Alussa

oli mies, joka ei paljon liikkunut. Sitten massa nytkähti ja lepokitka hellitti otteensa. Liike syntyi hitaasti, mutta kun massa lähti liikkeelle, sitä ei voinut enää pysäyttää. 

Tämä on kertomus keski-iässä aloittaneen maratoonarin juoksuista. Täällä ei tehdä nopeusennätyksiä, mutta jokainen täysimittainen kokemus on uusi ja ainutlaatuinen.

Juha Kähkönen, Helsinki, s. 1957 Kuhmossa 

Ensimmäinen maraton Turussa 2003, 

50. maraton Hämeenlinnassa 2021.

Paras aika Barcelonassa 2009 (3:57:30).

Herakleitos sanoi, ettei kukaan ei voi astua kahdesti samaan virtaan. Uskon häntä, enkä juokse yhtään maratonia toista kertaa.

SISÄLLYSLUETTELO

Olen juossut maratoneja vuodesta 2003. Listailen niitä monella tavalla:

• kronologisessa järjestyksessä
• nopeusjärjestyksessä
• aakkosjärjestyksessä
• kuukausittain
• olympiastadioneilla vierailut
• maratonit kartalla 
• maat ja maanosat 
• Suomen maakunnat

Juoksija-lehden tietokannasta MARATONTILASTO voi hakea kaikkia suomalaisten juoksemia maratoneja vuodesta 2004 alkaen.

• Kuinka tässä näin kävi
• Sisällysluettelo kaikista juoksuista 
• Graafinen kuvaus ensimmäisen 10 vuoden juoksuista
• Viimeisin pitkä juoksu: Bucharest Marathon 13.10.2024
• Linkkejä maratonsivuille
• Kuhmo juoksee -Facebook-ryhmä
• Hannu matkalla sataan maratoniin

Bucharest Marathon 13.10.2024

Poikkeuksellinen tilanne - olen maratonin lähdössä eliittiryhmän karsinassa lähellä lähtöviivaa!

World Master Athletics Marathon Championships Bucharest 2024 on alkamassa. Lähistöllä on muita Suomen joukkueen jäseniä keskittymässä kukin tavallaan tulevaan kisaan. Tämä on jännittänyt minua, mutta enää ei jännitä, sillä mitään ei ole enää tehtävissä. Tsemppaamme toisiamme, mutta jokainen keskittyy omaan kisaansa. Ranskan joukkueen jäsenet ryhmittäytyvät edessäni ja pyytävät, että otan heistä yhteiskuvan. Tunnelma tiivistyy entisestään. Lähtölaukaus kajahtaa aivan kohta.

Olen täällä Bukarestissa urheilu-urani huipulla saadessani osallistua Suomen joukkueessa edustuspaidassa WMA:n maratonin MM-kisaan. Olen huippujen seurassa ja saan huippuhienoa kannustusta.

Kuvaajina näissä tämän kertomuksen kuvissa järjestäjän ja itseni lisäksi ovat ainakin Kristina Enqvist, Marjatta Räsänen, Kari Kinnunen, Hannu Komulainen, Jouko Behm ja tuntemattomaksi jäänyt romanialainen maratoonari. Kiitos ja anteeksi jos unohdin mainita jonkun.

Suomen joukkue kisojen avajaisiltana kisa-alueella. Taustalla vaatimaton Romanian parlamenttitalo, joka rakennettiin entisen diktaattori Nicolae Ceaușescun aikana ja oli valmistuessaan maailman suurin rakennus Pentagonin jälkeen. Kuva Hannu Komulainen

Kolossi näyttää aamulla paljon tylsemmältä ilman Suomen joukkuetta.

Tunnustan, että sähelsin ja ilmoittauduin MM-kisaan vahingossa, kun tarkoitukseni oli ilmoittautua tavallisen rahvaan maratoniin. Erehdys aiheutti pientä vatsanpurua, mutta minut otettiin ryhmään mukaan kuin toivottuna lapsena. Kävin noutamassa itselleni Suomen virallisen kisapaidan Suomen Aikuisurheiluliiton SAULin toimistosta Pitäjänmäestä. Matkaseurueemme muut jäsenet Hannu ja Teijo pysyvät alkuperäisessä suunnitelmassaan.

Bukarest valittiin tämän vuoden matkakohteeksi Corrida del Norte -juoksukerhon viime kauden päättäjäiskokouksessa. Tarkoitus oli kenties lähettää vahvempikin edustus maratoniin, mutta onhan meitä kuitenkin kolme lopulta matkalla. Ja yksi heistä ilmoittauttui eri tavalla kuin muut...

Lennot Bukarestiin järjestyivät kätevästi Air Balticilla Riian kautta. Hotelliksi valikoitui italialaistyypinen Hotel Venezia Zeus, loistava valinta niin sijainniltaan kuin hinta/laatu -suhteeltaan. Jos jostakin haluaa huomauttaa, niin hotellin kahvikoneen toiminnasta...

Monet muutkin maratoonarit ovat tehneet samoja valintoja. Tutustumme Suomen joukkueeseen jo Helsinki-Vantaalla, kun monesta juoksutapahtumasta ja erityisesti Kuhmolaisesta maratonista tuttu Birgi on joukkueessa mukana, ja esittelee meidät porukoille.

Perjantaina Bukarestissa hoidamme velvollisuudet heti alta pois. Numerolappujen noudon yhteydessä tulee paikkakunnan suurin matkailunähtävyyskin tutuksi, Parlamenttitalo on todella massiivinen kompleksi. Ruma vai kaunis - makuasia, mutta ei se kaunis ole, vaikuttava kylläkin. Velvollisuuksien jälkeen on aikaa pienelle levolle ja iltaruualle. Lauantaina varsinaisia velvollisuuksia ei ole muilla kuin niillä, jotka kuuluvat viralliseen Suomen joukkueeseen. Teijo tapaa vanhaa paikallista työtuttuaan, Hannun kanssa tutustumme mm. Vanhaankaupunkiin. Iltapäivällä eri maiden kisajoukkueet tukijoukkoineen esitellään lavalla. Sitten iltasyömään ja levolle. Kun vain uni tulisi...

Suomen joukkue esittelyssä lauantaina. Kuvakaappaus Jouko Behmin videosta

Sunnuntaina kello soi puoli kuudelta. Menemme etuajassa aamupalalle, joka ei ole vielä aivan valmis, ja se kahvikone... Tehtävälleen omistautunut Suomen joukkueenjohtaja Marjatta jakaa puuropusseja meillekin, jotka emme olleet alunperäisessä päälaskennassa mukana. Kiitos!

Kisapäivän sää tuntuu olevan paras mahdollinen. On hieman viileää, kun lähdemme rekisteröitymään kisaan. Call roomissa, joka onkin vain pieni aidattu alue, tarkistetaan, että numerolaput ovat oikein edessä ja takana, ja nimen kohdalle listassa laitetaan ruksi. Se on siinä. On aikaa odotella, hieman lämmitellä, luovuttaa ylimääräiset varusteet ja hieman vielä jännitellä. Ja tässä ollaan.

Lähtölaukauksesta kuluu kymmenen sekuntia, kun minäkin ylitän viivan. Monesti se on ollut pitempi aika minuuteissakin. Lähdemme juoksemaan, liikun massan mukana. Arvaan, että vauhti on kova, mutta olkoon nyt näin alussa. Olen jäsen Suomen kolmemiehisessä M65-joukkueessa ja olisin toivonut etten olisi, mutta tällä kokoonpanolla mennään. Minun tavoitteeni oli vain päästä maaliin, mutta nyt joukkueen vuoksi toivon pääseväni sinne niin pian kuin mahdollista. Ainakin nopeamminen kuin edellisessä maratonissa.

Reitti on mutkikas ja monihaarainen. Olen väljästi opiskellut sitä etukäteen, mutta kaikkia yksityiskohtia en yritäkään muistaa. Alussa on tungosta, mutta pian menen noin 5'30 vauhtia. Minulle se on riittävän kovaa. Juomapisteitä on noin vitosen välein. Sääntöjen mukaan muualla kuin juomapisteillä ei saa juodakaan, mutta ei minulla ole muutenkaan ollut tapana juoda omasta pullosta. Ei ole geelejä eikä muutakaan syötävää mukana. Pohdiskelin, saisiko kuunnella musiikkia, mutta sitä ei ollut ymmärtääkseni erikseen kielletty. Tosin numerolappukisoissa en ole koskaan juossut napit korvissa, vaikka normilenkeillä yleensä jotain kuuntelen. Minulla ei ole sykemittaria tai urheilukelloa, mutta isävainaan vanhasta rannekellosta vilkuilen tasakilometrein karkeata vauhtiarviota. Puhelin on mukana vyölaukussa ja SportsTracker on viritetty reittiä tallentamaan. Laitan vyölaukkuun silmälasitkin, joita joutuu nostelemaan vähän väliä. Päätän, etten tällä reissulla ryhdy valokuvailemaan, vaikka komeat suihkulähteet aamuauringossa siihen houkuttelisivatkin. Jälkikäteen huomaan sportstrackerista, että vauhti lipsahtelee joillakin pätkillä jopa alle 5'00. Kympin kohdalla käymme pohjoisessa kääntymässä riemukaaren luona ja aikaa on kulunut pari minuuttia alle tunnin.

Matka jatkuu edelleen hyvävoimaisena. Suomalaisten siniset selät ovat etääntyneet ja häipyneet näkyvistä. Teijo onnistuu ohittamaan minut melkein huomaamatta, mutta eipäs sentään, vaihdamme muutaman sanan ja sitten hän etenee vauhdillaan. Reitillä on paljon kohtia, joissa näkee vastaantulijoita, voimme seurata toistemme etenemistä ja huudamme kannustuksia. Joukkueenjohtaja Marjatta kannustaa Sirpan kanssa juoksijoita reitin varrella useissa kohdissa. Sirpa hoiti jo eilen oman juoksunsa kympillä sarjansa voittajana. Hannua ei vielä näy. Normaalikunnossa hän olisi juossut ohitseni jo aikaa sitten.

16 km kohdalla on hotellimme ja olen edelleen alle 6 min/km vauhdissa. Kello on alle kahden tunnin, kun 20 km tulee täyteen. Puolikas täyttyy kun saavumme kisa-alueelle ja pässit erotetaan lampaista, on lähdettävä toiselle kierrokselle, mutta se ei ole sama, ei reitiltään eikä fiiliksiltään. Paljastettakoon jo nyt, että karkeasti pyöristäen toisella kierroksella minulla menee tunti pitempään kuin ensimmäisellä. Jalat alkavat puutua ja keho väsyä. Harjoittelun vähyys paljastuu.

