Espoo juhlii 550 vuottaan ja järjestää sen kunniaksi Rantamarathonin. Ensimmäinen puolikas tosin pitää "kärsiä" mäkisellä metsätiellä, mutta rantaa riittää toisella puoliskolla. Sää Espoon ensimmäisellä maratonilla on hienon syksyinen, aamulla kylmää mutta ei enää lähtöhetkellä.
Tämä tapahtuma on ensimmäinen laatuaan, mutta tuskin viimeinen. Alku lupaa hyvää, osallistujamäärä on runsas, aurinko paistaa ja reitti on mukava - joskaan ei ennätysten tehtailuun sopiva. Minulle tämä on yhtä ainutkertainen kokemus kuin kaikki muutkin maratonit, toista kertaa en voi tähänkään virtaan astua, kun olen sellaisen lupauksen mennyt tekemään. Lenkkeilykaverini Mauno määritteli tämän asenteen "juoksemisen donjuanismiksi".
Matkalla on mukana mukavaa porukkaa. Lähdössä tapaan Arkangelin reissulta tutut Lapin kullat, Riitan ja Liisan. Myös Pieksämäen Jouni on nähty, mutta minä en häntä tällä kertaa tavannut. Henkka soitteli jo aiemmin ja kertoi olevansa tulossa. Henkka juoksi elokuussa HCM:n ja on jälleen juoksuun lähdössä, tällä kertaa isäntänä Kaliforniasta saapuneelle Chrisille. Tapaan heidät lähtötunnelmissa. Myös Chris on vanha tuttu, edellisestä tapaamisesta on kyllä vierähtänyt jo 15 vuotta. Ja Lappalaisen Heikkikin on samassa lähdössä.
Espoon kaupungin edustaja pitää puheen suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Lyhyen, onneksi - ja pääsemme matkaan. Ystäväjoukko hajaantuu pian joka puolelle. Taidan ohitella ja edetä muuta joukkoa nopeammin. Fiilis on hyvä ja juoksu kulkee.
Sitten yhtäkkiä edessä on tuttu mies Arkangelin reissulta; Mauri ja muita häjyjä Seinäjoen suunnalta. Juoksemme kimpassa puoleen väliin saakka. Maurilla on menossa vuoden 21. marathon, minulla kolmas. Kahden kympin kohdalla huomaan että vauhti on minulle liian häjyä, mutta sinnittelen kintereillä viralliseen puolimatkaan saakka. Sitten annan kiireisempien mennä.
Sitten yhtäkkiä edessä on tuttu mies Arkangelin reissulta; Mauri ja muita häjyjä Seinäjoen suunnalta. Juoksemme kimpassa puoleen väliin saakka. Maurilla on menossa vuoden 21. marathon, minulla kolmas. Kahden kympin kohdalla huomaan että vauhti on minulle liian häjyä, mutta sinnittelen kintereillä viralliseen puolimatkaan saakka. Sitten annan kiireisempien mennä.
Ensimmäinen puolikas menee aikaan 1.58. Vauhti ei ole niin kova kuin edellisellä maratonilla mutta kova kuitenkin, kun ottaa maaston mäkisyyden huomioon. Ehkä siis liian kova. Ennätystä en uskonut alunperinkään syntyvän enkä neljän tunnin rajan rikkuvan, mutta jostakin hieman yli neljän tunnin ajasta olen elätellyt toiveita. Voimavaroja on kuitenkin jo vahvasti tuhlailtu.
Rantareitin varrella on hienoa katseltavaa. Ja aurinko paistaa. Saa katsella kuinka vaatimattomasti kalastajat merenrandamil asustelevat, vaatimattomasti, mutta silti niin viihtyisästii. Kirkkonummen rajamailta etenemme rantoja pitkin Helsingin tuntumaan. Heli on Heikkiä kannustamassa kahdessakin paikassa ja minä saan kannustuksesta osani. Maratoonari on vähään tyytyväinen olio, se etenee veden, urheilujuoman ja taputusten voimalla. Timo on kannustamassa 24 km kohdalla. Nyt vielä juoksu kulkee vaikka paras terä onkin tylsynyt.
Jossain 30km kohdilla, saattaa olla Westendiä, ihmiset kannustavat: Jyrki, Jyrki. Minä olen Juha, en Jyrki, tekee mieleni huutaa, mutten jaksa. Vilkaisen taakseni, tutunnäköinen mies siinä ohi painamassa, hyvässä voimassa. Lohdutan itseäni ja muistelen Vantaata 2004, jolloin minä ohitin Jyrkin. Sinnittelen ehkä kilometrin verran Jyrkin rinnalla ja haastattelen juoksutoveria: montas olet juossut, mitä, missä ja milloin. Kertoo, että kerran vuodessa on hyvä tahti, ensimmäinen 2001, väliin oli kiireitä että jäi yksi vuosi välistä. Annan sitten Jyrkin mennä ja jättäydyn omaan tahtiini. Nyt olen vielä alle 4 tunnin vauhdissa, keskimäärin siis, sillä hidastuvassa liikkeessä minä olen.
Rantareitin varrella on hienoa katseltavaa. Ja aurinko paistaa. Saa katsella kuinka vaatimattomasti kalastajat merenrandamil asustelevat, vaatimattomasti, mutta silti niin viihtyisästii. Kirkkonummen rajamailta etenemme rantoja pitkin Helsingin tuntumaan. Heli on Heikkiä kannustamassa kahdessakin paikassa ja minä saan kannustuksesta osani. Maratoonari on vähään tyytyväinen olio, se etenee veden, urheilujuoman ja taputusten voimalla. Timo on kannustamassa 24 km kohdalla. Nyt vielä juoksu kulkee vaikka paras terä onkin tylsynyt.
Jossain 30km kohdilla, saattaa olla Westendiä, ihmiset kannustavat: Jyrki, Jyrki. Minä olen Juha, en Jyrki, tekee mieleni huutaa, mutten jaksa. Vilkaisen taakseni, tutunnäköinen mies siinä ohi painamassa, hyvässä voimassa. Lohdutan itseäni ja muistelen Vantaata 2004, jolloin minä ohitin Jyrkin. Sinnittelen ehkä kilometrin verran Jyrkin rinnalla ja haastattelen juoksutoveria: montas olet juossut, mitä, missä ja milloin. Kertoo, että kerran vuodessa on hyvä tahti, ensimmäinen 2001, väliin oli kiireitä että jäi yksi vuosi välistä. Annan sitten Jyrkin mennä ja jättäydyn omaan tahtiini. Nyt olen vielä alle 4 tunnin vauhdissa, keskimäärin siis, sillä hidastuvassa liikkeessä minä olen.
Jano.
Juoma on Dexalia, siihen olen tottunut, helposti juotavaa. Päälle vettä ja rusinoita. Tunnen voimieni hiipuvan ja haen apua rusinoista. Myös banaania maistan. Suolakurkkuakin on, mutta ei oikein tällä kertaa maistu.
Jano.
Rusinat varmaan janottaa. Ei kuitenkaan ole vatsanväänteitä. Uskoni Gatoraden yhteensopimattomuuteen vatsani kanssa vahvistuu, minä olen Dexal-mies. Edellisellä juoksullakaan ei ollut vatsaongelmia, urheilujuomana oli sokeroitu tsai. Tätä täytyy vielä tutkia...
Jano.
Viimeiset kolme kilometriä ovat hitaita, hitaita. Tämä jano ei juomalla lähde. Seuraava juomapiste on maalissa. Voimat ovat lopussa. Kävellen joku toinen menisi nopeammin.
Jano.
Potkin väsyksissä oikealla jalallani vasemman jalan sisempää "nuppiluuta". Olen jo potkinut sen verille.
Maali.
Emmi huutelee minulle, huomaan hänet vasta ihan kohdalla. Kokeilen loppukiriä, mutta krampata meinaa. Pääsen maaliin. Joku tyttö etsii minut käsiinsä ja antaa mitalin, itse en olisi moista huomannut kaivata. Hitaita ovat liikkeet. Henkka ja Chris käyvät jutussa, heillä meni alle neljän tunnin. Chris kertoo, että koville otti mutta Henkka ei antanut luovuttaa. Mauri odottelee poikaansa, oma aika vanhaa tuttua sarjaa, reilusti alle neljän. Sovimme jatkavamme harjoittelua. Maurilla on Berliini jo viikon päästä. Jaakko myös veti kovaa, vanha kerhokaveri, vähän yli kolme tuntia.
Omasta juoksustani osaan kertoa muille vain että lopussa sippasin. Että viimeiset kolme kilometriä veivät varmaan kymmenen minuuttia per kilometri. Juon, istun, syön banaania. Saan pidettyä mitalini tallessa.
Sitten pukeudun ja Emmin kanssa laahustan autoon, ajamme kotiin. Aurinko paistaa, eilen ajattelin että tulisin tänne mopolla. Parempi etten tullut.
Kotona suihku ja kylmä olut. Tunnin päästä ruoka maistuu jo hyvin. Olo on sellainen, sankarillinen.
Ei aika huono ollut vaikka vauhti lopussa hiipuikin. Ääneen ilmaistu tavoitteeni oli neljän ja viiden tunnin välissä. Siihen tavoitteeseen olen päässyt joka kerta.
| 367 | Juha Kähkönen | 57 | Nokia Marathon Team | 716 | 4:17:21 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti