2020 juoksut

Vuosi 2020 ei toteutunut moneltakaan osin niin kuin olisi vielä vuoden alussa olettanut. Kaikki suunnitellut ja maksetutkin ulkomaan reissut peruuntuivat tai siirtyivät hamaan tulevaisuuteen. Kotimaan maratonien osalta monet tapahtumat peruuntuivat eikä etukäteen voinut tietää osallistumistaan varmaksi ennen kuin oli radalla. Toisaalta lenkkeilyyn oli aikaa enemmän ja sain siihen paremman säännöllisyyden kuin aiemmin. Kokonaiskilometrimäärä kasvoi merkittävästi suuremmaksi kuin aiempina vuosina.

Vuoden maratonsaalis oli kolme juoksua. Vuoden ensimmäinen maraton oli vasta juhannuksen jälkeen arkipäivänä Malmilla Riston ja kumppaneiden kanssa juostu Nyyttärimaraton, joka helteestä huolimatta meni joutuisammin kuin yksikään edellisvuoden maratoneista. Puolen vuoden tauko saattoi olla hyväksi, toki myös se että tänä vuonna en ole potenut flunssaa enkä muitakaan tauteja.

Seuraava maraton oli syyskuussa Finlandia-maraton Jyväskylässä. Se oli tämän vuoden huippukokemus, jossa Hanskin alkupuoliskolla kirittämänä pystyin juoksemaan nopeimman maratonini yli kymmeneen vuoteen ja samalla kaikkien aikojen nopeimman puolikkaani sen aluksi. 

Vuoden kolmas ja viimeinen maraton oli Loviisan Sarvilahden maraton marraskuussa. Osallistujia oli rajoitettu määrä koronan vuoksi, mutta ajoissa ilmoittautumalla onnistuimme Riston ja Hanskin kanssa saamaan paikat ensimmäiseen lähtöön. Marraskuussa sää voi olla mitä sattuu ja tällä kertaa juostiin shortsikelissä. 

Vuoden lopuksi kävimme Hanskin kanssa juoksemassa Paloheinän puolikkaan vuoden lyhyimpänä päivänä. Koronamääräysten vuoksi maratonit eivät olleet loppuvuodesta tilastokelpoisia, joten meille tämä toimi pitkänä lenkkinä. Anders oli järjestämässä Paloheinää jo 517. kerran.

Vuoden aikana kävin juoksemassa yhteensä 165 kertaa ja kilometrejä kertyi 1650. Keskimääräinen lenkin pituus oli 10 km ja keskimäärin juoksin 4,5 km päivässä. Aktiivisin kuukausi oli toukokuu, jolloin kävin lenkillä 16 kertaa, yhteensä noin 20 tuntia ja yli 170 km. Jos nyt tällaiset luvut kiinnostavat...

517. Paloheinämaraton, puolikas 21.12.2020

 Maanantaiaamuna koronasulun piti olla ohi, mutta eihän se vielä. Oli miten oli, kävimme Hanskin kanssa hölkyttelemässä puolikkaan aamuhämärän muuttuessä päivähämäräksi. Andens oli uskollisesti järestämässä tapahtumaa jo 517. kerran. Osallistujia ei ollut kovin monta tällä kertaa. Minulla edellisestä Paloheinästä oli kulunut reilusti yli kaksi vuotta, kun  muutin lähiseudulta kauemmaksi, ja tässä välissä täällä on ehditty juosta yli sata tapahtumaa.

Sade ehti loppua ennen juoksumme alkua, eikä reitillä tuulikaan kovin pahasti häirinnyt. Alkuinnostuksessa kylmiltään lähdimme liikkeel kovalla vauhdilla, mutta siitä se sitten laimeni keskinopeuteen 5.55 min/km. Pystyimme puhumaan ja puuskuttamaan.

Juha Kähkönen 2.04.49

Sarvilahden maraton Loviisassa 7.11.2020

Jyväskylän Finlandia Marathonin jälkeen katse suuntautui sopivaan loppusyksyn maratoniin ja Loviisasta löytyi sellainen marraskuun alkupuoliskolta. Silloin saattaisi olla jo luntakin tai ainakin kylmä, märkä ja myrskyinen keli, mutta olkoon. Mutta minkä ihmeen takia maratonin nimi on Sarvilahden maraton eikä Loviisan maraton? Asiat selviää, kun käy paikan päällä.

Innostuimme maratonista tutulla perusporukalla ja ilmoittauduimme Hanskin ja Riston kanssa tapahtumaan juuri ajoissa. Hyvä, että sovimme enää mukaan. Sarvilahden maraton on pieni maraton ja sinne otetaan rajoitettu määrä juoksijoita. Maratonia on järjestetty joskus pari, joskus neljäkin kertaa vuodessa. Puuhamies Kimmo Heikkinen vastasi etukäteistiedusteluihin ripeasti ja pääsimme klo 10 starttaavaan lähtöryhmään. 

APK on the road again

Vallankumouksen vuosipäivänä, lauantaina, olemme jo klo 8 tien päällä ja perilläkin jo tunti ennen starttia. Aamu on aurinkoinen ja vuodenaikaan nähden lämmin. Jo aiemmin sääennustusten perusteella päätin, että shortseilla mennään ja tutkailen vielä montako paitaa tarvitaan. Vanha tuttu pitkähihainen riittää, kaulaan putkikauluri, päähä lippis ja käsiin ohuet käsineet. Huomaan että suuri osa varustuksesta on tuttua maratonilta lähes päivälleen sekä 13 vuoden että rapakon takaa. Nyt on vaan lämpimämpi.

Paikoillaan, valmiina...

Sarvilahden maratonin järjestelyissä korona on huomioitu hyvin. Juoksijat on jaettu eri lähtöihin, lähdöissä on merkitty lähtöpaikat parin metrin välein ja juoksijat käyttävät maskia lähtöpaikalla, samoin kuin ilmoittautumisessakin. Ilmoittautuneiden numerolaput chippeineen ja hakaneuloineen on laitettu kirjekuoriin, jotka ovat riippumassa narulla pyykin tavoin. Ajanotto tapahtuu chipin avulla, joten jokainen saa nettoajan, eikä lähtöviivalle tarvitse tungeksia. Chippi on helppo pyöräyttää nilkan ympärille tarranauhan avulla, eikä sitä siellä juoksussa huomaa.

Startti tapahtuu klo 10. Viskaamme maskit roskiin lähdön jälkeen ja suuntaamme reitille. Ensimmäisessä risteyksessä on ohjaajat paikalla, tämän jälkeen saamme osata ihan itse. Katselin reittivideon aiemmin läpi ja olin hieman huolissani siitä osaisinko suunnistaa joka mutkassa oikein, mutta järjestäjältä asiaa kysyttyäni huoli hälveni. Reitti on tarpeeksi hyvin merkitty, vaikka jossain mutkassa ja muissa ajatuksissa meinaakin askel vetää suoraan. Pelkän videon perusteella tätä reittiä ei kyllä olisi muistanut.

Lihakirveen muotoinen reitti (no lihakirveen näkeminen tässä vaatii jo teurastajan mielikuvituksen)  sijoittuu Loviisan kaupunkialueen länsipuolelle. Lähtö on jäähallilta Seppäläntietä eteläänpäin ja pian siirrytään kadulta soratielle ja peltoalueelle. Ensimmäinen kymppi on pääasiassa sorapohjaista leppoisaa maalaismaisemaa. Juoksemme sen Hanskin kanssa kimpassa ja minulle melkein liian kovaa vauhtia. Tai ihan ihan. Nopein kilometri on alle 5 min. Maksan siitä hinnan vielä, mutta olen tottunut siihen. 

Soraosuuden loppupäässä lähellä Helsinkiin menevää tietä 170 on todella komea kartano, jolla on komea historiakin, Suur-Sarvilahden kartano. Tämän minä selvitän vasta jälkikäteen, mutta nyt juoksemme Sarvilahdentietä kohti kartanoa, jonka kuitenkin kierrämme kaukaa oikealta, ennen kuin pääsemme Helsinkiin menevälle vanhalle tielle 170. Tässä kohden on myös reitin raskain osa, kunnostettua soratietä, jota ei autot vielä ole tarpeeksi polkeneet juoksijan jalalle sopivammaksi. Ei se vielä ensimmäisellä kerralla kovin raskas ole, mutta toisella kierroksella tuntuu jo enemmän.

Suur-Sarvilahden kartano Kuva:Kotipuutarha https://www.kotipuutarha.fi/hernepensaselamaa/2018/09/27/suur-sarvilahden-kartano-ja-puutarha

Suur-Sarvilahden kartano on barokkivaikutteinen kartanolinna entisen Pernajan kunnan alueella Loviisassa, Itä-Uudellamaalla. Amiraali Lorentz Creutz aloitti sen kolmikerroksisen päärakennuksen rakentamisen vuonna 1672, ja se valmistui vuonna 1683. Creutzin suvun jälkeen kartanon omistajuus siirtyi von Bornin suvulle. 1950-luvulla kartano siirtyi Svenska Kulturfondenin omistukseen lapsettoman pariskunnan Alix ja Ernst von Bornin testamentin myötä. Päärakennuksen suunnittelusta on vastannut rakennusmestari Acfatius Groneberg. Sitä korjailtiin ja uudistettiin 1700-luvulla sekä vuonna 1883, jolloin muutostöistä vastasi F. A. Sjöström. Rakennuksessa oli alun perin hollantilaistyylinen säterikatto, mutta rakennuksen muutosten yhteydessä se poistettiin, kunnes taas palautettiin takaisin vuonna 1934. Kartanon edustaa hallitsee barokkipiha, jota reunustaa kaksi yksikerroksista siipirakennusta. Läntisellä siipirakennuksella on yhtä pitkä historia kuin itse päärakennuksella, itäinen siipirakennus on puolestaan peräisin 1880-luvulta. Lisäksi kartanoalue käsittää muun muassa barokkityylisen puutarhan. Sille loihti nykyisen ilmeen P. Olsson 1930-luvulla. Sarvilahden nimi esiintyi ensimmäisen kerran vuonna 1348 kuningas Maunu Eerikinpojan kirjeessä, jossa tilan omistajaksi mainittiin vapaasäätyinen Anders Munck. Kartano ympäristöineen kuuluu Museoviraston määrittelemiin Suomen Valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin. Lähde: Wiki

Kohta on edessä päällystetie ja käännös vasemmalle kohti Helsinkiä.  Sinnepäin käydään juoksemassa noin 7 km mutka. Jos mutkaa ei juostaisi, kierroksen pituudeksi tulisi n. 14 km. Silloinhan maratonin voisi juosta kolmena kierroksena, pääni alkaa suunnitella. No, juostaan nyt vaan ja annetaan muiden suunnitella tämä maraton... Karkeasti arvioiden puolet matkasta on eteläistä peltoista osuutta ja toinen puoli tien 170 vartta.

Kymppi tulee täyteen heti pikitiellä ja alle 54 minuutin. Sen jälkeen on pian huoltopiste, joita on viiden kilometrin välein. Vasemmalla voi vielä nähdä kartanon toisesta suunnasta. Tämä osuus on vilkkaampi, kun vastaan tulee juoksevia kohtalotovereita. Hanski lähtee menemään omalla vauhdillaan ennen kääntöpistettä. Minä yritän pitää suurin piirtein nykyistä vauhtia yllä. Keli on marraskuun keliksi todella hieno ja vielä monia kaksipyöräisiäkin on liikenteessä. 

Kääntöpaikan luota kääntyy tie Pernajaan, Pernå. Sellainen juomakin on... Takana tuleva juoksijapari lähenee. Pidän kuitenkin vielä vauhtia, enkä päästä heitä aivan lähelleni. Mutta pääsevät he kyllä. Myös Loviisa ja ensimmäisen kierroksen loppu lähenee. Sinnittelen sijoituksessani puolivälin mitta- ja juomapaikkaan, joka on myös lähtö ja maali, saakka. Ensimmäinen puolikas menee aikaan 1:56.

Tankkaan hieman ja lähden uudelle kierroksella. Nyt minut ohitetaan kevyesti, vauhtini on hidastunut. Toisella kierroksella reitti näyttää jo tutulta, enkä oikeasti ole vaarassa eksyä, varsinkin kun edessä näköpiirissä on muita juoksijoita. Hanski tulee vastaan kummallakin kierroksella, samoin Risto. Teijo tuli mukaan jälkimmäisessä lähdössä ja tulee vastaan toisella kierroksella. Kanssajuoksijoita kannustetaan olipa he tuttuja tai ei, menossa tai tulossa, ekalla tai tokalla...

Väsymys tuntuu. Tiedostan ryhdin huononemisen ja korjaan sitä, se auttaa jonkin verran. Ja kilometrit kuluvat koko ajan soratiellä. Kartanon jälkeen tuleva huonompi sorapätkä tuntuu jo raskaalta. Asfaltille pääsy helpottaa. Ja juottopisteet. Sekoitan urheilujuomaa ja vettä. Syön banaaninpalan, vaikka yököttää. 

Toisella kierroksella käsineitä ei enää tarvitse, mutta kädessähän ne kulkevat mukana. Välillä auringon lämmittäessä käärin hihat ylös, sitten taas viileämmässä lasken ne takaisin. Pidän tästä oranssista paidastani, se mukautuu moneen keliin.

Maali lähenee, voimat vähenee. Ei ole voimia minkäälaiseen kirin tapaiseen, mutta ei tarvitsekaan. Toinen kierros on 26 minuuttia hitaampi kuin ensimmäinen. Pääsen maaliin ja nimeäni kuulutetaan. Saan mitalin ja tuotepaketin (bansku ja juomaa), luovun chipistä. Hanski on ollut maalissa jo puolisen tuntia. Maalialueella heitetään leppoisaa juttua, mutta minulla ei juttu luista, olen todella väsynyt ja tuntuu kuin kielikin olisi puutunut.

Maalissa. Hanski kuvaa.

Risto maalissa

Onkohan sinne lentänyt jotain kuraa, vai? Kuva Hanski

Mitalimiehet valmiina kotimatkalle.

Paluumatkalla olen alkuun väsynyt ja hiljainen, mutta voimat palaavat, kieli alkaa kulkea ja tunnelma ei ole koskaan laskenutkaan. Kotimatka sujuu nopsaan.

15 152 Kähkönen, Juha Marathon MC 01:56:02 + 02:22:27 = 04:18:28

Finlandia Marathon 19.9.2020

Jyväskylä on vielä ennenjuoksematon paikka, ja kun koronakaan ei saanut Finlandia Marathonia perutuksi, on aika suunnata keula kohti Keski-Suomea. On lauantaiaamu klo 7 ja aurinko on nousemaisillaan. Varhainen aamupala nautittiin jo kuudelta ja tyhjä nelostie vetää hyvin. Vaajakoski on sopiva paikka nauttia aamupalan toinen kattaus. Tämän jälkeen Jyväskylään on enää lyhyt matka.

Jyväskylästä löytyy hotelli Paviljonki, jonka edessä lähtö ja maali ovat. Ja Hanski on vastassa numerolappusten kanssa. Huone haltuun ja valmistautumaan. Kotona laitoin jo valmiiksi päälle juoksushortsit ja pitkähihaisen paidan, mutta keli vaikuttaa tuulisen kylmältä joten mietin vielä... laitan lisäksi alle lyhythihaisen paidan. Käsineitä ei tarvinne. Varustus osoittautuu juuri oikeaksi.

Viittä minuuttia vaille lähtölaukaus poistumme hotellista ja kävelemme lähtöpaikalle. Finlandia-hymni kajahtaa ja 12:40 kajahtaa lähtölaukaus. SAUL SM -kisaajat on lähteneet matkaan jo 10 minuuttia aiemmin. 

Reitti on neljännesmaratonin mittainen ja kiertää Jyväsjärveä vastpäivään. Juoksemme Hanskin kanssa kimpassa minulle varsin kovaa vauhtia, mutta se ei silti tunnu pahalta. Ensimmäinen vitonen menee luokkaa 5 min/km ja joku kilometri jopa nelosella alkaen. Lienenkö näin nopeita kilometrejä ennen maratonilla juossutkaan. Keho on lämmennyt, mutta kaksi paitaa päällekkäin ei silti ole liikaa. Järven itäpäässä ripsauttaa vettä joka kierroksella ja pohjoisreuna moottoritien vierellä on voimakkaasti vastatuulinen.

Reitti on kaunis ja kulkee veden äärellä suurimman osan matkaa. Uutta vastalaitettua asfalttia on hyvä juosta. Huoltopisteitä on reilun kolmen kilometrin välein, lähtöpaikalla yksi ja kierroksella kaksi. Kierroksen pituus on 10,55 km, kun kerran neljä kierrosta juostaan. 

Ekan kiekan jälkeen Hanski menee omaa tahtiaan ja minä himmaan hiukan, mutta en kovin paljon kuitenkaan. Meno hieman hirvittää, mutta kun hyvin menee niin menköön. 

Ajanottoja on 1/8-maratonin välein. Puolikkaan aikani on 1:51:05, enkä muista että olisin puolikasta näin kovaa ennen juossut, en puolikkaana enkä osana maratonia. En ole vieläkään kuluttanut kaikkia voimavarojani, joten jatkan reipasta menoani. Toki nopeus on hieman hiipunut, mutta alle kuuden minuutin kilometrivauhtia mennään. Juomapisteillä tankkaan vuoroin vettä vuoroin urheilujuomaa, mutta en jää seisoskelemaan ja minimoin kävelyaskelten määrän. Mitään syötävää kuten banaania tms. ei ole tarjolla, tämä tietenkin koronan vuoksi. Talkooväki on pukeutunut maskeihin, juoksijoilla maskeja ei näy.

Kierros vielä? Kuva: Markku Rantama, Rauhalahti Road Runners

Kolmannella kierroksella toki huomaan jo pientä jäykistymistä askeleessa. Energiat kyllä riittävät, mutta pientä tuttua oksettamisen tunnetta alkaa esiintyä. Viimeiselle kierrokselle lähtiessä tankkaan puoli mukillista urheilujuomaa ja kiitän kannustuksesta. Edessä oleva viimeinen kierroshan mennään vaikka pelkällä hengen voimalla. Näen, että mahdollisuus olisi melko kovaan tulokseen, jos tuttua viimeisten kilometrien hyytymistä ei tapahtuisi. Ja tapahtuu mitä tapahtuu, tämä on ollut joka tapauksessa tähän asti varsin hyvä juoksu. Jo tämän vuoden ainoa edellinen maraton kesäkuussa oli parempi kuin viimevuotiset, joita oli monta, mutta määrä ei takaa laatua. Sairastelin viime vuonna niin, että se varmaan osaltaan söi voimia. Tänä vuonna olen onneksi pysynyt terveenä ja juoksukilometrien määrä lienee kohta tuplat viime vuotisesta. Kyllä se jossain näkyy.

Vauhti hidastuu ja sorrun laskemaan jäljellä olevaa matkaa sen asemesta, että nauttisin siitä mitä on nyt ja edessä. Jälleen kerran maraton näyttäytyy väsyneelle filosofille elämän symbolina - nauti siitä mitä on jäljellä äläkä suinkaan odota sen loppumista. Mutta matka etenee. Viimeisten kolmen kilometrin aikana tuuli puhaltaa järveltä vastaan oikein uhitellakseen meille turhan tien kulkijoille. Fiksummat asettuvat toisen taakse peesaamaan, mutta minä en ole tarpeeksi fiksu. Ohittelen joitakin, mutta paljon useampi ohittaa minut. Takaapäin ei näe minkä matkan juoksijoita ovat, mutta samaa Finlandíaa me täällä soitetaan.

Paviljongin alue lähestyy. Tällä kertaa pääsen maaliin enkä lähde enää uudelle kierrokselle. Kello pysähtyy minulle kovaan lukemaan 04:04:04, joka on kolmanneksi kovin maratonaika kautta aikojen. Yli kymmenen vuotta on mennyt siitä, kun tämän ajan olen alittanut. Lisääntynyt lenkkeilytahti on tuottanut jotain tulosta.

Maalissa saan muhkean tuotekassin, jossa on myös mitali sisällä. Enää mitalia ei ripusteta maaliintulijan kaulaan eikä tässä mitalissa olisi nauhaakaan. Mitali on varsin vaatimaton, mutta itse juoksutapahtuma on kiitettävästi järjestetty. Mitään eksymisen mahdollisuutta reitillä ei ollut, ja kannustavia toimitsijoita on riittävästi. Jyväskylä mainostaa itseään liikuntapääkaupunkina ja tämän kokemuksen perusteella ei ole mitään syytä väittää vastaan. Myös Paviljonki majapaikkana ansaitsee kiitokset, etenkin kun nyt kotimaanmatkailukesän päälle on tullut runsaasti vertailukohteita. Suurimmat kiitokset omalle kannustajalle, joka odottaa maalialueella.

Hanski on juossut oman ennätystuloksensa, vaikka juoksimme ensimmäisen neljänneksen kimpassa. Petraa kuin sika juoksuaan, vanha sananlasku sanoo, mutta eipäs mennä nimittelemään hyvää juoksutoveria.

Hotelliin on lyhyt matka. Huoneessa ensin vartin pikaunet, sitten suihkuun ja kohta illalliselle. Kulutus on ollut kova, joten proteiinitankkaus on kohdallaan. Täydellä vatsalla uni tulee helposti, mutta on levotonta, jotenkin juoksevaa.

 

ps. vuonna 2021 Finlandia Marathonia mainostetaan näin

Nyyttäri-maraton 23.6.2020

Vuoden alku meni suunnitellusti ilman maratoneja ja sitten iskikin korona. Ensimmäisellä vuosipuoliskolla peruuntui tai siirtyi kaksi ulkomaanmatkaa eikä loppuvuosi ole välttämättä sen kummempi. Ja tietysti kotimaanmaratonitkin peruuntuivat parhailta kevätviikoilta. Kun markkinat avautuivat pienillä maratoneilla, olin innossani etsimässä sopivia ennenkäymättömiä juoksuja lähitienoilla. Nyyttäri on sellainen: seitsemän kierrosta vastapäivään Malmin lentokenttää ympäri, aluksi ns. nollakierros, jolla täsmätään matkan pituus säädetyksi. Matka on virallisesti mitattu, mutta juoksu on nimensä mukaisesti omatoiminen ja itsehuoltoinen.

 

Tiistaiaamuna Falkullan koira-aitauksen luona oleva parkkipaikka lentokentän länsireunalla taitaa olla pääasiassa juoksijoiden täyttämä. Ensimmäiset juoksijat ovat lähteneet lenkille jo seitsemältä ja vielä riittää juoksijoita kello kahdeksan kattaukseenkin. Risto saapuu paikalle. Hänellä on jo ainakin kolmaskymmenes maraton lyhyellä urallaan, joka alkoi vähän vajaa neljä vuotta sitten Rovaniemellä. Mutta se on eri tarina. Yhteensä maratoonareita on tänään 14.

Päivästä on tulossa helteinen. Virittelemme itse kukin huoltomme autojen luo tai pöpelikköön. Minulla vettä, vissyä ja kokista sekä banaaneita, mandariineja ja snickers-patukka. Yksi kierros on 5,7 km, mikä on huoltoväliksi helteellä pitkähkö mutta ei mahdoton. Kokis on lämmintä ja hiilihapot ovat siitä karanneet, silloin se on tähän tarkoitukseen sopivinta.

Lähtö tapahtuu kello kahdeksan. Lämpötila on jo yli 20 C. Lähdemme myötäpäivään nollakierrokselle ja Riston kanssa tuumailemme, kuinka huomaamme käännöspaikan merkin 1.2 km päässä. No helposti huomaamme ja joukossa on kokeneita kentänkiertäjiä jotka varmistavat asian. Käännöksen jälkeen osaaminen on helppoa, kierretään lentokenttää, mutta ei juosta sinne. Kun vielä osaa laskea seitsemään niin se on siinä. Käännöksen jälkeen voi nähdä kanssajuoksijoitaan kerran. Sitten heitä ei näekään, paitsi niitä jotka ohittavat kierroksella ja niitä jotka ohittaa kierroksella. Ei kovin montaa.

Nyyttärimaratonin klo 8 kattaus valmiina lähtöön

Risto poikkeaa puskaan ja juoksen tovin Veikon kanssa. Hän on juossut maratoneja ainakin viisitoista kertaa enemmän kuin minä. Juttelemme juoksemisesta ja muustakin tärkeästä. Huomaan etten muistanut tankata ensimmäisellä ohituksella, joten ekasta osuudesta tulee kahdeksan kilometrin mittainen. Eka kierroksen jälkeen Veikon vauhti on minulle liian kova ja huoltopisteellä jään. Tankkaan kokista ja vissyä ja otan puolen litran vesipullon mukaan uudelleen sijoitettavaksi. Nyt juttelukaverikseni tulee seuraavaksi nopein. Sijoitan vesipullon reilun parin kilometrin päähän lentokentän portille. Järkevämpää olisi ollut laittaa se lähemmäksi puoliväliä, mutta täältä ainakin muistan sen sijainnin. Vesipaikka osoittautuu myöhemmillä kierroksilla varsin hyödylliseksi.

Varsinaisen tankkauksen suoritan rauhallisesti lähtö/maalipaikalla, otan siellä kokista ja huuhtelen suuta vissyllä. Joillakin kierroksilla otan banaania, mutten tunne siihen suurta tarvetta. Mandariini piristää. Sen sijaan snickers ei tunnu sopivan minulle helletankkaukseen, puraisun jäljiltä on janoinen olo ja odotan malttamatta parin kilometrin päässä olevaa vesipulloa että pääsen huuhtelemaan suuni. Ei jatkoon, ainakaan helteellä. Täydet kiitokset lämpimälle ja hiilihapottomalle kokikselle, se on sekä hyvää että ravitsevaa. Ei sitten zeroa tankkaustarkoitukseen, kiitos.

Eka puolikas menee hitusen päälle kahden tunnin. Kilometrit ovat pääsääntöisesti 5:20-6:00 min tankkaustaukoja lukuunottamatta. Tunnen itseni hyvävoimaiseksi. Alun sosiaalisuuden jälkeen juoksen yksin muutamia ohituksia ja huoltopisteessä kohtaamisia lukuunottamatta. Noin kolmensadan maratonin juoksija Matti Tanskanen on reitin varrella kuvaamassa juoksijoita. 

Kuva: Matti Tanskanen

Lämpö on noussut yli hellerajan. Tämä lentokenttää kiertävä reitti on lempeä, siinä on vehmasta varjoa eikä aurinko pääse liian monessa paikassa porottamaan suoraan. Juoksupohja on kovaa hiekkaa ja varsin tasaista, silti reitillä on pari nousua toinen eteläpäässä ja toinen koillisnurkassa, mutta niitä ei voi kovin pahoiksi sanoa.

Jälkimmäisellä puolikkaalla vauhti hiljenee 6 min/km päälle, mutta edes viimeisellä kympillä ei tapahdu tuttua väsähtämistä, vain hillitty hiipuminen. Viime vuonna pääsin vain kerran edes lähelle tätä, joten on syytä iloita, revanssi on onnistunut. Juoksun jälkeen kirjaan tuloksen ja nautin lisää lämmintä kolaa. Moikkaan paikalle sattuvat kanssajuoksija ja on aika ajella kotiin. Illalla maistuu grillattu proteiini.

Reittikartta

Juha Kähkönen 4.19.42

Hassen Tervasaari-hölkkämaraton 9.11.2019

Hasse järjestää Tervasaarimaratonejaan useaan kertaan vuodessa ja ajatuksena oli joskus, että tämän helsinkiläisen rantamaratonin voisin juosta leppeän kesäisen merituulen vilvoittamana auringon paisteessa. Kesäaikaan juostaan kuitenkin niin paljon muita maratoneja, että tarkoituksenmukaisempaa Hassen ja muiden keräilijöiden kannalta on järjestää näitä silloin, kun muualla ei juosta. Ja vilvoittavaahan merituuli on myös syksyllä ja talvella. Hasse eli Hans Mannsten on järjestänyt maratoneja sadoittain ja itse hän on juossut näitä tällä hetkellä noin 1600, joten aivan kokemattomasta juoksijasta ja juoksujärjestäjästä ei ole kysymys.

Tutulla joukolla Hannun ja Riston kanssa päätimme osallistua marraskuun 9. päivän juoksuun. Molemmilla heillä oli jo juostuna tälle vuodelle joka kuukaudelle maraton ja nyt on marraskuun vuoro. Minulla on alkamassa "vasta" vuoden kuudes maraton, se on tähänastinen ennätykseni maratonien vuosittaisessa määrässä. Hassen maratoonien lähdöissä on joustavasti usempi mahdollisuus ja malttamattomana olen paikalla sovittua paljon aikaisemmin niin, että olisin ehtinyt jo kello yhdeksän starttiin, mutta juoksijatoverit olivat vasta ovella tulossa - toki jo sovittua aiemmin hekin.

Starttaamme yhdessä klo 9:30 kuuden muun juoksijan kanssa. Maratoonareita kaikissa lähdöissä on yhteensä parisenkymmentä ja lisäksi melkein toinen mokoma lyhyempien matkojen juoksijoita. Juoksukeli on tänään varsin kelvollinen. Vielä illalla lähisillalla oli hieman jäistä sohjoa, mutta nyt reitti on sula, lämpö plussalla, ei sadetta eikä liikaa tuultakaan, sitä toki hieman.

Maratonin lähtö on Merihaan palloiluhallilla ja maratonissa juostaan kahdeksan kierrosta Hanasaaren voimalan ja Katajanokan välistä rantatietä käyden välillä Tervasaaren puolella. Juoksijat tulevat reitin varrella tutuiksi ja aika moni täällä on jo ennestään tuttu Paloheinästä, Esport-areenalta ja monelta muulta suomalaiselta maratonilta.

Kattaus klo 9:30 valmiina lähtöön Merihaan palloiluhallilla

Tämän vuoden maratonini yhtä lukuunottamatta ovat venyneet kestoltaan pitkiksi ja niin epäilen käyvän tällekin. Juoksufiilis on hyvä vaikka vauhtia en saa kovinkaan kummaksi. Alussa juoksen tapani mukaan (liian?) kovaa, mutta löysäämisen aika tulee väistämättä viimeistään loppukierroksella. Ensimmäisen kierroksen juoksen Hannun kanssa kimpassa, ja sittenhän osaankin jo reitin ihan omin päin. Aluksi en muista juoda mitään. Reitin tarjoilupiste on Merihaan hallilla, ja siinä voi tankata mennen tullen. Juomaa on lämpöastioissa.

Juoksu sujuu ennustetusti ja vauhti hidastuu, mutta juoksufiilis on hyvä. Minua ohitellaan, mutta tiedän, että ehdin illaksi kotiin. Hannu pääsee mitalisijoille reilusti alle neljän tunnin ajallaan, Risto on ainakin vartin ennen minua maalissa, mutta ehdimme vielä moikata maalialueella, ennen kuin he poistuvat - saanpa vielä kyydin kotiin, joten loppulämmöt jäävät ottamatta. On mukava päättää tämä maratonvuosi näihin tunnelmiin. Hannulla ja Ristolla se jatkuu vielä joulukuulle asti, Minulla takana on nyt vuoden kuudes ja kaikkien aikojen 45. maraton.

16. Kähkönen Juha 5.00.54

Chișinău Marathon 29.9.2019

Chișinăuhun pääsee Helsingistä lentämällä Istanbulin kautta ja muitakin reittejä on. Joka tapauksessa yhden matkapäivän joutuu varaamaan menoon ja toisen tulomatkaan. Perillä olimme kolme päivää, joista keskimmäinen pyhitettiin itse maratonille.

Moldova, jonka pääkaupunki Chișinău on, sijaitsee Romanian ja Ukrainan välissä. Moldovan asukasluku on nelisen miljoonaa ja pääkaupunki on asukasluvultaan Helsingin luokkaa. Moldova itsenäistyi 1991 Neuvostoliiton hajotessa, sitä ennen se kuului Romaniaan ensimmäisestä maailmansodasta lähtien. Suuruuden aikaa Moldovalle oli ruhtinaskunnan aika, joka alkoi, kun ruhtinas Bogdan perusti Moldovan ruhtinaskunnan 1349. Tärkeä hallitsija oli Tapani II Suuri, joka hallitsi Moldovan ruhtinaskuntaa vuosina 1457–1504.

Chișinăuta hävitti ankara maanjäristys 1940 ja toinen maailmansota 1941 ja 1944. Jotain kaunista vanhaa jäi kuitenkin jäljelle, vaikka pääosa kaupungista jälleerakennettiin neuvostoaikana 1947-49. Viimeinen maanjäristys oli 1977. Kuva: Hanski. 

Matkan majoituksineen varasimme yli puoli vuotta aiemmin ja saimme varsin edulliseen hintaan hotellin hyvin keskeiseltä paikalta Cathedral Parkin vierestä Puskinin kadulta. Erittäin onnistunut valinta, sillä keskeisten nähtyvyksien lisäksi maratonin lähtöpaikalle oli matkaa vain kolmesataa metriä. Lähtöalueella oli myös numerolappujen jakelu ja juoksua edeltävän illan pastapartyt. 

Pastapadat höyryävät Kuva: Hanski

Tapani III Suuri Kuva: Hanski

Cathedral Parkissa on sisältä komea ortodoksikirkko ja puiston kanssa kulmittain olevassa Tapani III Suuren puistossa useita monumentteja, suurin luonnollisesti Tapanista itsestään, ja tottakai, onhan siellä myös Puškin. 

Illalla osallistuimme pastapartyihin. Isot padat höyrysivät tätä tankkausruokaa, ja sitä riitti toinenkin annos nälkäiselle. Jälkiruuat nautimme lähistön kellariravintolassa, jossa selailin käsillä ollutta kirjallisuutta ja totesin kaiken olevan kirjoitetun kyrillisillä kirjaimilla. Katukuvassa näkyi enimmäkseen latinalaista kirjaimistoa.

Moldovassa puhutaan romaniaa, jota kutsutaan virallisesti moldovaksi. Erona Romaniassa puhuttaviin murteisiin se eroaa ainoastaan venäläisten uudissanojen runsaalla määrällä. Neuvostovallan aikana käyttöön otettiin kyrilliset kirjaimet. Virallisesti on siirrytty latinalaisiin kirjaimiin, eikä katukuvassa kyrillisiä kirjaimia juuri näe. Moldovasta yksipuolisesti itsenäiseksi julistautuneessa Transnistriassa kyrilliset kirjaimet ovat käytössä myös moldovan kielessä. Virallisina kielinä siellä on myös venäjä ja ukraina.

Puškin Kuva: Hanski

Valmistautumispäivän sää oli aamupäivällä jopa koleahko, mutta lämpeni iltaa kohti. Juoksupäiväksi on luvassa aiemmin odotettua pilvisempää ja juoksuaamuna onkin keli kohdallaan. Jätämme kaikki ylimääräiset varusteet hotelliin ja juoksuvalmiina siirrymme lähtöpaikalle. Ilma on vielä hieman viileä, siis juoksemiseen juuri sopiva. Juoksijoita on paikalla runsaasti ja asetumme omaan lähtökarsinaamme. Maratoonarit ja lyhyempien matkojen juoksijat ovat lähdössä yhtä aikaa. Maratoonareita matkaan lähtee yli kolmesataa ja kun mukaan lasketaan myös lyhyempien matkojen juoksijat, määrä on ainakin kaksituhatta. Lukuisat liput liehuivat, joukossa luonnollisesti myös Suomen lippu. Tiedämme lähtöluettelosta, että paikalla on muutama muukin suomalainen.

Lähtölaukaus kajahtaa. Minuutin kuluttua siitä pääsemme lähtöviivalle ja matkanteko alkaa. Katu on kovasti ruuhkainen. Maratonin reitti on varsin yksinkertainen: Riemukaaren luota juoksemme Stefanin Bulevardia alamäkeen kaakkoon niin pitkälle kuin katua riittää. Siellä sankareiden patsaan luona käännös oikeaan ja juottopisteen jälkeen alkaa nousu joka on välillä jyrkän tuntuinen ja jatkuu kaksi kilomeriä aina kääntöpaikalle asti.

Lähtälaukaus kajahtaa. Minuutin päästä pääsemme mekin irti. Kuva: Chisinau Marathon

Huomaan, ettei juoksukuntoni ole paras mahdollinen ja ensimmäiset kilometrit tuntuvat raskailta. En yritäkään pysyä Hanskin tahdissa vaan jättäydyn omaan vauhtiini. Myös tungos on ensimmäisellä nousulla vielä melkoinen. 

Juottopisteillä on tarjolla vettä pulloissa. Pullosta on helppo juoda juostessa, kun ei tarvitse pysähtyä. Erityisesti loppumatkasta pysähdyksen jälkeen uuden vauhdin saavuttaminen saattaa olla vaikeaa. Ottaisin mielelläni joka toisella pisteellä urheilujuomaa, mutta sitä ei näytä olevan tarjolla. Tuleeko tästä samanlainen kuin Belgradin maratonista, sielläkään ei ollut urheilujuomaa ollenkaan ja lisäksi paahtava helle ja voimani loppuivat täysin. Minulla ei yleensä ole omia geelejä mukana, nyt niille saattaisi olla tarve. Kääntöpaikalla on tarjolla banaania, sitä nautin maltillisesti vasta juoksun loppupuoliskolla.

Ensimmäisen kierroksen jälkeen olo helpottaa ja on kevyempi juosta. Ei se vauhdissa taida kuitenkaan näkyä, mutta fiilis on alkumatkaa parempi. Matkalla ei ole yhtään kilometrimerkintää, mutta reitti on niin yksinkertainen, että siitä muistaa suurin piirtein edetyn matkan. Toisaalta kilometripylväiden puuttuminen on mieltä helpottava asia, kun unohtaa tarkkailla kilometrinopeuksia ja juoksee vain virran mukana. Minulla ei ole mitään muuta laitetta ranteessani kuin tavallinen rannekello, yksinkertaisesta sykemittaristakin luovuin vuosia ellei kymmenen sitten. Tunnustan, että perstaskussa on puhelin, joka tallettaa reitin, mutta sitä tutkin vasta juoksun jälkeen. Valokuviakaan en ole jaksanut räpsiä moneen juoksuun.

Takaa tuleva kaveri tunnistaa minut suomalaiseksi jalassani olevasta Suomen lipusta. Juttelemme hetken, heitä on reissussa viiden hengen seurue Huittisista, juoksevat maratoneja ympäri Eurooppaa ja idempänäkin. 

Kuva: Chisinau Marathon

Kierros kierrokselta ylämäki tuntuu raskaalta. Reitin alimmassa kohdassa kohtaan Hanskin, hän on minua ainakin puoli kierrosta edellä. Nautimme vettä ja suunnittelemme hetken huomisen ohjelmaa. Sitten taas nousuun. Minut tunnistaa suomalaiseksi toinenkin huittislainen ja taivallamme yhdessä aikamme, kunnes hänkin menee menojaan. Toki edestakaisella reitillä tunnistaa vastaantulijoita, jos sattuu olemaan sen verran virkeänä että tunnistaa.

Reitin varrella on kannustusta ja opastus on riittävää, varsinkin kun reitti on yksinkertainen ja selkeä. Eri vauhdeille on jäniksiä, jotka vuoron perään ohittavat minut ja niiden etenemistä voi tarkkailla myös vastaantulevien kaistalla. Pelottavin, kuuden tunnin jänis, tulee viimeisenä, kuolemaksi pukeutunut ja maskeerattu viikatemies, joka kyllä näyttää suhtautuvan hyvin lempeästi kanssajuoksijoihinsa. Jossain vaiheessa huomaan, että neljän tunnin jänis on väsähtänyt ja joutunut heittämään vauhtiviirinsä pois, kun ei pysy tavoitetahdissaan. Taisi muutama muukin jänis joutua luopumaan vakionopeudestaan.

Juoksun aikana lämpötila on noussut hellerajalle. Varjoa ei ole, mutta alamäkeen käännyttäessä tuuli raikastaa mukavasti.  Maali lähestyy. Viimeisellä kääntöpaikalla en enää tankkaa vettä vaan kaadan sen lippikseeni ja nautin vilvoittavasta tunteesta. Vilkaisen kelloa ja huomaan, että viiden tunnin raja ylittyy väistämättä. Edelläni menevä suomalainen pääsee sen alle reilusti, sen verran vauhdeissamme oli eroa. Viimeiset kannustusylävitoset kadunvarren nuorten ja liikenneohjaajien kanssa. Ja sitten maaliin ja mitali kaulaan.

Hanski on odotellut rauhassa maalialueella jo yli tunnin ajan. Ja mikäpä on odotellessa maalialueen terassilla, kun järjestäjä tarjoaa olutta. Minäkin saan tuopillisen, kun esitän mitalini. Toki tätä varten jaettiin etukäteen kuponkikin, mutta sitä ei kysellä. Istumme pöydässä ja seuraamme loppuja maaliintulijoita. Kun kuolemanenkeli starttaa viimeiselle loppukierrokselle, olemme valmiit poistumaan hotelliin suihkuun ja raportoimaan tuloksia. Sen jälkeen on kunnollisen proteiinitankkauksen aika.

215. 247 KAHKONEN JUHA 5:03:57.4 5:02:59.8 m 07:10 min/km 8,35 km/h

Lähialuematkailua

Seuraavana päivänä haluamme taas ylittää rajojamme. Tai ainakin joidenkin asettamia rajoja. Moldovan itäosassa, Dnestr-joen itäpuolella on yksipuolisesti itsenäiseksi julistautunut alue, Transnistria, jota mikään valtio ei ole tunnustanut. Sillä on omat lait, oma raha, rajavalvonta sekä omat poliisi- ja sotilasjoukot, joita venäläisjoukot tukevat. Rajalta sinne saa kymmenen tunnin viisumin. Saamme hyvän oppaan ja kuljettajan, Viktorin, joka vie meidät sinne varsin sujuvasti, vaikka epäiltävissä on että korruptiota eli turistien lypsämistä tapahtuu rajanylityksissä ja muissakin viranomaiskohtaamistilanteissa.

Viktorin kyydissä tutustumme kahteen merkittävään Transnistrian kaupunkiin, Benderiin ja pääkaupunki Tiraspoliin. Vuosina 1990-1992 Moldovan ja Transnistrian välillä käytiin sota, jonka jälkiä näimme Benderin taloissa. Toki Benderissä näimme paljon muutakin, komean elokuvateatterin ja rautatieaseman ja tietenkin, Puskinin talon, täälläkin hän on asunut.

Lenin parlamenttitalon edustalla Tiraspolissa. Kuva: Hanski

Transnistriassa puhutaan pääsääntöisesti venäjää ja kirjaimet ovat kyrillisiä. Täällä näyttää olevan voimassa vahva sovjet-ihailu: lipussa on sirppi ja vasara ja Leninin patsaita on useita. Pääkaupunki Tiraspolissa jotkut asuinkerrostalot näyttävät ankeilta betonikasarmeilta, mutta kadut ovat siistejä ja leveitä. Sankarien muistomerkit ovat kolossaalisia, toisen maailmansodan lisäksi myös Afganistanin sodan ja vuosien 1990-92 sodan muistoksi. Ja kadun Улица 25 октября  (25. lokakuuta) varrella parlamenttitalon edustalla on kaikkein suurin Lenin.

Restaurant Kumanek Tiraspolissa

Kuljettajamme pitää meistä hyvän huolen. Ja autostaan, hän ei poistu sen lähettyviltä. Ymmärrämme jostakin, että täällä voi olla korruptoituneita virkamiehiä, jotka mielellään helposti ”sakottavat” jostain oletetusta tai olemattomasta rikkeestä. Tällaista ei kuitenkaan tapahdu, vaan tutustumiskierroksen lopuksi Viktor vie meidät lounaalle tunnelmalliseen Kumanek-nimiseen ravintolaan, jossa kansallisasuinen neitonen tarjoilee meille. Syömme siellä riittoisat saslikit.

Pääsemme myös tutustumaan Transnistrian rahaan, ruplaan, ja muovisiin värikkäisiin kopekka-kolikoihin. Viktorin paikanvalinta on hyvä ja ennen kaikkea se ei kuulu hänen arvostelemansa Sheriff-ketjun liikkeisiin. Sheriff omistaa täällä huoltoasemia, ostoskeskuksia ja jalkapallojoukkueen, joka pelaa Moldovan sarjassa. Paluumatka sujuu rauhallisesti täydellä vatsalla puoliunessa.