Takana on 22-23 km, kun Hannu saavuttaa minut. Ja menee sitten menojaan. Vauhtini hidastuu hidastumistaan kun lähestytään 30 km tolppaa. Jänikset ohittelevat huutaen kannustuksiaan, romaniaksi, italiaksi, englanniksi, tiesmiksi. Vastaantulevat suomalaiset huutavat kannustuksiaan. Ohi juoksevat kanssakilpailijat kannustavat myös, Paavo Nurmi mainitaan monesti. 30 km jälkeen voimat tuntuvat olevan aivan lopussa. Kävelen niin reippaasti kuin pystyn. Otan kilometriltä aikaa. Väliin olen juoksevinani kilometrin ja otan siitä aikaa. Eipä tunnu olevan eroa kävelyn ja juoksun nopeudessa. Jälleen kerran jänislauma ohittaa minut. Kaikenkielisten kannustusten joukossa kuulen suomea. Piristyn taas hetkeksi.

Loppusuoran loppu ennen maalialuetta Parlamenttitalon edessä

Vilkuilen kelloa ja totean, että tällä vauhdilla en ehdi perille alle viiden tunnin. Juoksen ja taas kävelen. Alkaa viimeinen pitkä suora. Suoran päässä näkyy maailman kaunein rakennus, se on kolmen kilometrin päässä, mutta näyttää olevan lähempänä, kun se on niin suuri. Kadun varressa oleva rytmiryhmä ja maalin kangastuksenomainen läheisyys antavat minulle voimia ja pystyn jotenkin vielä loppukirittämään itseäni. Ei sitä varmasti ulospäin huomaa. Viimeisellä kilometrillä on jo kuitenkin erilainen meno päällä. Ehkä jopa ohittelen useita. Matka vaan taitaa loppua kesken.... Viimeinen mutka ja maali lähestyy. En kyllä huomannut, että 5h jänikset olisivat minut ohittaneet. Kello kuitenkin tikuttaa lukemat 5:00 ja sekunteja päälle. Onnellisina me yhtä aikaa maaliin saapuneet kättelemme toisiamme.

"MM-kisoista kotiin mitali kaulassa" ;-)

Victoria Falls Marathon 7.7.2024

Victoria Falls Marathonin startti pamahtaa sunnuntaiaamuna 7.7.2024 noin klo 6:42. Aamu on viileä, tien pinta on märkä ja ilmassa on kosteutta, jota voisi jopa tihkusateeksi kutsua. Lähestymme Victoria Falls Bridgea, joka ylittää Sambesijoen.  Takana on kolme kilometriä juoksua ja edessä on Sambian raja, kun saan voimakkaan oksennusreaktion ja tyhjennän vatsani Zimbabwen puoleisella raja-asemalla. Tämä ei ole hyvä ennuste loppumaratonille. Tässäkö tää oli... Afrikka on ollut listallani ainoa juoksematon asuttu maanosa, ja näyttää että vielä haaveeksi jääkin. (Antarktiksesta en ole edes haaveillut.) Oireita ilmeni jo aamulla, mutta lakaisin ne mielestäni ja laitoin normaalin lähtöjännityksen piikkiin. Aamupalaksi varattu kolmioleipä ei maistunut lainkaan, mutta kaurapuuron pystyin syömään. Kaurapuuro ei petä koskaan. 

 Aamulla lähtiessä oli pimeää ja kylmää, mutta tilanne muuttui.

Matkaa on suunniteltu pitkään ja kaikki on toiminut niin kuin pitääkin. Paitsi vatsa. Tosin aamulla kyyti lähtöpaikalle ei tullut, ainakaan ajoissa, ja juosta kipaisimme majapaikastamme Shongwe Lookout Guest Lodgesta parin kilometrin matkan maratonin lähtöpaikalle, jona toimii Baobab Primary School. Pimeässä ei olisi ollut helppo osata, jos ei muitakin olisi ollut samalla asialla. Pimeän lisäksi on kylmä. Olisin odottanut, että Afrikassa ei tarvitse palella, vaikka täällä talvikausi nyt onkin. Lisäksi koko ajan kannattaa pitää mielessä, että liikenne on vasemmanpuoleinen ja heikomman kannattaa väistää.  

Victoria Fallsin silta Zimbabwen ja Sambian rajalla tuli meille tutuksi jo eilen, kun teimme sillalle aamulla auringonnousun aikaan ratikkamatkan Bamba Tramilla. Silloin viimeistään tajuan, että täällä on pimeän aikaan kylmä. Matka oli opastettu tutustuminen siltaan molemmin puolin jokea. Nyt putoukset nähtiinkin jo lähempää, eilen katselimme vain putousten höyryjä Shongwen näköalatornista. Iltapäivällä tulimme uudestaan ja kohteena oli putousten äärellä oleva puisto, Victoria Falls Rainforest. Ensimmäiseksi moikattiin Dr. Livingstone ja sitten käveltiin putouksilla kohteelta toiselle. Putouksilla on leveyttä 1,7 km ja keskimääräinen korkeus on sata metriä. Vaikuttavaa. 

Bamba Tram -retki lauantaiaamuna

Lauantaiaamuna Sambian puoleisella törmällä.

Victoria Falls National Park Zimbabwen puolella lauantaina iltapäivällä.

Dr. Livingstone, I presume. Ensimmäinen kohtaaminen Victoria Falls National Parkissa.

Victoria Fallsin kaupunki on pieni muutaman kymmenentuhannen asukkaan asuinpaikka putousten äärellä Sambesijoen eteläpuolella Zimbabwen luoteisreunalla lähellä maailman ainoaa neljän valtion rajapistettä. Zimbabwen, Sambian, Namibian ja Botswanan rajapyykki sijaitsee kuutisenkymmentä kilometriä täältä länteen. Eikä Angolakaan ole kovin kaukana.  Lauantai-iltapäivän ohjelmassa oli pizzalounas The Three Monkeys -ravintolassa ja käynti paikallisessa valintamyymälässä. Siistejä paikkoja, samoin kuin majoituksemme. Hämäsikö siisteys minua huonompaan käsihygieniaan vai kulkeutuiko suuhun jossain ruuassa haitallinen salaatinlehti...

Victoria Fallsin sillalla voimantuntoa esitetään, vaikka se jo sai kolauksen.

Huuhtelen suuni ja jätän tyhjentyneen vesipulloni sillalle. Käymme mutkan Sambian raja-asemalla. Palatessa Zimbabwen raja-asemalla on vessa, jonne jonotan ja yritän asioida, helpotusta kuitenkaan saamatta. Tämä on enemmän yläpään ongelma. Hanski jaksaa odottaa. Olo on hieman helpottunut, kun sain vatsani tyhjäksi, mutta ei todellakaan ole mikään voittajan olo. Päätän kuitenkin jatkaa niin kauan kuin pystyn. Tai paremminkin: en päätä, että heittäisin homman sikseen.

Juoksu jatkuu jo eilen tutuksi tulleen Victoria Falls Parkin reunaa. Aamuhämärissä safarihattujen kaupustelijoita ei vielä näy. Sen jälkeen jatkamme Sambesijoen rantaa pohjoiseen päin. Todella ison baobab-puun - apinanleipäpuun - jälkeen reitti kääntyilee ja kympin jälkeen reitti käy kääntymässä pohjoisimmassa pisteessään lähellä Sambesijokea. Juoksemme vielä kimpassa melkoisen tovin, mutta suosittelen Hanskia juoksemaan omaa juoksuaan, minä katson mihin voimat osaltani riittävät. 

Yhdentoista kilometrin kohdalla kokeilen maistaa vauhtikarkkia, mutta se tulee heti ylös voimakkaiden yökkäysten saattelemana. Annetaan siis olla syömisten tällä reissulla, keskitytään juomaan. Vettä on tarjolla pienissä muovipusseissa, joista roiskuu puolet naamalle kun ne puraisee puhki. 

Nopeammat juoksijat tulevat vastaan. Suomalaisia täällä tiedämme meidän lisäksemme olevan ainakin yhden, kun luimme maratonkeräilijä ja sijoittaja Peter Friisin haastattelun Hesarista (https://www.hs.fi/visio/art-2000010403254.html). Emme tunne Peterin kanssa entuudestaan, mutta ehdimme pikaisesti tutustua muutaman lyhyen kohtaamistilanteen aikana. Meillä on Hanskin kanssa siniset FINLAND-juoksupaidat, niillä saa usein kannustusta ja suomenkielisiä kommentteja. Mutta nyt Hanski menee menojaan ja häviää pikkuhiljaa mutkaista ja mäkistä tietä näkymättömiin.

Vaivun ajatuksiini. Pohdin minne asti voimani riittävät. Yhtäkkiä kuulen nimeäni huudettavan: Mauri juoksee vastaan. Mauri Volama, satojen maratonien keräilijä, jonka kanssa olen ollut usealla maratonilla ulkomailla ja kotimaassa. Mauri on Suomen 100+ listalla kymppikärjessä.

Ensimmäisen viiden kilometrin 6+ min/km vauhti hiipuu seuraavalla kympillä 7+-vauhdiksi ja ennen puolikasta yli 8 min/km. Päätän sinnitellä ainakin puolikkaan verran, ennen kuin edes harkitsen keskeyttämistä. 

Ilma on jo lämmennyt. Noin 19 km kohdalla reitti kulkee aivan majapaikkamme Shongwe Lodgen vierestä, ja olisi niiiin helppo keskeyttää koko tuskainen ja tulokseton kärsimys ja siirtyä suoraan ilmastoituun huoneeseen lepäämään. Mutta en mieti hetkeäkään moista ratkaisua, sillä Baobab-koululla olevalle maratonin maalialueelle on vain parisen kilometriä. Voisinko juosta puolikkaan maaliin ja napata puolikkaan mitalin... Kaikenlaisia mieleenjuohtumia sitä tuleekin.

Kisa-alue ja puolimaratonin maali lähestyy. Juoksunumerosta järjestäjät näkevät, millä matkalla juoksija on. Nopeimmat maratoonarit ovat olleet maalissa jo aikaa sitten, mutta minä valmistaudun vasta toiselle puolikkaalle. Kun vain pääsisin sinne. Juoksen maaliin, kun minua ei opasteta oikealle reitille. Kyselen reittiä ja nyt minua opastetaan takaisin päin. Maaliintulijoita juoksee vastaan. Nyt ottaa hieman päähänkin, jos aiemmin otti vain vatsasta. Mauri juoksee vastaan, kerron hänelle tilanteen ja yhdessä palaamme etsimään reittiä toiselle kierrokselle. "Tuskan kautta on usein mentävä", Mauri kommentoi ja menee menojaan. Jälkikäteen tutkin sportstrackerista, että ylimääräinen lenkki oli ainakin puolitoista kilometriä.

Kävelen, eikä vauhti ole kummoisempi kuin ns. juoksussanikaan. Kilometriaika on 9-10 minuutin luokkaa. Aurinko helottaa jo kunnolla. Reitillä on kaksi "pistoraidetta", joissa käydään kääntymässä ja jolloin näkee vastaantulijoista matkakumppaniensa etenemisen. Hanski etenee hyvävoimaisesti ja välimatkamme kasvaa. Peter etenee tasaisella nopeudella ja Maurikin vetää etäisyyttä minuun. Muita suomalaisia en näe. Eikä täällä kokomaratonilla muita suomalaisia olekaan.

 

Pystyn tankkaamaan urheilujuomaa joillakin pisteillä niin, että se pysyy sisällä. Mitään kiinteätä en yritäkään, jo pelkkä ajatus saa yökkimään. Välillä vettä saa pulloissa, eikä tarvitse tuhrata vesipussien kanssa. Juon kyllä aivan liian vähän kulutukseen nähden, mutta kun ei maistu...

Näen "raatobussin", joka keräilee liian hitaat pois reitiltä ja vilkuilen kelloa - kuuden tunnin aikaraja ylittyy tällä vauhdilla. Järjestäjä ajelee ohi ja kyselee vointia. "OK".

Päätän yrittää taas juoksemista. Se onnistuu vuorottelulla, kilometri juoksua, kilometri kävelyä. Tällä mennään. Juoksijoiden jono on harventunut, mutta keskinäinen kannustus on lisääntynyt. Tsemppaamme toisiamme. Saan "Finland Finland" -kannustuksia. Ohittelen enemmän kuin minua ohitellaan. Kuuden tunnin alitus ei näytä enää aivan mahdottomalta. Jälkeenpäin huomaan, ettei aikarajasta pidetty kovinkaan tiukasti kiinni, vaan tuloksen sai yli seitsemän tunnin ajallakin. Mutta sitä en tiedä nyt, vaan keskityn omaan suorituksen ja mietin mihin se riittää. 

Aurinko paistaa ja lämpö on varmaan kolmessakympissä. Eihän tämä ole sen kummempaa tai kuumempaa kuin aikanaan Kuhmolaisella maratonilla. Matka etenee ja ohitan taas Shongwe Lodgen. Eipä ole paljon enää matkaa  jäljellä, mutta ei ole helppoja viimeisetkään kilometrit. Lopulta saavun maalialueelle (toisen kerran!) mutta tällä kertaa helpottuneena. Aikaa jää kuuden tunnin paketista vielä jokunen minuutti käyttämättäkin. Saan mitalin ja vesipullon. Afrikka on nyt juostu kartalleni! Kiitän itseäni sisusta, joka saattaa olla vahvin ominaisuuteni. Ainakaan järki tai voima eivät niitä ole.

Kaipaan olutta. Mikään muu ei maistu, mutta olut ehkä. Kisa-aluetta puretaan jo. Olutta ei saa enää rahallakaan. Valtakunta kylmästä oluesta! Erään kisateltan purkutyömaalla kerron huoleni. Minulle kaivetaan oluttölkki jonkun järjestäjän henkilökohtaisesta kylmälaukusta. Kiitän sydämellisesti hengenpelastajaani.

Juttelen muutaman muun maaliin päässeen kanssa. 72-vuotias romanialaismies kutsuu mukaan lokakuiselle Bukarestin maratonille. Lupaan harkita asiaa. Muutamaa tuntia aiemmin en olisi harkinta-aikaa tarvinnut.

Ryhdyn miettimään reittiä Shongwe Lodgeen. Joku haluaa vilkaista rannekettani ja sen nähtyään kertoo, että kyyti odottaa minua. Olen bussin ainoa matkustaja. Perillä Hanski on ollut huoneessa tunnin verran.

Reitti suoritettu

Nyt ei enää harmita yhtään.

Suihkun ja pienen elpymisen jälkeen vuorossa on juoksijoiden iltaristeily. Juoksun aikana olin ollut valmis perumaan paitsi iltaohjelman myös tulevien päivien matkustelut ja safarit, olin ollut valmis kutsumaan paikalle lääkärin ja makaamaan viikon liikkumatta, mutta nyt pienen levon jälkeen olen valmis illallisristeilylle. En kylläkään nauti illallista, vaan korvaan sen oluella ja konjakilla. Konjakki kuulemma tekee vatsalle hyvää. Niin tekee, vaivihkaa käyn vessassa tyhjentämässä vatsani kaikesta oloa pahentavasta. Ihmekös, jos on paha olo, kun on maha täynnä oksennusta. Mutta tästä alkaa paraneminen ja paranemista kestää koko loppureissun ajan. Vasta päiviä koko reissun jälkeen olo paranee normaaliksi.

Valitsimmeko Victoria Falls Marathonin kohteeksemme "sormella umpimähkään tökäten"? Kun tämä kohde alkoi esiintyi keskusteluissamme, ei muilla Afrikan maratoneilla enää ollut todellista potentiaalia. Hanski oli kylläkin jo juossut Afrikan maratonin Tunisiassa, mutta minulta tämä maanosa puuttui. Pääsuunnitteluvastuu matkasta lankesi Hanskin privaattimatkatoimistolle ja hyvin matkasuunnitelma toimi ja toteutui. Alihankkijoiksi valikoitui maratonin ja safarin osalta Wild Frontiers Travel sekä lentojen ja matkan varrelle sattuneen Adidas Abeban osalta Kilroy Travel. Suunnittelun alkuvaiheessa juttelin matkakokemuksista kokeneen maratonkeräilijän Esa Niemisen kanssa, hän kun oli tuolla juoksemassa 2023. Vain muutama viikko ennen matkaamme tuli uutinen Esan kuolemasta ja Esan muistomaratonin aikana olimme vielä tällä matkalla. Esa ennätti juosta lähes kuusisataa maratonia yli kahdeksassakymmenessä maassa. R.I.P. Esa Nieminen.

Maratonin jälkeen ohjelmassa oli kolmen päivän safarivierailu Botswanassa Kasanessa Choben alueella. Sieltä palattua teimme päivävierailun Sambian puolelle Livingstonen kaupunkiin. Livingstonessa moikkasimme paria uutta Dr. Livingstonen patsasta, vierailimme Livingstonen museossa ja katselimme vielä Victorian putouksia tältäkin puolelta rajaa. Harvoin pääsee katsomaan sateenkaarta ylhäältä päin.

Viimeisenä Zimbabwen päivänä ennen lentoa Addis Abebaan teimme aamulenkin todella isolle ja vanhalle baobab-puulle. Meitä oli varoitettu, ettei pimeän tai hämärän aikana kannata liikkua jalan, ellei halua joutua norsujen tai puhveleiden tallomaksi. Siispä otimme taksin, joka vei meidät puun luokse. Suoritin siellä rituaalinomaisen kenkien uhraamisen puulle, nämä kengät eivät enää juoksisi Suomessa. Puun luona toimipistettään pitävä paikallinen matkamuistokauppias, joka esittäytyi King Georgeksi, kiitti vuolaasti lahjoituksesta, vaikka kengät näyttivät olevan hänelle hieman suuret. Paluumatkan Shongwe Lodgeen juoksimme, kun hämärä, norsut ja puhvelit olivat kaikonneet, mutta isot kakkakasat kertoivat että suurriistaa oli ollut yön aikana liikkeellä.

Etiopian pääkaupunki Addis Abeba oli puolestaan omanlaisensa kokemus. Jos viisumin saisi jotenkin hankittua etukäteen, se nopeuttaisi kyllä maahansaapumista. Ja kiikareita ei kannata ottaa mukaan. Lensimme Victoria Fallsista Addis Abebaan Botswanan pääkaupungin Gaboronen kautta. Lentomatkalla ehdimme pikaisesti tutustua osaan Botswanan 11-henkisestä olympiajoukkueesta, joka oli jo matkalla Pariisiin. Matkustimme kuivasta talvesta sateiseen kesään, vasemmanpuoleisesta liikenteestä oikeanpuoleiseen. Addis Abeba on sijoitettu yli kahden kilometrin korkeuteen, joten sopinee korkeanpaikan leiriytymiseen. Täältähän voisi tulla hyviä juoksijoita. 

Hotelli Jupiterin kattokerroksen suomalaistyyppinen sauna lienee eteläisin ja korkeimmalla sijaitseva sauna, jossa olen kylpenyt. Kuumin se ei ole. Kahvi täällä hyvää ja sitä on riittävästi. Addis oli ainoa kohde, jossa luottokortilla maksaminen ei onnistunut monessakaan paikassa ja puhelimella lähimaksaminen ei missään.

Tärkeiksi tutustumiskohteiksi oli etukäteen listattu esiäitimme Lucy kansallismuseossa ja Mercato, joka on mainittu Afrikan suurimmaksi toriksi. Varoitteluista huolimatta tutustuimme molempiin. Lucy vaikutti vaarattomalta, tori hieman epäilytti. Ukkosti ja vettä satoi oikein kunnolla.

Wiki: Lucy on Etiopiasta Hadarista 1974 löydetty hyvin säilynyt Australopithecus afarensis -yksilö, jonka luurangosta oli säilynyt lähes 40 %. Lucy eli noin 3,2 miljoonaa vuotta sitten.

Menemme ajoissa lentokentälle ja kylläpä lyhytkin matka kestää. Toyota on Addisin yleisin automerkki. Epämääräisten matkatavaroiden vuoksi (ne kiikarit) saamme erikoisnopeutetun kohtelun lentokenttäjonoissa ja meille jää runsaasti odotteluaikaa. Uutisissa kerrotaan Gnistanin kotikatsomon tuhoutuneen tulipalossa. Yölennon jälkeen uutisissa kerrotaan Trumpin ampumisesta. Tukholmasta on enää lyhyt lento Helsinkiin.

Lopuksi muutamia kuvia pääasiassa Hanskin kamerasta

Zimbabwen rahat eivät ole mitään pikkurahaa

Botswanaan ei mennä kengänpohjat likaisina

Kumpi voittaa norsu vai leijona...

Namibia. Niin lähellä, mutta sinne ei ollut menemistä.

Mars mars iltatoimiin

Krokotiiliwokki

Botswanassa botswanalaista kirjallisuutta.

Matkalla Kasanesta takaisin Vic Fallsiin. Takana sillalla Namibian, Botswanan, Sambian ja Zimbabwen rajapiste.

"Somewhere Over the Rainbow" Sambian puolella putousta.

Livingstone putouksilla Sambian puolella.

Livingstone Livingstonessa Livingstone-museon edessä.

King George vastaanottaa Baobab-puulle uhrattavat kengät

Etiopian kansallismuseo Addis Abebassa.

Kohtaaminen esiäiti Lucyn kanssa

Lucy in the Sky... eiku Etiopian National Museossa

Ihmisiä telineillä. 

Ei ole Kalle Päätalon esikoisteoksen kuvitusta.

Torilla tavataan. Mercato-tori Addis Abebassa on Afrikan suurin tori.

Ja tällä torilla on kaikkea mitä tarvitaan.

Chikina tibs. Injera-leipää, jolla otetaan vahvasti maustettua "köyhän miehen lihapalaa". Addis Abeban Taust-musiikkibaarissa taustalla soi loputon reggae ja tiskijukka virittelee laitteitaan iltaa varten.

Prague Marathon 7.5.2023

"On keisarien patsaita Prahassa monta, vesi Moldaun rantoja hiertää ja syö...", noin tuhannen watin kaiutin täräyttää korvan juuressa ilman ennakkovaroitusta kello yhdeksän K-ryhmän lähtökarsinassa. Kappale on instrumentaali, mutta näin heti vapun jälkeen sanat tulevat mieleen ja jäävät korvamatoilemaan moneksi päiväksi: Brechtin Laulu Moldausta, joka täällä tunnetaan Vltavana. Olen tutkiskellut reittikarttaa sen verran etukäteen, että tiedän ylittäväni Vltavan lähitunteina kymmenen kertaa kuudella eri sillalla. Jossain kaukana edessä on ilmeisesti juuri ammuttu lähtölaukaus ja lähdemme hiljakseen hölkkäilemään sinne päin. Reilun seitsemän minuutin päästä pääsen minäkin lähtöviivalle ja matka alkaa. Hermostuneisuus häviää, kun pääsee juoksemaan.

Edellisestä maratonista on jo yli puoli vuotta. Kun ei pitäisi näin pitkiä taukoja, niin ei pääsisi syntymään liiallista lepokitkaa. Nyt on sunnuntaiaamu ja Prahaan saavuimme perjantai-iltana. Matka kentältä kaupunkiin sujui näppärästi AE-bussilla, eikä hotelli ole asemalta kaukana. Kun iltalennon jälkeen syö raskaasti ja nauttii ruuan kanssa pari tuopillista, se saattaa heikentää yöunen laatua, ainakin Oura on sen huomaavinaan ja moittii aamulla heikoksi unenlaatua ja valmiutta. Mutta lauantain pakollisia tehtäviä on ainoastaan numerolappujen nouto kisaexposta. Sinne pääsee ratikalla ja minun ikäiseni saavat liikkua Prahan julkisessa liikenteessä ilmaiseksi. Lauantaina voi tehdä hieman myös turistien töitä tutustumalla vaikkapa uisiin paikkoihin kuten U Fleků ja U Kalicha, tosin ne ovat tosi vanhoja ja osin ennestäänkin tuttuja. 

Expo löydetty

Václavské náměstí päivällä

Václavské náměstí illalla

Hotellimme Rokoko on sopivan rouhea ja arvostelussa kiitämme hotellin keskeistä sijaintia erityisesti maratoonarin näkökulmasta. Aidattua kisa-aluetta rakennetaan lähes ikkunamme alle. Arvostelussa moitimme hotellin keskeistä sijaintia, joka saattaa haitata herkkäunisia. Äänet kadulta kuuluvat huoneeseen sangen selvästi. Praha vaikuttaa olevan polttariporukoiden suosiossa, avioliittoinstituutio on siis huhuista huolimatta edelleen voimissaan. Äänet hotellin käytävästä kuuluvat myös hyvin selvästi huoneeseen, kiitos edelleen näille polttariporukoille.

 

Kisa-aluetta rakennetaan edeltävänä iltana

Kaikesta huolimatta nukun maratonia edeltävän yön hyvin, ainakin Ouran raportin mukaan, ja varmaankin siksi että edellisyön uni jäi heikoksi, joten joskushan sitä on lopulta nukuttava - no vahingossa ajoitus menee nappiin.  Rouva on puolestaan valvonut melun vuoksi ja hänellä on vahvoja mielipiteitä siitä, tarvitseeko aamuviideltä ilmoittaa kaikille lähitienoon ihmisille, että "minä olen juovuksisha", varsinkin kun tämä ilmoitus tehdään suomen kielellä. Tosin kyllä suomi on täällä vähemmistökieli myös öisessä mekastuksessa.

Menen aamupalalle hieman etuajassa hieman ennen seitsemää ja saan hyvää palvelua ja hieman puolivalmista aamupalaa, mutta aivan riittävästi. Testaan myös ulkolämpötilan ja totean sen juuri niin mainioksi kuin oletinkin. Eilinen aurinkoisuus on vaihtunut pilvisyyteen ja se sopii juoksijalle mainiosti. 

Varusteena shortsit, lyhythihainen juoksupaita, lippis ja puhelin vyölaukussa minut saatellaan muutaman sadan metrin päähän lähtöalueelle. Ja on minulla vielä vanhoilta juoksuilta jäänyt muovi tuulensuojana, siinä ja siinä tarvitsisiko sellaista. Siirryn taaemmaksi A, B, C, etc karsinoiden ohi ilmoittamani tavoiteajan mukaiselle K-alueelle, kyse ei ole siis mistään huoltoasemaketjusta eikä päivittäistavarakaupparyhmittymästä.

Kuten jo aiemmin todettiin, nyt on sunnuntai Prahan keväässä ja maraton on juuri startannut. Juoksemme mukulakivikatua. Tämä ei ole pahinta sellaista, kivet ovat tasaisia, eikä juoksu tunnu pahalta, mutta tiedän että jos tätä on paljon lopulta se tuntuu pahalta. Alkumatkasta mukulakiven määrä kyllä tuntuu pelottavan paljolta. 

Siltoja ja niiden ylityksiä tulee tiuhaan, ensimmäisellä sillalla ollaan jo kilometrin kohdalla. Sitten tullaan takaisin toist puolt jokkee kuuluisinta siltaa, Kaarlensiltaa, pitkin. Se on pelkästään kevyelle liikenteelle. Ja kohta mennään yli taas. Ensimmäinen kierros on kolmannesmaratonin mittainen ja olen lähtöpaikalla taas ylitettyäni Vltavan neljä kertaa. Juomapisteitä on riittävän usein ja joka toisella otan urheilujuomaa, syötäviin en koske koko reissulla, en omaan patukkaankaan, se säilyy hätävarana vielä seuraavaankin juoksuun.

En näe juoksemassa muita suomalaisia, eikä kukaan minulle ilmoittaudu. Tuloksista näen myöhemmin, että maratonilla oli parisenkymmentä suomalaista. Minulla on Finland-paita päällä, joten saan joitakin Finland-kannustuksia ja yhden Hjuva Suomi -kannustuksen. Kannustusjoukoissa näen kyllä Suomen lipun. Suurin osa juoksijoista on varmaankin tsekkejä, mutta paljon muitakin isoja ryhmiä on, mm. Taiwanin juoksijoita, jotka paitojensa mukaan juoksivat viikko sitten Saksassa, on useita israelilaisia näkövammaisia juoksijoita, etc. Maratonin tuloksista näen maaliin asti päässeitä reilusti yli viisi tuhatta.

Juoksu sujuu mukavasti tasaisella alle 6 min/km vauhdilla. Mukulakiviäkään ei ole joka paikassa ja voin hieman valikoida, esim. ratikkakiskojen välissä on joissain kohti helpointa juosta. Ekan kolmanneksen jälkeen reitti suuntautuu Vltavan rantoja etelään päin. Siellä käydään juoksemassa kääntymäpaikoilla molemmin puolin jokea, välillä vastaantulijoissa näkee paljon nopeampia juoksijoita, sitten taas palatessa niitä hitaampia.

 

Tuttuja en näe, enkä etsikään katseellani, kun tiedän ettei täällä tuttuja ole juoksemassa. Kannustusta on, mutta se on Lontoota vähäisempää (niin kuin kaikkialla, mikään ei pärjää Lontoon kannustukselle), näen Suomen lipunkin kannustajaryhmässä ja ja kannustan heitä. Annan muutamia läpsyjä pienimmille kannustajille ja tajuan ilokseni, että vuosia vaivannut olkapääkipu on näköjään poistunut huomaamatta jo ties milloin. En tunne oloani kovin sosiaaliseksi, joten nyt olen vain iloinen ettei tarvitse keskustella tuntemattomien kanssa. 

Vauhti ja fiilis säilyvät hyvinä. Puolikkaan kohdalla kaksi tuntia on jo täyttynyt minuutti pari sitten, mutta alle 6 min/km mennään vielä muutama kilometri, sitten loppupuoliskon vauhti hidastuu yli kuuden mutta pääosin alle kuuden ja puolen minuutin kilometrivauhdiksi.  Kolmenkympin tienoilla joudun jo hieman huijaamaan itseäni, asetan välitavoitteita, joiden jälkeen saa höllätä, kolmenkympin jälkeen asetankin tavoitteeksi 32, koska sitten on enää kymppi maaliin, kolmenkymmenenkahden jälkeen tavoite onkin 35, sitten 37, kun sieltä on vitonen maaliin jne. Itsepetoksen voimalla jaksaa. Kolmenkymmenenkahdeksan kohdalla takaa kuluu voimakasta pölinää, ja tajuan että 4:15 jänikset tulevat suuren seuraajajoukon kanssa. Jänisten perään kerääntyy aina paljon juoksijoita. Päätän sinnitellä kilometrin jänisten mukana ja se ottaa koville mutta onnistuu. 39 km annan itselleni luvan löysätä hieman mutta vasta sitten neljänkympin jälkeen enemmän. Jänikset etääntyvät nopeasti. En kuitenkaan löysää paljoakaan neljänkympin jälkeen ja maisemat alkavat jo näyttää tutuilta. Kilometri ennen maalia joku tulee kovaa takaa ja kannustaa minua, ilmeiseti näytän olevan kannustuksen tarpeessa. Kannustaja itse kuitenkin hyytyy kohta edessäni ja vuorostani tsemppaan häntä eteenpäin. Vuoronperään ohittelemme toisiamme. 

Prašná brána

700 metriä maaliin, kyltti kertoo. Juoksemme Prašná bránan alta tai sen läpi, se on keskiaikainen goottilainen kaupunginportti ja muistan jo, että heti sen jälkeen on käännös oikealle ja maalisuora alkaa. Maalisuora on se sama suora, jossa seisoimme lähtökarsinoissa. Juoksen kohti maalia vielä jäljellä olevien L K J I H G F E D C B A -merkintöjen ohi ja olen maalissa. Tehty! Aikani on paras aikoihin. Brutto on jotain 4:24 mutta netto 4:17. Poseeraan (vääripäin olevan!) mitalin kanssa maalialueella olevalle kuvaajalle, otan juomaa, syön appelsiinisiivuja, jatkan kujanjuoksua vielä melkoisen matkan ennen kuin pääsen aitauksesta Václavské náměstílle ja horjun hotelliin. En pääse yllättämään, sillä rouva on nähnyt maaliin tuloni maalikamerasta ja seurannut koko ajan juoksuani maratonin tarjoamasta palvelusta. Livenä ei päästy näkemään, sillä keskeisillä pelipaikoilla väkeä oli paljon sekä radalla että yleisössä.

No niin, näinhän se mitali näkyy...

Huoltoa, lepoa ja syömään, siitä on hyvä jälkihoito tehty. Vaikka oli pilvinen päivä, aurinko näyttää naamaan tarttuneen. Onneksi juoksupäivä oli reissun pilvisin päivä. 

ALL RUNNERS ARE BEAUTIFUL / THEY LOVE ME HERE