää, sillä ruumiit eivät maadu arktisissa olosuhteissa ja routa nostaa niitä pintaan. Paikalliset pelkäsivät aikanaa viruksen edelleen elävän maan sisällä, eikä hautausmaata haluttu enää kaivaa. Jäisen jääperän ja vuoksi ja pandemian pelossa kuoleminen täällä kiellettiin lailla jo vuonna 1950.
 |
Koirafarmi. Kuva Hannu
|
 |
Juoksemme omat juoksumme, mutta kohtaamisia matkan varrella ei voi välttää. Jääkarhua emme kuitenkaan onneksi kohtaa.
|
Reitti juostaan kahteen kertaan. Idässä käydyn mutkan jälkeen juostaan lentokentälle päin. Tämä osuus jo nähtiin tulopäivänä, mutta nyt tutustutaan pintaan tarkemmin. Osa on asfalttia, osa karkeata soraa. Pitkä nousu alkaa kaupungista lentokentälle mennessä, ja nousu jatkuu kun käännytään takaisin, mutta juostaankin eri reittiä rinnettä ylöspäin. Kaupungissa nousu jatkuu kunnes saavutaan lähtö- ja maalipaikalle. Ja siitä uudelle kierrokselle ensin kilometri rinnettä ylöspäin.
 |
Kääntöpaikalla
|
Pukeutuminen on säähän juuri sopivaa, ilma ei ole kylmä, mutta vastatuuli ylämäessä lentokentältä kaupunkiin päin on kovaa. Joenuomat näkyvät tyhjinä, vuorilla on vielä lunta ja tulvat ovat edessäpäin. Vaikka juoksijoita on yllättävän paljon, maratonin toisella kierroksella on jo yksinäisiäkin hetkiä. Hollantilaisia tänne tuli koneellinen ja suomalaisia juoksijoita on puolisenkymmentä. Maratoonareiden lisäksi täällä on lyhyemmänkin matkan juoksijoita.
Rankasta reitistä huolimatta pääsen maaliin suhteellisen hyvävoimaisena. Kaulaani ripustetaan mitali ja se onkin raskas ja komea. Vihdoinkin näen sen jääkarhun.
 |
Huippuvuorten maraton on maailman pohjoisin kiinteällä maalla ja asutulla alueella säännöllisesti järjestettävä maraton. 78. leveyspiiri tuodaan näyttävästi esille monessa paikassa.
|
Illalla pidetään kaupungintalon juhlatilassa maratonin palkintojuhlat. Monissa vastaavissa juhlissa olen käynyt, jos monet olen jättänyt väliinkin, mutta nämä juhlat ovat loisteliaat. Kolmen ruokalajin illallinen viineineen, puheet ja palkitseminen. Ja Hanski pääsee nousemaan syntymäpäivänsä kunniaksi korkeimmalle korokkeelle oman sarjansa voittajana.
 |
Oman sarjansa onnellinen voittaja podiumilla syntymäpäivänään
|
Juha Kähkönen 4:33:47
