Maraton Uudessa-Seelannissa 90 Mile Beachilla
 |
| Hukatere, maratonin lähtö klo 9:30. Kuvakaappaus Te Houtaewa Challengen videosta. |
Seisomme hiekkarannalla kaukana kaikesta. Aurinko on noussut ja päivästä näyttää tulevan lämmin. Tasmanianmeren aallot muodostavat suuria tyrskyjä rantautuessaan. Paikalla on kourallinen juoksijoita ja muutama ajoneuvo. Bajamaja-tyyppinen toiletti on sijoitettu peräkärryyn. Olemme jossain puolivälissä 90 Mile Beachiä Uuden-Seelannin pohjoisimmassa kärjessä. Ranta ei ole aivan nimensä mittainen, mutta kyllä se ainakin 90 kilometriä pitkä on. Meidät kuljetettiin tänne maalialueelta bussilla ja viimeiset kaksitoista kilometriä ajoimme rantahiekkaa pitkin. Vaikuttaa siltä, että kaikki kanssajuoksijani ovat uusiseelantilaisia. Suurin osa on varttunutta porukkaa, tuntee toisensa ja keskustelun perusteella kokeneita maratoonareita. Ultrajuoksijat on jo päästetty irti pohjoisemmassa ja kohta on meidän vuoromme. Lisään vielä yhden kerroksen aurinkorasvaa ja siirryn lähtömuodostelmaan. Lähtölupa annetaan ja juoksu rantahiekalla alkaa.
Te Houtaewa oli maorien sankari ja juoksijasankari. Tämä juoksu on nimetty hänen mukaansa maori-kulttuurin kunniaksi. Maorit ovat Uuden-Seelannin alkuperäiskansa ja heitä on väestöstä noin 15 prosenttia. He ovat ylpeitä juuristaan ja kulttuuristaan ja heidän pelottavaltakin tuntuva perinteinen haka-tanssinsa on tullut tutuksi mm. Uuden-Seelannin rugby-joukkueen All Blacksin esittämänä.
Dramaattinen ajankohta
Te Houtaewa Challenge -maratonia edeltävänä päivänä Uuden-Seelannin eteläsaarella sijaitsevassa Christchurchin kaupungissa tehtiin moskeijassa raaka terrori-isku, joka järkytti rauhallista Uutta-Seelantia perinpohjin. Seurasimme uutisia tuoreeltaan internetistä ja myös naapurimme Ahiparassa, Uuden-Seelannin pohjoissaarella, jossa silloin olimme, tuli siitä meille kertomaan. Pari päivää aiemmin olimme Hobittonissa, Sormusten herra -elokuvatrilogian filmikylässä Matamatassa, ja silloin koko Uusi-Seelanti mieltyi rauhalliseksi Konnuksi, hobittien asuinpaikaksi. Terrori-iskun myötä tuntui kuin pahan mahti uhkaisi tuhota koko rauhallisen idyllin. Maorien haka-tanssilla oli suuri osuus terrori-iskun vastaisissa mielenosoituksissa.
Siirtyminen lähtöpaikalle
Juoksulogistiikan kannalta valitsimme lomamajoituksen onnekkaasti Ahiparasta, joka on kilpailun maalialue ja bussikuljetuksen lähtöpaikka. Kuljetus maratonin lähtöpaikalle lähti kaksi tuntia ennen starttia. Menimme ensin pienellä bussilla Kaitaiaan, jossa vaihdoimme hieman isompaan bussiin. Matkustajia oli kuitenkin hyvin rajallinen määrä ja suurin osa tuntuu tuntevan toisensa.
Saavumme Hukatereen rannalle, joka on parhaimmillaan sata metriä leveä luonnon muodostama highway. Rannalla on juoksijoiden lisäksi autoja, järjestäjien, kannustajien että varmaan muidenkin. Rannalla ajaessa kannattaa etukäteen varmistaa autovuokraamosta, saako ajaa rannalla. Nolo tilanne ja kukkarolle kallis, jos onnistuu juuttumaan rantahiekkaan ja jäämään vielä nousuveden uhriksi. Hiekka on kuitenkin suurimmalta osin varsin kovaa ja juoksulinjan voi valita joko aivan vesirajaan tai kauemmaksi vedestä. Rannalla on paikoin vesiuomia, joita välttelen, etteivät kenkäni kastuisi. Toisin paikoin vesi on muovannut hiekan epätasaiseksi.
 |
| Maratonin lähtö. Kuva: Te Houtaewa Challengen sivut. |
Juoksen ensimmäisen kympin peruslenkkivauhdillani (6 min/km). Edelläni lähtee puolisenkymmentä juoksijaa ja loput tulevat perässä. Maratonilla starttaa vain 14 juoksijaa, kun taas 62 km ultramatkalla samoin kuin puolikkaalla ja kympillä lähtijöitä on enemmän.
