Kokkolassa rokkaa
"Ois viisaampi häipyy täält", korvamato laulaa minulle, ja saattaa olla oikeassa. Tänään myöhään illalla on joku kisa, jota kaikki hehkuttavat. Sitä ennen on kuitenkin tasan puolelta päivin alkaa toinen tärkeä kisa, minulle ensimmäinen tätä lajia. Aika on tiedossa etukäteen, matka ei. Siinä suhteessa tämä muistuttaa cooperin testiä, muuten ei. Edessä on nimittäin kuuden tunnin juoksu Kokkolan Ultra Run -tapahtumassa. Valittavana olisi ollut myös 12 tunnin ja 24 tunnin juoksut, mutta Hanskin kanssa päätimme että varttivuorokausi riittää.
Nyt on lauantai ja hurjimmat lopettavat juoksemisen vasta sunnuntaina puolilta päivin. Koskaan en ole aikaisemmin juossut noin pitkää aikaa, vaikka kerran se oli hyvin lähellä vatsaongelmien vuoksi. Numero on rinnassa ja panta jalassa, kun lähtösireeni parkaisee niin että tärykalvot meinaavat haljeta.
Korvamato viittaa Suomen euroviisukilpailukappaleeseen Liekinheitin, joka alkaa noilla sanoilla. Se esitetään Wienissä tänään kello hyvin paljon. Tuskinpa olen hereillä silloin.
Matka alkaa jo perjantaina Helsingistä. Hanski istuu viereisellä penkillä Juoksija-lehti kädessään. Juna kulkee kohti Kokkolaa. Matkanteko on nopeaa ja helppoa ja 18:26 olemme perillä. Kokkolan aurinkoinen kevätilta ottaa meidät vastaan lempeästi: ei kiirettä, rauhallinen lyhyt kävely hotellille. Tämä on juuri sopiva tapa saapua aiemmin suhteellisen tuntemattomaksi jääneeseen kaupunkiin. Muistan tämän vain Anders Chydeniuksen kotipaikkana.
Mutta kuka oikein oli Anders Chydenius? Hän näkyy täällä edelleen katu- ja kauppakeskusnimistössä. No wiki vinkkaa, että hän oli filosofi, liberalisti, taloustieteilijä jo ennen kuin taloustiedettä oli, ananvapauden puolustaja. Niin ja pappi, joka sai kuvansa seteliin, josta Gösta Sundqvist teki Urheiluruudun tunnussävelen.
Illallinen on tarkoitus syödä Amarillossa, mutta niin kuin usein käy, suunnitelma vaihtuu lennosta. Rosso tarjoaa pastaa, ja pasta taas tarjoaa tekosyyn viinilasilliselle. Junassa tuli jo otettua oluet, ja yhdistelmä on sellainen, että yöstä tulee levoton. Oura huomauttelee tästä aamulla kuin vanha tuttava, joka tietää liikaa, eikä malta olla neuvomatta.
Edessä on kuuden tunnin juoksu. Se ei ahdista liikaa, jos sitä ei ajattele. Aamupala on runsas, ja kohta jokainen kalori tarvitaan. Aamupalan jälkeen noudamme numerolaput, kävelemme kanavan varteen ja tutustumme ensimmäistä kertaa reittiín: 862,7 tarkasti mitattua metriä. Lyhyt kierros, mutta monta kertaa juostuna siitä tulee pitkä päivä.
Reitti kiertää kanavaa: rantaa pitkin, sillan yli, rantaa pitkin, sillan yli... Pian siitä tulee oma maailmansa, tuttua tutumpi. Huoltopiste on kierroksen alussa: vesi, kokis, jaffaa, suolakurkku, banaani, karkit, jotakin suolaista ja makeaa. Kaikki kauniisti rivissä.
Ensin on perustettava leiri. Se tarkoittaa, että viskaamme reppumme jonnekin. Ensin meinaamme perustaa leirimme juoksijan pöydän alle, sellaisen pöydän, jossa lukee "Lipiäinen", mutta tajuamme ettei meidän kannata häiritä meitä nopeampien juoksua. "Mille matkalle Satu on menossa", Hanski kuuluu kysyvän. "Kuusi tuntia", tämä hymyilevä juoksija vastaa, ja häipyy lämmittelykierrokselle. Perustamme leirin pöytärivin päähän ensimmäiseen vapaaseen kohtaan.
Juoksuvarusteina on shortsit, lyhythihainen paita ja päässä lippis. Ja järjestäjän antama jalkapanta. Sen avulla lasketaan kierrokset, jotka näkyvät näytöllä, jos vain ehtii katsoa ja vielä ymmärtää katsomansa. Sieltä näkyy myös juostu matka ja keskinopeus. Lyhythihaisessa paidassa tuuli tuntuu hetkittäin kylmältä, mutta vain nyt näin lähtöä odotellessa.
 |
| Tois puol kanavaa. Huoltokeskus toisella puolella. |
Lähtösireeni huutaa tasan kello kaksitoista. Ensiaskeleet ovat kevyitä, melkein liian kevyitä. Ja ensikilometrit ovat nopeita, melkein liian nopeita. Näinkö meille aina täällä käy. Oikeastaan tee mieli kävellä välillä, mutta siitä on jotenkin sovittu. Toki muutamme suunnitelmia hyvin dynaamisesti. Ohituksia tapahtuu jatkuvasti. Useimmin ohi menee Lipiäinen, joka tekee omaa kuuden tunnin suoritustaan vakaalla, tasaisen nopealla rytmillä.
Ensimmäiset kaksi tuntia juoksemme Hanskin kanssa kimpassa. Pidämme taukoja noin viiden kierroksen välein. Se ei tarkoita pysähtymistä vaan juoman tai syötävän ottamista ja etenemisen jatkumista. Minä en tarvitse vessataukoa koko juoksun aikana, vaikka yritän kyllä pitää nestetankkauksesta huolta. Hanskilla on kahdet lenkkarit testissä, Hokat ja Asicsit. Hotellista lainattu kenkälusikka helpottaa kengänvaihtoa merkittävästi. Minun noin kahdennettoista Nike Air Zoom Pegasukset ovat neitsytmatkalla ja toimivat yhtä hyvin edellisetkin. Kahden tunnin jälkeen Hanski menee menojaan, mutta tapaamme toki useasti kun hän ohittelee minua.
Kirjoittaja harrastaa näköjään taas tuotesijoittelua, vaikkei saa siitä senttiäkään.
 |
Vielä on voimaa jäljellä, vielä on tunteja jäljellä...
|
Viiden tunnin kohdalla tiedän, että kaikki niin hyvin kuin odottaa voi. Takana on silloin jo 41 km ja itselleni asettamasta vähittäisvaatimuksesta puuttuu enää 1195 metriä. Sen jälkeen kaikki sataa omaa laariin. Saan lisää voimia ja pystyn ottamaan jonkilaisen viimeisen tunnin loppukirinkin. Ehkä se ei näy ulospäin, mutta minä tunnen sen. Vapaudun, huutelen kannustushuutoja kannustajille. Olen yhtä tämän kaiken kanssa. En ole skeneilijä vaan kuulun luontevasti tähän skeneen.
Viimeiselle kierrokselle lähdettäessä jaetaan numeroidut kapulat, ja pieni kevyt esine tuntuu yllättävän symboliselta. Se lasketaan siihen paikkaan, jossa sireeni soi ja itse kukin kuuden tunnin juoksija lopettaa juoksun.
 |
Panta ei ole enää jalassa, kapula ei ole rattaissa, eikä apina olkapäällä.
|
Tulee kuulutus: minuutti jäljellä. Mietin, ehdinkö vielä tarkistuspisteelle. Lipiäinen suhahtaa vauhdilla ohi viimeisen kerran. Tulee kuulutus: puoli minuuttia jäljellä. Juoksen tarkistuspisteen ohi. Tulee kuulutus: tulee uusi maailmanennätys. Ehdin reppujemme luo, kun sireeni parkaisee. Juoksu päättyy kello 18, mutta lauantain ehtookellot peittyvät kaiken muun alle. Irroitan jalkapannan ja lasken sen kapulan kanssa radalle. Tehtävä suoritettu.
12 ja 24 tunnin juoksijat jatkavat juoksuaan, ja heidän menonsa on kunnioitusta herättävää. Vaihdan kuivan paidan ja vedän takin päälle. Odotan Hanskin tulevan kanavan toiselta puolen. Ilma on viimeisen tunnin aikana viilentynyt joltisenkin. Kävelemme hotellille, alle puoli kilometriä, mutta matka tuntuu pidemmältä. Tulee kylmä, kun juoksu vaihtuu seisoskeluun ja kävelyyn.
 |
Ohi on!
|
Hotellihuoneessa kuuma suihku helpottaa vähän. Kuuma toti helpottaisi paljon. Sitten tulee vilunväreet, suorastaan horkka. Kietoudun kylpytakkiin ja kaivaudun sänkyyn. Hetken elpymisen jälkeen tulee tarve kertoa: vaimolle, lapsille, parhaille kavereille. Tulokseksi tuli 48 kilometriä. Hanski juoksi 55.
Illalla Amarillo on tupaten täynnä ja ruuan odottaminen kestää, mutta kun se lopulta tulee se on hyvää ja viini pehmeää. Sen jälkeen pitäisi mennä nukkumaan, mutta sykkeet ovat yhä korkealla. Keho suorittaa vielä oman rituaalinsa ennen kuin suostuu lepäämään. Euroviisut voi katsella ilman ääntäkin ja pistelaskennan jälkeenkään uni ei meinaa tulla. Ja kun se tulee se on huonoa. Aina ei voi voittaa, mutta tänään tuli joka tapauksessa Suomeen maailmanennätys.
 |
| Kuvakaappaus Kokkola Ultra Run -sivulta |
Sunnuntain aamupala on erinomainen: paistettua silakkaa, silliä, lohta, kaurapuuro, kahvi. Valikoima, jonka avulla pääsee takaisin voimiinsa. Aamupalan jälkeen pieni ulkoilu, kävelyä, ei suorittamista.
Kokkola tulee tutuksi vain suppealta alueelta – asema, hotelli, kanavan kierros. Mutta se riittää. Talkooväki on yön jälkeenkin reipas ja iloinen. Kiitämme heitä hyvin järjestetystä tapahtumasta. Ennen junalle lähtöä teemme vielä pienen kierroksen puutaloalueella. Sitten on aika lähteä.
Hei hei Kokkola, annoit ainutlaatuisen elämyksen.
