Pirkkahallimaraton 2.3.2025

Ja tapahtui niinä päivinä, että Ristolta kävi käsky, että sadannelle maratonille olisi lähdettävä. Tämä maratonpaikka oli Tampereen Pirkkahalli, jonne mekin Hannun kanssa ilmoittauduimme juhlistaaksemme Riston sadatta, kun olemme maratoonareitten huonetta ja sukua. 

Niin lähdimme varhain sunnuntaiaamuna ennen kukonlaulua kohti Tamperetta, jossa Risto itse oli viettänyt jo pari valmistautumisyötä. Maratonjuoksu starttasi klo yhdeksältä. Ristolle oli kuin olikin varattu juoksunumeroksi 100 ja ettei asia jäisi kenellekään epäselväksi myös juoksupaidassa oli numero 100. Olisi toki ollut komeaa, jos juostavana olisi ollut tasan sata kierrosta, mutta alimittaisen Pirkkahallin juoksuradan pituus on vain 300 metriä, joten juostavana oli peräti 140 täyttä kierrosta ja rapiat päälle.  Jos tarina alkaa evankeliumina, voi draamantajuinen jo ennakoida, että Via Dolorosaan tässä vielä päädytään. Mutta eipä mennä asioiden edelleen vaan hoidetaan ne 140 kierrosta ensin.

Risto valmiina sataselle

Kello lähestyy yhdeksää. Tuttuja paikalla meidän kolmen lisäksi on ainakin Veikko ja Elina Ollila. Ryhmittäydymme lähtöviivalle hallin toiselle puolelle. Lähtö tapahtuu 9:01. Ensimmäisen sadan metrin jälkeen mittapisteellä saamme numeromme ja kierrosten määrän tauluun - nyt niitä on nolla. Tästä eteenpäin kierrosaika tulee kolmensadan metrin välein. Taulusta sitä on helppo seurata. Meitä on noin 60 maratoonaria kehää kiertämässä.

Normitapaan juoksen alkumatkan, lähes ekan puolikkaan, Hannun kanssa kimpassa. Vauhti on minulle liian kova ja tiedän sen pitkästä kokemuksesta, mutta minkä sitä luonteelleen voi. Ohittelemme muita ja moikkailemme Riston kanssa. Juomatauot sovimme ensin kahdenkymmenen kierroksen välein, myöhemmin viidentoista kierroksen välein. Minulle purtavat ei maistu lainkaan. Eilinen tankkaus ja aamupala viideltä olivat niin tuhteja, että suorastaan yököttää. Otan pääasiassa urheilujuomaa ja vettä päälle. Vessareissuja ei juoksun aikana tarvitse tehdä. Ekalla kympillä menee minuutin yli tunnin ja vauhdinjako on ollut hyvin tasaista.

Minulla oli päkiäkipuja vielä viikkoa ennen juoksua ja rauhoitin tilannetta olemalla liikkumatta. Kaiketi auttoi, kun päkiään ei satu. Juoksu menee mukavasti ensimmäisellä puolikkaalla, mutta sen jälkeen vaihdan hitaammalle ja päästän Hannun omaan vauhtiinsa. Näyttöruudulta näkee tilanteen kehityksen selkeästi. Sieltä näkee toistenkin kierrokset jos muistaa juoksunumeron. Riston numero on helppo muistaa. 

Puolimaratoonarit tulevat mukaan klo 11 ja juoksijoiden määrä tuplaantuu. Rata ei silti tunnu erityisen ahtaalta. Puolivälin jälkeen vasen polvi alkaa oireilla ja päkiäkin muistuttelee olemassaolostaan. Vauhti hidastuu ja juoksijat alkavat ohitella minua. Moikkailemme Riston kanssa. Päätän, että kun 3/4 eli 105 kierrosta on takana, annan itselleni luvan kävellä. Juoksuvauhti on hidastunut ja ryhti lysähtänyt. Alaselkään sattuu.

Juomatauon jälkeen siirryn kävelyyn. Näyttötaulusta näen, ettei se ole hitaampaa kuin äskeinen "juoksu", mutta nyt selkään ei satu. Halliin on tullut tuttuja kannustajia: Pia, Niko ja Jaana istuvat lauteilla. Risto saavuttaa minua kierros kierrokselta. Hannu ohittaa usein Ja melkein kaikki muutkin. Lisäkseni on pari muuta kävelyn harrastajaa, yksi erityisen nopea. Parin kymmenen kierroksen jälkeen siirryn taas juoksuun, joka on aluksi aiempaa nopeampaa ja pysyn jonkin aikaa Riston ja Veikon tahdissa, selät eivä lähesty, mutta eivät etäännykään. Sitten vauhti taas alkaa hiipua. Isku sattuu selkään, polveen ja päkiään. Heikoin kohtani ei kuitenkaan ole selkä, polvi eikä päkiä, vaan pää, joka ei kestä tätä pientä kiusaa. Kun vauhti on hiipunut tarpeeksi on aika taas valita nopeampi kävely. Kuulen kuulutuksista, kun juoksijat vuoronperään pääsevät maaliin: "Risto Mäntylä saapuu maaliin sadannelta maratoniltaan." Tämä on Riston suurta juhlaa! Kisälli on kasvanut mestariksi ja nyt noussut harvojen ja valittujen joukkoon.

Risto ylittää maaliviivan

Radalla meitä ei ole enää monta ja saan kannustusta joka kierroksella. Viimeisen kierroksen juoksen ja olen vihdoin maalissa. Uiton hevosen* homma on tältä erää ohi. 

(*Vanhemmat jonnet saattavat tietää, että uitossa käytetyt hevoset kiersivät ympyrää pyörittääkseen vinssiä tai muuta vastaavaa. Tämä oli osa uiton koneellistamista ennen modernien koneiden käyttöä. Hevonen ei voinut osaansa valita, meille tämä on vapaaehtoista.)

Kahvia ja kakkua on tarjolla, mutta ei maistu. Pikainen suihku ja olemme valmiina lähtemään jatkoille. Ristolle pidetään pieni onnitteluseremonia ja luovutetaan onnittelukirja. Pirkkahallin ystävällisiä ihmisiä kiitämme toimivasta tapahtumasta!

Laskiaissunnuntain ja Riston kunniaksi juomme kahvit ja nautimme laskiaispullaa Linkosuon kahvilassa. No, minulle ei pulla ihan vielä maistu. Sitten ajomatka kotiin, ensin Hannun kyydillä Keimolaan ja sieltä omalla perille. Kotona alkaa jo ruokakin maistua.

5:18.44. Jos sen nyt välttämättä haluatte tietää.