Matka etenee odotetulla tavalla. Aurinko paistaa, mutta onneksi pieni pilveily lieventää poltetta. Varjoahan täällä ei ole missään, sillä koko matka juostaan rannalla, suoralla ja loppumatkasta hyvin loivasti kaartuvalla hiekkaradalla. Juokseva joukko etääntyy pian toisistaan. Juoksen seuranani vain lukuisat lokit, joita rannalla riiittää loputtomiin. Mahtavia tyrskyjä voisi luulla jäämassoiksi, mutta lämpötila paljastaa moisen mahdottomuudeksi.
Huoltopisteet ja kilometrimerkinnät ovat kolmen kilometrin välein. Tarjolla on vettä ja kokista, josta on hiilihapot päästetty karkuun. Myös banaania on ainakin myöhemmillä pisteillä, mutta minulle ei kiinteä ravinto maistu. Totun rannalla liikkuvaan autoliikenteeseen ja hetkittäin mietin onko rantaliikenne oikean- vai vasemmanpuoleista, mutta sillä ei ole väliä, kun tilaa täällä on kymmenille kaistoille.
Kotijoukot kannustamassa
Puolivälin tuntumassa hätkähdän kuullessani voimakkaita kannustushuutoja: omat kannustusjoukot ovat saapuneet rannalle. Linus, 2v, haluaa myös juosta, ja juoksemme yhdessä pienen rantaosuuden.
Matka jatkuu ja huomaan, että hiekkapohja kovuudestaan huolimatta kuitenkin maantiepintaa raskaampi. Nopein ultajuoksija ohittaa minut kevyesti ja menee menojaan, mutta muuten ohituksia ei juuri tapahdu. Onneksi taivas pilveilee hieman, joten kuumuus ei ole sietämätöntä. Huomaan yhden edelläni juosseen maratoonarin jäävän venyttelemään kramppaavaa jalkaansa, kun yli kolmenkymmenentä kilometriä on takana ja loppumatkalla ohitan myös yhden puolikkaan juoksijan, mutta muuten en ole kilpakumppaneitteni kanssa tekemisissä.
Tuuli ei ole paha, vaikka aallot ovatkin isoja, ja tuuli on sivutuulta. Rannalle on tullut myös kalastajia. Onneksi ei ole vessan tarvetta, sillä bajamaja-auton sijainnista ei ole tietoa eikä töyrään yli sisämaahan huvittaisi mennä. Päässäni soi korvamatona Pitkä kuuma hiekka ja aion juosta sen… ja välillä soi myös Kauas pilvet karkaavat.
Hiekkaranta kaartuu loivasti oikeaan ja tiedän, että enää ei ole jäljellä montaa kilometriä. On vetinen paikka, jonka kiertäminen vaatisi sadan metrin mutkan. Annan kenkieni kastua, sillä loppumatkallahan tässä ollaan, joten ei haittaa eikä ehdi hiertää. Tulee myös leveä ja kova tasainen hiekkaosuus. Jos tällaista olisi ollut koko ajan, ei hiekka voisi helpommaksi juosta mennäkään. Sitten seuraa kapeikko, jossa on kiviä ja korallia ja josta autot ovat ajelleet ja pehmittäneet hiekan. Sellaisessa kohdassa juokseminen on tosi raskasta.
Näen tutun rannan ja maalialueen lähestyvän ja järjestäjien kuulutukset kantautuvat korviin. Tähystän maalialueelle ja näen siellä omat kannustusjoukkoni. Viimeiset kymmenen metriä juoksemme Linuksen kanssa yhdessä maaliin. Tämä on kannustuksesta ja hyvästä juoksuseurasta huolimatta reitin raskain osuus, sillä ennen minua tulleet juoksijat ovat pehmittäneet hiekan raskaaksi.
Hyvä vai huono tulos?
Tulos on numeroina minulle kaikkien aikojen huonoin, yli viisi tuntia, mutta olen siihen varsin tyytyväinen. Vasta jälkikäteen minulle selviää sijoitukseni. Mitalia en saa, mutta saan purkillisen hienoa paikallista hunajaa. Maalialueella ei ole suihkua ja sitä kysellessäni minulle osoitetaan merta. Edessä on ajo Aucklandiin ja myöhemmin lento eteläsaarelle ja olemme jo luovuttaneen majapaikkamme pois. Sen suihku olisi ollut sopivasti tässä aivan lähellä. Ratkaisuksi jää huuhdella juoksun hiet ja pölyt pois meren kuohuissa. Uinnin jälkeen suuntaamme auton mutkaiselle ja vuoristoiselle Highway 1:lle. Edessä oleva ajomatka on melkeinpä rankempi kuin juoksumatka, mutta minua ei päästetä rattiin.
Huoltopisteet ja kilometrimerkinnät ovat kolmen kilometrin välein. Tarjolla on vettä ja kokista, josta on hiilihapot päästetty karkuun. Myös banaania on ainakin myöhemmillä pisteillä, mutta minulle ei kiinteä ravinto maistu. Totun rannalla liikkuvaan autoliikenteeseen ja hetkittäin mietin onko rantaliikenne oikean- vai vasemmanpuoleista, mutta sillä ei ole väliä, kun tilaa täällä on kymmenille kaistoille.
 |
| Maratonin puolimatkassa Linus tuli kirittämään ukkia. |
Puolivälin tuntumassa hätkähdän kuullessani voimakkaita kannustushuutoja: omat kannustusjoukot ovat saapuneet rannalle. Linus, 2v, haluaa myös juosta, ja juoksemme yhdessä pienen rantaosuuden.
Matka jatkuu ja huomaan, että hiekkapohja kovuudestaan huolimatta kuitenkin maantiepintaa raskaampi. Nopein ultajuoksija ohittaa minut kevyesti ja menee menojaan, mutta muuten ohituksia ei juuri tapahdu. Onneksi taivas pilveilee hieman, joten kuumuus ei ole sietämätöntä. Huomaan yhden edelläni juosseen maratoonarin jäävän venyttelemään kramppaavaa jalkaansa, kun yli kolmenkymmenentä kilometriä on takana ja loppumatkalla ohitan myös yhden puolikkaan juoksijan, mutta muuten en ole kilpakumppaneitteni kanssa tekemisissä.
Tuuli ei ole paha, vaikka aallot ovatkin isoja, ja tuuli on sivutuulta. Rannalle on tullut myös kalastajia. Onneksi ei ole vessan tarvetta, sillä bajamaja-auton sijainnista ei ole tietoa eikä töyrään yli sisämaahan huvittaisi mennä. Päässäni soi korvamatona Pitkä kuuma hiekka ja aion juosta sen… ja välillä soi myös Kauas pilvet karkaavat.
 |
| Juoksijat ja juoksijoiden varjot. Kuvakaappaus Te Houtaewa Challengen videosta. Kuvaa käsitelty. |
 |
| Leveä ja kova tie |
 |
| Maaliin yhdessä Linuksen kanssa. Kuva: Te Houtaewa Challengen sivut. |
 |
Tulos on numeroina minulle kaikkien aikojen huonoin, yli viisi tuntia, mutta olen siihen varsin tyytyväinen. Vasta jälkikäteen minulle selviää sijoitukseni. Mitalia en saa, mutta saan purkillisen hienoa paikallista hunajaa. Maalialueella ei ole suihkua ja sitä kysellessäni minulle osoitetaan merta. Edessä on ajo Aucklandiin ja myöhemmin lento eteläsaarelle ja olemme jo luovuttaneen majapaikkamme pois. Sen suihku olisi ollut sopivasti tässä aivan lähellä. Ratkaisuksi jää huuhdella juoksun hiet ja pölyt pois meren kuohuissa. Uinnin jälkeen suuntaamme auton mutkaiselle ja vuoristoiselle Highway 1:lle. Edessä oleva ajomatka on melkeinpä rankempi kuin juoksumatka, mutta minua ei päästetä rattiin.
Parin päivän päästä saan sähköpostin, jossa minua onnitellaan toisesta sijasta maratonilla. Edelläni menneet juoksijat ovat siis pääosin joutuneet keskeyttämään. Saan jopa rahapalkinnon ja tililleni tupsahtaa 100 dollarin palkkio. Tämä on ensimmäinen kerta, kun minulle maksetaan juoksemisesta. Se on selkeästi veronalaista tuloa. Jokohan olisi aika jättää päivätyöt?
Matka jatkuu
Uudessa-Seelannissa on maratoonarille paljon muutakin koettavaa. Reissua ei kannata ihan yhden viikonlopun varaan jättää, kun jo matkanteko tänne kestää ainakin yhden vuorokauden verran. Pohjoissaarella tutustumme mm. Rotoruan rikinkatkuiseen vulkaaniseen kaupunkiin, jossa on eteläisen pallonpuoliskon suurin geysir ja Matamatassa sijaitsevaan Hobittonin elokuvakylään. Eteläsaarella etenemme Queenstowninsta pohjoiseen saaren länsirantaa pitkin useissa erilaisissa luontokohteissa vieraillen. Kaupunkikohteista myös Wellington tulee tutuksi.
Uudessa-Seelannissa on maratoonarille paljon muutakin koettavaa. Reissua ei kannata ihan yhden viikonlopun varaan jättää, kun jo matkanteko tänne kestää ainakin yhden vuorokauden verran. Pohjoissaarella tutustumme mm. Rotoruan rikinkatkuiseen vulkaaniseen kaupunkiin, jossa on eteläisen pallonpuoliskon suurin geysir ja Matamatassa sijaitsevaan Hobittonin elokuvakylään. Eteläsaarella etenemme Queenstowninsta pohjoiseen saaren länsirantaa pitkin useissa erilaisissa luontokohteissa vieraillen. Kaupunkikohteista myös Wellington tulee tutuksi.
Te Houtaewa Challenge on itäisin maratonini. Kahden viikon kuluttua odottaa läntisin maratonkohteeni Ranskan Polyneesiassa Tahitin naapurisaarella Moorealla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti